8. lokakuuta 2013

Kuonoja


Tykkään kuvata koiria. Ehkä lähinnä siksi, että koen osaavani homman, sattuneesta syystä. Batmanhan alkaa usein poseerata automaattisesti, kun osoitan sitä kameralla. Koirat ovat siitä mukavia, että ne ovat koko ajan omia itsejään. Tämä on tosin myös haaste, mutta onpahan isompi onnistumisen tunne kaiken sähläämisen jälkeen! Olen silloin tällöin ottanut pyynnöstä jonkun kuvan kavereitten koirista, mutta en pitkään aikaan. Siksipä tämä reissu oli erittäin mieleinen.

Olin luvannut Annille kuvata hänen söpöä Mila-koiraansa. Koko homma meinasi vastustaa ihan urakalla, milloin mistäkin syystä, mutta lopulta saatiin aikataulut, sääolosuhteet ja muutkin mahdolliset tekijät täsmäämään. Nakkasin kameran kyytiin ja ajelin sitten treffipaikkaamme. Annilla oli onneksi tiedossa paikka, jossa koiria pystyi pitämään vapaana sen verran, että saatiin parit ruudut kuvattua. No, ilmeisen hyvä paikka (tai mallit), sillä lopulta kameraan tallentui yli neljäsataa ruutua, vaikka pelättiin, että pimeän vuoksi homma jää puolitiehen.

Annilla oli mukana myös toinen mallityttö, joka paljastuikin todelliseksi wannabe-linssiluteeksi. No, eipä mitään, saatiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja asiakas oli tyytyväinen! Tässä kuitenkin muutamia Mila-kuvia, paitsi viimeisessä kuvassa on mukana myös vieraileva tähti Dana!




2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi kiitti! Ja mitä apua oon unohtanu sinun blogin olemassaolon kokonaan ja uus joulublogi kanssa!! Nyt lukemaan kaikki rästiin jääneet! ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!