28. huhtikuuta 2014

Kerttu ja Kertun isoveli

Kävin tänään kuvaamassa pikkuista Kerttua. Neiti on ylivoimaisesti nuorin kuvaamani malli, joten tämä oli mukavan erilainen keikka minullekin. Pikkuisella oli vähän kurja päivä, mutta vatsavaivoista huolimatta saatiin kasaan hyvä setti kuvia. Isovelikin heräsi myöhemmin päiväunilta ja ehti osallistua kuvaussessareihin. Tosin pojasta taitaa olla tulossa enemmän valokuvaaja kuin malli, sen verran kiinnostuneena tämä seurasi tekemisiäni. Parasta oli, kun hän sai perheen oman kameran käteensä. Meni vain hetki ja velipoika kiipesi samalle tuolille, jossa minä olin hetki sitten seissyt kuvaamassa.

Sovittiin jo kesällä tehtävästä, hieman pitemmän kaavan mukaan toteutetusta perhekuvauksesta ulkona. Jään innolla odottelemaan, voi tulla nimittäin mahtavat kuvaukset!


















2 kommenttia:

  1. No hei, tää on mennyt multa ihan ohi!! Ihana, että nämäkin on täällä ❤️ Samoja kuvia on meilläkin ripoteltuna siellä täällä 😉
    Nyt tulevana kesänä sitten toteutetaan se pidemmän kaavan kuvaussessio ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ilman muuta nämä piti tänne laittaa! Ihanan erilainen kuvauskeikka tosiaan oli. Ja ensi kesänä sitten lisää kuvia ripoteltavaksi. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!