5. lokakuuta 2012

Suttua

Oon ehkä kertonu minun rikkinäisestä objektiivista. Siitä, joka tarkentaa automaatilla vaan toiseen suuntaan ja siihenkin vähän miten sattuu. No, tänään tuo lopetti senkin. Manuaalitarkennuskin kävi vähän hankalaksi, ja kamera ilmoitti aukkoarvoksi jatkuvasti f 00. Hyvä juttu. Minä kun olin ajatellut, että pärjään hieman hajalla objektiivilla nyt jonkin aikaa, kunnes saan nää välttämättömämmät, kuten sohvan ja pimennysverhot ostettua. Ilmeisesti joudunkin marssimaan objektiiviostoksille hyvinkin pian.


Oikealla tuo kittilinssin kuva. Taiteellisesti epäselvä... Ajatuksena oli siis kuvata leffapäivän kamppeet, mutta jostain syystä vähän turhauduin tuon kamerahomman kanssa ja kuvasaldo on melko köyhä. Samalla reissulla pyörähin jo vahingossa Stockalla katselemassa uutta linssiä. Ostamatta vielä jäi, mutta voi olla, että joudun palaamaan paikalle. Oikeastaan menin alunperin etsimään hanskoja. Minun uusi laukku kun tuntuu syövän niitä samaa tahtia kuin pesukone sukkia. Oon hukannu viikon sisään lapasen ja yhden nahkahanskan. Alakaa kohta tulla kylmä paljain sormin.


No, niitä hanskoja en löytänyt. Sen sijaan löysin muuta tärkeetä, kuten sukkia ja peruspuseroo ja semmosta. Ihan hyvä vaan, pitää nyt tosissaan yrittää pitää tää rahanmeno kurissa, että saan tänne sen sohvan. Ja ne pimennysverhot, että voin ylipäätään nukkua. Ja itse asiassa minulla ei oo mattoja eikä kattolamppujakaan. Ja niin, kerroinko jo tuosta minun objektiivista. Ihan oikeesti, yksi lottovoitto voisi olla paikallaan nyt.

6 kommenttia:

  1. Löysin tämän blogin muutama viikko takaperin ja nautin ihan hurjasti tämän lukemisesta! Erityisesti kuvien takia, mutta luultavasti myös sen takia, että ihmisten elämästä lukeminen on yleisesti ottaen todella hauskaa ja rentouttavaa :D

    Mutta huonon tuurin määrästä: se todellakin tulee ryppäissä! Mullakin alkoi kännykkä ja ipod samaan aikaan reistailemaan ja moni tuote ja vaate huusi mun nimeä keskustassa, kirjoja elokuvia levyjä ja näin. Sitä palkkaa odotellessa kärvistelin sitten viikon tai kaksi.

    Tykkään hurjasti sun tyylistä ja kuvista! Onnea nahkahansikkaiden löytämiseen (nimim. toivottavasti löytäisin sellaiset itsekin) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heini ihanasta kommentista ja tervetuloa lukijajoukkoon mukaan!

      Niinhän se on, että usein ainakin tuntuu siltä, että koko pakka hajoaa kerralla. Onko sitten todella niin vai tuntuuko vaan siltä, mene ja tiedä...

      Poista
  2. oulussako sä nyt asut,kun stocmannista puhuit? vai?:)

    VastaaPoista
  3. Tosi ihana asu! Siul on kiva blogi, rupesinpa lukijaksi :)

    -Sara

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!