30. heinäkuuta 2013

Kesäretki ja pari muuttujaa

Me harrastetaan Retzan kanssa extreme-retkiä. Viimeksi tehtiin Suvin ohjaama kevätretki Kempeleen Zeppeliiniin. Kyseinen reissu päättyi siihen, että Retza kouristeli ostoskeskuksen keskusaukiolla ja napsi buranaa kuin karkkia. Tällä kertaa tehtiin Retzan kesäretki Kalajoelle ja täytyy myöntää, että ei mennyt tälläkään kertaa aivan suunnitellusti.


Pakattiin itsemme ja Batman kyytiin ja lähdettiin liikkeelle. Matkalla heitettiin Batman Retzan äitille hoitoon ja jatkettiin Kalajoelle ja basaaritorin jäätelöille. Tässä vaiheessa koettiin ensimmäinen vastoinkäyminen, kun jäätelöt meinasi sulaa, ennen kuin ehdittiin syödä ne. Selkeää harjoituksen puutetta...

Olen tosiaan käynyt Kalajoella pari kertaa aiemminkin, mutta noista reissuista on aikaa ja käytiin ainoastaan Jukujukumaassa ja sitten myöhemmin Jukuparkissa. Nyt otettiin vähän eri kohteet, kuten Dyyni ja Sandy Kelt. Ja Safaritalo Oltiin tosin autolla, niin mentiin limulinjalla tällä kertaa. Mutta onpahan kohteet tutut sitten seuraavalla reissulla. Paitsi Stage jätettiin vielä yllätykseksi.


Lähtiessä Oulussa paistoi aurinko, mutta matkalla sää muuttui pilviseksi ja sateiseksi. Oltiin varauduttu bikinein ja aurinkoöljyin, mutta koska nämä reissut on aina vähän tämmöisiä, niin eihän se ihan nappiin mennyt. Särkillä välttytiin onneksi suurimmilta kuuroilta, joten kierreltiin vähän myös ulkoilmassa, jotta saatiin pakolliset turistikuvat. Do not swim outside boys.


Aikamme Särkillä pyörittyämme lähdettiin sitten Retzan porukoille grillaushommiin. Tai oikeastaan venähtäneen aikataulun vuoksi grillaushommat oli jo aikalailla hoidettu ja meille jäi se syömisosuus. Tähän asti kaikki oli mennyt vielä sateesta ja sulaneista jätskeistä huolimatta ihan ok. Meidän ehdottoman tärkeä pysähdyspaikka reissulla oli tietenkin Ylivieskan Kärkkäinen, jossa pysähdyttiin kotimatkalla. Oltiin kaupan kauimmaisessa nurkassa, kun tuli kuulutus, että myymälä suljetaan. Onneksi Retza on melko kokenut kärkkäiskävijä ja osasi suorimman reitin kassoille. Hurjasta spurtista huolimatta myöhästyttiin ja viimeinen kassakin oli juuri mennyt kiinni. Oltiin jo menettää kaikki toivomme, mutta onneksi jostain pölähti paikalle jokin vielä meitäkin hitaampi shoppailija, joka sitten suostutteli myyjän päästämään meidät vielä kassan kautta ulos. Oon melko varma, että ollaan Kärkkäisen mustalla listalla nykyään.


Ylivieskasta otettiin mukaan vielä yksi kyytiläinen Batmanin seuraksi takapenkille ja lähdettiin ajelemaan, kun hetken päästä autosta alkoi kuulua outoa suhinaa. Tuumattiin, että ollanko naisia ja ajellaan vaan, mutta päätin sitten pysähtyä kuitenkin. Irroteltiin pölykapselit ja auottiin konepellit, mutta suhina ei vain lakannut. Soitin sitten isälle, joka epäili jo aiemmin kolissutta vetoniveltä. Ohjeeksi tuli ajaa maksimissaan seitsemääkymppiä, niin saatetaan ehkä päästä Ouluun saakka. Ajettiin sitten viimeiset viisikymmentä kilometriä viittäkymppiä tunnissa. Hauskinta oli motarilla. Odoteltiin, että milloin tulee poliisi puhalluttamaan, oltiin varmaan sen verran huomiotaherättävä näky. 

