4. huhtikuuta 2016

Talven viimeiset valoleikit

Näitä kuviahan on instagram täynnä, mutta minäkin halusin kokeilla. Olosuhteet olivat erinomaiset, minun kuntoni ei. Päätä särki ja takana oli 30 kilometrin hiihtolenkki. Sänky olisi houkutellut, mutta niin sitä vain piti lähteä kun taivas oli tähtikirkas nollakelistä huolimatta. Kovinkaan paljon taiteellista näkökulmaa en kuviin enää jaksanut hakea, pari nopeaa räpsyä ja sitten peiton alle nukkumaan.

Kuvat ovat siis pääsiäisen ajoilta, ja jäävät nyt varmaan viimeisiksi tähtitaivaskuviksi. Koska kesä on tulossa. Ja ihan uudet kesäseikkailut. Ensi kesästä on toivottavasti tulossa kaikkien aikojen retkikesä!




1. huhtikuuta 2016

Paluu menneisyyteen

Joku saattaa ehkä vielä muistaa jonkun vuoden takaiset Jussin ja minun lumilautasessiot. Päätettiin viime pyhän tienoilla verestää  muistoja ja lähdettiin rämpimään pitkin metsiä. Minä kameralaukun ja mehtäsuksien kanssa, Jussi lumikenkäillen lumilauta ja lapio kainalossaan. Jussi oli tehnyt tällä kertaa erinomaista taustatyötä, joten minun tehtäväksi jäi todellakin vain kuvien räpsiminen, sillä spotin valmisteluunkaan ei mennyt juurikaan aikaa! 




Kainuussa oli varsin keväisestä kelistä huolimatta ihan täysi talvi, toisin kuin Oulussa. En tiedä miten metsässä, mutta ainakin tässä keskustan tuntumassa on jo aivan kauhean rapaista, joten ulkoilu ei juurikaan houkuta. Huhtikuu on ehkä kuukausista tylsin, jos minulta kysytään... No, jotain hyvää sentään: Olen innostunut taas juoksemisesta, kun pystyssä pysyy ilman nastojakin. Vedin tosin heti tähän kauden alkuun kahdeksan kilometrin tappolenkin ja eilen vielä säbätreenit, en meinannut päästä enää sängystä ylös. Lisäksi minua motivoi eräs juoksuhaaste, johon lupauduin. Aikaa treenata on syksyyn saakka, joten sikäli tässä ei ole mitään hätää. Täytyisi vaan kehittää oikeanlainen treeniohjelma...

3. maaliskuuta 2016

Pilpasuon talvi

Minun talviretkeily on tosi vähäistä. Syy on sekä Oulun ympäristön heikossa tuntemisessa että välineiden puutteessa. Minulla on metsäsukset, mutta niitten kuljettaminen Kainuusta Ouluun olisi lähinnä vain typerää, koska joutuisin säilyttämään niitäkin olohuoneen nurkassa. (Ja tällä hetkellä siellä on jo lumilauta.) Lumikengät olisivat näppärät, mutta ovat vielä hankintalistalla. Täytyi siis löytää tarpeeksi suosittu reitti, jota pääsisi kulkemaan saappaalla. Maananatain löytöretkeni vei minut jo tutuksi käyneelle Pilpasuolle, mitään varasuunnitelmaa ei edes ollut. Tie ja jopa parkkipaikka oli aurattu, joten lähdin testaamaan josko polkuakin pääsisi kulkemaan edes lähilaavulle saakka. Mutta mitä vielä, kulkijoita oli ollut niin paljon, että koko seitsemän kilometrin lenkin pääsi saapastelemaan ympäri ilman mitään ongelmia!

Olin liikenteessä maanantaina, jolloin reitillä ei näkynyt ketään muita. Laavulla tosin oli hiillos valmiina, mutta itsekseni sain makkarat paistaa. Sää oli uskomattoman kaunis, onneksi tällä kertaa oli kunnon kamera mukana. Antaa kuvien puhua puolestaan.





Aloin itse asiassa tehdä tätä postausta jo heti aamusta, mutta kuvia läpikäydessäni en malttanut jäädä sisälle vaan lähdin kiertämään Pilpasuon lenkin jo toistamiseen viikon sisään. Taas sai rauhassa tallustella, ainoastaan yksi koirakko meidän lisäksemme kulki suon vastalaitaa. Tänään en tosin jäänyt tulistelemaan, vaan kipaisin lenkin läpi suht nopeaa ja pysähtelemättä. Otin mukaan kevyemmän kameran, mutta en muistikorttia, joten kuvaamiseenkaan ei mennyt paria nopeaa instakuvaa lukuunottamatta aikaa...

16. tammikuuta 2016

Mitä vaaralta ei saa, sitä ei tartte


Tähän viikonloppuun löytyi muutama fiiliskuva viikon takaiselta makkaranpaistoretkeltä äidin kanssa. Pakkasta oli -15 astetta, joten hiihtämään ei kehdattu lähteä. Äiti keitti termariin kaakaot, haettiin kaupasta makkarat ja ähdettiin kävellen vaaralle. Mitäpä sitä ihminen muuta tarvitsisi...





7. tammikuuta 2016

Kun pakkasta on -26°C...

...Ja sinulla on kuuma.

