30. elokuuta 2014

Hyvää Suomen luonnon päivää!










Blogia vähääkään seuranneet tietävän, miten tärkeä elementti luonto minulle on. Ja nimenomaan Suomen luonto. En usko, että olisin koskaan innostunut valokuvaamisesta ilman sitä. Luonto on minulle paikka, jossa pystyn rauhoittumaan, unohtamaan stressin ja keräämään energiaa.

Tänään 30.8. vietetään toista kertaa Suomen luonnon päivää. Suomen luonnon päivä on usean eri tahon yhteistyöstä syntynyt hanke. "Päivän tarkoituksena on suunnata katseet kauniiseen suomalaiseen luontoon, saada ihmiset liikkeelle ja jakamaan luontokokemuksiaan." Tapahtuman sivut löytyvät osoitteesta www.suomenluonnonpäivä.fi. Sosiaalisessa mediassa tagataan #luonnonpäivä.

Minä vietän puolet päivästä töissä, joten siirrän varsinaisen luontoretkeni viikolla eteenpäin! Lupaan kuitenkin käydä lenkillä lähipuistossa ja ihastella luonnon tarjoamaa merenrantamaisemaa. Sellaisen kun voi onneksi löytää Suomen luonnosta vaikkapa keskeltä kaupunkia!

28. elokuuta 2014

Hiuskompromissi


Hups. Sain inspiraation. Selasin Pinterestistä pari nättiä mallia läpi ja seisoin sakset kädessä peilin edessä. Ja nips naps. Sitten tajusin, että pidän töissä hiuksia kiinni. Meinasi tulla itku. Näytin ihan 80-luvun pikkupojalta. Hetken hengitettyäni siistin noita sivuhiuksia. Kerrostin ja lyhensin vähän tuosta edestä. Ja nyt on hyvä vaikka olisikin ponnarilla. Auki toki paras.

Mustilla hiuksilla pätkin etuhiukset joka syksy, mutta kun kasvatin oman värin, ajatus unohtui. En ehkä ajatellut sen sopivan ruskeisiin hiuksiin. Nyt aloin taas kaivata jotain uutta, mutta koska en halunnut lyhentää koko pituudesta tai värjätä, niin päädyin kompromissiin. 



No, näytän ehkä tosiaan taas pari vuotta nuoremmalta, kuin ennen. Mutta alan kai olla jo siinä iässä, että henkkareitten kysyminen pitäisi ottaa kohteliaisuutena...

25. elokuuta 2014

Vähemmän onnistunut bongausretki

Uudesta bongausharrastuksesta innostuneena houkuttelin Villen mukaan. Tein virheen ja valitsin tornin, jolla en ollut aiemmin käynyt ja jota en ollut todennut helpoksi vierailla. Ei myöskään huomioitu sadekuuron mahdollisuutta ja lähdettiin liikenteeseen liian kevyein varustein.


Ensimmäinen turhautuminen tuli parkkipaikalla. Ei meinattu löytää lintutornille lähtevää polkua, koska oltiin väärällä parkkialueella. Meidän olisi pitänyt älytä kääntyä sata metriä ennen tien päätä oikealle, ilman mitään opasteita. Onneksi hoksattiin tuo moka nopeasti ja päästiin lopulta liikenteeseen. Hetken pitkospuita tallattuamme tulimme hieman hankalakulkuiseen ruovikkoon. Kuivalla säällä ongelmia tuskin olisi tullut, mutta sateen jälkeen tuo parin metrin korkuinen tiheä viidakko ei ollut se mukavin vaihtoehto. Päätettiin kuitenkin jatkaa, koska oltiin kuitenkin ajettu niin pitkälle.

Yhtäkkiä pölähdettiin keskelle mutaista pihaa, jossa oli siellä täällä pieniä mökkejä. Polku haarautui kolmeksi mudan päällystämäksi tieksi ilman mitään opasteita mihinkään. Tässä vaiheessa seisottiin sateessa, sukat likomärkinä ja koira ravassa.


