9. syyskuuta 2014

Hipsteripöllöt ja verho-ongelma

Ajaudun aina tähän samaan ongelmaan. Ostan yhden nätin kuviollisen verhon ajattelematta sitä, että koko huoneen levyiseen ikkunaan se on vähintään kaksi verhoa liian vähän. Tällä kertaa ajattelin jo sen verran pitemmälle, että muistin minulla olevan jemmassa muutama avaamaton paketti Ikean yksivärisiä verhoja. Ei muuta kuin verho kantoon ja kotiin. 


Kotona mätsäilin vielä paketista purkamatonta verhoa uuteen verhooni. Täydellinen yhteensopivuus! Kunnes ripustin verhot ikkunaan. Kaunis, hieman harmahtava turkoosi verho muuttuikin ikkunassa jadenvihreäksi väriloistoksi. Enkä nyt oikein tiedä, että haluanko tottua tuohon vai en. (Kuvassa väri vääristyy vaaleansiniseen, mutta todellisuudessa ovat melkein vihreät!) Mietin jo kesän ajan ikkunassa roikkuneiden sinisten verhojen yhdistämistä pöllöihin, mutta ne sopivat yhteen vielä vähemmän, vaikkakaan eivät pomppaa silmille tämän "turkoosin" verhon tavoin. Vai pitääkö minun nyt ostaa kokonaan uudet verhot pöllöille kaveriksi?

Sohvatyynyistä osa nimittäin menee uusiksi joka tapauksessa. Olin edeltä viisas (...) ja ostin ornamenttityynyjen tilalle jo uuden tyynykankaan. Ja mikä sopisikaan paremmin hipsteripöllöjen kanssa kuin viikset! Kangas tosin odottaa vielä ompelemista ja sisustyynytkin täytyisi ostaa. Noissa nykyisissä kun ei ollutkaan vetoketjusysteemiä, toisin kuten muistelin, enkä halua alkaa purkaa siistejä tehdassaumoja, kun päälliset eivät ole edes pesun tarpeessa.



Olen nyt sisustuksellisesti lukossa. Taidan antaa verhoasian hautua hetken aikaa, ennen kuin teen mitään spontaaneja ratkaisuja. Paitsi nuo tyynyt voisi jo ommella valmiiksi, jotta saisin tuon ompelukoneen takaisin kaappiin keskeltä olohuoneen lattiaa...

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!