Koitelissa

Jotta tämä blogi ei aivan kuolisi kesän helteisiin, heitän tänne parit kuvat yhden illan extemporee -reissusta Koitelinkoskille Kiiminkiin. Alunperin kyseessä piti olla ihan vaan kuvauskeissi, mutta matkalla pysähdyttiin huoltikselle ostamaan makkarat, sinapit ja vihannesveitsi, koska meillä ei luonnollisesti ollut puukkoa omasta takaa ja Pasi tarvitsi vihannesveistä muutenkin. Ajoi saman asian. Oli hienoa vetää niitten reppuselkäisten ja vaelluskenkäisten ihmisten seassa sandaaleissa, hameessa ja s-marketin muovipussi kädessä.

Pasi löysi paholaiskiven, joka levitti meijän matkamuovipussin täyteen jotain limaa. Ensin syytettiin hyttysmyrkkyä, mutta meillä ei ollut tarpeeksi todisteita sitä vastaan, joten päädyttiin noitakiveen. Pasi löysi myös mörkökiven, mutta hukkasi sen. Hukattiin sitten tahallaan myös se pahoilaisnoitakivi, jottei minun kämppä ois ollu aamulla täynnä sitä samaa möhnää.

Näin kesähelteiden (ja työputken) aikaan kannattaa tosiaan tsekkailla enemmän tuota Instagramia @suvipy, koskapa se päivittyy paljon useammin ja minähän en nuita instakuvia tälle puolen tuo tänne kovinkaan ahkerasti.

Suunnittelematon blogikesäloma

Kuka sitä nyt kesällä blogeja lukee saati kirjoittaa, joten tämmöinen rauhallinen tahti lienee ihan ok. Tosiasiassa minua ei ole hidastanut helle tai kivat kesäbileet tai edes rannalla makoilu, vaan työt. Juhannuksenkin olin ahkerana. Tai sitten nukuin työväsymystäni kotona. Lisäksi olen taas Oulussa, enkä keksi täällä mitään kuvattavaa. Latasin eilen kuitenkin kameran akun siltä varalta, että minuun iskee joku hullu inspiraatio nyt, kun vietän pari päivää vapaalla. 

Tosin aamun hieno fiilis katosi vähän, kun kävin tuossa kaupungilla pyörähtämässä ja aurinko meni pilveen ja hellemekossa ei meinannut tareta. Ostin sitten takin. Säästin ehkä kuusikymmentä euroa. Onpahan nyt käytetty hyväksi nämäkin alet.

Rankka shoppailu verotti voimia sen verran paljon, että seuraavaksi ajattelin ottaa pienet päiväunet ja katsoa illalla uudemman kerran tätä jaksamista. Ehkä saan aikaiseksi jotain muutakin, kuin sohvalla makoilua. Tosin, sitä en ole ehtinyt viime aikoina juuri harrastaakaan, joten ei huonompi vaihtoehto sekään, vaikkakin kesäsäällä kyseinen aktiviteetti tuntuu semisti rikolliselta. 

Yritin eilen ottaa pitkästä aikaa asukuvia, mutta totesin näyttäväni vain mustalta möykyltä, jonka kaikki raajat sojottivat epämuodostuneina mihin sattuu tai katkeilivat nivelistä. Selkeästi harjoituksen puutetta, joten yritetäänpä tsempata asian suhteen ja ottaa niitä asukuvia, kun nyt kuitenkin niitä vaatteita käyttää...

Tosin en saanut edes tuota asua toimimaan kovin hyvin, joten ehkä johtuu siitä. Eka kerta, kun käytin tuota aikoja sitten hankittua toppia, mutta ois voinu jäädä kokeilematta. On vaan totaalinen hutiostos tai sitten en vaan osaa.

Koppelo vai Pocahontas?

Tulin Oulusta takas Ristijärvelle, koska minun inspiraationi kuolee kaupungissa. Täällä sen sijaan saan huikeita ideoita esim. haukan möyhentämästä koppelosta. Surullista, mutta inspiroivaa. Keräilin eilisellä iltalenkillä sulkia metsästä ja kannoin ne kotiin monta kilometriä, mahdollisimman varovasti. Pyörittelin ideaa päässäni vajaan vuorokauden ja välttelin vesisadetta.

Tänään, kun sää hetkeksi kirkastui, tungin sulat päähäni ja juoksin ulos. Ristijärven huono puoli on se, että täältä on haastavaa löytää alle 80-vuotiasta mallia, joten uhrauduin itse. Huonoa täällä on myös ne miljoonat hyttyset, jotka hyökkäsivät minun alaselkääni sellaisella voimalla, että olin vähällä menehtyä verenhukkaan. Mutta lopulta tykkäsin yllättävän monesta kuvasta, joten kyllä kannatti. (Ja koska tykkäsin, niin pahoittelen tätä kuvatulvaa.)