Tehtiin nopeasti päätös jättää torni etsimättä ja palata samaa tietä takaisin. Paluumatkalla googletin, että puolessa matkaa tornille on kalastajakylä, johon olimme tietenkin saapuneet. Emme vain tajunneet kävellä pihojen läpi kylän ohi vaan koukkasimme johonkin risteykseen ja luulimme olevamme hukassa. Sään ja kumisaappaiden puutteen vuoksi seikkailuinto oli hiukan karissut.

Lisäksi tuo seutu tuntui olevan suosittua sorsastusseutua. Nähtiin enemmän metsästäjiä kuin lintuja. Itsekinhän kyseistä lajia harrastan, joten sinänsä se ei haittaa, mutta ehkä lintuja on vaikeampi bongailla, jos ranta kuhisee sorsastajia... Aiemmin löytämäni lintutornihan sijaitsee luonnonsuojelualueella, joten se taitaa sopia tähän syksybongailuun paremmin.


En vielä siis ainakaan toistaiseksi lähde suosittelemaan tätä lintutornia (Temmesjokisuun lintutorni), mutta aion kyllä vielä käydä paikalla paremmalla kelillä. Ja varusteilla. Mikäli tuonne lähdette seikkailemaan, niin kannattaa ehdottomasti laittaa pitkät lahkeet ja hihat päälle, sillä vaikka minulla olikin takki päällä, viiltelivät kaislat kämmenselkää ikävästi. Lisäksi voin vain kuvitella, mikä punkkimäärä tuolla polulla vaanii! Me laitettiin heti kotona Batmanille punkkikarkoite vielä kerran tälle vuotta.

22. elokuuta 2014

Uutta ja vanhaa - hullua sisustusshoppailua

Minun viimeisin sisustusprojekti alkoi tuossa keväällä. Ostin kirpparilta kaksi pinnatuolia. Suunnittelin tietenkin ostavani näille sopivan pöydän ja kesällä sitten myin vanhan ruokailuryhmäni uuden alta pois. Tosin sitä uutta pöytää ei ole vielä näkynyt... Projekti junnasi pitkään paikoillaa, koska en ehtinyt ja jaksanut kiertää kirppareita tai alkaa puuhastella mitään suurempaa. Eilen hain Prismasta maalia ja hiomapaperia ja tänään aloitin hiomalla toisen tuoleista. Innostuksen huumassa sitten lähdettiin kiertämään parit kirpparit ja second hand -liikkeet sen pöydän toivossa. 

Ei löytynyt ruokapöytää, ei. Mutta sohvapöytä löytyi.


Olin bongannut jostain Wanhan talon tavarat -nimisen pikkuliikkeen. Kyseinen paikka on auki vain lauantaisin ja tilauksesta, mutta nyt elokuussa myös perjantaisin. Päätettiin kirppiskierroksen lopuksi poiketa vilkaisemassa ja lienenkö ollut pienessä pettymyksen tunnetilassa muuten kovin köyhäksi jääneen tavarasaldon osalta, mutta en vain voinut jättää tuota SA-kirstua liikeeseen. Liikeen omistaja kertoi, että vihreän maalin alla on vielä saksalaisten leimat, mutta sittemmin arkkua on käytetty Suomen armeijassa eläinlääkinnässä, kuten tuo sininen risti kertoo. Ja ehkä jossain muussakin, sillä yhdellä sivulla on hauska yksityiskohta:


Kyseinen maalaus on uudempaa tuotantoa. Aluksi se häiritsi minua vähän, mutta huomasin sen jäävän mukavasti sohvan varjoon. Sieltä se sitten pistää silmään hauskana yksityiskohtana - jos pistää. (Batman ei suostunut siirtymään tuosta paikaltaan, katseli vain seiniä, kun yritin kutsua. Olkoot sitten, kun tuohonhan se suurimman osan ajasta kuuluukin...)

Illalla vielä pyörähdettiin Kärkkäisellä ihan muissa asioissa. En edes katsellut sisustusosastoa, mutta jostain vain pomppasi esiin metallinen tarjotin.


Olen katsonut vastaavanlaisia, tosin aitoja marokkolaisia, eräässä sisustusliikeessä, mutta parinsadan hinta on vielä toistaiseksi ollut liikaa. Nyt löytyi kolmella kympillä lähes yhtä sievä ja suuri tarjotin. Varsinaiseen pöytätarkoitukseenhan tuota en enää tarvitse, kuten alunperin suunnittelin. Tai no, tuohon uudelle pöydällehän se joka tapauksessa meni, ainakin toistaiseksi. Miten nämä kaikki nyt löytyivät yhtäkkiä!


