Restonomijuhlat vol 2.

Apua, mihin tää kaikki aika oikein katoaa!? Ilmeisesti ei ainakaan tietokoneella hengaamiseen, istuin nimittäin just lukemassa vajaat kolme tuntia blogipäivityksiä. Ja tuossa on pari vielä odottamassa... Ei oo hetkeen tullut istahdettua koneelle ihan ajan kanssa. Tästä päivästä lähtien tosin oon osa-aikainen jedipelileski, joten ehkä jatkossa näitä postauksia alkaa tippua taas tasaisempaan tahtiin. Sitä paitsi sain joululahjaksi salaman kameraan, joten en voi käyttää tätä pimeyttäkään tekosyynä!

Joulusta puheen ollen, taidan skipata koko joulun täältä blogin puolelta. Kävi nimittäin niin, että kaikki joulukuvat ja -lahjat on kotona, ja oon menossa sinne takaisin aikaisintaan loppiaisen jälkeen. Veikkaan, että joulukuvat tammikuun puolessa välissä ei herätä kauheesti hilpeyttä. Voin kuitenkin kertoa lyhyesti, että joulu sisälsi lähinnä nukkumista ja syömistä ja lahjaksi tuli perinteiset kasa sukkia, suklaata ja pyjama.

Olin kuitenkin sen verran fiksu, että heitin omalta koneelta parit valmistujaisbile vol. 2 -juhlien kuvat photobucketiin jo etukäteen. Toiset kemut oli siis sukulaisille, tutuille ja lapsuuden (ja muinaisen nuoruuden, heh) aikaisille kavereille. Ja nää juhlittiin sitten hillitysti kotona. Olin alunperin suunnitellut ihan pieniä kahvikutsuja, mutta jotenkin kivasti homma levisi käsiin ja vieraita oli ehkä tuplamäärä. Onneks oli ruokaakin ja onneks ihmiset oli jo valmiiksi niin täynnä kaikkia jouluherkkuja, että jääkaappi pursusi vielä seuraavanakin päivänä.

Semmoiset juhlat ne. Vaikka joulut ja valmistujaiset on nyt juhlittu, niin ei tässä laihtumaan päästä. Käytiin tänään ostaa neljä kassillista ruokaa huomiselle. Voi olla, että rakettien lisäksi räjähtää mm. yksi Suvi. Jos ei, niin palailen viimeistään vuodenvaihteen jälkeen. (Olettaen, että tämä päivä on vasta jedileskeyden alkua...)

Restonomijuhlat vol. 1

Pitkästä aikaa moi! Oon ollu niin lomalla tietokoneesta viimeisen viikon ajan. Tää on ilmeisesti nyt sitten tätä työttömän arkea. Toisin sanoen oon juhlinu viikon. Ensin viralliset valmistujaisjuhlat torstaina, illalla sitten kavereiden kanssa. Perjantaina tein siirtymän kotiin ja lauantaina oli jouluaaton bileet. Viikonloppu menikin sitten syödessä ja lihoessa, ja tiistaina järkättiin vielä valmistujaisjuhlat sukulaisille.

Viralliselta valmistujaispäivältä on vähän nihkeesti kuvia omassa kamerassa. Oon ite noin kolmessa kuvassa ja kahdessa oon silmät kiinni ja kolmas on tärähtänyt. Sen sijaan kavereiden kamerat on mitä ilmeisimmin melko täynnä jos jonkin sortin matskua. Lisäksi ratsasin äitin kameran sieltä virallisesta osuudesta. (Yllä olevassa kuvassa oon tuossa hieman kuvan keskustasta oikeelle päin, mustassa, yksiolkaimisessa mekossa ja hopeinen kukka päässä. Siinä suunnilleen parasta asukuvaa, mitä kyseiseltä illallata on olemassa...)

Juhlapuheen piti liikenneministeri, joka muistutti meitä turvvyön tärkeydestä. Sen jälkeen käytiin syömässä ravintolassa ja iltapäivällä tehtiin maailman rumin, vaikkakin alan ammattilaisten valmistama täytekakku, josta minulla ei valitettavasti oo kuvaa. Illaksi mentiin pyörähtää vielä kaupungille, alan ammattilaisina sekin setti. Ja aamulla heräsin sitten työttömänä, kivat juhlat siihen nähden!

