Maailman nopein nainen

Otsikkoon viitaten, naisethan on tunnetusti hitaita valmistautumaan. Mietin pitkään, että mistäköhän tuo legenda on tullut. Mutta sitten kävin muutamissa opiskelijabileissä niin, että menin paikalle hyvissä ajoin, valmistautumisen ollessa vasta aluillaan. Siinä missä minulla menee bilemeikin laittoon se kymppi minsaa ja hiuksiin toinen, niin havaitsin, että on naisia, joilla saman toiminnon suorittaminen kestää noin viisi kertaa kauemmin. Ja minä oon se, joka vilkuilee siellä ovella kelloa ja on jo rappukäytävässä menossa, kun hitaimmat valitsee vielä mekkoja. Oon kuitenkin pystyny hillitsee itseni sillä perustella, että ilmeisesti minunkin kuuluisi olla tuolla. Onneksi en ole mies, silloin en keksisi varmaankaan yhtään hyvää perustelua olla hermostumatta.

Itse asiassa oon niin nopea, että odotan usein jopa miehiä! Oon kuullu tähän hyviä selityksiä, kuten että oon tottunu odottamaan naisia, niin hidastelin vanhasta muistista... Just, just.

Mutta miks tähän nopeusasiaan tartuin, niin salamavauhdista oli taas tänään hyötyä. Olin tänään päivän retkellä. Siis retkikamppeissa. Paistoin makkaraa ja pelasin kymmentä tikkua laudalla. Tuli hiki ja naamaan hiekkaa sekä hiuksiin havunneulasia siellä turpeessa rämpiessä. (Juu, 23 vuotta tuli tuossa just täyteen.) Arvatenkin olin kovin hehkee näky ja melko hyvässä tuoksussakin varmaan vielä varttia ennen kuin piti olla taas sitten työpaikan kevätkahveilla.

Ehin vartissa kerätä kamppeeni työpaikalta, ajaa kahden kilometrin matkan kotiin, vaihtaa vaatteet, harjata hiukset ja siistiä naaman sekä ajaa kilometrin matkan kahvipaikalle. Olihan se olo edelleen vähän ryönäinen, kun jouduin skippaamaan suihkun. Mutta ulkoinen olemus kohentui huomattavasti. Melko hyvin naiselta, eikö?

Onnistumisen salaisuus oli siinä, että yritin miettiä mielessäni jo kotimatkalla ne vaatteet, missä viihdyn. Haastavampi homma oli sitten löytää kyseiset vaatekappaleet tuolta sekasorron keskeltä, mutta onneksi onni oli tänään myötäinen. Ja niin, paljastettakoot, että kuvissa näkyvä huulipuna on kuvausrekvisiittaa, mutta muuten asu on sama kuin kahvilla. Tuommonen mukava vajaan plus kymmenen lämpöasteen setti... Villatakki ja karvalakki ois ollu ehkä osuvammat valinnat, taas.

Tosin kahvilta kotiin palatessa huomasin vielä otsassa jotain pölyä ihan kunnon kerroksen. Mut turvehoidothan on ihan kova sana, ja minä oon saanu semmoisen ilmaiseksi. Että repikää siitä. Liekkö se tämän kuulaan ja kauniin ihon salaisuus... Jatkuva turpeessa pyöriminen, voin suositella!

Näissä kuvissa tuo naaman turveläntti ei nyt ilmeisesti onneksi näy. Haha, oisko taas ollu melko fail veto... Hyvä veto oli myös tuo, että otin kumpparit mukaan kuvausreissulle. On kuulkaas melkosta säätöö tää ilman kaukolaukaisinta toimiminen. Etenkin tuossa yläpuolen kuvassa, jossa oon puron toisella puolen. Painat laukaisinta, loikkaat puron yli, löydät järkevän ilmeen ja asennon ja yrität näyttää siltä, että oot tässä nyt ihan coolisti. Kaikki tää kymmenessä sekunnissa. Jos joku haluis sponssata sen kaukolaukasimen, nii saa ottaa yhteyttä!!

Mut nyt minun pitäs olla nopee jossain semmosessa, missä en oo. Leipomisessa. Tai no, ei minulla oo nyt silleen kiirettä, mut turhauttaa, kun joku tuommonen vie niin paljon aikaa, koska oon hidas. Tarkistan miljoona kertaa sen, että olihan sitä leivinjauhetta nyt varmasti se yksi teelusikka eikä ehkä se puoltoista. Tyhmää, mutta minimoin epäonnistumiset, koska tiijän, että virheen sattuessa saattais taikinakulho lentää seinään...

