Sunday Night Fever

Eilinen ilta ja tää päivä tiivistyy melko hyvin näihin kuviin. Käytiin eilen mummulassa pyörähtää. Siellä en vielä huomannu olotilassa mitään erikoista, mutta kun tulin kotiin, iski jokaiseen lihakseen tässä kehossa epämukava särky, mitä seurasi väsymys. Vähitellen tuli huimaus ja päässä alkoi kohista. Ruokakaan ei oikein maistunut. Yritin istua koneella, mutta jopa se kävi ylivoimaisen raskaaksi. Tässä vaiheessa arvioin kuumeen olevan siinä noin neljänkymmenen hujakoilla, ja kaivoin kuumemittarin esiin. No, vähän metsään meni, lämpöä oli kuitenkin olosta huolimatta vain vähän päälle 37 asteen. Majoituin sitten koneeni kanssa sohvan nurkkaan, vaalivalvojaisia seuraamaan ja olo alkoi vähitellen kohentua.

Nukuin yön ihan hyvin, jos ei lasketa sitä, että näin taas ei-niin-kivoja unia (oon ollu tuolla unilinjalla nyt tämän viikon) ja sitä, että heräsin jo vähän seitsemän jälkeen, enkä saanut enää unta. Tänään en oo jaksanu kuumetta mittailla, mutta olo on onneksi vähän parempi, vaikka välillä hikoilen kuin pieni sika (vai miten sekotinko nyt kaksi sanontaa?) ja välillä paleltaa. Vedin kuitenkin eilen ja tänä aamuna semmoisen setin vitamiineja ja muita systeemejä, että odotan tässä nyt kovasti mahdollisen yliannostuksen oireita.

Jos nyt pitäisi äkkiä lähteä arvuuttelemaan tätä kuumeen alkulähdettä, niin ekana tulee mieleen toi pakkanen. Kerroinkin jo lauantaista, miten en malttanut tietenkään pysyä sisällä, koska ulkona oli niin kaunista. No, luonnollisesti sama toistui sunnuntaina, kun vaihdoin hetkellisesti maisemaa. Olin kyllä taas pukeutunut lämpimästi, mutta aikani pihalla hypittyäni palellutin varpaani, totta kai. En vaan malttanut mennä sisälle. Tosi siinä vaiheessa, kun kameran pinnassa oli millin kuurakerros (koska hengitin), niin totesin, että ehkä parempi antaa kuvien nyt olla. Ja en tietenkään jaksanut alkaa vaihtaa objektiivia kohmettumisen pelossa, niin otin kuvat 50-millisellä, mikä nyt ei oo ehkä se nerokkain ratkaisu tämänkaltaiseen maisemakuvaukseen. Etenkään, kun en paksuilla rukkasilla saanut säädettyä aukkoa kovinkaan kätevästi. Kuvista tuli sitten vähän söheröä.

Että päivän saldona söheröt kuvat ja kuume. Kiitos kuumeen, en oo tänään sitten tehny muuta kuin liikkunu jääkaapin ja tietokoneen väliä. (Käyn aina välillä jääkaapilla tarkistamassa, että oisko ruokahalu jo palannu.) Ja toki litkiny teetä. Ja selannu läpi noin sata erilaista blogia ja inspiroitunu (valitettavasti) vähän jokaisesta. (Toisaalta taas noi hanget tuolla ulkona ei inspiroi, alan inspiroitua yhä vahvemmin siitä Australiasta.) Lisäksi yritin inspiroitua ysäristä ja keksiä käyttöä äitin kaappien perältä löytyvälle vaatemäärälle. Tässä en toistaiseksi oo edistyny kauheesti, mikä ei nyt kauheesti yllättänyt itseänikään.

Phuu, tällä hetkellä inspiroidun Suomisen Ollin laulunopettajan sijaisen asusta. (Nää Suomisen perheen seikkailut on nykyään kuuminta hottia minun elämässä, päivän piristykset!) Oon kohta pulassa näitten inpiroitumisieni kanssa.

"Kunpa elämä aukeaisi aina yhtä helposti kuin uusi Lambi-pakkaus."

-33c. Viisi minuuttia: Kaulahuivi jääty huuliin kiinni. Kahdeksan minuuttia: Huulet ei taivu vihellykseen ja sinne meni koira. Kymmenen minuuttia: Havainto, että kamerasta puuttuu muistikortti, mutta aivot on niin jäässä, että ei ees jaksa välittää. Kolmetoista minuuttia: Kasvoihin iskee jäätävä kipu. Neljätoista minuuttia: Silmistä valuu jääkiteitä. Viisitoista minuuttia: Kasvoista lähtee tunto. Seitsemäntoista minuuttia: Sisällä, valitettavasti kasvojen tuntoaisti palaa.

Yllä päivän FB-status. Parin tunnin päästä tuosta pakkanen oli kuitenkin hellittänyt muutaman asteen verran, joten lähdettiin ulkoilemaan paremmalla onnella. Tällä kertaa kamera sisälsi muistikortin ja minun posket oli edellisen reissun jäljiltä niin tunnottomat, ettei pakkasen mahdollinen puraisu juurikaan tuntunut.