Yritän jaksaa käydä noi joulun kuvat ja toisten valmistujaisjuhlien kuvat läpi jossain vaiheessa. Kohta tosin pitäis vissiin lähteä kokeilemaan zumbaa, ekaa kertaa ikinä. Ja vieläpä kaksi tuntia putkeen...

Virallinen pikkujoulukauden aloitus

Oon ehkä muutamaan otteeseen maininnu näistä hiuksista. Kivat, mutta mahdottomat käsitellä, mikäli kyse on esimerkiksi kihartamisesta. Oon kokeillu ilmakihartimet ja suoristusraudat. Tähän saakka oon saanu kiharat pysymään pisimmillään kaksi tuntia. Sen jälkeen hiukset muistuttaa enemmän jotain tuulenpesää, joka on pakko harjata. Tästä taas seuraa pörröilmiö ja täysin hallitsemattomasti leijailevat haituvat. Nyt lopultakin päätin sitten uhrata neljäkymppiä tuohon aikoinaan niin monessa blogissakin hehkutettuun Remingtonin Pearl Wandiin.

Nyt voin vaan todeta, että olisi pitänyt tehdä tämä sijoitus jo aikoja sitten. Minulla on ollu kiharat nyt vuorokauden ajan. Ne on kestäny lumituiskun ja yön sängyssä pyörimisen. Lisäksi oon laittanu niitä moneen otteeseen uudelleen ja uudelleen. Ja siis en oo laittanu hiuksiin mitään semmoista ainetta, mitä en olisi aikaisemmin kokeillu. Systeemin käyttö tosin vaatii vielä harjoittelemista. Kiharat tuli, mutta ne sojottivat joka ilmansuuntaan, heh...

Vedin sitten hiukset yhteen myttyyn ja kiinnitin ylös muutamalla pinnillä. Tämäkään kampaus ei normaalisti onnistu, vaan pää lähinnä ampuu pinnejä täysin hallitsemattomasti. Kiharat kuitenkin jämähtivät hyvin paikoilleen, enkä edes tukehtunut hiuslakkaan. Tuolta tosin saattoi sojottaa muutamia latvoja, mutta hyväksyn sen, koska vasta opettelen tuon kihartimen käyttöä. Enkä oo mikään haka kampaajanakaan. Vielä. Täytyy jatkaa treenaamista, valmistujaisiin on kaksi viikkoo aikaa, joten hyvin ehtii!

Kävin eilen kauden ekoissa (ja ilmeisesti myös viimeisissä) pikkujouluissa. Nää pikkujoulut on jokavuotinen perinne. Ollaan kokoonnuttu sekalaisella porukalla syömään mahat täyteen ja istumaan iltaa. Illan päätteeksi kipaistiin vielä keskustassa. Tää toinen meidän paikallisista, eräs nimeltä mainitsematon yökerho ei minua kauheesti houkuttele, enkä ees muista milloin oisin kyseisessä paikassa viimeksi käynyt. Normaalisti oon liuennu jengistä hyvissä ajoin, mutta nyt oli pakko viimeisten pikkujoulujen vuoksi käydä toteamassa, että kaikki hinnat oli taas noussu edellisen kerran jälkeen. Mutta pääasia, että meijän porukalla oli ihan huippuhauskaa!

Ai niin, kompeksoidakseni näitä viimeaikaisia mekko- ja huulipunaosteluita, ostin eilen lukkosulaa ja rassasin pyörän lukon kanssa pakkasessa ainakin viisi minuuttia. Lukko ei auennut, mutta kohmeiset sormet se lukkosula kuitenkin sai lämpiämään. Oon kuitenkin ylpeä itsestäni siinä mielessä, että hoksasin marketissa kävellä suoraan ah niin miehekkäälle autotarvikeosastolle ja itse lukkosula löytyi noin puolen minuutin etsimisen jälkeen.

Etanapostia!

Arvatkaa kenellä oli tänään viimeinen luento? En mee heittää tähän mitään ikinä-läppää, koska en vieläkään tiijä, mikä minusta tulee isona ja sitä paitsi opiskelijaelämä on ihan kivaa. Mutta siis tää koulu alkais olla jo melko nähty. Oparistakin on jo numero, vaikka joudun tekemään vielä pientä viilausta. Viime viikolla juhlittiin Ninnun kanssa onnistuneita opariesityksiä lasillisella viiniä. (Tai pullollisella, koska meille ei myyty vakkaripaikassa ku pullo.) Tänään aattelin juhlistaa kotona juomalla glögiä ja syömällä pipateita. Lisäksi aattelin viritellä maailman rumimmat jouluvalot paikoilleen.

