28. joulukuuta 2011

Restonomijuhlat vol. 1

Pitkästä aikaa moi! Oon ollu niin lomalla tietokoneesta viimeisen viikon ajan. Tää on ilmeisesti nyt sitten tätä työttömän arkea. Toisin sanoen oon juhlinu viikon. Ensin viralliset valmistujaisjuhlat torstaina, illalla sitten kavereiden kanssa. Perjantaina tein siirtymän kotiin ja lauantaina oli jouluaaton bileet. Viikonloppu menikin sitten syödessä ja lihoessa, ja tiistaina järkättiin vielä valmistujaisjuhlat sukulaisille.


Viralliselta valmistujaispäivältä on vähän nihkeesti kuvia omassa kamerassa. Oon ite noin kolmessa kuvassa ja kahdessa oon silmät kiinni ja kolmas on tärähtänyt. Sen sijaan kavereiden kamerat on mitä ilmeisimmin melko täynnä jos jonkin sortin matskua. Lisäksi ratsasin äitin kameran sieltä virallisesta osuudesta. (Yllä olevassa kuvassa oon tuossa hieman kuvan keskustasta oikeelle päin, mustassa, yksiolkaimisessa mekossa ja hopeinen kukka päässä. Siinä suunnilleen parasta asukuvaa, mitä kyseiseltä illallata on olemassa...)


Juhlapuheen piti liikenneministeri, joka muistutti meitä turvvyön tärkeydestä. Sen jälkeen käytiin syömässä ravintolassa ja iltapäivällä tehtiin maailman rumin, vaikkakin alan ammattilaisten valmistama täytekakku, josta minulla ei valitettavasti oo kuvaa. Illaksi mentiin pyörähtää vielä kaupungille, alan ammattilaisina sekin setti. Ja aamulla heräsin sitten työttömänä, kivat juhlat siihen nähden!

Yritän jaksaa käydä noi joulun kuvat ja toisten valmistujaisjuhlien kuvat läpi jossain vaiheessa. Kohta tosin pitäis vissiin lähteä kokeilemaan zumbaa, ekaa kertaa ikinä. Ja vieläpä kaksi tuntia putkeen...

3 kommenttia:

  1. Mulla on kans ylppäreistä pelkästään tommosia heilahtaneita tai alivalottuneita kuvia kiiluvin silmin, miksi kukaan muu mun sukulaisista tai perheestä ei voi osata käsitellä kameraa kuin minä... Aina noissa juhlissa harmittaa sit kun kuvat on tollasta ala-arvosta laatua. :< Mutta onnea vielä valmistumisen johdosta!

    VastaaPoista
  2. Ida, meillä onneksi isä hallitsee kamerat ja itse asiassa pikkusiskokin sai just kameran lahjaksi ja on innostunut asiasta! Mutta voin kyllä kuvitella tunteen.. :D Kiitos!

    Mearra, kiitokset! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!