3. maaliskuuta 2013

Kettuja ja metsäpeuroja

On ollu ihan huippua olla kotona Kainuussa! Tämä viikko on sisältänyt niin paljon epäonnea, että ei ole tosikaan. Kaikki huipentui siihen, että pamautin auton penkkaan kotimatkalla. Onneksi vauhti oli minimaalinen, koska olin jo hiljentänyt risteykseen. Ja onneksi Batman oli turvavöissä. Ja onneksi lumi oli pehmyttä. Eilen ja tänään tuuri on ollut jo parempi, ja erityisesti valokuvauksen kannalta.

Eilen nimittäin oltiin rannalla pyörimässä koirien kanssa, kun isä bongasi vähän matkan päässä ketun. En siinä hetkessä ehtinyt vaihtaa objektiivia, mutta myöhemmin kettu tuli uudestaan jäälle. Tällä kertaa minulla oli enemmän aikaa vaihtaa objektiivi, mutta siinä hötäkässä pukkasin tietenkin jonkin väärän asetuksen kamerasta päälle. Tarkennus ei mennyt ihan nappiin, mutta itse asiassa tykkäsin lopputuloksesta.


Tänään sitten käytiin mummolassa ja kuulin, että alueella oli taas metsäpeuratokka. Ja mehän tietenkin lähdettiin koluamaan metsiä vielä päivän päätteeksi. (Tätä ennen oltiin koluttu paikalliset "rinteet" lumilautasessareiden merkeissä...) Peurat eivät harmillisesti olleet minkään tien läheisyydessä, että olisin voinut ottaa kuvia auton suojasta (Villieläimet eivät osaa pelätä autoa samalla tavalla kuin ihmistä.), vaan me jouduttiin jalkautumaan metsään. Siis tekemään ihan oikeasti töitä näitten kuvien eteen, haha!

Kahlattiin ja vuoroin kontattiin hangessa, kytättiin puunrungon takana ja laitettiin Jussi liikuttamaan tokkaa vastapuolelta meitä kohti, mutta sain kuin sainkin lopulta muutaman kelvollisen kuvan, tosin jouduin käyttämään niitä aikamoisen muokkausrumban läpi... Metsä kun oli harmillisen tiheää ja lumi kovaa ja ritisevää, joten kuvausolosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset. Oltiin kuitenkin yhtäkkiä keskellä tokkaa, peuroja vilisi joka puolella! Oli kyllä huikea tunne, vaikka lähimmillään nuo eläimet kävivät ehkä "vain" jossain vajaassa sadassa metrissä.

Ja kuljettiin muuten peurojen polkua, jota pitkin oli kulkenut ennen meitä myös susi.








2 kommenttia:

  1. Tunnelmallisia kuvia oot saanu! :)

    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, melko haastavat olosuhteet tosiaan oli, mutta onneksi muutama kuva onnistui ihan hyvin siihen nähden.

      Poista

Kiitos kommentistasi!