Lopulta selvittiin Ouluun saakka, kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Matkalla vannoin, että en enää koskaan lähde Retzan kanssa mihinkään, mutta toisaalta, meillä on jo uusi reissu suunnitteilla.

28. heinäkuuta 2013

Game over

Oon tässä taas harrastanu urbaania löytyretkeilyä, tosin vähän pienemmässä mittakaavassa. Pysähdyin eräällä autoreissulla yhden vanhan kyläkaupan pihaan. Olin katsellut tuota kyseistä putiikkia jo monen monta kertaa, mutta suoralla on niin helppo hujauttaa ohi ihan huomaamattaan.



Kaupan näyteikkunassa oli ruttuinen printti, joka huomautti kameravalvonnasta. Tosin tuon ilmoituksen paikkansapitävyys hiukan epäilytti, kun katselin kyseistä rakennusta. Mutta koska olin ajanut autolla pihaan ja menettänyt anonymiteettini, niin otin homman varman päälle, enkä tutkinut paikkaa tarkemmin. Vaikka mitään tuhoaikeita ei olekaan, niin kyllähän ne kamerat kuumottaisi. Täytyy ensi kerralla olla reippaampi ja kävellä loppumatka.

Toinen viime aikojen talo on sekin jo pitkään kytätty kohde. Ei vain ole saanut aikaiseksi. Viikko sitten kävin talon lähellä ja ovi oli sepposen selällään, kun yleensä se on ollut kiinni. Viivyttelin liian pitkään. Joku oli käynyt naulaamassa oviaukkoihin vanerit ja laittanut rautaportin kettingillä ja munalukolla kiinni. Liekö talolla sittenkin joku, joka siitä välittää... Ei kyllä uskoisi, kun katsoo rapistuvaa rakennusta ulkoapäin.




Rikotun ikkunan alla, lasinsirujen keskellä oli hajotettu spiritismipelilauta. Game over.

22. heinäkuuta 2013

Mustikoita ja vadelmia

Sain tänään lopultakin niin paljon aikaiseksi, että siivoilin blogin ulkoasua hieman. (Enkä edes jaksanut puuhata kaikkea mitä olin ajatellut.) Minulla on jo pitemmän aikaa ollut suunnitelmissa luopua blogin nimestä ja vaihtaa se suomenkieliseen tai liittää se jotenkin yksinkertaisesti nimeeni. Vähän vaiheessa ollaan vielä. Toisaalta olen ajatellut myös kokonaan uuden blogin perustamista. Samaan yhteyteen laittaisin jonkinlaisen yksinkertaisen ja selkeän portfolion parhaista valokuvistani, koska sellaiselle voisi olla tarvetta. 

No mutta koneella istumisen lisäksi ehdin käydä pienen kuvausreissun. Tai oikeastaan se oli alunperin mustikka- ja vadelmareissu ja samalla hain kanervia Ouluun vietäväksi. Äiti siis poimi mustikat ja suurimman osan vadelmista. Minä makasin marikossa ja kuvailin risuja. Ja mikä tärkeintä, pidin Batmanille seuraa.






Parasta, mitä kesällä voi syödä, on tuoreet mustikat ja vadelmat vadelmakastikkeen kera.

Pieni kesäreissu, Kainuu-roadtrip

Kun oltiin pieniä, niin meillä oli joka kesänä tapana tehdä parin päivän kesälomareissu perheen kanssa. Yleensä pääkohde (ainakin tuolloin asian näki näin) oli joku huvipuisto tai vastaava. Reitti sitten valittiin sota- ja automuseoiden sekä taiteilijakotien sijaintien perusteella. Voisin melkein sanoa kiertäneeni vähintään joka toisen automuseon tässä maassa ja muutaman yksityishenkilönkin, joitten pihasta satuttiin bongaamaan joku vanha kuorma-auto. Samalla tavalla tutuksi ovat tulleet muun muassa Ilmari Kiannon Turjanlinna, Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljee Kalela ja Särestöniemen Reidarin Särestöniemi. Ja niitä sotahistoriallisia kohteita unohtamatta.

