16. marraskuuta 2012

Naamatatska

Oon ollu etukäteen suunnittelemattomalla luovalla tauolla. (Tää saa tämän laiskuuden kuulostamaan tosi hienolta.) En oo oikein jaksanu inspiroitua mistään valokuvaushommista hetkeen, joten siinä ohessa blogikin on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tai eh, kokonaan huomiotta. Kävin Kainuussa, mutta otin koko reissun aikana ehkä viistoista kuvaa ja nekin tilauksesta veljelle. Minun yöunet on ollu paljon sitä kolmesta viiteen tuntiin, yhtenä yönähän en nukkunut kuin hädin tuskin puoli tuntia eli käytännössä sitten valvoin sellaset 32 tuntia. Tai sitten nukun kevyesti kellon ympäri. Aivan hullua, pitäisi ehkä löytää joku kultainen keskitie... Itse asiassa nyt väsyttää poikkeuksellisesti jo näin puoli kolmen aikaan yöllä, joten taidankin painua saman tien nukkumaan.

Innostuin tuossa äsken kuitenkin ottamaan pari kuvaa, oon jo pitkään suunnitellu kasvomaalausta (ammattilaisvehkeillä eli rimmelin kajalilla). Vaikka inspiraatio lopahti sitten vähän kesken, niin sain minä pari ihan ok-ruutua talteen. Toivottavasti ette oo vielä hävinneet sieltä mihinkään, vaikka oonkin maailman huonooin bloggaaja. Mutta oon niin superitsekriittinen, että en halua tänne mitään hätäsiä kyhäelmäpostauksia ja niitä tulee just sillon kun alkaa väkisin vääntää. (Hei tuohon nenän päälle on ehkä maailman vaikein piirtää mitään, koska huomaamattaan "kiristää" sitä ihoa siitä ja sitten kun rentouttaa kasvot niin piirros on lytyssä.)




2 kommenttia:

  1. Ihanan iso tukka ! ♥ Onko se kaikki omaa? Vau :) Tatskakin on upee.
    Mua ei ainakaan haittaa epätasanen postailu ja pitkät postausvälit, kun luen blogeja Bloglovinin kautta ja sinne ne päivittyy sitten kun päivittyy. Ja laatu ennen määrää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nade, ihan omaa on kaikki hius! Värikin alkaa vähitellen näyttää ihan alkuperäisenltä, näissä kuvissa ainakin. Ja onpa kiva kuulla, että ainakaan sinä et ole kyllästynyt vaan oot samoilla linjoilla minun kanssa tuon laatuasian suhteen! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!