Loppuun pakollinen pellekuva. No, tuleeko mieleen Pocahontas vai ehkä sittenkin mieluummin koppelo?

Kun vielä oli kesä toukokuussa

Tulin alkuviikosta pyörähtämään Oulussa, viisaudenhampaan poistossa. Ei mikään nautinnollisin homma. Poiston jälkeen lääkäri kielsi nostamasta pulssia, mutta olin liikenteessä tietenkin pyörällä. Eihän siinä mitään, mutta eksyin ensin sairaala-alueella ja päädyin Kastelliin - aivan väärään suuntaan. Ulkona tietenkin satoi ja pyörän jarruremppa ei ollut mennyt ihan täysin putkeen sekään. Samaan aikaan, kiitos puudutuksen, en tiennyt mitään suustani valuvasta kuolavanasta.

No, mutta vähän mukavampiin aiheisiin, tein toukokuun hellepäivinä videokokeilun. Lainasin tosiaan Helin kameraa yhden päivän ajan ja testailin video-omainaisuutta. Meni sitten videon edintoinnissa reipas viikko. Tai itse editointi oli nopea, mutta en keksinyt sopivaa musiikkia ja pähkäilin sitä. Sen jälkeen latailin videon YouTubeen, mutta unohdin sitten laittaa sen tällekin puolen.




EDIT: Ai niin, Batmanhan osaa oikeesti uida, eikä oo tuossa esim. hukkumassa. Se vaan saattaa innoissaan uida kovin kauas ja väsähtää, kun uintityyli on noinki sulava.. Eh.

Miltäs tällainen päivä videona näyttää?

Yö, jolloin maailma nukkui

Jos autioituneet talot nukkuvat syvää untaan, niin niin teki tuona samaisen yönä myös luonto. Ajelin yhdelle kirkasvetiselle metsälammelle tässä kotikylän tuntumassa. Seisoin niittyvillojen ja rahkasammaleen keskellä ja haistelin kesäyötä. Kävelin hetken matkaa kankaalla mutkittelevaa polkua. Istuin jäkälikössä ja kuuntelin. Jossain kaukana suolla huusi joutsenpari ja itikat pitivät kuoroaan vieressä. Silloin tällöin jostain kauempaa kuului vaimea rekan jyry, mutta muuten oli hiljaista. Katsoin kuin aurinko laski, maalaili taivasta ensin oranssiksi, sitten punaiseksi ja lopulta siniseksi, mutta pimeää ei tullut. Vain harmaa hämärä.

En ole riittävän hyvä, että osaisin ikuistaa sen kaiken. Onneksi. Se tässä valokuvauksessa onkin niin hienoa. Kuvilla pystyy antamaan muille osan siitä, mitä kokee ja näkee. Kaikki muu on muistoina vain minun päässäni. Kokeaksesi loput, sinun täytyy siirtyä mukavuusalueeltasi konesi äärestä metsään.

Laudat ikkunoissa

Täällä meillä päin on yksi talo, jota katselin jo ihan pienenä. Jännitti kulkea ohi. Ovi oli tuolloin lukossa, mutta tässä pari vuotta sitten huomasin, että talon rapistuessa myös ovi oli päässy aukeamaan. Talo on tavallaan vähän hankalassa paikassa, joten siellä käyminen on sitten jäänyt. Eilen kävin kuitenkin pyörähtämässä paikan päällä, vaikkakin hyvin nopeasti. Useat ikkunat oli laudoitettu umpeen ja auringon laskiessa valoa ei ollut sisällä mitenkään liikaa. Eikä minulla ollut tietenkään taskulamppua. Esimerkiksi yläkertaan en sitten uskaltanut lähteä seikkailemaan ollenkaan, tai edes kurkistaa. Oli sen verran jännä reissu.

Talossa oli melko vähän irtaimistoa, joten ihan yhtäkkiä tuolta ei näytetty lähteneen. Vanhat lääkepurkit paljastivat, että talo on kuitenkin jäänyt yksikseen ehkä joskus 70-luvun puolessa välissä.

Kuuma päivä rannalla

No, eihän se nyt ihan niiiiin lämmin ollut. Tuossa eilen menin reteenä ulos pikkushortseissa ja totesin, että täällä on kylmä. Äkkiä vaatteenvaihto ja kurkkaus lämpömittariin. "Vain" kaksikymmentä varjossa ja piti käydä laittamassa pilkkihaalari päälle.