Mukaan vielä parit Ikean kynttilänjalat ja Clas Ohlsonin tuikkukupit. Ja olin jo haaveillut kokonaan uudesta sohvasta, mutta nyt tämä vanhakin näyttää yhtäkkiä ihan mukavalta... Jos pian saisi sen kattokruunun asennettua ja heivattua Ikean ikivanhan riisipaperivalaisimen kuikkaan, niin täällä alkaisi taas näyttää kodilta! Ja niin, ne tuolitkin ovat vielä projektivaiheessa, mutta jospa tällä samalla innolla saisi kerralla kaiken tehtyä!

19. elokuuta 2014

Me lintubongarit

Haaveilin viikonloppuna päivävaelluksesta, mutta ajatuksen kuivuessa kokoon aloin suunnitella jotain vähemmän mahtipontista. Googletin iltapäivän "kivoja retkipaikkoja Oulussa" ja päädyin sitten jotain kautta sivustolle, joka listasi Liminganlahden lintutornit. Oon kyllä kuullut Liminganlahdesta ja sen suosiosta, mutta en ole mieltänyt sitä varsinaiseksi retkipaikaksi tällaiselle amatööribongarille, niin olen ohittanut sen mahdollisten retkikohteiden listalla. Väärin!

Batman bongailee sorsia tornin alakerrassa.

Otin Batmanin mukaan turvakseni ja niinpä me läksittiin kohti Liminganlahtea. Mitään selkeitä koordinaatteja en tietenkään ottanut mukaan, vaan lähdin ajelemaan ja toivoin, että jossain vaiheessa vastaan tulee joku lintutorni tai luontopolku. Sitten tuli vastaan Liminganlahden Luontokeskuksen opasteet ja ajattelin, että nyt voisi onnistaa. Itse luontokeskus ei valitettavasti ollut auki enää kahdeksan aikaan sunnuntai-iltana, mutta jätin auton parkkipaikalle ja lähdimme opasteita seuraten talsimaan kohti lintutornia. 

Ja voi hyvänen aika, minun käsitykseni lintutornista on ollut hieman erilainen. Tämä ei ollutkaan mikä tahansa yksinkertainen taso tolpannokassa, vaan kaksikerroksinen, hulppea rakennus. Ylemmässä kuvassa Batman päivystää alakerrassa, josta kyllä siirryimme pian ylös ja ulkoilmaan katselemaan ja kuuntelemaan sitä valtavaa lintujen määrää. Eikä nyt edes taida olla mikään varsinainen kevätsesonki...

Minä kuvaan itseäni tornin yläkerrassa.
Saatoin vähän innostua ja mietin jo kiikarien ostoa... Mutta tuolla voisi vain istuksia ja kuunnella lintujen huutoa. Ja viereisen laitumen lehmien ammunta. Batman ei paljoa linnuista välittänyt, se chillasi ilta-auringossa samaan aikaan kun minä räpsin kuvia. 

Olen nyt löytänyt yhden kivan luontopaikan lisää, täytyy vielä käydä katsomassa muitakin lahden torneja. Tiedä vaikka minustakin tulisi vielä kelpo lintubongari ja aikataulutan vuodenkiertoni kevät- ja syysmuuttojen mukaan. Ja ensi kerralla meinaan käydä vierailemassa luontokeskuksessa ja hei muuten, tuolla oli myös makkaranpaistopaikka, joten hiillokset mukaan!





Tornille on siis tosi helppo löytää. Limingasta Lumijoelle päin, tiellä on selkeät opasteet Luontokeskukselle. Luontokeskukselta kävelee tornille muutamassa minuutissa, ellei pysähdy matkalle makkaranpaistoon. Reitti on hiekkateitä ja lankkupolkua, joten kumppareitakaan ei tarvitse! (Ja itse asiassa löysin Luontokeskuksen sivulta infon, että halutessaan sieltä saa lainaan kiikarit maksutta, joten näitäkään ei tarvitse lähteä ostamaan heti alkuun!)

