7. toukokuuta 2012

Sekopäiset koiranomistajat

Nyt olisi luvassa pitkästä aikaa taas Batmanin kuulumisia ja viimeisimpiä tempauksia... Tää vois toimia hyvänä lääkkeenä koirakuumeisille.
 
Käytiin eilen illalla rannassa kävelemässä. Batmanilla meni sitten tassut vähän kuraiseksi ja paluumatkalla käytiin sitten purossa pesulla. No, ihan nappiinhan homma ei tietenkään menny, niin kuin ei meillä mikään yleensä menekään. Kaveri nimittäin innostui tuosta pesusta vähän liiankin kanssa ja riehaantui vedestä. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun riehuessa sieltä sammaleen alta nousi mutaa niin, että loppujen lopuksi tuo koira oli kymmenen kertaa kuraisempi kuin puroon mennessään. Ajatuksen tasolla taas hyvä, mutta toteutus oli jotain ihan muuta.

Samaan aikaan meille tuli tietenkin vieraita, mutta kerkesin onneksi napata Batmanin kiinni ennen kuin tämä itse tajusi mitään. Ois muuten saanu laittaa vieraatkin sinne puroon huuhtoutumaan...


Tänään sitten töiden jälkeen kuvailin krookuksia ja Batman jahtasi tapansa mukaan tiaisia. Tai no, lähinnä vaan juoksi pöljänä haukkuen ympäri pihaa, mikäli jostain vain sattui kuulumaan sirkutusta. No, taas oltiin rapaisia ja tultiin sitten pesuhuoneen kautta sisälle. Olin jo kuvitellut, että koira on puhdas, kunnes huomasin, että sen tassunpohjat jättää lattialle edelleen rapajälkiä. Eikun uudelle, perusteellisemmalle pesulle. Ihan hyvä ajatus, sillä kun menin nostaa Batmanin häntää, että pesen nuo takapuolen pitkät karvat, niin löysin sieltä noin miljoonakolmesataatuhatta muurahaista.

Kaveri oli sitten vähän päättäny käydä istumassa muurahaispesässä... Siinä kun kampasin sen väkkäränä pyörivän koiran niitä märkiä takkuja, jotta saisin ne muurahaiset sieltä karvojen seasta pois, niin mietin, että ihmisen pitää olla kyllä hullu, mikäli se suunnittelee ottavansa koiran ihan vapaaehtoisesti.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!