Viime viikko tosiaan oli aika tiivis noitten kouluhommien suhteen. Ilmeisesti hieman yllättävää, koska äitikin jo alkoi kysellä, että mitä oon oikeen puuhannu, kun en päivitä täällä. Ja kouluhommiin palatakseni, tiistai-iltainen kypsyysnäyte on kuulema mennyt läpi! Oon siis teoriassa riittävän kypsä valmistumaan korkeakoulusta, käytäntöä tuo ei onneksi testannu.

Viikonloppuna pidin sitten rentoiluviikonlopun äitin ruokien äärellä. Tehtiin pipareita ja torttuja ja juotiin glögiä, eli joulukausi on nyt ihan virallisestikin avattu. (Ekasta adventista saa alottaa, ei oo pakko oottaa sitä joulukuun ekaa päivää, jos ei jaksa.) Ja tänään ois tosiaan tarkotus laittaa tänne kaupunkiasuntoonkin jotain pientä. Mitään kovin massiivista, kuten esimerkiksi joulukuusta, en ala tänne raahaa, koska en täällä oo jouluna kuitenkaan.

Koulu- ja joulujuttujen lisäksi minua piristi tänään postilaatikon sisältö. Minulla on uus kirjekaveri, vähän niiku ala-asteella. Tää kirjekaveri on kuitenkin kaveri tuotakin varhaisemmalta ajalta, mutta kirjekaverina ihan tuore. Päätettiin herätellä eloon näitä vanhoja viestintäkeinoja, joku ehkä saattaa vielä tosiaan muistaa ne ajat, kun kommunikoitiin kirjeitse. Ei sähköpostilla saati Facebookilla. Sain mukana ihan oikein kuvankin! Harmi, ettei meillä oo enää ollu koulussa mitään luokkakuvauksia. Kun ois tarrakuva lähetettäväksi uudelle kirjekaverille, niin oishan se pähee!

Valoa kansalle

Viikonloppureissut on nyt takana päin ja jälleen tiivis kouluviikko edessä. Tai no, tiivis ja tiivis, mutta kun nyt oon tehny sitä päivä per viikko tahtia ja tälle viikolle on jo kuitenkin suunniteltua ohjelmaa kolmelle päivälle. Tarkoitus ois saada koulu silleen pakettiin, että se kans meinaisi suunnilleen sitä. Ens viikolla on vielä näillä näkymin yhet luennot, mutta se ois sitten pelkkää valmistumisjuhlaa vaille hoidettu homma. Viikon päästä torstaina on jo muutenkin se viimeinen päivä, jolloin kaikki kurssit pitää olla kunnossa, mikäli meinaa valmistua jouluksi.

Seuraava projekti olisikin sitten semmonen kiva, kun töiden hakeminen. Minulla ei oo mitään käsitystä, että mitä tässä nyt lähtis tekemään. Suunnitelmat on vaihdellu viimesen kolmen kuukauden aikana joka toinen päivä, mutta nyt viimesen viikon oon ollu etsimässä töitä Oulusta. Pitäisi varmaan alkaa tehdä asialle jotain, ennen kuin taas muutan mieleni. Tää on ihan supervaikeeta, koska ekaa kertaa ikinä oon semmosessa tilanteessa, etten tiedä yhtään, mitä seuraavan kuukauden jälkeen on tapahtumassa. Ja ei, en yhtään nauti tällaisesta tulevaisuus avoinna -tilanteesta.

Yöllä oli satanut lunta. Ei mikään ensilumi, mutta ensimmäinen, joka jäi maahan edes hetkeksi. Ihana, kun ulkona näkee taas kello yhden jälkeenkin. Vaikka nautinkin lumesta täysillä, niin toi pyöräily tuossa kelissä ei taida olla mikään minun juttu. Kiva huomata ekassa isossa alamäessä, että molemmat jarrut on jäässä. Ja muutenkin, minun pyörä ei oo mikään maastopyörä, joten toi sohjossa ajelu on melkoista taiteilua noilla sentin levyisillä renkailla. Jos jotain hyvää haetaan, niin minun löysä tukijalka oli jäätynyt paikoilleen, eikä enää hakannut pinnoihin joka töyssyn jälkeen.

