8. helmikuuta 2014

Failure-vintage

Inspiroiduin vast' ikään parista blogista ja päätin niiden innoittamana opetella lopultakin käyttämään tuota Photoshop Elemetsiä, joka minulla on ollut jo pari vuotta. Pari kertaa olen ottanut tavoitteeksi jonkinlaisen peruskäytön opettelun, mutta yhtä monta kertaa olen luovuttanut. Ei vain ole minun juttuni, koska en sitä osaa ja kärsivällisyys ei riitä opetteluun. Aloitin nyt sitten ihan googlen kanssa, hain vintage tutorialeja ja vastaavia, ja lopulta ehkä jopa tajusin tuon ohjelman perusajatuksen. Mutta lopputulos, se nyt ei ehkä ole aivan sitä mitä lähdin hakemaan. Ja tunnustettakoot, että en löytänyt terävöitystyökalua mistään! Terävöitin ja pienensin kuvaa sitten vanhalla ja tutulla PhotoScapella, koska minulla meni hermo aivan totaalisesti. Ja niin meni varmaan Villelläkin tuossa vieressä minun ärräpäitä kuunnellessaan.

Että kuvien suhteen tullaan menemään melko luomuna vielä jatkossakin, eihän kaikkien tarvitse olla photoshop-velhoja..? Kuva on joku vanha otos, koska se tästä vielä olisi puuttunut, että olisi pitänyt ottaa sekin tähän samaan satsiin.


Minulla oli muutenkin pientä tuskaa tämän blogin suhteen. Oli visio bannerista, mutta jostain syystä blogger näki vision täysin eri tavalla. En löytänyt syytä sille, että alunperin valkotaustainen banneri olikin yhtäkkiä lähes musta. Meni sitten hermo sen verran pahasti solmuun, että poistin koko bannerin ja jätin vain blogin nimen tuonne näkyviin. Tosin senkin menin muuttamaan, koska en halua enää korostaa sitä vanhaa, jonka olen jo pitkään suunnitellut hylkääväni. En vain tiedä, mitä tilalle. Mennään siis nyt ihan neutraalilla, jotain sellaista, mitä lopputulemakin sitten joskus on.

Jos teillä on jakaa hyviä aiheeseen liittyviä tutorial-blogeja tai vinkkisivustoja, niin niitä otetaan enemmän kuin mielellään vastaan! Tai inspiraatioblogeja, ettei tämä minun alkanut innostus nyt pääsisi lopahtamaan.

4 kommenttia:

  1. Mulla oli kans aikanaan hankalaa saada valkoista taustaa "näkymään" bannerissa. Vaikka kuinka väänsi valkoista pohjaa niin bloggerin mielestä se oli aina harmaa. :< Lopulta voitin taistelun muuttamalla kuvan .png:ksi ja valkoisuus pysyi vihdoinkin. Kokeile siekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos vinkistä, täytyy ehottomasti kokeilla!

      Poista
  2. Meinasin itsekin antaa tuon png-kuvamuotovinkin, ja jos jaksat vielä velhoilla lisää, nii kantsii tallentaa se tausta läpinäkyvänä, niin se alla olevan sivun väri varmasti kuultaa läpi. :) Tietysti jos sulla tää valkonen taustaväri pysyy ni sillon sen bannerinkin taustavärin voi jättää valkoseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, tuota tosiaan lähen kokeilemaan kun intoa taas riittää. Ja ehottomasti pitää testimielessä yrittää säätää tuon läpinäkyvyyden kanssa, saa nähä, miten hermo kestää... :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!