Perhe on pahin

Palaan vielä hetkeksi eiliseen eiliseen. Sain pikkusiskolta synttärilahjan. Juomalaseja. Oli kuulema ensin ajatellu ostaa eri merkkisiä. Sellaisia, joita minulla jo on kaksi. Mutta todennu sitten, että ostaa sittenkin vähän erilaisia, koska aikoo jossain vaiheessa pölliä minulta ne kaksi muuta lasia. Sisarukset. Korvaamattomia.

Mutta Helipä onkin tuplareilu. Nää lasit nimittäin keikkuu, kun ne laittaa pöydälle. Niitten pohja on nimittäin matalan kartion muotoinen. Niinpä lahja oli saanut tästä erityisen merkityksenkin. "Yhtä vinkahtaineita kuin sinäkin." Huh, sisarukset. Korvaamattomia, valitettavasti.

Mutta tosi kauniita ja hauskojahan nämä kyllä on. Toisin kuin Heli. Neiti saa kiittää onneaan, että oon antanu sille etukäteissynttärilahjaksi rahaa hajuveteen. Enempää ei tuu tippumaan enää.

Näistä tulee varmaan pitkälti sisustuselementtejä. Eivät nimittäin oo ehkä käytännöllisimmästä päästä. Tai tokihan noilla saa varmaan aikaan riemukkaita hetkiä, kun lasin laskee pöydälle ja saa sydänkohtauksen, että nyt se kippas. Just sopivat siis punaviinille ja minun valkoiselle raakalauta-sohvapöydälle. Sitä paitsi nää ei näyttäny kovinkaan iskunkestäviltä, mitä minun laseilta vaaditaan. (Joo, oon kuullu muovimukeista...) Enkä haluaisi millään löytää näitä laseja lattialta tuhansina sirpaleina.

Lasiin pieni, värikäs kukka, niin jopas tulee nättiä! Alan muuten olla vahvasti sitä mieltä, että tarviin lasivitriinin. Alkaa olla nimittäin kertynyt tätä liian-kaunista-käytettäväksi -lasitavaraa sen verran paljon. Ja mitä sitä nyt kaunista kaapissa piilottelee. Kirjahyllyäkään en omista, että joku semmonen viritys ois hankintalistalla siinä vaiheessa, kun minulla seuraavan kerran on semmonen kämppä, jonka sisustan ihan ite. En tosin tiijä, että miten pitkässä kuusessa tuo homma mahollisesti on...

Vanha ja mukaviisas

Minun tämän päivän ohjelmaan kuului pikainen pyörähdys Kajaanissa. Ostin lahjan yhden kaverin ylppäreitä ajatellen ja sitten käytiin koko perheellä juhlistamassa minun synttäreitä ravintolassa. Olisin kovasti halunnu laittaa päälle jotain kivaa, mutta toi +9 astetta ei houkutellu kauheesti ja päädyin johonkin tosi tylsään. Sitä paitsi, lähettiin melkein suoraan töistä, josta olin tullu suunnilleen suoraan makkaranpaistoretkeltä. Tosin ei paistettu makkaraa metsäpalovarotuksen vuoksi.

Tämän kummemmin ei taida tulla juhlittua. Oon nimittäin perjantaiyön töissä, lauantaipäivän kierrän valmistujaisissa ja meen taas illaksi ja yöksi hommiin. Oikeestaan minulla ois lauantaiaamunakin ollu muutama tunti töitä, mutta ei kuulema tarvihe mennä. Ihan jees, ehtii nukkuakin joskus. Tai ainakin yrittää. Viikonloppuna ois tarkotus myös muuttaa kesäasuntoon. Eli siis toisin sanoen roudata paikalle itseni ja pari vaatekertaa. Kaikki muu siellä jo onkin. Kannattaa valita valmiiksi kalustettu ja jopa sisustettu kämppä...

Tänään oli, aamupäiväisestä räntäsateesta huolimatta nätti ja ihan suht lämmin ilta. Hipsin sitten Kajaanin reissun päätteeksi kotirantaan kameran kanssa. Pikkusen saattoi olla kylmänhivakka tuo tuuli, mut kun oli tarpeeksi nopee, niin sai pelkän kurkkukivun kuumeen sijaan. Ai että, toimiva laajakulmaobjektiivi lähtee tilaukseen ihan just. Meinaa nimittäin palaa hermo tuon rämän kitin kanssa. Ja isä nimittäin ilmotti tänään sponssaavansa synttärilahjana osan putken hinnasta. Sillä eholla, että lainaan koko kamera-arsenaaliani isälle heinäkuussa. Sopii minulle.