No, jotain oikeasti kurjaakin tässä kelissä... Kun tulin koulusta, niin tuossa lähiristeyksessä paloi muutama hautakynttilä. Löysin paikallislehdestä uutisisen, jonka mukaan minua vähän nuorempi nainen oli jäänyt aamulla auton alle, koska auto ei ollut ehtinyt jarruttaa. Itse asiassa kaikki oli tapahtunut jonkin aikaa ennen kuin lähdin edes kouluun, mutta mikään ei vielä silloin viitannut onnettomuuteen. Tai en vain ajatellut asiaa siinä sohjossa edetessäni ja lunta silmistäni kaivaessani. Jään vähän liian herkästi miettimään onnettomuuksia, jos ne yhtään millään tapaa liittyvät minuun, ovat vaikka tapahtuneet ihan lähellä tai uhri on suunnilleen samaa ikää.

Mutta se siitä. Nyt menen lämmittämään eilistä ruokaa ja syömään eiliseltä jääneet karkit. Olin vähän harmissani, kun en käynyt ostamassa ennen bussimatkaa mitään matkaherkkuja. Korjasin sitten tilanteen sillä, että ostin ne herkut matkalta, omasta lähikaupasta. Oon kuitenkin kehittynyt sen verran, että en vedä sitä koko pussia kerrallaan, vaan onnistuin säästää vähän tällekin päivälle. Ja jos nyt tehdään paljastus, niin minulla on vieläkin jäljellä niitä edellisen postauksen minttusuklaita kaapissa. Pyydän jo nyt anteeksi tätä uskomatonta onnettomuutta, minkä seurauksena oon ehkä häpeäksi koko suklaata rakastavalle naissukupuolelle...

Yhden naisen pikkujoulut

 
Minun yhden naisen positiivisuuskampanja joutui tänään lievään vastatuuleen, kun tilastotieteiden opettajalta tuli viesti, että ehkä meidän olisi syytä tavata perjantai-iltapäivänä. Olin tämän viestin tullessa ollut vapaaehtoisesti koululla neljä tuntia ja just lähössä väsyneenä kotiin. Syyksi oli laitettu jotain opariin liittyvää epäselvyyttä tutkimusten vastausten analysoinnissa, mutta toivon tosiaan, että tuo on vaan tekosyy ja opettaja haluaa nähdä minua ihan vaan siksi, koska oon niin mukava. Opari nimittäin pitäis olla valmis huomenna torstaina. Laitan nyt kuitenkin varmuuden vuoksi kaiken toivoni siihen, että huhun mukaan sitä voi muokata vielä joulukuun puoleen väliin saakka.

Koska minulla on tää positiivisuuskampanja meneillään, niin päätin piristää itseäni pikkujouluilla. Jo tutuksi käynyttä linjaa noudattaen näistä tuli yhden naisen pikkujoulut. Kipaisin kaupasta sitä halvinta glögiä ja köyhän miehen After Eight -suklaata eli Pandan minttusuklaalevyn. Ajattelin asian niin, että pikkujouluissa saa juoda glögiä ja pikkujoulukausi alkaa kuitenkin hyvissä ajoin ennen joulua, koska joulukuussa on ihan liian vähän päiviä juhlia kaikki pikkujoulut läpi.  En siis tehnyt mitään väärää. Jos sen sijaan olisin ostanut glögiä ihan janojuomaksi, niin olisin hankkinut itselleni huonon omatunnon.

Tuosta After Eight -suklaasta tuli mieleen yksi hauska juttu kolmannelta luokalta, enkun tunnilta. Opeteltiin kellonaikoja ja opettaja sanoi, että kaikki ne saa suklaata, jotka tietää, miten englanniksi sanotaan "kahdeksan jälkeen". No, totta kai se myös näytti sitä suklaapakettia ikään kuin vihjeeksi, mutta jos nyt en käy ihan täysillä, niin en kyllä sillonkaan, sillä joku aasi ei sitä vihjettä hoksannu. Ope kiersi luokassa ja jokaisen piti kuiskata oikee vastaus sille ja minä olin ihan paineessa, kun en yhtään ollu vielä sisäistänyt noita kellonaikoja. Minun kohdalla se kuitenkin anto vaan sen suklaan, että sinähän tämän tiijät ja jatko matkaa. Heh, tai ehkä se näki sen minun paniikin ja sääli minua.

