16. heinäkuuta 2012

Liian paljon elämää

Hups hup hups. Oon liitäny taas valoa nopeammin paikasta toiseen, koska minulla on pitkästä aikaa ollu oikeesti sosiaalista elämää. Oikeestaanhan tää minun kämppä on ollu viimesen viikon ajan yksi pieni majatalo, tokikin sillä erotuksella, että täällä asiakkaat saattavat laittavat ruokaa minulle, kun tuun töistä kottiin. Tai sillä, että kyläilykaveri on itekin asunut tässä samassa kämpässä ja tää on oikeestaan yhtä paljon koti hälle kuin minullekin.

Ja sitten oon tietysti viilettäny kylillä sen mitä vaan oon töiltä ehtiny. Kävin tuossa yhellä huipulla keikalla, jolta meinasin saaha nestehukan. Mutta oli mielettömän hauskaa ja törmäilin kavereihin sekä sovitusti, että vahingossa. Huippua! Viime yönä käytiin eri porukalla sunnuntain kunniaksi syömässä ja hengailemassa kaupungilla yötä myöten. Minulla tosin tuli maha jostain kipeeksi ja menin pitkälti vesilinjalla, mutta hauskaa oli siitä huolimatta. Kamerakin oli mukana, mutta unohin sen tietysti laukun pohjalle. Niin perinteistä.


Nyt oli kuitenkin pakko tulla ilmottaa, että oon siis elossa. Äiti jo äsken soitteli hätääntyneenä, että blogi ei oo päivittyny, mitä on tapahtunu. Hehe, ei mitään vakavaa, minulla vaan on vaihteeksi elämä... Ristiriitaista, että sillon en muista enää koko blogia ja kameraakaan en paljoa ehi käyttää. Ja tälle kesälle kun oli vaikka mitä kuvaussuunnitelmia! Oikeestaan on ihan hirveetä ajatella, että kesä on puolessa välissä, kun säät on tuota luokkaa. Suunniteltiin eilen, että lähetään tänään korkkaamaan rantakausi, mutta höpöhöpö. Vesisade ja plus viistoista vois olla melko epäonnistunut rantakauden aloitus...

No, käytiin sitten syömässä ja heittelemässä frisbeetä koriin. Tai siis me tytöt neiteiltiin ja oltiin pelkästään käveleviä kiekkotelinteitä. Tulipa taas fiksu olo. Nyt pidetään ruokataukoa ja ollaan sadetta paossa. Ilta ois taas niin täyteen buukattu, että saapa nähä mihin kaikkeen sitä joutaa.


Että semmosta täällä... Voin yrittää skarpata tämän blogin suhteen, ettei tarvi huolestua siellä. Ja ne valokuvauskeikat tälle kesälle pitää vielä toteuttaa. (Riikka, oon vähän suunnitellu ja kun tuun hoodeille nii otetaan auto alle ja ajetaan. Ja Jarkko, edelleenkin haluun sinne kivelle leikki... Ja mitä muita kuvaushommia ollaan suunniteltu ja kenen kanssa!?)

Palataan!

4 kommenttia:

  1. onhan näitä suunniteltu, saatas vaan toteutettuakin jossain välissä. :) mutta vielä on kesää jäljellä.. jne jne. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On on! Eihän tää oo tosissaaan vielä alkanukkaan...

      Poista
  2. Sinne mennään! To the tower of stone! :) - J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellaki. Raahaan sinut sinne vaikka väkisin KOSKA OOT LUVANNU!

      Poista

Kiitos kommentistasi!