9. joulukuuta 2015

Muutama joululahjavinkki

Minulla on pitkästä aikaa moneen vuoteen joulufiilis jo näin hyvissä ajoin. Olen ennätysajoissa lahjojen suhteen, tärkeimmät on jo hankittuna ja muutama jo paketissakin! Olen kaivanut esiin kaikki viime vuosien jouluhitit ja kuunnellut niitä monen menetetyn vuoden edestä. Glögiä aloin juoda jo hyvän matkaa marraskuun puolella ja itsenäisyyspäivänä leivoin joulutorttuja. Enkä millään malttaisi odottaa aattoon, että pääsen lumiseen Kainuuseen ja kuusenkoristeluun. Ja joulusaunaan ja syömään. Ja heräämään joulupäivän aamuna ja syödä aamupalaksi suklaata. 

Koska olen niin hyvällä mallilla näitten joululahjojen kanssa, ajattelin jakaa muutaman vinkin jos jollain on ajatukset kateissa. Nämä on pitkälti sellaisia, mitä itse toivoisin, jos en jo näitä omistaisi. Ja ehkä olen saanut myös jonkinlaista inspiraatiota työpaikalta, olen aika hyvin kartalla siitä mitä urheilukaupan puolella nyt myydään joulupukin paketteihin.



RETKEILIJÄLLE & ULKOILIJALLE

 Näppärä Fiskarsin X7 -retkikirves pelasti meidät taannoisella laavuretkellä.

Otsalamppuja on moneen lähtöön, oman Led Lenser SEO 5 Redini hankin keväällä erämessuilta ja käyttökokemus on vielä hyvin vähäistä, mutta toimi ainakin tuolla edellämainitulla laavuretkellä hyvin. Värinsä puolesta meni myös eräällä taannoisella joulupukkikeikalla. 

Race Marinen nahkarukkaset ovat maailman pehmoisimmat (ja kauneimmat, krhm) rukkaset!

Joka retkellä mukana kulkee Light My Firen -aterinsetti. Pakettiin riittäisi mainiosti nuo lautaset (eli kannet) ja lusikka-haarukka, sillä juomakuppina minulla kulkee mukana aina kuksa, koska se on vaan kaikista paras! 

Merinovillavaatteet ovat ainakin nousseet itselle sinne retki- ja ulkoiluvaatteiden kärkipäähän. Minulla itselläni on tuo Everestin merinovillapaita ja voi olla, että sellainen eksyy pukinkonttiinkin... Lisäksi oon hamstrannut kaappiini kasan aivan ohkaisia merinovillapohjaisia teknisiä sukkia, joilla tarkenee kevyemmänkin kengän kanssa! Liekö tällaisetkin jossain paketissa...

+ Itse kirjoitin Joulupukille toiveen puhelimen varavirta-akusta. Sellainen on kyllä ehdoton kun mennään useamman yön metsäretkelle näin älypuhelinaikana! Kuinka sitä postaa instaan jos akku on loppu.



UHREILIJALLE & TREENAAJALLE

Tämän ajan hitti ovat kompressiovaatteet, erityisesti sukat ja säärystimet. Helppoja antaa lahjaksi ja ainakin itselläni on pelkkiä hyviä kokemuksia. Aiemmin olin sukkien puolestapuhuja, mutta hiljalleen olen siirtynyt kompressiosäärystimien kannattajaksi. Niitä ei tarvitse pestä yhtä tiuhaan ja oikeastaan paras juttu säärystimissä on, että ne ovat mukavat pitää yölläkin! Itselläni on ollut usean kuukauden ajan ongelmaa levottomien jalkojen kanssa, mutta Lenzin säärystimien kanssa nukkuminen onnistuu rankemmankin treenin jälkeen.

Talvijuoksijalle suosittelen ehdottomasti niitä merinovillaisia teknisiä sukkia! Ei muuten varpaat palellu vaikka sukka vähän kastuisikin.
Itse ainakin sain siskon suunnalta hienovaraista vinkkailua siitä, kuinka Niken treenipaita olisi kiva. Itse tykkään Pro-sarjasta. Myös miesten vastaava mallisto näyttää hyvältä, siitä vaan ei ole niin omakohtaista kokemusta. 

Sain viime jouluna lahjaksi Polar Loop -aktiivisuusrannekkeen. Se innostikin juoksemaan sitten ensi kertaa myös talvikaudella. Kesäksi sitten jätin rannekkeen pois käytöstä, aikomuksena oli ottaa se käyttöön nyt syksyllä kun ulkourheilu alkaa säiden puolesta tökkiä. Totesin kuitenkin, että Loopin kello-ominaisuus ei ole ihan yhtä näppärä, kuin ns. oikea kello, jota nykyään tarvitsen töiden puolesta melko paljon. Mutta voin lämpimästi suositella Loopia! Kun liikunnasta ei halua tehdä liian monimutkaista, on aktiivisuusranneke todella simppeli väline sen seurantaan.



Minun Loop sen sijaan lähtee kiertoon, sillä:

+ Jos lahjaan haluaa sijoittaa vähän enemmän (esimerkiksi kun ostaa joululahjaa itselleen) voi harkita vaikka Suunnon Ambit3 run -urheilukelloa.


Olen tässä vasta testailuvaiheessa, mutta lupaan laittaa jonkinlaista arviota laitteesta kun se tulee enemmän tutuksi! Alkukankeuksien jälkeen vaikuttaa oikein mukavalta, ja jos ei muuta niin onhan tuo ainakin aivan supersöpö!

Millaisia lahjatoiveita tai vinkkejä sieltä löytyy?