21. toukokuuta 2014

Lista kesällä tapahtuvista asioista

Ongelmat näinkin päin... En ehdi julkaista kuvia samaa tahtia kuin niitä otan! Tämän raportin kuvat ovat jo maanantailta, kun oli se helle. Eiliset kuvat ovat vielä kamerassa....


Käytiin siis eilen illalla Nallikarissa fiilistelemässä auringonlaskua. Viltsulle tuli kylmä ja nälkä, joten päätettiin hankea jostain ruokaa ja etsittiin sitten tuloksetta pizzaa. Kaikki paikat olivat jo menneet kiinni. Päädyttiin sitten kebabille Troijaan ja koska minä en pahemmin kyseisestä Turkin lahjasta maailmalle välitä, otin jonkun kanapitahässäkän. Söin sitä liikaa ja tuli huono olo, nukuinkin sitten levottomasti. Aamulla heräsin siihen, että en tuntenut vasenta kättäni, mutta en usko tämän liittyvän siihen kanapitaan. Aikani verryteltyäni lähdettiin aamulenkille ja aamupalalle torinrantaan. Aamupalaksi söin sirkusaakkosia ja mansikka-vaniljapehmiksen.


Siinä kotimatkalla laskeskelin päiviä kesälomaan ja tajusin, että osaan kaikkien näiden kolmen viikon työvuorot ulkoa. Normaalisti osaan vain seuraavan päivän vuoroni. Mietin myös, että kuukauden päästä on Juhannus. Juhannus on kesäloman ainoa hetki, jolle minulla ei ole vielä mitään suunnitelmia. Olin miettinyt jotain telttailua, mutta se taitaa tulla kokeiltua jo road tripillä. Ehkä mökkeilyä? Teenkin tähän pienen listan kesälomalla (tai kesän aikana) tapahtuvista jutuista.


Hiisijärvi ja Hiisijärven hiekat, järven ympäri vaellus ja joessa uinti sekä autiotalossa yöpyminen. Portugali, Lissabonin kaduilla kävely ja Estrilin hiekkarannoilla makoilu. Sotkamon mökki ilman sähköjä, savusauna ja Jymyn pesäpallo-ottelu. Juhannuskokko, makkaraa ja yön läpi valvominen. Road trip pohjois-Lappiin, teltassa ja leirintäalueen alkeellisissa mökeissä yöpyminen, vanhat pikkutiet ja randomit museot sekä kyläkaupat. Kesäretki Rezan kanssa. Auringonottoa, tuhansia jäätelöitä ja pyöräilyä hameen helmat hulmuten. Äidin grillaamien herkkujen syöminen kotona ja raparperipiikaran leipominen. Peikkometsässä seikkailu, purossa kahlaaminen ja kuvien ottaminen. Mummulan laiturilla tai murrolla mato-onkiminen ja kanootilla melonta peilityynellä järvellä. Kesävideon kuvaus ja editointi.


Saatoin unohtaa jotain, mutta siinäpä tärkeimmät. Nyt on teidän vuoronne! Kirjoittakaa oma kesälistanne kommentteihin tai jopa blogiinne, ja linkittäkää postaus sitten tänne!

5 kommenttia:

  1. Listasta unohtui Helin hemmottelu synttäreiden kunniaksi ja mansikkamarenkikakku. Voit yhdistää ne myös yhdeksi. :) Äidin grillaaminen kuulosti aluks aika hurjalta ja meinasin jo kirjottaa caps lockilla, että älä nyt sentään, mutta sittenpä luinkin uudelleen :)

    VastaaPoista
  2. ...plus Helille Portugalin tuliaisten hikistä, armotonta etsintää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännästi sait taas käännettyä minun kesän itseesi...

      Poista
  3. Minä vissiinnkin sitten grillaan tänä kesänä. Hyvä, kun muut suunnittelee puolesta, ei tuhlaannu ainakaan siihen aikaa. Kesä kun on niin lyhyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, sinullahan on niin pitkä lomakin...;) Ehit hyvin suunnitella omiakin juttuja.

      Poista

Kiitos kommentistasi!