 Alan olla nyt vähitellen syöny sen verran tuota suklaata, että pahin kiukku on laantunut. Kohta uskallan jo vastata sille opettajalle jotain ja varmistaa sen tapaamisen. Ennen sitä taidan kuitenkin käydä vielä iltalenkillä tuulettumassa ihan kaiken varalta, ettei tule sitten mitään sanomista. Huomenna sitten meinattiin juhlistaa tuota oparihommaa vähän isommalla porukalla, en siis oo ihan säälittävä tämän yksinäisyyteni kanssa. Tosin toivon ettei tää minun takaisku nyt pääse latistamaan huomisen tunnelmaa.

Kriisien kierrätystä

Varsinaista koulunkäyntiä alkaa ilmeisesti olla aivan liian vähän, kun koululla tulee pyörittyä vapaaehtoisesti pimeän tuloon saakka. Tai no, tähän aikaan vuodesta toi pimeän tulo ei ole mikään saavutus. Aattelin pyörähtää koululle myös huomenna, ja edelleenkin ihan täysin ilman varsinaista syytä. Toki keksin kyllä tekemistä, kuten oppimispäiväkirjan kirjoittelua ja opariesityksen valmistelua.

Mittari näytti reippaasti miinusta, joten valitsin tänään sen villakangastakin. Kiitos jäätävän tuulen, meinasin jäätyä silti. Ja kiitos jäätävän tuulen, myös pyörän toinen jarru oli jäätynyt. Minun onnekseni se oli jo se valmiiksi huonompi jarru. Selvisin kuitenkin koululle saakka. Kiitos myös pakkaselle, joka on kuivattanut minun huulet niin, ettei mikään huulirasva tunnu enää tehoavan. En siis ole saanut turpaani, toisin kuin tuosta kuvasta voisi päätellä.

Juteltiin tänään myös valmistujaisista ja kehittelin itselleni taas mekkokriisin. Taas. Huh, tosi monella muulla on jo mekko ja minä kun olin viimeisimmän suunnitelman ajatellut käydä hakemassa todistukseni suunnilleen lähinnä alasti, koska päätin, etten kriiseile. Ja olin vähän epävarma, että juhlinko koko valmistumista ylipäätään. No, ilmeisesti puoli luokkaa onkin jäämässä valmistujaispäivänä hoodeille, joten täytyy nyt miettiä uudestaan koko homma, koska tyypit on edes jollain tapaa koossa aikalailla viimeistä kertaa. Ja siis sille mekolle tulisi käyttöä enemmänkin kuin ne kaksi tuntia tms. mitä se todistustenjako kestää. Ja jos nyt ostan mekon, niin pitäsikö sitten järjestää juhlat myös sukulaisille ja tutuille, että sille asulle tulis käyttöä? Tosi rankkaa tää elämä...

Liian nörtti onnistuakseen

Oon nyt niin liekeissä tämän bloggaamisen kanssa... Ja muutenkin elämässä ylipäätään. Minulla oli sovittu opettajan kanssa treffit yhdeksi, mutta heräsin jo kasilta herätyskelloon. Olin nukkunut vähän huonosti, joten väsytti ja meinasin pistää uudelleen nukkuu. Mutta koska oon niin skarppi tässä uudessa elämässäni, niin olin koululla jo ennen kymmentä. Valmistelemassa tapaamista. Siis kiinnittäisin huomiota tuohon edelliseen lauseeseen. Valmistelemassa tapaamista. Siis kirjaamassa ylös, että mitä opettajalta kysyn ja niin edelleen. Hyvä tässä vaiheessa opiskeluja alkaa tehdä hommat tosissaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja kun kuitenkin kaikki mitä nyt teen, on periaatteessa ylimääräistä. Opari on jo tuollaisenaan menossa läpi. (Oon vähän pettynyt, että minun ei oo vielä tarvinnu edes yrittää lahjoa opettajia. Kaikki se reilun kolmen vuoden aikana hankittu tieto S:n lempikarkeista ja harrastuksesta on viemässä aivokapasiteettia ihan turhaan.)

Tänään oli kuitenkin selkeesti rentoilupäivä. Yritin tosissaan skarpata tuon ulkoasun suhteen, mut lopulta en ilmeisesti (kuvista päätellen) sitä tehnytkään. Kaivoin kuitenkin punaiset maiharit kaapista, koska muuten näytin niin harmaalta.