18. elokuuta 2014

Tervetuloa syksy! Tai ei ihan vielä...

Tein eilen myönnytyksen tulevalle syksylle. Älkää käsittäkö väärin, pidän syksystä, mutta en siitä ajatuksesta, että kesä loppuu. Ostin ensimmäisen neuleen. Tänään jatkoin samalla linjalla, sillä ilmoitin vuokranantajalle tarvitsevani sähkömiestä tekemään parit asennukset, jotta saan lampun kattoon ennen kaamosta. Oon nyt istunut telkkarin ja kynttilöiden valossa kaksi talvea, kolmannen istun vielä laatikossa odottavan kattokruununi alla. 


Tunnustan, että haistoin syksyn jo viikko sitten. Se oli yhdellä aamulenkillä ja tuli aivan yllättäen. Minulla on siis ollut tässä hetki aikaa henkiseen valmistautumiseen, ennen kuin tunnustin asian näin julkisesti. Pidän kuitenkin elokuuta kesäkuukautena, joten odotellaan nyt vielä pari viikkoa, ennen kuin pakataan kesäkengät laatikkoon ja kannetaan varastoon. (Eli toisin sanoen kahden metrin matka kenkätelineeltä vaatehuoneeseen, joten ei se kesä kovin kauas pääse...)
 



Huomaan, että nyt helteiden jälkeen haluan olla koko ajan menossa. Olisin halunnut lähteä vaeltamaan päiväksi, mutta sovittiin sittenkin uusi reissu muutaman viikon päähän paremmalle ajalle. Tykkäsin kyllä lämmöstä, mutta silloin en saanut mitään aikaan. Asuttiin kesä olohuoneen levitettävällä sohvalla parvekkeen vieressä eikä jaksettu koskea imuriin. Eilen sitten tsempattiin, kun suunnitelmat muuttuivat. Laitettiin ruokaa, imuroitiin ja muutettiin takaisin makkariin. Nyt pitäisi vielä reipastua sen verran, että laitettaisiin asunto muutenkin kuntoon. Myin ruokapöytäni pois alkukesästä ja siitä saakka ollaan oltu ilman. Täytyisi löytää uusi ja tähän asuntoon paremmin sopiva. Tuolit olen jo löytänyt, mutta ne kaipaisivat maalipintaa.


Ai niin, vielä yksi syksyinen asia! Ostin perjantaina repun! Pyörittelin käsissäni Eastpakin reppua, samanlaista kuin minulla oli yläasteella, mutta nuo ajat ovat liian lähellä. Päädyin Adidaksen retroreppuun. Kouluun en ole menossa, mutta jos vielä päätän jatkaa tätä työmatkapyöräilijän orastavaa uraa syksylläkin, niin se tulee tarpeeseen. Lienee uskottavampi, kuin kolmosluokalla saamani dalmatialaisreppu...

17. elokuuta 2014

Pateniemen hylätyt proomut

Taas yksi must see -kuvauskohde käyty katsomassa! Hetken aikaa tässä menikin, sillä ei vaan saatu aikaiseksi. Säälittävää...

Pateniemen entisen sahan tuntumassa on muutama aallonmurtajaksi upotettu proomu. Ajateltiin koko ajan, että nämä ovat kauempana merellä, ja suunniteltiin talviretkeä. Viime talvi meni jotenkin kokonaan ohi asian suhteen, mutta onneksi herättiin asiaan näin kesäaikaan. Lähin paattihan oli aivan rannassa!


Kiinnostuneille tiedoksi, että paikka on tosi helppo löytää. Auto pitää jättää Sahatien päähän ja siitä jatkaa jalan suoraan niemenkärkeä kohti. (Tosin jotain kautta tuonne ihan rantaan pääsee ilmeisesti autollakin, mutta ei kai mitään virallista reittiä..?) Minusta tuntui, että Pasilla meinasi jo vähän mennä usko, mutta vanhana partiolaisena luotin navigointitaitoihini (ja google mapsiin) ja löydettiin kerrasta perille.