Mut nyt minä lähen hipsii kohti sänkyäni. Kello nimittäin kiiruhti just ihan jäätävää vauhtia eteenpäin, ihan huomaamatta! Vanhus tarvii nyt unta...

Täydellinen maanantai

Tänään on kyllä niin täydellinen maanantai. Siinä vähemmän positiivisessa mielessä. Oon aina yrittäny olla maanantain puolestapuhuja, että ei se oo yhtään sen pahempi kuin muutkaan päivät, mutta tänään käännän kelkkani kyllä ihan totaalisesti! Töissä meni niin hyvin, että päätin, että en ehkä koskaan halua omia lapsia. Lisäksi hajotin minun viimeset ehjät mustat sukkahousut. Istumalla. Ois ees menny riehuessa. Ja meijän kaupan jäätelöosasto oli ihan tyhjä, ilmeisesti jonku jäätelöaltaan siivouspäivän takia. Että kannatti lähtee ostaa sitä jäätelöö.


Ääh, kuin voikin suututtaa mitättömät asiat... Pitäisi vissiin nyt sitten listata taas ne kymmenen asiaa, jotka saa hyvälle tuulelle? Yksi ois ainakin kameran kanssa märällä nurmikolla makaaminen.

Toinen hyvälle tuulelle tänään saanut asia löytyi töistä: Iltapäiväkerhon lapset olivat keksineet uuden termin, olla pihkassa. Siinä sitten lueteltiin kaikki tyypit, joihin oltiin itse pihkassa tai jotka olivat oletettavasti pihkassa johonkin tai joihin oltiin ehkä pihkassa.

Ja kolmantena, että tullessani kaupasta vähän kärttyisenä jäätelön puutteen vuoksi, äiti kertoi, että oli just vähän aikaa sitten ostanu jäätelöö pakasteeseen!

Lisäksi minut saa hyvälle tuulelle Hyacinth Bucket! Siispä nyt siirryn tuijottelemaan televisiota ja odottamaan, että tämä päivä ois nopeesti ohi...

Yksi täydellinen kesäpäivä

Nämä on näitä päiviä, kun vaan kuuluu maata nurmikolla tekemättä mitään järkevää ja aivoja liikaa rasittavaa. Laskeskelin, että kitaransoitto on kuitenkin ok. Oon nimittäin havainnu viikonlopun aikana, että oikeanlainen ympäristö lisää motivaatiota huomattavasti. On ihan eri juttu soittaa sisällä, tietokoneen edessä kuin nurmikolla paperisten, tuulen mukana lentelevien nuottien kanssa.

Nyt tosin jouduin tulemaan hetkeksi sisälle, koska alan olla lähellä palamista. Sitä paitsi minun kädet on täynnä aurinkoihottumaa, enkä haluais nyt yhtään ylimääräistä kutinaa. Ääh, miks oon viime vuosina tullu niin herkäksi kesäauringolle?!

Kaikkein parasta tässä on se, että minulla on hyvä syy tähän ylirentoiluun. Olin nimittäin yön töissä ja nukkumaan pääsin vähän ennen neljää. Nukuin omassa sängyssä puoleen päivään (tai no, vuoroin valvoin, vuoroin nukuin) ja siirryin sitten makaamaan pihalle. Nukahtaa en kuitenkaan tuonne aurinkoon uskalla, etenkin kun meidän aurinkorasvan ostovuodesta ja näin ollen parasta ennen -päivästä ei ole mitään käryä. Voi olla joko tosi tehokasta tai sitten täysin tehotonta. Saattaa myös tehostaa tätä aurinkoihottuman aiheuttamaa kutinaa, mutta no, en kyllä valita näin mitättömistä jutuista. Eikö kaikki tämmöset kutinat ja ötökänpuremat kuulu kesään..?

Minun täydelliseen alkukesän kesäpäivään tänään kuuluu siis vihreä nurmi, kitara ja jäätelö. Ja ehkä vähän myös nuo muikut, mitä äiti paistaa ja mitä kohta syödään... Mitä teidän täydelliseen kesäpäivään on kuulunut?