31. elokuuta 2012

Baskeri kallellaan!

Tänään koin taas naisellisuuteni huipentuman, kun lähdin shoppailemaan. Jatkojohtoa ja HDMI-kaapelia Prismasta. (Tosin kuulin kommenttia, että en oikeesti ees tiijä mikä on HDMI-kaapeli, että oon vaan kuullu sellasesta ja nyt päden sillä. Jep, näin on tapana..) Samalla reissulla sitten päätin ostaa hansikkaat, koska ulkona alkaa olla melko viileä, etenkin kolmen aikaan yöllä, kun poljen töistä kottiin. Hansikkaat ostin ja sitten keksin siinä asusteosastolla, että tartten nyt välttämättä jonku päähineenkin. Baskerin.






Oon haaveillu baskerista jo pari syksyä, mutta oon malttanu mieleni. Koska enhän minä sellasta käyttäis kuitenkaan. Paitsi nyt ajattelin opetella käyttämään. Ajattelin, että oon saavuttanu sen naiseuden vaiheen, että baskeri kuuluu minun hattuhyllylle. Ja ne nahkahansikkaat, jotka on muuten elämäni ensimmäiset laatuaan nekin. Ajatella, enpä olisin pari vuotta sitten uskonu. Lisäksi ostin kesän aikana enemmän hameita/mekkoja, kuin housuja, mistä aiheutuneen järkytyksen vuoksi oon joutunu hengittelee paperipussiin.Ja ihan tosissaan, mietin tässä, että laitanko työhaastatteluun mekon päälle.. What?!

Itse asiassa tämä blogi on siitä hauska juttu, että täältä näkee hyvin tyylin kehityksen. Asukuvia en oo kovinkaan kauaa ottanu ja en niitä vieläkään kovin aktiivisesti osaa julkaista, mutta kuitenkin. Oisko kiinnostusta jonkinlaisesta tyylipostauksesta läpi blogihistorian?


P.s. Ostin myös jotain muuta! En voinu vastaustaa kiusausta, kun löysin Prismasta Sour&Cream -maustettuja cashew-pähkinöitä... Ja vielä irtokarkkityyliin! Rakastan Sour&Cream -sipsejä ja suolattuja cashew -pähkinöitä, joten nyt löysin näitten kombon, omnomnomnom. Samalla sitten tietty ostin kasan muitakin lajeja. Hups.

4 kommenttia:

  1. Mistäpäin Kajaania tuo puistokuva on? :)

    VastaaPoista
  2. Juu tee semmonen tyylipostaus. :D On aina hauska kattoo, miten ihmisten tyylit on muuttunu vuosien saatossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, siitä voi tulla kyllä hauskaa! Jos vaan löydän riittävästi materiaalia, nii täältä tullee! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!