Ja koskaan ei saa sanoa ei koskaan. Terveisin minä, joka vielä kaksi vuotta sitten vannotin, ettei tässä blogissa tulla näkemään päivän asu -kuvia. Joudun nyt myöntää, että tilanne on päässyt vähän lipsahtamaan, mutta voin selittää. Ensinnäkin huomaan panostavani omaan pukeutumiseeni ja ulkoiseen olemukseen ylipäätään enemmän, jos ne päätyvät kuviin. Siis täysin selkeä kaava myös lyhyen matikan lukoille: Enemmän kuvia, enemmän panostusta. Ja siis oon tosi laiska panostamaan, jos minulla ei ole tavallaan mitään syytä. Ja se on harmi, koska kuitenkin tykkäisin näyttää kivalta. Ja toisekseen, oon viime aikoina kuullu joitain kommentteja, että minun tyyliä on kiva seurata. Ja korostan, että tätä en keksinyt itse, vaikka se ehkä saattaa siltä kuulostaa.

Tai sitten en myönnä mitään ja jatkan näitten asukuvien lisäämistä jatkossa kaikessa hiljaisuudessa.

Note to self: Tarvii varmaan treenata noita poseerauksia.

Mutta juu, palatakseni vielä tähän päivään, niin palaverin jälkeen olikin melko hulinaa. Otiin sovittu, että pääsen isän kyydillä kottiin. Olin siinä käsityksessä, että lähtö on neljän aikoihin ja palaverin jälkeen jäin vielä istumaan koululle. Kahden jälkeen sitten soitin isälle pyytääkseni soittaa hyvissä ajoin ennen lähtöä, jotta ehdin vielä polkea kämpille, pakata ja laittaa vähän kämppää kuntoon. (Toi viimeinen siksi, koska siivousintoilija-pikkuveli saattaa olla viikonloppuna majapaikan tarpeessa ja olin luvannu, että sinne saa mennä. Jos se kämppä ei oo siisti, niin tulee sanomista.) No, isä sitten vastas puhelimeen, että on just lähössä. Se tarkottaa sitä, että minulla on vartti aikaa siihen, että oon laukkujen ja koiran kanssa pihalla seisomassa. No, eipä siinä. Suoriuduin sitten kouluhommista, kotimatkasta ja pakkaamisesta. Melkein yhtä nopee kun sillon kerran, kun kaveri soitti aamulla, että miks en oo esittämässä meijän harjoitteluraporttia. Siivous valitettavasti jäi kesken, mutta ainahan ei voi onnistua. (Ja anteeksi, Jussi.)

Kiitokseksi isälle tästä pikaisesta lähtöilmoituksesta yritin saada ehkä kahden tunnin ajan meijän koiran (Joo, koira on olennainen.) kotisivuille google analytics -kävijäseurantaa. Lopulta Suomi24:n ja noin neljänkymmenenkahden muun foorumin läpi selattuani löysin iloisen uutisen, että googlen sivustolle ei sitä seurantakoodia tarviikkaan erikseen asentaa, koska google ja google toimii niin kätevästi yhdessä. Minun tarvi vaan tyyliin hyväksyä se seuranta sivuston asetuksista tai jotain. Mutta tiedänpä sitten ensi kerralla olla vähemmän nörtti.

Onnenpöllö

Enpä arvannu aamulla sen harmauden läpi kouluun (vapaaehtoisesti) pyöräillessäni, että miten mahtava tästä päivästä tulisi! Tosin plus kymmenen asteen lämpötila antoi ehkä jo pientä vihjettä siitä, että tänään saattaa tapahtua jotain muutakin kivaa. Kirjoittelin oparia kymmenestä kolmeen ja stressasin niin, että puolet hiuksista tipahti päästä. Kolmeksi olin sopinut palaverin ohjaavan opettajan kanssa. Menin palaveriin tyylikkäästi kolmen tutkimusaiheisen kirjan ja SPSS-tulosteiden kanssa ja levitin ne huomaamattomasti siihen pöydälle. Ja siis kaikki tää oli vaan rekvisiittaa. Näytin varmasti tosi ahkeralta opiskelijalta ja nostin oparin arvosanaa numerolla, heh.