Tänään aloitin päiväni suunnilleen samalla tavalla, pitkillä kalsareilla, mutta myöhemmin uskalsin vähentää kerroksia. Nimittäin iltapäivästä toimin mummulle kuskina ja mentiin sitten samalla reissulla siivoamaan saunatupaa äitin kanssa. Siis minä lakaisin ja kopistelin matot ja menin sen jälkeen Batmanin seuraksi uimaan.  Bikineissä, en märkäpuvussa.

Vesi oli suunnilleen lämpösempää kuin ilma, mutta kyllähän tuossa auringossa tarkeni just ja just niissä bikineissäkin. Uinnin jälkeen piti tosin äkkiä verhoutua pyyhkeeseen, sen verran ehti jo tuohon helteeseen tottua, että sitä ei muistakkaan, että tämmönen parikymmentä astetta on normaalisti luksusta Suomen kesässä.

Sen sijaan sitä vähemmän luksusta Suomen kesässä on paarmat. Tuolla saunarannassa niitä on aina ollut, ja törmäsin taas yhteen harvinaisen paljon minusta kiinnostuneeseen ja harmittavan sitkeään yksilöön. Siis itikat on paarmojen rinnalla vielä ihan ok.

Kuvistakin sain paahtavan helteisiä, kun lisäsin vään lämpimiä sävyjä. Ja siloittelin ihon pois kananlihalta. Hehe. No ei, en valita kyllä, kun aurinko paistaa. Paitsi vähän valitan, kun sais tulla kerran semmonen kunnon raikastava, lämmin kesäsade ja sitten vois taas paistaa! Nyt alkaa olla joka paikka niin pölyssä ja aivan kuivana, että vähän kosteutta ei ois pahitteeksi.

Minulla on vielä vähän lomaa jäljellä ja nyt pitäs keksiä jotain huippua! Tosin sain just tänään tiedon, että minulla ois tiistaina viisurin poistoleikkaus, mikä vie nyt jättipalan minun lomafiiliksestä ja onkin ollu tänään vähän kiukkuolo.

Hylättyjä ja unohdettuja

Pitkästä aikaa taas vähän hylättyjä ja unohdettuja. Näitä ei olekaan hetkeen taas näkynyt, kiitos talven. Sisälle rakennuksiin en mennyt, olivat joko lukossa tai sen verran lähellä romahtamispistettä, että katsoin turvalliseksi olla menemättä.

Mutta jälleen kerran yksi paikka, josta oli vain lähdetty, aivan kuin aikeena olisi ollut vielä palata. Tai ehkä tässä tapauksessa lähtö oli tapahtunut yllättäen ja mahdollisilla jälkeen jääneillä ei ole ollut kiinnostusta paikkaan. Harmi, kyseessä on nimittäin ollut aikanaan melko suuri ja komea tila, pihapiiristä päätellen.

Ylioppilashommia

Meillä juhlittiin viikonloppuna tosiaan Helin ylppäreitä, joissa minun tärkein tehtävä oli luonnollisestikin tuo kuvaushomma. Otin viikonlopun aikana vajaat yhdeksänsataa ruutua, joten niiden käsittelyprojekti on vähän kesken vielä. Oon saanu nyt käytyä läpi potretit. Tässäkin hommassa meni nyt sitten kaksi päivää. Voi olla, että nuo varsinaiset juhlakuvat jääkin sitten jonnekin kovalevyjen uumeniin odottamaan niitä hetkiä, kun Heli joskus haluaa vain palata mielessään fiilistelemään muistoja. Julkaisuun niistä ei taida olla.

Mutta kuten sanoin, jotain kuitenkin:

Teema oli vaaleanpunainen ja kakku oli koristeltu sen mukaan. Heli väänsi kukat, minä terälehdet. Käytin tuohon omaan osuuteeni jo tämänkin viikon kärsivällisyyskiintiön...

Voi kuinka lystiä sankarilla oli...

Ja tämä kuva menee kiitoskorttiin... Yritettiin tosiaan ottaa ensin kuvia rannalla ilta-auringossa, mutta totesin, että ei tästä hommasta tuu täällä yhtään mitään. Kuvista puuttui se jonkin juttu. Mentiin sitten peikkometsän purolle hyttysiä uhmaamaan. Sain ainakin yhtä monta puremaa kuin otin kuviakin, mutta sankari oli tyytyväinen, joten rasvailen punaiseksi syötyjä sääriäni hyvillä mielin.

En tiedä, mikä kuva päätyy kiitoskorttiin, mutta jotani tällaista se tulee olemaan: