19. elokuuta 2014

Me lintubongarit

Haaveilin viikonloppuna päivävaelluksesta, mutta ajatuksen kuivuessa kokoon aloin suunnitella jotain vähemmän mahtipontista. Googletin iltapäivän "kivoja retkipaikkoja Oulussa" ja päädyin sitten jotain kautta sivustolle, joka listasi Liminganlahden lintutornit. Oon kyllä kuullut Liminganlahdesta ja sen suosiosta, mutta en ole mieltänyt sitä varsinaiseksi retkipaikaksi tällaiselle amatööribongarille, niin olen ohittanut sen mahdollisten retkikohteiden listalla. Väärin!

Batman bongailee sorsia tornin alakerrassa.

Otin Batmanin mukaan turvakseni ja niinpä me läksittiin kohti Liminganlahtea. Mitään selkeitä koordinaatteja en tietenkään ottanut mukaan, vaan lähdin ajelemaan ja toivoin, että jossain vaiheessa vastaan tulee joku lintutorni tai luontopolku. Sitten tuli vastaan Liminganlahden Luontokeskuksen opasteet ja ajattelin, että nyt voisi onnistaa. Itse luontokeskus ei valitettavasti ollut auki enää kahdeksan aikaan sunnuntai-iltana, mutta jätin auton parkkipaikalle ja lähdimme opasteita seuraten talsimaan kohti lintutornia. 

Ja voi hyvänen aika, minun käsitykseni lintutornista on ollut hieman erilainen. Tämä ei ollutkaan mikä tahansa yksinkertainen taso tolpannokassa, vaan kaksikerroksinen, hulppea rakennus. Ylemmässä kuvassa Batman päivystää alakerrassa, josta kyllä siirryimme pian ylös ja ulkoilmaan katselemaan ja kuuntelemaan sitä valtavaa lintujen määrää. Eikä nyt edes taida olla mikään varsinainen kevätsesonki...

Minä kuvaan itseäni tornin yläkerrassa.
Saatoin vähän innostua ja mietin jo kiikarien ostoa... Mutta tuolla voisi vain istuksia ja kuunnella lintujen huutoa. Ja viereisen laitumen lehmien ammunta. Batman ei paljoa linnuista välittänyt, se chillasi ilta-auringossa samaan aikaan kun minä räpsin kuvia. 

Olen nyt löytänyt yhden kivan luontopaikan lisää, täytyy vielä käydä katsomassa muitakin lahden torneja. Tiedä vaikka minustakin tulisi vielä kelpo lintubongari ja aikataulutan vuodenkiertoni kevät- ja syysmuuttojen mukaan. Ja ensi kerralla meinaan käydä vierailemassa luontokeskuksessa ja hei muuten, tuolla oli myös makkaranpaistopaikka, joten hiillokset mukaan!





Tornille on siis tosi helppo löytää. Limingasta Lumijoelle päin, tiellä on selkeät opasteet Luontokeskukselle. Luontokeskukselta kävelee tornille muutamassa minuutissa, ellei pysähdy matkalle makkaranpaistoon. Reitti on hiekkateitä ja lankkupolkua, joten kumppareitakaan ei tarvitse! (Ja itse asiassa löysin Luontokeskuksen sivulta infon, että halutessaan sieltä saa lainaan kiikarit maksutta, joten näitäkään ei tarvitse lähteä ostamaan heti alkuun!)

18. elokuuta 2014

Tervetuloa syksy! Tai ei ihan vielä...

Tein eilen myönnytyksen tulevalle syksylle. Älkää käsittäkö väärin, pidän syksystä, mutta en siitä ajatuksesta, että kesä loppuu. Ostin ensimmäisen neuleen. Tänään jatkoin samalla linjalla, sillä ilmoitin vuokranantajalle tarvitsevani sähkömiestä tekemään parit asennukset, jotta saan lampun kattoon ennen kaamosta. Oon nyt istunut telkkarin ja kynttilöiden valossa kaksi talvea, kolmannen istun vielä laatikossa odottavan kattokruununi alla. 


