6. syyskuuta 2012

Meikitön päivä 6.9.

Nyt tulee vähän ei niin perussettiä tätä blogia ajatellen, mutta halusin tarttua aiheeseen.

Bongasin sattumalta tässä taannoin Facebookissa seikkailessani Meikittömän päivän, jonne sitten klikkailin itseni osallistumaan. Sen kummempia asiaa pohtimatta. Ajattelin, että katotaan nyt, että tuleeko tästä mitään. Normaalia arkea voin olla ilman meikkiä, mutta jos tähän olisi sattunut esim. työhaastattelu, niin olisi varmasti pitänyt miettiä useemman kerran, että kuinkas nyt. Koen nimittäin melko vahvasti, että se meikki tekee nimenomaan sen huolittelun.


Minun perusmeikki on meikkivoide, kulmakynä, eyeliner ja aurinkopuuteri. Ei siis mikään kovin raskas setti. Toisinaan saatan käyttää myös ripsiväriä ja huulipunaa, luomivärejä en juuri koskaan, sillä vaan en osaa. Ns. "bilemeikki" poikkeaa normaalisti vaan voimakkaammilla rajauksilla silmissä. Joskin biletys on nykyään aivan äärimmäisen harvinaista.

Laiskana päivänä, kun ehkä pyörähdän vain kaupassa niin saatan sipaista väriä kulmiin, jotta kasvot tulisivat vähän skarpimmiksi. Toinen melko must-tuote on meikkivoide, koska minulla on sillä tavalla herkkä iho, että se punoittaa heti pienestäkin lämpötilan vaihdoksesta. Punastun myös superhelposti ja myös kuulen tästä. Tavallaanhan punastuminen on söpöä, mutta oon kuullu niin paljon paloautovitsejä, että mielelläni peitän enimpiä punia kevyen meikkivoidekerroksen alle. (Poskipuna siis on aivan turha tuote minulle!) Mutta pidän välillä täysin meikittömiä päiviä muutenkin, jotta kasvot saisi levätä. Tosin nämä päivät on yleensä niitä, jollon en poistu kotoa julkisille paikoille.


Meikittömän päivän ajatuksenahan on kiinnittää huomiota kosmetiikan ympäristöystävällisyyteen. Myönnän, että oon onneton tuon ympäristöajatuksen suhteen, tässä mielessä. Oon tähän saakka ollu köyhä opiskelija, ja tuotteet on valittu lähinnä sen hintalapun perusteella. Nolottaa tunnustaa, että en oikein edes tiedä, miten kosmetiikan suhteen tuo luontoystävällisyys olisi mahdollista toteuttaa, mutta en ihan varmastikkaan ole ainoa. Tunnen joutsenmerkin (joka on siis tämän tapahtuman järjestäjä), mutta hyvänen aika, en ole koskaan osannut yhdistää sitä kosmetiikkaan!

Minä haastoin itseni googlettamaan tästä aiheesta ja täytyypä sanoa, että melkoinen sekamelska näin nopealla vilkaisulla tämä ympäristöystävällinen kosmetiikka on. Kosteus- yms. voiteita löytyy, mutta siitä eteenpäin menee haastavaksi löytää tuotteita. Tai sitten en vain osaa.


Koska en varmaan poistu tänään kotiovea kauemmas, niin tein tästä haasteesta kunnollisen ja julkaisen meikittömän naamani täällä blogissa. Valokuvausta jo jonkin aikaa harrastaneena tiijän, miten kamera tallentaa jokaisen virheen ihossa ja siksi tää onkin ehkä hurjempaa, kun vaan kävellä johonkin julkiselle paikalle. (Tai no, pitäisi varmaan laittaa, että "virheen", koska käsite virhe tässä yhteydessä on vähän typerä.) Kaksi ylempää kuvaa ovat lähes muokkaamattomia, ainoastaan kontrastia ja terävyyttä on lisätty (korostamaan niitä virheitä, haha). Viimeinenkin muutettu vain musta-valkoiseksi noitten edellisten muokkausten lisäksi. Ja kaikissa olen täysin meikittä, naamaan on sudittu ainoastaan jotain peruskosteusvoidetta.

Onko joku muu osallistunut Meikittömään päivään? Tai onko joku muu perehtynyt ympäristöystävälliseen kosmetiikkaan ylipäätään? Minä ainakin oon ihan ulalla tällä hetkellä, joten ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan, jos sieltä sellaisia löytyy. Ja jos nyt tämä päivä meni noin muuten ohi, niin haastan teidät kaikki blogia kirjoittelevat julkaisemaan siellä blogissa meikittömän naaman. Ja kun sen teette, niin linkkiä kommenttilaatikkoon! Minä taidan olla niin hurja, että vaihdan oman fb-proiilikuvanikin näihin meikittömiin...

4 kommenttia:

  1. Mä taas pistin tänään tavallista enemmän meikkiä :D Eli ei ihan meikitön päivä täällä. Mut käytänkin suurimmaksi osaksi luonnonkosmetiikkaa.

    Luonnonkosmetiikan tunnistaa parhaiten erinäisistä ekologisista sertifikaateista :) Joutsenmerkki esimerkiksi ei ole ekosertifikaatti ja se ei tarkoita automaattisesti, että tuote on luonnonkosmetiikkaa, mutta lähempänä ollaan jo kuin tavallisen kosmetiikan kanssa. Tunnettuja ekosertifikaatteja luonnonkosmetiikassa on mm. Ecocert- ja BDIH-sertifikaatti. Nämä mainitaan yleensä purkin kyljessä. Kaikki luonnonkosmetiikka ei kuitenkaan ole sertifioitua, vaikka tuotteet täyttäisivätkin kaikki sertifikaatin vaatimukset, koska sertifikaatti maksaa paljon (joka usein johtaa tuotteiden hintojen nousuun ja sen takia jotkin merkit jättävät sen hankkimatta). Tunnettuja luonnonkosmetiikkamerkkejä ovat mm. Logona, Lavera, Mádara (lempparini!), Dr. Hauschka, Flow-kosmetiikka (suomalainen :)), Urtekram ja Sante. Näiden merkkien tuotteita löytyy luonnonkosmetiikkaa myyvistä kaupoista (esim. Ekolo ja Ruohonjuuri), mutta osaa löytyy myös normaaleista päivittäistavarakaupoista nykyään! Esim. Urtekramia olen bongannut Citymarketissakin ja Sokokselta löytyy useita eri merkkejä.

