4. kesäkuuta 2010

Kesäkunto? Never heard!

Heräilin tuossa yhdeksän aikaan Batmanin hepulointiin. Siinä vaiheessa mielessä kävi kamera, että oliko tänään aikomuksena tehdä Noin 12 kuvaa elämästäni -postaus. Uudestaan tuo ajatus tuli mieleen siinä puolen päivän tienoilla, kun heräsin toisen kerran... Alan olla huolestunut omasta terveydestäni. Olen yleensä normaalissa, tähän astisessa elämässäni heräillyt siinä kello 10 aikoihin, viimestään. Nykyään nukun kevyesti kellon ympäri, vaikka nukkumaanmenoaika tai päivän rasitusmäärä ei ole merkittävästi muuttunut.


Eli siis ei Noin 12 kuvaa tänään. Paremmalla tuurilla ens kerralla... Käytiin tänään kuitenkin kaupassa, aikomuksena ostaa ihan vaan ruokaa tälle päivälle. Ei muuta, koska ollaan lähdössä sinne mökkeilemään. Mutta joku oli sitten hinnoitellut Taffelin megasipsit puolella hintaa, kun osti kaksi pussia. Eli siis kaksi yhden hinnalla. En edes uskalla ajatella, paljonko olen viime aikoina syönyt sipsiä. Aina on joku hyvä syy, kuten synttärit tai synttäreiden ylijäänyt dippikastike tai joku typerä alennus!


En oo koskaan pahemmin harrastanut mitään kesäkuntokampanjoita, mutta nyt takaraivossa hakkaa tuo typerä kesäkunto, kesäkunto, kesäkunto... Ei tässä siis vielä mitään hätää, mutta minulle ei saa myydä enää yhtäkään pussia sipsiä. Ja kiitos tuhannesti Helille tuosta karkkimäärästä, mitä ystävällisesti meille Fazerin tehtaalta raahasit. Niistäkin on vielä puolet syömättä. Ja huomenna ois parit lakkijuhlat ja sunnuntaina ne pikkuveljen juhlat, mitkä on kaikkein pahimmat, kun niissä voi syödä ihan rehellisesti, koska ne on kotona.


No, koska vietin ison osan päivästäni nukkumalla ja pilasin omat noin 12 tuntiani, niin korvasin sen noin 12 minuutilla ja parilla kuvalla. Olen edelleenkin sitä mieltä, että olen näissä kuvissa jälleen kerran linssin väärällä puolella. En osaa olla yhtään luontevasti tahi muuten järkevästi kameran edessä. Sen lisäksi näytän niin tuhannen räjähtäneeltä joka kuvassa, vaikka olisin viettänyt peilin edessä kaksi tuntia. (En oo koskaan oikeesti ollut peilin edessä niin kauan.) Mutta en oo koskaan jaksanut olla niin tarkka tämän naaman kanssa, niin menkööt. Tällä itsekritiikillä on pakko valita asenteensa oikein.


Nyt minun pitäisi alkaa väsätä jonkinlaisia onnittelukortteja, niin Helille synttärin kunniaksi ja pikkeveljelle ja Tommin veljelle ja kaverille, mutta homman aloitus eilen ei ollut kovin vakuuttava ja jatko vielä vähemmän. Keräsin kaikki jo lattialle levitellyt korttitarpeet takasin laatikkoon, ettei Batman söisi niitä. Huh, täytyy varmaankin purkaa se laatikko uudestaan. Voi. Itku.


Joo, lupasin myös käydä keräämässä jostain ojasta kasan luonnonkukkia juhlakoristeiksi. Kivaa, paitsi että ulkona on 5 astetta lämmintä ja siellä sataa vettä ja myskyää. Yritän vääntää nyt aikakin ne kortit valmiiksi ja laittaa vaikka pari kuvaa tännekin, niin ei mene ihan turhaksi jorinaksi.

Luin joskus jostain, että blogiin kannattaa laittaa kuvia itsestään, koska ne kiinnostavat. Sen kunniaksi tämmöinen repäisy. Mitä tykkäätte kuvista? Vai onko parempi keskittyä edelleen Batmaniin ja lasipulloihin?

Hah, huippuja viikonloppuja!

3 kommenttia:

  1. Ajattelinpa vaan moikata, olen nyt ensimmäinen "ilmoittautunut julkisesti" lukijasi :)

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa hei, että joku on uskaltanut! Tervetuloa!!:)

    VastaaPoista
  3. Thanks, mä tääl jo oottelen uutta postausta ;)
    Ja tervetuloa myös mun blogiini!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!