Huomasin eilen, että oon lopultakin oppinut pukeutumaan lämpimästi. Lähdin eilen Loppiaiskävelylle Batmanin kanssa ja jonkun kilometrin rauhallisen köpöttelyn jälkeen meinasi tulla sen verran lämmin, että oli pakko pysähdellä katselemaan maisemia ja ottamaan kuvia. Puhelin tosin ei kestänyt kylmää ja sammui hetken käytön jälkeen.

Paleleminen ja pukeutumisentarve on hyvin yksilöllistä, mutta ajattelin jakaa omat hyväksi havaitut vinkkini pakkaspukeutumiseen. Taikasana kerrospukeutuminenkaan ei aina takaa sitä lämpimänä pysymistä.


Oma, uusi salainen aseeni on merinovilla. Merinovilla ei kutita, joten se on mukava paljasta ihoa vasten. Se myös lämmittää kastuessaan, toisin kuin puuvilla. Puuvilla on kiva kesähelteellä, mutta talvella suosittelisin jättämään ne puuvillaiset sukat kaappiin ja korvaamaan ne teknisillä, mielellään merinovillaisilla sukilla. Pahin virhe on laittaa iho vasten puuvillainen sukka, päälle kolmet villasukat ja kengät. Jalka hikoaa siinä matkalla pihalle, sukka kastuu ja muuttuu saman tien kylmäksi. Siinä ei paljoa kolmet villasukat mieltä lämmitä. Itse tykkään käyttää ohutta merinosukkaa, jonka päälle laitan vielä paksummat villasukat. Myös yläkroppa hikoilee, joten merinovillapaitaa sinnekin. Joskus vielä ostan merinovillaiset kalsaritkin, tällä hetkellä käytän vielä edullisempaa teknistä kerrastohousua.


Kylmä hiipii usein alhaalta päin ja varpaat ovat jäässä ensimmäisenä. Jo aiemmin mainituilla merinovillaisilla sukilla pääsee jo pitkälle, mutta minä sijoitin vielä paljon kehuttuihin Soreleihin. Sorelit pitävät vettä ja niissä on irrotettava lämpövuori, joten käytössä kostuneen kengän saa kuivatettua nopeammin ja se on taas lämpimämpi käyttää. Lisäksi tässä minun Sorelissa on ilmeisesti olemassa jo jonkinlainen alumiinivuoraus, mutta alumiinilämpöpohjallisia myydään myös irrallisina, eikä maksa montaa euroa.


Jalkojen lisäksi myös kädet on pidettävä lämpimänä. Valokuvatessa (etenkin puhelimella) tämä on usein se ongelmallinen osa. Valokuvusreissulle lähtiessäni pyrin pukemaan alle ohuet sormikkaat. Ihannesormikkaani ovat nekin merinovillaiset ja niissä on etusormissa ja peukaloissa älypuhelimen käyttöön soveltuva pinta. Nämä tosin ovat vielä kaupan hyllyllä. Sormikkaiden päälle puen paksummat lapaset tai ehkä nahkarukkaset, jos jaksan taistella. Mikäli tarkoitus ei ole tehdä käsillä mitään pikkutarkkaa, ovat nuo nahkarukkaset pehmoisella vuorilla superit. Huomasin kyllä eilen kuvia napsiessani, että lämmin rukkanen lämmitti hieman kohmeiset sormet kyllä nopeasti, kun vaan ranne ei päässyt saamaan kylmää. Eli suosittelen ehdottomasti hihoja, jotka yltävät suojaamaan kämmenselkää vaikka sormet olisivatkin hetken sään armoilla. Parasta siis olisi että siitä merinovillapaidasta löytyisi peukalonkolot.


Ja kun nämä yksityiskohdat on saatu kuntoon, laitetaan päälle vielä tuulta ja pakkasta kestävä takki. Minä ostin viime keväänä alennusmyynneistä Fjällrävenin Nuuk-parkan, joska on osoittautunut loistavaksi hankinnaksi. En ole oikeastaan kertaakaan palellut tuo takki päällä. Minulle on tärkeää, että takki on malliltaan sen verran pitkä, että se suojaa takapuolta ja myös jonkin verran etureisiä, mutta on kuitenkin maltillinen, jotta liikkuminen ei mene vaikeaksi. Kannattaa huomioida, että takki on oikeasti pakkastakki. On takkeja, jotka näyttävät paksuilta ja lämpimiltä, mutta vuori on yhtä höttöä ja pintamateriaali muuttuu pakkasessa paperiksi. Myös huppu on tärkeä. Sen alle pitää mahtua pipo ja tekokarvareunus ei ole vain koriste: Se hillitsee tuulen ja lumen pääsyä kasvoille.

Suurin osa ruumiinlämmöstä haihtuu pään kautta, joten myös päähineellä on merkitystä. Minulla oli eilen päässäni superhiostava tekoturkishattu ja se oli liikaa. Paksu pipo olisi riittänyt, mutta ajattelin ison hatun suojaavan viimalta. Suojasihan se kyllä, mutta ehkä hupun karva olisi lopulta ajanut saman asian... Pipojakin löytyy moneen lähtöön, mutta itse en ole vielä kokenut mitään valaistumista näitten suhteen. En ole esimerkiksi hankkimassa silkkistä kypärälakkia. Ainakaan toistaiseksi...

Miten siellä on tarettu pakkasilla? Vai oletteko vaan pysytelleet suosiolla sisätiloissa?