Kesälomareissut olivat yleensä (ainakin meidän lasten näkökulmasta) hyvin yhtäkkisiä päähänpistoja. Joku heräsi aamulla ja löysi isän ja äidin tutkimassa tietokoneelta esimerkiksi Särkänniemen aukioloaikoja. Saman tien kauhea metakka päälle, loputkin jengistä hereille ja pakkaamaan. Parin tunnin sisään istuttiin jo auton takapenkillä riitelemässä.

Tänään koin hieman samoja fiiliksiä, kun lähdettiin äitin ja isän kanssa pienelle Kainuu- kierrokselle. Arvottiin Kuhmon rompetorin ja Suomussalmen kesäteatterin ja muutaman museon välillä ja päädyimme jälkimmäiseen.



Ensimmäinen stoppi tapahtui jo puolen tunnin (ettei matkalaiset ois kyllästyny, heh) ajon jälkeen Hyrynsalmen vanhalla rautatieasemalla, joka oli kunnostettu ja johon oli lykätty pystyyn näyttely. Itse vähän missasin tuon näyttelyn pointin, koska keskityin vaan tuohon rakennukseen, mutta jotain paikallishistoriaa se oli. (Okei, ennen asemaa pysähdyttiin vielä katsomaan ukrainalaisten sotavankien vankipaikka Toisen maailmansodan ajoilta, joten sotahistoria, check!)

Hyryltä lähdettiin sitten jatkamaan kohti Suomussalmea ja saatiin aikaan ensimmäiset kinat. (Takapenkkikiukut, check!) Tosin tällä kertaa olin itse ratissa ja minua suututti, kun metsässä mahdollisesti lymyävien porojen vuoksi sain takapenkiltä ohituskiellon edellä mönkivää matkailuautoa kohtaan.



Sitten päästiin yhteen pääkohteistamme, Pesiönlinnaan. Jossain Ämmänsaaren takana, keskellä ei mitään on vanha kauppa. Tai on aikoinaan, sotien aikaan ollut. Nykyään talo on vapaa-ajan asuntona, mutta asukas on koonnut taloon oman museon. Ja voin kertoo, että paras museo ikinä, ei voi sanoin kuvailla. Kaupan ajoilta jäänyt esineistö oli toki mahtavaa jo itsessään, lisäksi museossa oli paljon Ilmari Kiannon historiaa, johtuen kauppiasperheen läheisistä väleistä Kiannon perheeseen. Mutta parasta oli museon opas, talon omistaja. Paikalla ei ollut muita kävijöitä, joten saatiin kaikki aika ja huomio. Meidät kierrätettiinkin koko talon läpi ja kun oltiin lähdössä, niin yhtäkkiä tämä vanhempi rouva totesi, että nyt keitetään kahvit. Kummasti siinä sitten kiireet seuraavaan kohteeseen sai jäädä. (Vaikka talo ei varsinaisesti ole kenenkään tunnetun taiteilijan, niin laskisin sen taiteilijakodiksi, joten taiteilijakoti, check! ja museo, check!)

Kaupalta lähtiessä otettiinkin aikataulua sitten kiinni melko reippaasti ja kurvattiin syömään Suomussalmen parhaaseen (tai ainakin ainoaan, jonka minä tiedän) ravintolaan, Kultaiseen Kukkoon syömään. Muistan, kun lapsena tehtiin kylpyläreissu Ämmänsaareen, niin reissun kohokohta heti vesiliukumäen jälkeen oli Kultaisen Kukon lastenhampurilaisateria. (Siis kyseessä on oikeesti hieno ravintola, se burgeri tarjoiltiin lautaselta ja syötiin haarukalla ja veitsellä, mikä oli melko cool niihin Hesen hamppareihin tottuneelle lapselle.)