Täytyy kyllä sanoa, että pukeutuminen (päivän asu, ehe) oli erittäin onnistunut. En nimittäin palellut ollenkaan, jos ei niitä jo mainittuja kasvoja lasketa. Itse asiassa minulle tuli vähän lämmin, vaikka pakkasta oli tosiaan se -29 astetta. Koska ulkona ei tarkene olla kaikesta huolimatta kovinkaan kauaa, niin oon nyt istunu sitte päivän koneella. Oon katsonu kaikki mahdolliset viikon aikana tulleet ohjelmat viikonlopun uusintoina. (Paitsi Salatut elämät. Katoin yks päivä viimeset viisi minuuttia yhtä jaksoa ja totesin, että en oo yhtään kärryillä enää.)

Oon täällä perusmasistellu tätä elämää ja hauskuuttanu itseeni tuijottelemalla edullisia äkkilähtöjä Thaimaahan. Oon myös suunnitellu varaavani ajan kampaajalle teemalla "tee mitä haluat" ja toivon salaa, että se pätkäisis minun hiukset lyhyiksi kysymättä. Oon myös suunnitellu lähteväni Australiaan poimimaan luumuja. Suunnittelen kirjoittavani uuden tuotantokauden sille kiintiö-komeelle ja nuorelle maajussille. (Eikö sen uuden kauden kuvaukset ala kohta?) Lisäksi oon harkinnu lähteväni Luostolle sauvakävelee. Oon suunnitellu niin paljon erilaisia repäisyjä, että menis kymmenen vuotta toteuttaa kaikki.

Ääh, just nyt en tarvis näitä hetkiä, jollon ei tapahu yhtään mitään ja ehtii ajatella. Toisaalta minun pitäis kuulema siivota meijän yläkerta, mut sekään ei nappaa. Mikä siis avuksi?

Sijaisope

Oon pahoillani tästä yllättäen venyneestä tauosta. En oo ollu oikein bloggaustuulella, tai ylipäätään kauheesti millään tuullella viime viikonlopun jälkeen, oon nyt joutunu kasailee itseeni alkuviikon. Vielä viikko sitten minulla oli selkee suunnitelma muuttaa Ouluun, mutta nyt on sitten sattuneesta syystä ihan sama missä tulevaisuuteni vietän. Ainakaan yksikään mies ei siihen tuu vaikuttaa. Kai pitäs vaan ajatella, että tää on positiivinen juttu siltä kannalta, että nyt voin lähtee etenemään täysin puhtaalta pöydältä. Ja tosiaan, alotin sen etenemisen (Vai onko tää nyt enemmän taantumista?) lapsuudenajan koulultani. Alunperin olin luvannu mennä sinne sijaiseksi tälle päivälle, mutta keskiviikkoaamuna sain tiedon, että tarvittaskin keskiviikosta perjantaihin saakka.

Sainpahan todellakin muuta ajateltavaa. Esimerkiksi nykyiset ATK-tunnit on pikkusen eri tasoa ku oli kaheksan vuotta sitten. Oppilaat kahto vähän kieroon, kun kerroin, että meijän aikaan ainoo kuvankäsittelyohjelma koulun koneilla oli ihan vaan peruspaint ja sillä me sitten piirrettiin akuankkoja. En muista, että oltais muokattu yhtäkään kamerakuvaa missään vaiheessa. Tuntuko ees vanhalta...

Muutamat tunnit on kyllä ollu melko rankkoja olla sijainen, mutta oon silti tykänny tuosta hommasta tosi paljon. Tähän asti oon kuitenkin selvinny kaikesta! Huomenna ois viimenen päivä tältä erää, jos se menee nappiin, niin oon enemmän kun ylpee itestäni. (Mut hei, minun geeneistä puolet onkin opettajageenejä ja suvusta on muutenkin puolet opettajia, että ei mikään ihme...)

Kun märinät on märisty ja silmien turvotus on saatu laskee, niin voidaan siis pistää tää blogihiljaisuus myös noitten töitten piikkiin. Oon siis nykyään myös niin kiireinen. No heh heh. Syyttäisin mielelläni myös tuota pakkasta, jonka vuoksi kameraa ei uskalla viedä ulos. (Ja vaikka uskaltaisi, niin kuka siellä tarkenisi yhtäkään kuvaa ottaa..)

Joojoo, nyt ei enää tekosyitä. Palataan viikonloppuna!

