Ajelehtimista

Ei pitäisi varmaan lupailla mitään. En nimittäin ottanut Kainuussa ollessani kuin ihan vain pari hätäistä kuvaa ja nekin taitavat olla enemmän roskakori- kuin blogitavaraa. Hengailin kyllä ulkona ja yritin itse asiassa kuvata videomateriaaliakin, mutta edintointivaiheessa homma alkoi tökkiä. Siis ohjelman, ei minun osalta. Ja niin, kävin hiihtämässä usempaan otteeseen, mikä lienee jo jonkin asteinen saavutus, kun minulle ei tosiaan ole noita hiihtoskillsejä suotu, vaikka koko muu suku ei talvella juuri muuta harrastakaan ja meijän kylältä on lähtenyt maailmalle parikin hiihtolajien maailmanmestaria.

Sitten, reissun lopuksi Batman sairastui ruokamykytykseen. En oo siis kauheesti saanut levättyä viime aikoina, kun oon siivonnu oksennuksia pitkin yötä. Lisäksi tässä on kaikkea muutakin ylimääräistä mietittävää, ja ensimmäisenä reagoin unissa ja oon sitten aamulla tosi kärttyinen. Päätin kuitenkin tarttua nyt yhteen ongelmaan, joka lienee melko helposti selätettävissä. Nimittäin tuo ruokavalio.

Mussutan liian helposti leipää ja skippaan ns. kunnon ruuan. Ja syön muutenkin herkkuja vähän väliä. Pienissä määrin, tosin, mutta kuitenkin niin, että olo on jatkuvasti kuin ilmapallolla. Päätin skarpata nyt asian suhteen. Herkkupäivä ei ole joka päivä. Lisäksi lähden salille viimeistään maanantaina ja aloitan ehkä juoksuharrastuksen, kun tiet sulaa ja kuivahtaa vähän. Jos ei tämä yleisolo ala näillä parantua, niin lupaan käydä lääkärillä tutkituttamassa mm. kilpparin toiminnan.

Lisäksi tämä kevät ahdistaa, koska nyt on taas ollut kaikki haut kouluihin ja sitä tulee taas mietittyä, mitä elämältä oikeastaan haluaakaan. Tällä hetkellä tosin ykkösenä on lentää ensi syksynä Australiaan töihin, keksin tämän ajatuksen eilen, joten kovin pitkälle pohdittua suunnitelmaa ei siis ole. Se olisikin se aikuismaisin ja vastuullisin vaihtoehto tässä vaiheessa. Just kun pääsin avaamaan sen asuntosäästötilinkin. Huh, miksi en vaan voi kuulua niihin ihmisiin, jotka tietävät jo ekaluokalla mitä haluavat olla isona. Ja ovatkin sitä sitten loppuelämänsä.

Ja miksi minun pitää aina asettaa itselleni niin isoja odotuksia, että koen sitten huonoa omaatuntoa, kun en niitä täytäkään.

No, kuten varmaan tekstistä huomaa, minun on tällä hetkellä tosi vaikea tarttua mihinkään ajatukseen tai asiaan ylipäätään. Ehkä olisi parempi pistää kone nyt syrjään ja mennä tekemään jotain järkevää, kuten tiskaamaan.

Mutta yksi tärkeä juttu vielä! Pitempään blogia seurailleet muistanevat ystäväni Miikan, ja nyt olen luvannut auttaa miestä mäessä yhden koulujutun kanssa. Miikahan opiskelee tosiaan restonomiksi, aivan kuten minäkin aikoinani. Lupasin yhteen projektiin käytettäväksi kuviani aivan vapaasti. Projekti löytyy täältä! Lisäksi klikkasin tuolta follow-napiskasta, sillä kurssin loputtua eniten seuraajia saanut ryhmä voittaa. Ja tässä vaiheessa luonnollisesti suosittelen teitä (Pinterestiin rekisteröityneitä tai sitten voittehan rekisteröityä ihan vaan Miikan takia!) toiminaan kuten minä, sillä saatetaan järkätä Miikan kanssa uusia kuvauksia, mikäli ryhmä pärjää... (Heh, tämähän on itse asiassa minun tällä sekunnilla keksimä lupaus, mutta tiijän Miikan olevan innoissaan ajatuksesta, joten...)