Syötiin sitten vartissa, että ehittiin toiseen pääkohteeseen ja jokakesäiseen traditioon, joka tosin yleensä oli erotettu kesälomareissusta. Mutta kun nyt oltiin tällasella päivän tehoreissulla, niin lykättiin tuokin samaan settiin.


Suomussalmen kesäteatteri. Joka kesä sitä samaa, mainiota maalaishuumoria. Ympärillä mummoja, jotka eivät malta olla kommentoimatta kaikkia "yllättäviä" juonenkäänteitä. Mutta sehän vaan kuuluu asiaan. Ja se pieni vesisade. Ja se urpo nainen siinä edessä, joka ihan pokkana ottaa esille sateenvarjon. Äiti lainasi sille sitten sadetakkiaan, että ois mekin nähty jotain. Mutta Suomen kesä ilman kesäteatteria ei ole kesä ollenkaan. (Kesäteatteri, check!)




Kotimatkalla poikettiin vielä eräällä näköalatornilla Hyrynsalmella. Ajettiin jotain pikkuisia sorateitä, mäkiä ylös ja alas. (Bongailin parit autiotalot, mutta isä oli ratissa, niin en ehtiny painaa jarrua.) Patikoitiin metsässä sitten tuonne kukkulan päälle ja  kiivettiin vielä tuonne torniin. Tosin oli vähän pettymys, kun puut tuon tornin ympärillä oli sen verran isoja, että ois voinu nähä maisemia paremmin jos ne ei ois ollu. Mutta tulipa tehtyä jalkatreeni vielä päivän päätteeksi ja olihan tuolla nyt kuitenkin ihan nättiä. Sen mitä näki.

Semmosta kotiseutumatkailua täällä. Tulin siis käymään Oulusta pienellä hermolomalla täällä Kainuussa, kun sattu muutama päivä vapaata. Että jospa tässä nyt ois pari päivää vähän aktiivisempaa tämä meno tälläkin osastolla.

15. heinäkuuta 2013

H&M:n pakkopaita

Koin tänään pieniä kauhunhetkiä H&M:n sovituskopissa. Löysin rekiltä aivan ihanan paidan, jonka tosin totesin aivan katastrofiksi heti sen päälle vedettyäni. En sanoisi olevani mitenkään rintava ihminen, mutta paita ei päässyt laskeutumaan riittävän alas. Minun vartaloni ei vaan mahtunut sen sisään, vaikka valitsin vielä kahesta vaihtoehdosta sen isomman. Totesin samalla hetkellä, että kangas ei jousta ollenkaan, en saanut ojennettua kättäni yhtään eteenpäin. Ja samaan aikaan mieleeni alkoi hiipiä pelko. Miten ihmeessä saisin paidan pois päältäni sitä hajottamatta. Siinä seisoin sitten hetken aikaa pystymättä liikuttamaan ylävartaloani juuri mihinkään suuntaan. Tuumin jo huutavani myyjää apuun, mutta jo ajatus tuntui niin nololta, että mielummin päätin muuttaa sinne sovituskoppiin asumaan.

Tosiasiassa mietin jo paidan repimistä päältäni, mutta yritin vielä pää alaspäin -tekniikkaa ja jollain ihmeen keinolla sain paitaa hivutettua sen verran, että pystyin liikuttamaan kättäni ja pääsin vapaaksi. Lienee melko selvää, että en lähtenyt kokeilemaan vieläkin isompaa kokoa.


Lähdin alunperin hakemaan perusteepparia, joita sitten otin mukaan kaksin kappalein. Oon myös etsinyt ikuisuuden kivaa, hyvin istuvaa, mutta sopivan rentoa tulppaanihametta. Kun sitten löysin yhtäkkiä useamman, en osannut päättää. Enkä oikeastaan edes halunnut, kun katsoin sitä hintalappua koristavaa punaista tarraa, jossa luki 5€. Otin mukaan molemmat.


