28. helmikuuta 2010

Lumiukkohommia

Tässä kuivattelen itteeni rankan ulkoilusession jäljiltä. Ulkona on lumipallokeli, ekaa kertaa tälle talvelle ja eihän sieltä malta pysyä poissa. Kierrettiin lampi puolitoista kertaa, kun matkalla törmättiin toiseen bortsuun jonka kanssa sitten juoksenneltiin yhtä matkaa. Kotona pyörittiin vielä hetki pihalla ja tehtiin lumiukko Batmanin kanssa. Eli siis minä heitin Batmania lumipallolla ja Batman kosti tuhoamalla lumiukon alun. Mutta toinen yritys onnistui! Ja kunhan tässä vähän kuivattelen, niin otan ehkä kuvan siitä lumiukostakin. Sitä ennen odotellessa vielä pari kuvaa pakkaspäiviltä!

 


 


  

Jäällä ainakin oli paikoin sen verran paljon vettä, että jättäisin mahdollisen luistelun väliin... Tältä talvelta on muuten vielä luistelukausi korkaamatta, vaikka asutaan nykyään luistinradan laidalla.

 

Batmanilla on puolivuotissynttärit kahden viikon päästä. Suunnitteilla on juhlat, joihin ajattelin yhdistää ne luvatut sisäsiisteyspippalot! Uskaltaisin jo nimittäin puuta koputtaen sanoa tuota Papanaa sisäsiistiksi. Ja tällä kertaa ajattelin todellakin onnistua järkkäämään ne bileet!

Hups, oon taas tämän päivän lähinnä Batmanin kanssa kahden, koska Tommilla on esiintymisiä ja muita tanssihommia. Ajattelin olla ahkera ja leipoa ainakin sämpylöitä. En omista mitään sämpylätaikinanvatkaamiskonetta, mutta ajattelin silti onnistua... Saas nyt nähä, onnistunko edes ryömimään kauppaan.

22. helmikuuta 2010

Aika tehdä jotain hyödyllistä

Siis asiahan on nyt niin, että minulla on tässä jaksossa nää maanantait vapaita koulusta. (Paitsi tänään on ylimääränen venäjän tunti, mutta sekin alkaa vasta 15.45.) Mutta siis enivei, siirsin jopa kuvat kamerasta koneelle, jotta saisin päivitettyä, mutta miten kävi! Tadaa, oon nyt istunu tässä koneella ja seilannu facebookia ees takas niin tehokkaasti, että en enää ehi tehdä mitään kunnon päivitystä. Ja siis heräsin sentään jo 7.00 katsomaan Suomi-Ruotsi peliä, josta en kuitenkaan nähnyt ekaa erää, koska toi netti-tv ei toiminu. Onneksi Suomi ei sentään hävinny 5-1.

Lupasin myös itselleni, että hoidan tänään noi koiravakuutukset kuntoon, ennen kuin Batman teloo itsensä. No, siis toi tarjous odottaa tuossa allekirjoittamista ja postiin iskemistä, mutta kun ei ole postimerkkiä! Postiin on matkaa liian paljon kävellä näillä -38 asteen pakkasilla. (No okei, tänään on enää vaivaiset -15, siis melkein helle...)

Ja siis aloin tehä sitä sisustuspostausta, mutta tähän se lähinnä jäi:

 
Thank you Batman for pimping my bedspread.

12. helmikuuta 2010

Koulujuttuja

Kuten äidinkielen tunnilla opetettiin, otsikon tulee herättää lukijan mielenkiinto. Pyrinkin noudattamaan tätä sääntöä joka päiväisessä elämässäni, kuten näkyy.. Hei mutta ehkä sisältö yrittää olla vähän kovempaa tasoa! Käytiin nimittäin pakollisella luonto- ja liikuntamatkailun kurssilla Kuusamossa ja Rukalla. Mennessä poikettiin Kuusamossa valokuvanäyttelyyn. Hups, sieltä tarttui melko ankara objektiivi- ja jalustakuume. Lisäksi suunnittelen lähteväni kuvaamaan joku yö revontulia. Voitteko pliis ilmottaa jos semmosia näillä korkeusasteilla joku yö vaikka näkyy..? Onneksi pärjäsin tuon nykyisen kalustoni kanssa siinä määrin, että voin olla jopa tyytyväinen pariin kuvaan!! (Tämä siis tälle itsekriittisyyden huipentumalle täysin uutta!)

Reissu oli siis lähes täydellinen! Ensimmäinen ilta rymyttiin Rukan rinteitä ja kulutettiin lasten seikkailurinne lähes puhki. (Terveisin, aikuiset amk-opiskelijat.) Toisena aamuna lähettiin Oulangan kansallispuistoon lumikenkävaeltelemaan. Mitä kylmempi keli, sitä kauniinpi ilma. Ja arvatkaa, oliko nenät jäässä?

 

  

  
 
Kuvat on Rytilammen luontopolun varrelta. Ja kaks viimesintä itse Rytilammelta. Uskomattoman nättiä, kuvat ei todellakaan tee oikeutta tuolle näkymälle!

Illalla käytiin vielä ajamassa poroajokortit! Onpahan jotain uutta CV:hen taas... Porokuvat olikin vähän enemmän tunnelmakuvia (yhtään siis kuvaajaa väheksymättä!), kuin taiteellisia ja valokuvauksellisia otoksia.

 

  

Porosta tulikin mieleen, että olisin saanut tänään täydellisen kuvan porosta, ellen olisi lumoutunut siitä niin, että unohdin kameran olemassaolon. Käytiin nimittäin Kitkajoella ja Jyrävällä. Polun sivussa tepasteli yksinäinen poro, joka sitten meidät huomattuaan luonnollisesti väisti ja nousi pienen kukkulan päälle 50 metrin päähän meistä. Upeaksi näyn teki poron takana paistava aurinko. Porosta näkyi vain ääriviivat ja kultainen kehä poron ympärillä! Luulen, että siinä meni Vuoden luontokuvaajan titteli sivu suun...

No, mutta olihan siellä muutakin hienoa! Kitkajoen Myllykoski on ehdottomasti upein paikka! No, ainakin nimenomaan talviseksi koskimaisemaksi! Melkein.


 

Ja vieläkö haaveilen siitä Karhunkierroksesta?! No todellakin, entistä enemmän! (En päässy sinne pienenä, koska äiti ei halunnu mennä riippusillalle, pöh.) No mut Tommi lupas lähtee kesällä!! (Tai ainakin tulee lupaamaan...) Ennen kotiin lähtöä käytiin vielä Basecampissa jääkiipeilemässä. Lienee turha mainita, että sekin oli aivan huippua...
Lopuksi vielä yksi huippu fiilistelykuva viimeseltä illallata, kun istuttiin paljussa. Voi pojat, meillä oli huippua!!