Tunnustan, että haistoin syksyn jo viikko sitten. Se oli yhdellä aamulenkillä ja tuli aivan yllättäen. Minulla on siis ollut tässä hetki aikaa henkiseen valmistautumiseen, ennen kuin tunnustin asian näin julkisesti. Pidän kuitenkin elokuuta kesäkuukautena, joten odotellaan nyt vielä pari viikkoa, ennen kuin pakataan kesäkengät laatikkoon ja kannetaan varastoon. (Eli toisin sanoen kahden metrin matka kenkätelineeltä vaatehuoneeseen, joten ei se kesä kovin kauas pääse...)
 



Huomaan, että nyt helteiden jälkeen haluan olla koko ajan menossa. Olisin halunnut lähteä vaeltamaan päiväksi, mutta sovittiin sittenkin uusi reissu muutaman viikon päähän paremmalle ajalle. Tykkäsin kyllä lämmöstä, mutta silloin en saanut mitään aikaan. Asuttiin kesä olohuoneen levitettävällä sohvalla parvekkeen vieressä eikä jaksettu koskea imuriin. Eilen sitten tsempattiin, kun suunnitelmat muuttuivat. Laitettiin ruokaa, imuroitiin ja muutettiin takaisin makkariin. Nyt pitäisi vielä reipastua sen verran, että laitettaisiin asunto muutenkin kuntoon. Myin ruokapöytäni pois alkukesästä ja siitä saakka ollaan oltu ilman. Täytyisi löytää uusi ja tähän asuntoon paremmin sopiva. Tuolit olen jo löytänyt, mutta ne kaipaisivat maalipintaa.


Ai niin, vielä yksi syksyinen asia! Ostin perjantaina repun! Pyörittelin käsissäni Eastpakin reppua, samanlaista kuin minulla oli yläasteella, mutta nuo ajat ovat liian lähellä. Päädyin Adidaksen retroreppuun. Kouluun en ole menossa, mutta jos vielä päätän jatkaa tätä työmatkapyöräilijän orastavaa uraa syksylläkin, niin se tulee tarpeeseen. Lienee uskottavampi, kuin kolmosluokalla saamani dalmatialaisreppu...

17. elokuuta 2014

Pateniemen hylätyt proomut

Taas yksi must see -kuvauskohde käyty katsomassa! Hetken aikaa tässä menikin, sillä ei vaan saatu aikaiseksi. Säälittävää...

Pateniemen entisen sahan tuntumassa on muutama aallonmurtajaksi upotettu proomu. Ajateltiin koko ajan, että nämä ovat kauempana merellä, ja suunniteltiin talviretkeä. Viime talvi meni jotenkin kokonaan ohi asian suhteen, mutta onneksi herättiin asiaan näin kesäaikaan. Lähin paattihan oli aivan rannassa!


Kiinnostuneille tiedoksi, että paikka on tosi helppo löytää. Auto pitää jättää Sahatien päähän ja siitä jatkaa jalan suoraan niemenkärkeä kohti. (Tosin jotain kautta tuonne ihan rantaan pääsee ilmeisesti autollakin, mutta ei kai mitään virallista reittiä..?) Minusta tuntui, että Pasilla meinasi jo vähän mennä usko, mutta vanhana partiolaisena luotin navigointitaitoihini (ja google mapsiin) ja löydettiin kerrasta perille.

Valittiin ajankohdaksi hetki ennen auringonlaskua. Ihan nättiä, mutta ei sitten saatu noita purkkeja oikein esille vasta-aurinkoon. Täristiin sitten niemessä ja odotettiin pimeää. Onneksi odotettiin, koska ne alkuillan kuvat olivat aivan onnettomia. No, ei ne loppuillan materiaalitkaan mitään huippukamaa olleet. Yritin kikkailla pitkällä valotuksella, mutta en tietenkään ollut ottanut jalustaa mukaan. Käytin sitten reppua, mutta tuuli puhalsi sen verran voimakkaasti, että se heilutti kameraa, vaikka kuinka yritin maata sen päällä tuulensuojana.


