23. tammikuuta 2015

Tunnottomat varpaat ja kohmeiset sormet


Kainuu. Täydellinen sää. Pakkasta -22 C ja kirkas tähtitaivas. Ei kuutamoa tai muitakaan häiritseviä valonlähteitä. Ainoastaan kylän valot kaukana horisontissa. Tunti ulkona. Tunnottomia varpaita ja kipristeleviä sormia. Taivaanrannassa kevyttä viherrystä, mutta ei mitään selkeää. Keskityin siis kuvaamaan tähtiä. Seisoin pimeässä taivasta tuijotellen. Ja ensimmäistä kertaa onnistuin näkemään linnunradan ja itse asiassa sain sen vahingossa pariin kuvaankin, ennen kuin edes tajusin koko galaksia. Kuvassa ylhäällä se on just minun pääni yläpuolella. Vahingossa.

Olin jo kerran lähdössä takaisin sisälle, kun varpaista hävisi tunto. No, en malttanutkaan, kun sain ne hyppimällä sen verran lämpimiksi, että niitä alkoi pakottaa. Sitten kohmettuivat sormet, mutta luovutin vasta kun laukaisin jäätyi eikä enää suostunut toiminaan kuin satunnaisesti. Täytynee laittaa kameran akku lataukseen, jos vaikka sattuisi, että tällekin illalle suotaisiin tähtitaivasta... Varaudun myös toisella laukaisimella.



18. tammikuuta 2015

Lupa lunastaa lupaus

Ensin minun piti laittaa tähän kuvia tilhistä. Mutta ne osoittautuivatkin liian tylsiksi tämänhetkiseen luovaan tilaani. Sitten hoksasin, että oon taas sisustanut. Niin, siis tässä viimeisen vuoden aikana... (Ja nyt muistinkin, että minulla on mattoja pesulassa, ihan varmasti unohdan ne sinne.) Enpä sitten ottanut kuin yhden kuvan uudesta matosta ja kaksisataa kuvaa naamastani. Ja farkkupaidan kauluksesta. Innostuin nimittäin pitkästä aikaa viiskytmillisestäni. Kuinka kivaa jälkeä se tekeekään.




Fiilistelin samalla jo vähän ajatusta siitä, että saan ostaa nyt uuden objektiivin. Lupasin itselleni viime kesän hääkeikan jälkeen, että seuraaviin häihin ostan ahtaaseen tilaan sopivan valovoimaisen linssin. Joko 30 tai 35 millinen. Minulla ei ollut tuolloin luonnollisestikaan mitään tietoa, tuleeko toista hääkeikkaa koskaan olemaan, mutta nyt on! Minua pyydettiin kuvaamaan keväthäitä, ja tietenkin suostuin.

Tämähän meinaa sitä, että nyt lopultakin sietää jo ottaa kamera taas tehokäyttöön! Hävettää ihan, miten olen antanut sen pölyyntyä jossain nurkassa. Sitä paitsi, tällä käytöllä en kehtaa edes vilkaista objektiivien hintoja... Ensi viikonloppuna minulla on taas useamman päivän vapaa ja näillä näkymin suuntaan Kainuuseen. Pitäkää peukkuja, että saataisiin pakkasta, lumisia puita ja revontulia! Ja ollaan Jussinkin kanssa puhuttu jotain alustavaa metsäretkeä eli lumilautakuvausta, toivotaan, että kaikki maailman tähdet olisivat kohdallaan ja päästäisiin sanoista tekoihin, lopultakin.

10. tammikuuta 2015

Se talven pakollinen hiihto

Purin kuvia kamerasta. Huomasin, että automaattinen tallennus nakkasi ne viimeksi käytettyyn, eli "Syksy14"-kansioon.  Ja itse asiassa nämäkin kuvat ovat jo yli viikon takaiselta hiihtoreissulta... En vain ymmärrä, mihin tämä aika oikein menee niin nopeasti. Ja mitä muka teen!? En ole oikein perillä muittenkaan blogeista, silmäilen enää läpi vain muutaman. Sain joululahjaksi kirjoja ja vielä lisäksi lainasin mummulta yhden, mutta en ole saanut ensimmäistäkään loppuun. Syyttäisin ensimmäisenä pitkiä yöunia tai päiväunia, mutta olen itse asiassa nukkunut harvinaisen järkevän mittaisia unia ja päiväunetkin ovat jääneet kokonaan pois. 

Olen kai liikkunut. Sain joululahjaksi aktiivisuusrannekkeen ja nyt on lenkkeilty. Niin paljon, että normaalisti nirso ja vähäruokainen Batmankin koluuttaa tyhjäksi syötyä ruokakuppiiaan jatkuvasti. Ja tosiaan, kävin vuodenvaihteen tienoon "lomallani" hiihtämässä! Kerralla yhdeksän kilometriä. 


Oon aina ollut hyvä liikunnassa. Paitsi yhdessä lajissa. Hiihdossa. En tiedä, onko jossain tapahtunut joku geenivirhe, sillä minä en ole koskaan oppinut hiihdon tekniikkaa. Minut on oletettavasti kannettu ladulle saman tien kun nousin seisomaan.. Yläasteen liikunnanopettaja oli entinen SM-tason hiihtäjä ja itse asiassa oon joskus ollut Mäkäräisen Kaisan vetämässä hiihtokoulussakin, joten opettajissakaan ei pitäisi olla vikaa. En vain ole koskaan oppinut. Muissa lajeissa voitin, hiihdossa en koskaan. Ja silti piti osallistua kisoihin, ettei liikunnannumero putoa. Hiihdon sitten verenmaku suussa maaliin. Useinmiten olin toisella sijalla, sisulla ja hyvällä kunnolla. Tekniikka täysin hukassa.