Ennakkoviikonloppu

Poikaystävällä on poikkeuksellisesti ensi yö töitä, joten tää sen asunto on tämän yön minun. Aattelin järjestää eka hillittömät kotibileet, mutta laskin, että tunnen täältä päin ehkä noin kaksi ihmistä ja nekin asuu itse asiassa sen verran kauempana, että luovuin ajatuksesta. Sitten mietin myös vaihtoehtoa B. Olisin lähtenyt kaupungin yöelämään, mutta ensin olisin tarvinnut täältä kyydin keskustaan ja sen jälkeen olisin ehkä kaivannu jälleen sitä seuraa, ja siis nimenomaan kaveriseuraa. Hylkäsin myös vaihtoehdon C eli pyörähtää tuossa paikallisessa, koska luulen, että en pääse sisään, koska en omista karhulippistä ja pilottitakkia. Sitä paitsi, paikka on muutenkin minun makuun ehkä vähän liian korkeatasoinen. Tähän päätelmään tulin, kun kuulin J. Tukiaisen vetäneen siellä keikan tässä pari kuukautta taakse päin...

Sen sijaan hain lähikaupasta chilipähkinöitä (jotka melkein jo söin) ja terveellisiä juttuja dipattavaksi. Vietän täällä rauhallista koti-iltaa nauttien tästä yksinäisyydesta ja dippijutuista, eh. Ehkä telkkarista tulee vielä lisäksi jotain aivot pellolle -viihdettä (kuten esim. Idols).

Olin jo toivottaa teille hyvää viikonloppua, kunnes muistin, että sehän on vasta torstai! (Oon vähän sekasin näistä päivistä, koko elämä on yhtä viikonloppua...) Tai no, luulen, että en huomenna kovin suuria ehdi päivitellä, joten ehkä voin jo vähän ennakoida! Mukavaa viikonloppua, koettakaa olla palelluttamatta neniänne!

Äkkilähdöllä mennään

Mukava, että ootte ollu aktiivisia edellisen postauksen kommenttilaatikossa, kiitos siitä! Seuraavaksi alankin vilkuilla mitä teijän blogeista löytyy! Sinne saa kyllä edelleen käydä kertomassa itsestään jotain, jos se on jäänyt vielä tekemättä... Ja muutenkin, kommentit, postausideat ja kehitysehdotukset ovat aina enemmän kuin tervetulleita!

Ehei. Valitettavasti en oo ulkomailla. Oon Oulussa. Teinkin toissapäivänä yllättäen strategisen peliliikkeen noin klo 23 ja päätin lähteä seuraavana aamuna Ouluun siinä vähän ennen kuutta, aamulla. (Jos joku jäi nyt pohtimaan siellä, että miten oikein näitä päiviä elän, niin julkaisin tuon toissapäiväisen postauksen vasta eilen, jo täällä ollessani. Olin kuitenkin kirjoittanut sen jo toissapäivänä, mut en sitten alkanut kirjoittaa koko systeemiä uusiksi... Selkeetä.) Sain siis noin kuusi tuntia aikaa pakata ja nukkua, mutta katsoin tämän järkevämmäksi vaihtoehdoksi, kuin järjestää perjantaina kyyti rautatieasemalle, raahata junassa koiraa ja kolmea laukkua, sen jälkeen ahtautua vielä romuine kaikkineni poikaystävän autoon. (En oo muuttamassa tänne vielä, kuulosti vähän liiottelulta, mutta esim. toi iso kameralaukku ei oo mikään helpoin juttu kuljettaa, mutta silti sitä pitää ihan vaan kaiken varalta raahata mukana.)

Nyt sain kyydin isältä, joka heitti minut suoraan poikaystävälle, niin säästyttiin monelta välivaiheelta, myös siltä junalipun ostamiselta, jota kammoan. Oon kerran meinannu myöhästyä junasta, vaikka olin ostamassa lippua puolta tuntia aiemmin. Kerran yksikään aseman lipunostomahdollisuuksista ei toiminut. Netistä ostaessani lippu ei koskaan tullut tekstiviestillä, vaikka sen piti tulla. Onneksi vahvistus tuli myös sähköpostiin ja onneksi minulla sattui olemaan just uus älypuhelin, jonka näytöltä lippu oli sitten suht. helppo lukea. Jostain syystä nyt sitten välttelen tuota junassa matkustamista, ylläri.

 Ajattelin nyt sitten edustaa vähän ja laitoin collegehousujen tilalle hameen. (Tai no, kun siinä kasin pintaan ilmestyin niissä housuissani ja hiukset pystyssä poikaystävän oven taa, niin sen ekat sanat oli jotain tyyliin "Tulitko tänne nukkumaan?". Sanoin "Jep!" ja painuin peiton alle. Toinen reppana lähti töihin ja minä nukuin puolille päivin. Tarkennan nyt sitten, että illaksi sitten tosiaan vähän panostin. Kiharsin jopa hiuksiakin vähän. Oon vähän koukuttunut näihin kiharoihin. (Oon siis lopultakin löytänyt kiharrinlaitteen, joka on kovempaa kamaa kuin nää hiukset. Kiitos kiharoiden, hiukset näyttää koko ajan laitetuilta, mutta toisaalta ei liikaa. Ja koska voin olla parikin päivää pesemättä hiuksia, ei tuo hiusten polttaminen ole edes jokapäiväistä.

Sukkahousut tosin on nyt ihan sisähommia, ulkona on nimittäin melkein -20 astetta pakkasta.