Ostin kaksi paitaa ja kaksi hametta, maksoin yhteensä reilut parikymppiä. Ei kauhean huonosti! Muuten minun aleshoppailut jäi melko vähäisiksi, sillä edellisen yön juhlinnat painoivat silmissä ja se paitapaniikkikin kiukutti vielä. Mutta toisaalta, en kauhesti mitään muuta olisi tarvinnutkaan. Seuraavasi täytynee alkaa tehdä jotain inventaariota minun vaatehuoneessani..

14. heinäkuuta 2013

Mummon käsivoiteen tuoksuinen laukku

Laahaan nyt vähän todellisuudesta jäljessä, kun julkaisen asua muutaman päivän takaiselta ravintolareissulta. Minulla on tässä vaan ollut vähän kaikkea muuta ohjelmaa kuin istua koneella. Mutta niin, sain tuossa yksi ilta yllättäen kutsun lähtä auttamaan kaveria eräässä työjutussa. Minun osani oli niinkin vaativa, kuin pitää hänelle seuraa ravintolassa. Ja eikä missä tahansa Mäkkärissä, vaan Uleåborg 1881:ssa. En ollut ennen syönyt tuon tason ravontolassa, joten vedin pienet vaatekriisit ennen lähtöä, mutta päädyin lopulta kuitenkin melko simppeliin ratkaisuun. Perusneurtaali mekko ja korkkarit.


Oli kyllä aivan huikeaa ja oikeastaan pelkäsin aivan turhaan. Ei tarvinnut pönöttää ja kukaan ei katsonut tällaista maalaisjunttia pahasti missään vaiheessa. Tai ainakaan en huomannut, koska keskityin siihen superhyvään paistettuun kuhaani ja kantarelleihini. Koska valitsin pääruokani melko turvallisesti, niin jäkkäriksi valittiin randomisti mansikka-basilika -hyydykkeet mustapippurilla maustetulla krokantilla tai jotain vastaavaa. Sekin yksi parhaista jälkkäreistä mitä olen ikinä syönyt. Tein myös ravintolassa istumisen ennätykseni. Kaksi ja puoli tuntia, mutta missään vaiheessa en edes ajatellut, että missä tarjoilija ja ruoka viipyvät. Oisko syynä ollut se itsestään täyttynyt viinilasi.

Harmillisesti seuraavana aamuna odotti työhommat, joten kovin montaa pulloa ei uskallettu tyhjentää, mutta meinaan todellakin hemmotella itseäni vielä uudemman kerran kyseisessä paikassa. Ehkä kivat treffit vois kelvata...


Ostin tuossa taannoin maailman söpöimmän laukun. Ensireaktio laukusta oli jotain totaalirepeämisen ja ällötyksen väliltä, mutta yhtäkkiä huomasin palaavani laukun luo uudestaan ja uudestaan. Vähitellen se nenässäni tuntunut mummun vanhan käsivoiteen ja ummehtuneen ullakon hajut hälvenivät lähinnä ruusun ja syreenien tuoksuksi ja kannoin yllättäen laukun kassan kautta kotiin. Nyt ajattelen, että ehkä hienoimmin sijoitetut kymmenen euroa pitkään aikaan, sanokoot muut mitä tahansa.


Koska en saanut laukkua mätsäämään kenkiini tms. niin lätkäisin kaulaani tuommoisen helmikauluksen, joka sekin on tavallaan vähän mummoa. Ainakin minun päässäni. (Helmet ja kaulukset, you know...) Ja näin kätevästi assosioimalla sain itselleni modernin asun pienellä mummotwistillä.

Mitä mieltä laukusta? Olisiko jäänyt kaupan hyllylle vai jakaako joku kanssani tämän mieltymyksen mummojuttuja kohtaan?

