8. marraskuuta 2013

Yön ritari

 Hei, huijasin teitä tietämättäni, kun sanoin, että viikonloppuna täällä elellään hiljaiseloa. Löysinkin näitä muutamien päivien takaisia kuvia ja ajastelin näitä teidän iloksenne, koska Batmanista tykkäävät kaikki. Ainakin minä ja meijän äiti, joka soittaa ja kysyy, että mitä Batmanille kuuluu tai että millon tuutte kotiin, koska on ikävä Batmania. En oikeasti tiedä yhtäkään (Okei, yhden, mutta se ei edes antanut Batmanille mahdollisuutta.) ihmistä (Tai sitten se ei ole ihminen lainkaan...), joka ei Batmanista tykkäisi.

Yhtä haastavaa on löytää ihmistä, josta Batman ei tykkäisi. Tuossa koirassa on niin paljon rakkautta, että sitä riittää kaikille ja Batman kyllä osaa sitä jakaa. Toisille koirille sitä rakkautta ei sitten ihan yhtä estoitta riitäkään. Muutaman kerran ollaan käyty paikkaamassa korvaa, kun on otettu yhteen jonku kanssa. Mutta tässäkin ollaan edistytty viime aikoina, päästään jo koirapuiston ohi räksyttämättä. Itse asiassa jokunen viikko sitten pystyttiin jopa olemaan aidan sisäpuolella yhtä aikaa toisen uroskoiran kanssa! 

Tämä postaus on omistettu Batmanille, joten allergisten kannattaa laittaa blogi kiinni nyt! Batman halusi paljastaa itsestään muutaman oleellisen faktan.

  • Batmanin paras kaveri pentuaikoina oli Möhis-kissa.
  • Batman syntyi pentueensa ensimmäisenä. Batman oli myös ensimmäisenä ruokakupilla.
  • Batman täytti just neljä vuotta.
  • Batmanin nimi tuli vahingossa, se oli alunperin semmoinen väliaikainen lempinimi. Hävetti huutaa Batmania koirapuistossa...
  • Batmanin oikea nimi on Carpathian Forest Gentleman.
  • Batmanille puhkesi puolentoista vuoden iässä autoimmuuni hemolyyttinen anemia, mikä oli viedä Batmanin hengen. Batman oli hetken liikkumiskiellossa ja söi lääkkeitä lähes parin vuoden ajan. Minä valmistauduin viemään Batmania Helsinkiin verensiirtoon, mutta onneksi ei tarvinnut lähteä. Toistaiseksi ollaan kuivilla.
  • Batman tykkää kiipeillä, hyviä kohteita ovat esim. puut ja penkit. Ja sänky.
  • Batman tykkää suklaasta, mutta ei hedelmäkarkeista. (Huom! En ole tahallani syöttänyt Batmanille suklaata, se on omatoimisesti hankkinut sitä. Hedelmäkarkit se jätti syömättä maisteltuaan ensin.)
  • Batmania ei haittaisi, vaikka kaikki maailman makkara loppuisi, kunhan vaan juusto saataisiin säästettyä.
  • Batman on opettanut myös oppipoikansa pohjanpystykorva-Junnun rakastamaan juustoa yli kaiken.
  • Batman on haukkunut metsoa varsin oikeaoppisesti.
 

  •  Meijän äitillä ja Batmanilla on aina muutaman tunnin päivittäiset rapsutussessiot, kun mennään käymään kotona.
  • Batman rakastaa uimista yli kaiken. (Paitsi juuston yli.)
  • Batman nukkuu joka yö sängyn alla. Päiväunet otetaan usein pöydän alla.
  • Batmanin lempiharrastus on paimentaa talitiaisia. 
  • Batman on bordercollie.


  • Batman on paras.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!