Valittiin ajankohdaksi hetki ennen auringonlaskua. Ihan nättiä, mutta ei sitten saatu noita purkkeja oikein esille vasta-aurinkoon. Täristiin sitten niemessä ja odotettiin pimeää. Onneksi odotettiin, koska ne alkuillan kuvat olivat aivan onnettomia. No, ei ne loppuillan materiaalitkaan mitään huippukamaa olleet. Yritin kikkailla pitkällä valotuksella, mutta en tietenkään ollut ottanut jalustaa mukaan. Käytin sitten reppua, mutta tuuli puhalsi sen verran voimakkaasti, että se heilutti kameraa, vaikka kuinka yritin maata sen päällä tuulensuojana.


Nyt sanoisin, että paras aika kuvaamiseen voisi olla aamun myötäaurinko, mutta eri asia on, kuka jaksaa herätä tarkistamaan tämän olettamuksen paikkansapitävyyden. En minä ainakaan. Olisi myös hienoa, jos meri olisi aivan tyyni, mutta sitäkin hetkeä joudutaan ehkä odottamaan tovi. Ja sitten vielä usva... Heh. Tehtiin kuitenkin realistinen suunnittelma, että käydään tuolla uudestaan sitten talvella, kun jää kantaa ja proomuille pääsee kävelemään.


Siinä auringonlaskua odotellessa keskityin päivittämään Instagramia ja kuvaamaan omaa naamaani. Well done. Kaikki aika hyötykäyttöön. Mutta siis tällaista vähän erilaista urbaania löytöretkeilyä vaihteeksi.

Tänään löytöretkeilin lisää, kävin Batmanin kanssa extemporee-lintujenbongausretkellä Liminganlahdella, mutta se on jo aivan toinen tarina ja siitä siis lisää joku toinen päivä!

14. elokuuta 2014

Puhalluskukka

Jos nyt vielä hehkutan Fujifilmiä, niin tuhat kiitosta kameran pienelle sisäiselle muistikapasiteetille. Oon niitä ihmisiä, joitten muistikortti viettää enemmän aikaa tietokoneen sisällä kortinlukijassa kuin kamerassa. Hohhoi. Canonin muistikortille on onneksi ulkoinen lukija, joten se lähtee mukaan helpommin. Lisäksi kamerarepussa kulkee aina varakortti. Fujifilmin nappaan yleensä nopeasti mukaani ja se roikkuu yleensä kaulassa ilman lisävarusteita. Ja ilman korttia. Tämä sisäinen muisti on pelastanut minut jo useaan otteeseen. Eihän se mikään megalomaaninen ole, mutta imaisee minun käyttämälläni laadulla nelisenkymmentä kuvaa eli juuri sopivasti nopeaa iltalenkkiä ajatellen. Ja harkitusti kuvaillen. Tekee välillä ihan hyvää.


Toinen pelastus oli kuvien kätevä kopiointiominaisuus sieltä kameran muistista sinne kortille. Vain yhtä nappia painamalla. Toki keksin tämän vasta, kun olin ensin käyttänyt vartin sopivan siirtokaapelin etsimiseen ja penkonut puoli taloa läpi pölymyrkytyksen uhalla. Ja tämä kaikki sähläys vain koska olen liian huolimaton muistikorttini kanssa. 

Puolustaudun, että tilatuille kuvauskeikoille lähtiessäni tarkistan muistikortit ja akut noin kymmeneen kertaan kotona ja vielä pariin otteeseen matkalla kohteeseen. Kultainen keskitie, missä lienet..?


Tosin yksi ikävä puoli tuohon kameraan on ilmaantunut. Etsimeen (jota kylläkin käytän vähemmän) on ilmaantunut pieni tumma piste. Se ei näytä varsinaiselta roskalta eikä toisaalta säröltäkään. Mietin, että olisiko kameraan voinut päästä kosteutta ja olisiko tämän aiheuttanut tuon tahran tms. Käyttöä se nyt ei varsinaisesti häiritse, mutta jos vain jaksaisin raahata itseni likkeeseen kysymään, että meneekö tuo mahdollisesti takuun piikkiin, niin eipähän tarvitsisi jossitella myöhemmin. Mutta ehkä sitten syksyn rapakeleillä, kun kuvausinto on hukassa...

