21. kesäkuuta 2010

Mummoteatteria

Meijän pienellä kotikylällä on pyöriny nuorten teatterileiri jo 14 vuoden ajan. Jo ihan pienenä päätin, että kun ylitän alaikärajan oon mukana. En tiijä miksi ihmeessä päätin niin, koska olin pienenä ihan järkyttävän ujo. Piileksin aina äidin selän takana enkä puhunut mitään. No, leirille mentiin, niin kuin oli jo aiemmin päätetty. Vuosi oli 2003 ja paljoa en siitä leiristä sitten muistakaan. Paitsi että näyttelin tuolloin päiväkotilasta, jonka isä oli liian kiireinen poliitikko.


Jämähdin kuitenkin leirin vakiokävijäksi ja sain sitä kautta rohkeutta ja innostuksen teatteriin ja näyttelemiseen. Tähän asti huikeimpia roolisuorituksia ovat olleet ehkä mummoroolit, joita on noin kolme kappaletta...Viime kesänä kuuden vuoden leiriputki katkesi reilin vuoksi ja luulin jo siirtyneeni yleisön puolelle. Mutta oho, tänä vuonna löysin itseni nukkumasta koulun kovalta lattialta jo seitsemättä kertaa. Just ennen leirin alkua tuli mahdollisuus hypätä kummituksena (puoliksi töissä ja puoliksi leiriläisenä) mukaan ja sitähän mentiin taas.

Ihana ötökänsyömä maha.

Tänä vuonna leiri jäi tosin osaltani vähän vajaaksi erään päällekkäisen jutun vuoksi. Loppuesityksetkin siis jouduin skippaamaan. Mutta sen ajan mitä kykenin osallistumaan opetukseen, tykkäsin taas valtavasti. Tein kuitenkin jonkinmoisen sopimuksen, että olen leirillä taas ensi vuonna, mikäli pääsen tekemään perinteistä teatteria. Ite oot yli-ikäinen!


Kuvia riittää, se noin 500 kappaletta. En tosin halua julkaista niitä täällä kysymättä lupaa kuvissa esiintyviltä henkilöiltä. Jos joku kuvia haluava sattuu tätä lukemaan niin heittäkööt kommentilla, laitan kuvia tulemaan! Mutta jos joku innostui leiristä, niin lisää tietoa löytyy osoitteesta nuoriteatteri.fi.

3 kommenttia:

  1. Toi ois kyllä kivaa, jos uskaltais heittäytyä ja antaa vaan palaa, ja niin jos juttujen tasokin ois semmosta, että ihmisiä jaksais kiinnostaa.
    Ujo ku oon...
    Mut ihanaa että muut uskaltaa!! Go girl go!!

    VastaaPoista
  2. Suvi minä haluun kuvia!!!!11 osoitteen tietänet tai löydät vaiks fb:stä?

    VastaaPoista
  3. Sipriina, teet aluksi semmosia pieniä uskalluskokeiluja, niin eiköhän se siitä! Omalla ujolla tyylilläs, katsos... ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!