Itseluottamusta uhkuen otettiin kohteeksi Tuulentupa. Autiotupa vaaran laella. Lapsena tehtiin varmaan joka talvi retki tuonne. Pienimmät meni autolla läheisen tien varteen ja tulivat sitten ahkion kyydissä. Isommat hiihti alhaalta saakka. Ja matkaan meni varmaan monta tuntia, kun joka toisessa mutkassa vedettiin itkupotkuraivarit. Perillä sitten syötiin eväitä ja paistettiin makkaraa, kunnes lähdettiin taas hiihtämään takas. Nyt tyydyttiin vain tylsästi kirjoittamaan nimet vieraskirjaan, hörpättiiin mehua ja lähdettiin takaisin kotia kohti.


Hiihtäminen on nykyään ihan ok, vaikka kyllä valitsen yleensä perinteisen sijaan mieluummin umpihankisukset. Valmis latu ei oo ihan minun juttu.

28. joulukuuta 2014

Inspiraatio löytyy Ainolasta

Inpiraatio kameran kanssa heilumiseen palasi saman tien, kun lämpömittari näytti kahtakymmentä pakkasastetta ja maa muuttui valkoiseksi. Kyllä talvella pitää olla lunta ja pakkasta, ei näissä neljässä vuodenajassa ole muuten mitään järkeä. Ensimmäisen reissun kuvat odottavat vielä muistikortilla, tämä kuvien siirtäminen koneelle ja muokkaaminen on edelleen hiukan hitaanlaista... Eilen tein pitkän aamulenkin Ainolanpuistossa. Batman toisessa ja kamera toisessa kädessä ei aivan hirveisiin mestariteoksiin ylletä, mutta jotain kuitenkin. 


Olin mielissäni edes siitä, että ylipäätään innostuin heilumaan kameran kanssa ja inspiraatio on lopultakin palannut. Edes jossain määrin. Nämä kuvat ovat siis eiliseltä, mutta jatkoin reippailua myös tänään. Kirpeästä pakkasesta huolimatta otin suunnaksi Kiimingin Koitelin, mutta ne kuvat jätän huomiselle. Ei makeaa mahan täydeltä. (Enkä halua tulla ähkyyn juuri nyt, kun olen taas saamassa tätä intoa takaisin...)


Yritin kuvata tiaista kuusessa, mutta harmaa sää teki tepposet. Valotusaika jäi hiukkasen liian pitkäksi, mutta tää oli sen verran hauska otos, että laitetaan osaksi sarjaa. Orava sen sijaan oli innokkaampi malli ja pysyi hetken liikkumatta.


En meinaa malttaa odottaa parin päivän päästä koittavaa viiden päivän vapaata! Otan suunnaksi Kainuun. Vuodenvaihteeksi on luvattu pakkasia, joten eiköhän sitä jotain kuvausreissuja tule taas tehtyä! Toivottavasti pääsen myös näkemään revontulia ja paikkaamaan viime kerran jalustaharmituksen. Mutta ne ovat jo ihan eri reissuja sitten, käydäänpä nyt ensin läpi nämä jo toteutuneet.

23. joulukuuta 2014

Jäljessä aikataulusta

Taisin jo aiemmin kirjoitella hukkuneesta joulumielestä. No, tiedoksi, että se tuli tänne yhtä matkaa lumen kanssa. Valitettavasti. Tajusin nimittäin, että olisin paljon onnellisempi, jos voisin kahlata joulun työvuorot läpi ilman mitään haikeuden tunnetta siitä, että vietän yksinäisen kaupunkijoulun, kun muu perhe istuu yhdessä joulupöydässä Kainuussa. Minun jouluni koittaa vasta vuodenvaihteessa, mutta se on aivan eri juhla se. Vannon itselleni, että tämä on viimeinen työjoulu ikinä. Niin paljon minua nyt yhtäkkiä tympäsee.

Koska joulu nyt joka tapauksessa menee aivan höpöksi, niin sain ensimmäisen lahjan jo eilen. Uuden puhelimen. Olen nyt yrittänyt opetella Microsoftin käyttöjärjestelmää Androidin jälkeen. Äsken olin henkisesti jo niin pitkällä, että päätin siirtää simin Lumiaani. Ja niinpä, väärän kokoinen kortti. Mistähän joulunpyhinä saisi oikeankokoisen..? Taitaa olla melko pitkässä kuusessa tuon puhelimen käyttö, joten vanhalla mennään. (Nokia on ihan hauska, mutta Instagramin alkeellisuutta olen surkutellut. Siksi tuo simin puuttuminen ei tunnu tällä hetkellä kovinkaan pahalta menetykseltä.)


Muistaakseni kävin joulukuun alkupuolella Kainuussa ja otin jotain revontuli- ja kuutamokuvia. En koskaan ole päässyt niin pitkälle, että olisin julkaissut mitään. (Otin myös tässä taannoin kivat joulukorttikuvat Batmanista, mutta yksikään kortti ei selvinnyt postiin saakka. Ajattelin julkaista nuo kuvat täällä sitten Loppiaisen jälkeen...) En ymmärrä, miten tämä syksy ja alkutalvi on ollut näin saamatonta aikaa. Tilasin tuossa parit joululahjat netistä ja laskin, että ne ehtivät ehkä juuri ja juuri vuodenvaihteeksi. Ajattelin, että olipa onni etten mene jouluksi kotiin. (Tosin toimitus oli arvioitua nopeampi ja nuo olisivat sittenkin ennättäneet...)


Viettäkää ihana joulu ja syökää kinkkua minunkin puolestani! Ja erityisterveiset muille joulun työläisille!!