9. heinäkuuta 2013

Bubbles

Onneksi tää blogirintama on kesällä hiljainen monien muittenkin kuin minun osalta. Voin huoletta rentoilla asian suhteen.Vaikka perimmiltään en voi syyttää itse kesää vaan töitä. Tarvitsisin lisää tunteja vuorokauteen, koska en yksinkertaisesti ehdi ja jaksa enää keskittyä blogiin. Oon yrittäny nähä kavereita, mutta sekin osasto on ollut harmittavan laiminlyöty viime aikoina.

Eilen kuitenkin sain aikaiseksi sen verran, että kävin ostamassa saippuakuplavälineet kunnon 24-vuotiaan tapaan. Tosiasiassa lähdin ostamaan tennareita, mutta matkassa ollut Pasi pakotti minut ostamaan Hello Kitty -saippuakuplaputelin sanomalla "hei osta tämä". Ostin sitten ja mentiin torinrantaan puhaltemaan kuplia niin innoissamme (tai innoissani), että unohdin ostamani ripsivärit kauppaan kassalle ja jouduin vielä illalla polkemaan kaupungin halki takaisin Raksilaan hakemaan ne. Miksi kasvaa aikuiseksi, kun voi olla ikuisesti lapsi.




P.s. Ostin lopultakin uuden puhelimen, metsästettiin sitä ympäri Oulua yksi päivä. Ei löytynyt. Pari päivää siitä bongasin netistä, että Verkkokauppaan oli tullut muutama yksilö ja ajoin sinne saman tien. Joten Instagram @suvipy päivittyy tällä hetkellä melko tiuhaan tahtiin. Hehe.

4. heinäkuuta 2013

Hylättyjä varastoja

Käytiin tosiaan eilen Pasin kanssa Ainolassa seikkailemassa ja pysähdyttiin sitten tosiaan harrastelemaan myös urbaania löytöretkeilyä. Minulle tämä oli (muistaakseni) ensimmäinen ei-omakotitalokohde ja ensimmäinen kohde kaupungissa. Kyseessä oli ilmeisestikin vanhan voimalaitoksen varastorakennuksia tai muuta vastaavaa. Kaikkiin rakennuksiin ei päässyt sisälle ja osa oli rakennustyömaan alla, mutta pyörittiin sitten enimmäkseen tuossa pihalla kuvailemassa graffiteja ja rikkinäisiä ikkunoita 

Kaunis kesäpäivä ja jatkuvasti ympäriltä kuulunut piknik-ihmisten iloinen nauru ja puheensorina veivät hommasta kaiken jännityksen pois. Sellaisen, mikä normaalisti näitä taloja kierrellessä tuntuu siellä takaraivossa. Siksi en saanut tästä irti ihan niin paljoa, mitä aiemmista kohteista. Ja toisaalta tämä taas ei ollut niin "henkilökohtainen" paikka, kuin joku asuinrakennus. Mutta ehdottomasti sellainen paikka, jota ei Ainolaa ja autiotaloja rakastavana voinut ohittaa.








3. heinäkuuta 2013

Ainolasessionit

Sain taas pienen palan inspiraatiota takaisin, kun sain Ouluun hetkeksi saapuneen Pasin houkuteltua (tai no, eipä tuossa paljoa vaadittu) taas kuvausreissulle ja lopultakin sinne Ainolaan, mistä olen haaveillut jo puoli vuotta. Itse kykin pusikossa heinien keskellä, kun taas Pasia kuumotteli yksi hylätty, vanha varastorakennus (?). No, kompromissina kuvailtiin tietysti molempia, tällä erää jaksoin käydä läpi vain nuo minun heinikkokuvat ja loput urban exploration -setit ajattelin heitellä tänne huomenna. Koska kello on nyt niin paljon, että menisi koko yö käydä kaikki kuvat läpi ja onnistuin jo tuhoamaan tässä väsyksissäni yhden hyvän kuvan.

Perusheinien lisäksi kuvailin myös vähän vesikuvia, vaihteluksi.