11. tammikuuta 2013

Nutturaystävällinen päälaite

Oon onneton korvieni jäädyttäjä, mutta minun ylivoimaisesti käytetyin kampaus on nuttura, joka ei todellakaan sovi pipon alle. Oon jo pitemmän aikaa haaveillu salaa korvia suojaavasta, mutta päälaen auki jättävästä pannasta, mutta oon saanu jo ajatuksestakin kylmiä väreitä. Palasin mielessäni sinne kultaiselle yhdeksänkymmentäluvulle ja käsityötunneille, jossa opettelin neulomaan palmikkoneuletta ja sain tuosta tekeleestä aikaiseksi jäätävän kireen pannan, jota piti kuitenkin pitää.

Juulian panta näytti kuitenkin superkivalta eikä yhtään ysäriltä, joten törkeesti sitten varastin mallin eli siis inspiroiduin. Tosin tein rusetista ehkä astetta hillitymmän ja värikin oli pikkusen tylsempi, mutta halusin, että oikeesti kans tätä tulee käytettyä.


Panta meni heti valmistuttuaan testiin ja hyvin pysy korvat lämpimänä. Hoidin tänään kaupungilla asioita eli kävin hakemassa Helille penkkariasun. Samalla reissulla pyörähdin sitten nopeasti H&M:n kautta, ajattelin, että käyn ostamassa neuletakin, koska oon kokenu tarvetta sellaiselle. Raahasin sovituskoppiin kasan aleneuleita ja lopullisen valinnan tein sitten materiaalin perusteella. Kopista poistuessani onnittelin jo itseäni järkevästä ostoskäyttäytymisestä, sillä sen muuten ihanan tekokuituneuleen sijaan valitsin vähemmän nätin, mutta paljon mukavamman tuntuisen 50-prosenttisen puuvillaneuleen.

No, sitä järkeähän ei sitten riittänyt kassalle saakka, kun törmäsin heti kopin ulkopuolella takkirekkiin. Tein pikaisen u-käännöksen ja hetken päästä seisoin kassalla neuleen ja keltaisen syystakin kanssa. Hyvä. No, mutta toisaalta säästin melko reilusti. Lopulta maksoin neuleesta ja villakangastakista alle neljäkymmentä euroa, joten eikö tuon takinkin voi jo pistää järkihankintojen piikkiin..?


Minun villi perjantai-ilta taitaa huipentua tänään siihen, että poikkean tuohon läheiselle huoltikselle kaakaolle ja moikkaamaan kaveria. (Haha, mietin jo hetken aikaa, että onko tänään edes perjantai, mutta taitaa se olla, joten ihanaa viikonloppua!)

3 kommenttia:

  1. Ei oo tosi, juuri eilen illalla sain valmiiksi oman tekeleeni tuon samaisen postauksen innoittama, jonka ihan sattumalta bongasin :D mainittakoon vielä, etten ole tainnut ikinä käyttää pantaa, koska olen aina mielestäni näyttänyt idiootilta panta päässä. Mutta rusettipanta nyt oli vaan niin söpö, että päätin antaa pannoille uuden mahdollisuuden. Eiköhän sitä tule käytettyäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kohta kaikilla on tämmöset ja pannat on taas kuumaa kamaa! Mikäköhän siinä on, että aina ennakkoon pitää kuvitella näyttävänsä idiootilta, kun ei sitä lopulta sitten kuitenkaan ole. Tai jos onkin, niin mitä väliä. :D

      Poista
  2. "Tai jos onkin, niin mitä väliä". Nimenomaan :D Pitäis uskaltaa kokeilla enemmän.

    -Anna

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!