Nyt sanoisin, että paras aika kuvaamiseen voisi olla aamun myötäaurinko, mutta eri asia on, kuka jaksaa herätä tarkistamaan tämän olettamuksen paikkansapitävyyden. En minä ainakaan. Olisi myös hienoa, jos meri olisi aivan tyyni, mutta sitäkin hetkeä joudutaan ehkä odottamaan tovi. Ja sitten vielä usva... Heh. Tehtiin kuitenkin realistinen suunnittelma, että käydään tuolla uudestaan sitten talvella, kun jää kantaa ja proomuille pääsee kävelemään.


Siinä auringonlaskua odotellessa keskityin päivittämään Instagramia ja kuvaamaan omaa naamaani. Well done. Kaikki aika hyötykäyttöön. Mutta siis tällaista vähän erilaista urbaania löytöretkeilyä vaihteeksi.

Tänään löytöretkeilin lisää, kävin Batmanin kanssa extemporee-lintujenbongausretkellä Liminganlahdella, mutta se on jo aivan toinen tarina ja siitä siis lisää joku toinen päivä!

14. elokuuta 2014

Puhalluskukka

Jos nyt vielä hehkutan Fujifilmiä, niin tuhat kiitosta kameran pienelle sisäiselle muistikapasiteetille. Oon niitä ihmisiä, joitten muistikortti viettää enemmän aikaa tietokoneen sisällä kortinlukijassa kuin kamerassa. Hohhoi. Canonin muistikortille on onneksi ulkoinen lukija, joten se lähtee mukaan helpommin. Lisäksi kamerarepussa kulkee aina varakortti. Fujifilmin nappaan yleensä nopeasti mukaani ja se roikkuu yleensä kaulassa ilman lisävarusteita. Ja ilman korttia. Tämä sisäinen muisti on pelastanut minut jo useaan otteeseen. Eihän se mikään megalomaaninen ole, mutta imaisee minun käyttämälläni laadulla nelisenkymmentä kuvaa eli juuri sopivasti nopeaa iltalenkkiä ajatellen. Ja harkitusti kuvaillen. Tekee välillä ihan hyvää.


Toinen pelastus oli kuvien kätevä kopiointiominaisuus sieltä kameran muistista sinne kortille. Vain yhtä nappia painamalla. Toki keksin tämän vasta, kun olin ensin käyttänyt vartin sopivan siirtokaapelin etsimiseen ja penkonut puoli taloa läpi pölymyrkytyksen uhalla. Ja tämä kaikki sähläys vain koska olen liian huolimaton muistikorttini kanssa. 

Puolustaudun, että tilatuille kuvauskeikoille lähtiessäni tarkistan muistikortit ja akut noin kymmeneen kertaan kotona ja vielä pariin otteeseen matkalla kohteeseen. Kultainen keskitie, missä lienet..?


Tosin yksi ikävä puoli tuohon kameraan on ilmaantunut. Etsimeen (jota kylläkin käytän vähemmän) on ilmaantunut pieni tumma piste. Se ei näytä varsinaiselta roskalta eikä toisaalta säröltäkään. Mietin, että olisiko kameraan voinut päästä kosteutta ja olisiko tämän aiheuttanut tuon tahran tms. Käyttöä se nyt ei varsinaisesti häiritse, mutta jos vain jaksaisin raahata itseni likkeeseen kysymään, että meneekö tuo mahdollisesti takuun piikkiin, niin eipähän tarvitsisi jossitella myöhemmin. Mutta ehkä sitten syksyn rapakeleillä, kun kuvausinto on hukassa...

12. elokuuta 2014