    Meikit ovat omaa sarjaansa ja ehkä vaikeampia (ainakin omasta mielestäni) korvata hyvillä normikosmetiikkaa vastaavilla tuotteilla. Pohjameikki on helpoin korvata ja luonnonkosmeettinen tuote on itseasiassa paljon parempi vaihtoehto! Pari hyvää (ja edullista) mineraalimeikkimerkkiä on Lily Lolo ja Everyday Minerals. Näitä ei saa oikein muuten käsiinsä kuin tilaamalla netistä heidän omilta sivustoiltaan. Molemmilta saa kuitenkin tilattua halvalla näytteitä, joten oman sävyn löytäminen on melko helppoa :) Kun kerran käännyt mineraalimeikin käyttäjäksi, et halua käyttääkään muuta! Yhtä hyvin peittävää, edullista ja kestävää meikkiä saa hakea :) Ymmärtääkseni myös Laveralla on meikkejä, mutta itselläni ei ole niistä tietoa tai kokemusta, niin en uskalla enempää suositella.

    Itselläni ainut kosmetiikkatuote, jota en ole vielä pystynyt korvaamaan luonnonkosmetiikalla, on ripsiväri. Ehkä joku päivä löytyy sellainen, joka ei varise pitkin poskia.

    Huhhuh, tulipas kirjoteltua! :D No, mutta kun satuit kysymään x)

    Oon kirjotellut blogissani lisää aiheesta, jos kiinnostaa kurkata. "Kosmetiikka" tägin alta taitaa jotain postauksia löytyä :)

    Oot supernätti meikittä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nade! Yritän painaa noita mainitsemiasi merkkejä mieleen ja ehkä palailen tähän kommenttiin vielä. Ja vilkaisen tuonne sinun blogiisi myös! Nuo mineraalimeikit on kiinnostanu, mutta niihinkään en oo koskaan perehtynyt sitten sen kummemmin, ajatellu, että sitten joskus... Vois alkaa se "joskus" jo olla!

      Minulla on varmaan suuri kynnys tuo, että jos joutuu tilaamaan netistä. Oon vähän jälkeen jäänyt noitten nettikauppojen suhteen, oon melko arka tilaamaan niistä ylipäätään, saati sitten jotain meikkejä, kun pitäis ihan alusta saakka lähteä etenemään. Mutta ehkä tähän vois tehdä muutosta myös. :)

      Poista
  2. Minä myös olen luonnonkosmetiikan käyttäjä. Mitä enemmän aiheeseen perehtyy, sitä enemmän innostuu! Ja kyllä meikeissäkin aletaan olla jo normikosmetiikkaa vastaavalla "tasolla". Muun muassa seuraavat suomalaiset nettikaupat kannattaa tsekata: Biodelly, Ecodeal, Ecobeauty ja Jolie. Lily lolon mineraalimeikkejä saa myös Biodellysta, silloin ei tarvitse tilata briteistä (tosin olen kyllä sitäkin kokeillut, eikä siinäkään muuta ongelmaa paitsi pitkä toimitusaika. Mineraalimeikkejähän ei voi sertifioida, koska ovat tosiaan mineraaleja. Ja vaikket uskaltaisikaan netistä tilailla, noiden kauppojen kautta on hyvä tutustua tuotteisiin joita on olemassa :) ja kun sattuu joskus menemään isompaan kaupunkiin, niin jossain kaupassa varmasti tulee "tuttuja" merkkejä vastaan. Mielestäni Benecos on hintaansa nähden melko hyvältä vaikuttava merkki, omistan poski- ja huulipunan ja tykkään! Laveralta on puhdistugeeli ja Flow-kosmetiikalta ruusuvesi, Savelta taas kasvojen kosteusvoide. Luomiväreissäkin löytyy luonnonkosmetiikan puolelta iso valikoima esimerkiksi Couleur caramelilta. Mistä päästäänkin siihen ikuiseen monen ihmisen murheenkryyniin, ripsiväriin. Couleur caramelin ripsarit syrjäytti miulla alkuvuodesta pitkään käytössä olleet lumenet, ja oon kyllä tosi iloinen siitä! Paitsi hinta on kyllä parin kympin luokkaa, että vähän liikaa opiskelijalle. Toisaalta aika harvoin uutta täytyy ostaa. Ilmeisesti myös Terre d'Ocilla on hyviä ripsareita. ja sitten täytyy vielä mainita Dr Hauschkan irtopuuteri!

    Tulipa tästä nyt mainos. Mutta omat suosikit löytyy kokeilemalla ainoastaan (:

    -Anna

    ps. vietin myös meikitöntä päivää, eikä ollu olleskaan vaikeeta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Tästä on varmasti hyötyä, kun alan oikeesti perehtymään asiaan siinä vaiheessa, kun tuo meikkipussin sisältö kaipaa uudistamista seuraavan kerran! Kuten tuossa totesinkin, niin pikaisen googletuksen perusteella en osannu oikeen lähtä mihinkään suuntaan tämän asian suhteen...

      Poista

Kiitos kommentistasi!