4. tammikuuta 2014

Helyt ojennukseen

Minulla meni totaalisesti hermo entiseen korurasiaani. Siihen pieneen pahvilaatikkoon, missä kaikki minun koruni olivat sulautuneet yhdeksi isoksi möykyksi, paria huolella säilytettyä arvokkaampaa korua lukuunottamatta. Varmasti yksi syy siihen, miksi käytän koruja niin vähän. En jaksa joka kerta käyttää kymmentä minuuttia yhden korun erottamiseen siitä kasasta. Tai sitten korut ovat ympäri kämppää helposti käytettävissä, enkä koskaan löydä sitä mitä etsin. Ennen joulua törmäsin Glitterissä pieneen ja yksinkertaiseen korulippaaseen. Lupasin itselleni, että mikäli vielä vuodenvaihteen jälkeen kiroan korupahvilaatikkoani, niin saan käydä ostamassa oikean korulippaan.


No, eihän tuonne kaikki mahtuneet, mutta suurin osa. Massiivisimmat helmet ja nykyään vähemmällä käytöllä olevat ysärimuistot jäivät pahvilaatikkoon. Ja ne arvokkaammat korut ovat edelleenkin omissa alkuperäisrasioissaan, mutta kyllähän tämä toi vähän lisää järjestystä tähän huusholliin. Olin tästä niin innoissani, että siivosin samalla vauhdilla melkein koko kämpän!

Ja minusta korulippaat ovat paljon romanttisempia kuin korupahvilaatikot. Esimerkiksi mummulla on upea korulipas, jota saatiin joskus tutkia. En muista kuin yhden korun, mutta itse lippaan muistan sitäkin paremmin! Voisin veikata, että sen sijaan pahvilaatikko tuskin olisi herättänyt minussa yhtä lämpimiä muistoja näin jälkeenpäin...


Tässä lippaassa parasta on kyllä tuo paikka sormuksille. Minun sormukset tosin meinaavat olla vähän liian massiivisia tuohon. Mutta loput nakkasin sitten tuonne etualalla näkyvän luukun alle piiloon... Vasemmassa reunassa oleva "timanttisormus" on ehkä muuten ensimmäinen sormushankintani koskaan. Tiimarista, maksoi varmaan viisi markkaa. Muistelisin, että siinä roikkuivat vielä pienet tähti ja sydän, mutta ne ovat ajan saatossa hukkuneet. Tai sitten ensimmäinen sormus oli hieno delfiinisormus, jonka unohdin kerran koulun liikuntasaliin, enkä sitä enää sen jälkeen nähnyt. Harmitti.


Ostin samalla reissulla myös uuden takin, mutta se olikin päivän ainoa heräteostos ja tavallaanhan säästin kolmekymppiä, koska se oli alennuksessa...

4 kommenttia:

  1. On kyllä todella kivan näköinen korulipas :) Ja miten hauska tuo pyöräsormus on! Mistä se mahtaa olla ostettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ollut myös valkoinen pinkillä sisuksella, mutta ajattelin mennä vähän tyylikkäämäällä linjalla tällä kertaa... ;) Muistelen, että oon joskus ostanut sen Seppälän alekorista eurolla! :D

      Poista
  2. Tää näyttää niin kivalta rasialta, että pitää varmaan käydä itsellekin hankkimassa. Entisessä kämpässä mun korut oli siellä sun täällä levällään ja nyt muuton jäljiltä ne on edelleen kirkkaassa MUOVIPUSSISSA yhtenä massana sekaisin - järkyttävää. Kuten sanoit, ei niitä todellakaan tee mieli sieltä käyttöön kaivella..........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, rasian avaaminenkin on jo niin mukavaa, että luulisi koruille tulevan jatkossa enemmän käyttökertoja. Ainakin näin alkuhuumassa! Että voin kyllä suositella rasian hankkimista, muovipussi menee jopa korupahvilaatikon ohi tuossa käytännöllisyydessä...

      Poista

Kiitos kommentistasi!