12. elokuuta 2014

10. elokuuta 2014

Hermolepoa kiireen keskellä

Olen ollut viime aikoina kovin kiireinen. Ensin töissä, sitten kävin Kainuussa laiskottelemassa ja nyt taas kulutan aikaani työhommissa. Otin tuon Kainuu-loman tosiaankin levon kannalta. Ainoa aktiviteetti oli Sotkamon Jymyn pesäpallo-ottelu, jokakesäinen perinne. Yleensä vielä useampaan kertaan, mutta tänä vuonna kerta oli vasta ensimmäinen. Ottelun jälkeen lähdettiin kuitenkin extemporee-mökkireissulle, sillä olin päässyt käymään mökillä viimeksi vuosia sitten.

Valitettavasti kello oli jo aivan liikaa, että oltaisiin ehditty edes ajatella savusaunan lämmitystä, joten tyydyttiin paistamaan makkaraa ja ihailemaan mökkirannan auringonlasku. Tai no, juuri kriittisellä hetkellä taivaalle kerääntyi joku ihmeellinen pilvimassa, joten varsinainen aurinko jäi piiloon. Värinäytelmä oli siis tällä kertaa melko hillitty, toisin kuin useimmilla kerroilla.

Mökkirannan auringonlasku ja taustalla siintävät Vuokatinvaarat.



Mökillä ehdottomasti parasta on hiljaisuus ja sähköttömyys. Missään muualla ei voi heittäytyä samalla tavalla "vapaalle" maailmasta. Uutiset on kuunneltava paristokäyttöisestä radiosta, sillä puhelimen akkua täytyy säästää mahdollisia hätätilanteita varten.

Näin tunnin visiitillä toki Instagram lauloi, joten varsinaiseen mökkifiilikseen ei oikein ehtinyt päästä, mutta toivon niin kovin, että pääsen pian rentoutumaan noihin maisemiin pariksi päivää. Parempaa hermolepoa en keksi.

2. elokuuta 2014

Hylättyä Toppilaa

Pojat lähti nakkelemaan kiekkoa Toppilaan, joten pakkasin itseni ja Batmanin mukaan autoon ja vaihdoin iltalenkkimaisemaa. Taka-ajatuksena oli oikeastaan löytää eräs paikka, jonka bongasin kaverini Facebook-seinältä. Meillä oli aikomuksena käydä pyörähtämässä tuolla yhdessä, mutta eipä koskaan saatu aikataulujamme sopimaan yhteen. Lähdin liikkeelle ihan tuon kyseisen paikan vierestä, kävin pyörähtämässä muutaman kymmenen metrin päässä ja kiersin tämän jälkeen koko Toppilan, kunnes sitten osuin paluumatkalla paikalle. No, tulipahan kunnon iltalenkki ja sain muutaman muunkin kuvan.

Toppila on hauska paikka. Tuntui, että puolet tuolla oli hylättyä ja ränsistynyttä ja puolet taas uutta ja prameaa.

Oulun rumimmaksi rakennukseksi äänestetty, Alvar Aallon suunnittelema Toppilan siilo. Voihan tuon rumanakin nähdä, mutta minä poimin sieltä vain kauniita, vaikkakin karuja yksityiskohtia...

Mystinen, hylätty rautatienpätkä keskellä metsää. Tuonne täytyy ehdottomasti lähteä jonkin hyvän kuvausidean kanssa, kunhan lehti putoaa puusta. Näin kauniina kesäpäivänä tuo karuus ei tullut niin voimakkaasti esiin, mutta voin kuvitella kylmän marraskuisen päivän. Tuon pätkän toisesta päästä nimittäin löyty piikkilangoin varustellun verkkoaidan jäänteet...

Mukana iltalenkillä oli luonnollisestikin Fujifilm.

1. elokuuta 2014

Ukkosta


Eipä muuta, kuin terkkuja Helille! Mitä pikkusisko edellä, sitä isosisko perillä. (Tuli aivosulku oikosulku aivoihin ja mietin pitkään, että miten tuo lause kuulostaa jotenkin tyhmältä. Joku freudilainen lipsahdus... Ja nyt minusta tuntuu vahvasti siltä, että jätän kirjoittamisen tähän.)