Ilmeisesti onnistuin, koska kun palaverin päätteeksi uskalsin varovasti tiedustella, että joko saan alkaa katsella valmistujaismekkoa, niin sain myöntävän vastauksen. Minusta siis tulee restonomi vielä ennen joulua!! En muista, milloin olisin viimeks ollu näin iloinen! Soitin heti puoli osoitekirjaa läpi, ihan vaan ilosta ja siitä helpotuksesta, että saan pitää loput hiukseni. Mutta siis joo, tilanne on tällä hetkellä se, että nyt lähdetään vaan nostamaan arvosanaa. Ja siis nyt vaatekriiseilen sen valmistujaisjuhlan suhteen. En vielä yhtään tiijä, että juhlinko tuota mitenkään erityisemmin, mutta tuolla päivätilaisuudessa olisi varmasti hyvä olla jotain siistiä päällä. En haluis mitään pikkumekkoa, mutta toisaalta pitkä mekko on varmasti liian juhlava? (Kohta tämäkin blogi on täynnä mekkokollaaseja...)

Olin sitten ihan superonnillisena jo pelkästään tuosta oparista, mutta onnellisuusaste nousi ihan sfääreihin, kun postilaatikosta löytyi Kotivinkin joululehti! (Kiitti äiti!!) Oon kyllä sitä mieltä, että nyt hiukan liian aikaista alottaa jouluun valmistautuminen edes lukemalla joululehtiä, mutta eihän tuota malta jättää myöhemmäksi. Nyt vaan odotan sitä, että voin laittaa tietokoneen ja television kiinni, sytyttää kynttilöitä ja tehdä lämmintä teetä. Sitten käperryn viltin alle ja keskityn vaan itseeni ja Kotivinkin jouluun. Okei, myönnän, että oon alkanu vähän lipsumaan tässä, koska mietin jo eilen lähikaupassa, että onko rikollista ostaa glögiä jo marraskuun ensimmäisenä päivänä.

Ja eihän nää ihanat jutut vielä loppunu. Tulin niin kovasti iloiseks kaikista edellisen postauksen kommenteista, jotka huomasin koneen avattuani, että nauroin varmasti jo ääneen. (Valtava kiitos siis niistä!) En muista, millon minulla ois viimeks ollu näin loistava päivä! Toki opari teettää vielä työtä. (Ja se mekko.) Ja altaassa odottavat tiskit. Ja tässä muitakin pieniä stressiasioita, kuten se, että mistä töitä valmistumisen jälkeen, mutta en mieti niitä nyt! Olin jopa niin iloinen kaupassa ollessani, että kävelin sipsihyllyn ohi ja korvasin herkut reippaalla kävelylenkillä. Vaikka nyt olisin oikeasti ne sipsit ansainnut ja itselleni luvannu ilman huonoa omaatuntoa.

Äiti osti minulle kesällä markkinoilta (pienen suostuttelun jälkeen) maailman söpöimmän pöllökorun, jota ulkoilutin tänään ensimmäistä kertaa. Tykkään kovasti kyseisen (alkuperäispaikallisen) käsityöyrittäjän tuotteista! Ne on uskomattoman suloisia ja tehty kierrätysmateriaaleista. Mutta siis joo, pöllöstä tais tulla kerralla minun onnenkoru ja kaveri tulee takuulla saamaan ulkoilutusaikaa jatkossakin.

Nyt ihana Rillit huurussa, kaakio ja mustikkarahka kruunaa tämän päivän!

Syksyn risuja

Moi, minulla ei oo nyt(kään) kauheesti mitään uutta juttua. Sama opinnäytetyö ja sama paniikki sen suhteen. Paniikki tosin voimistui entisestään, kun tajusin, että kohta on syysloma (jota minulla ei virallisesti ole), minkä jälkeen toi koko homma pitäis jättää kommentoitavaksi. Kirjotin eilen sitten siinä paniikissa semmoset kuusi tuntia putkeen, mikä alkaa olla minulle jo ennätys. (En jaksanut istua aikoinaan edes ylioppilaskirjoituksissa niin kauaa.) Tänään oon sitten pitäny hermolomaa, koska sain tuon eilen niin hyvään vaiheeseen. (Ainakin oon hyvä uskottelee itselleni niin.) Sitä paitsi, pyöräilin keskiviikkona tuon opinnäytetyön takia verenmaku suussa koululle hakee kymmenen päivää myöhässä palautettuja kyselylomakkeita ja äkkiä takasin kotiin. Vesisateessa. Ja sitten sieltä samaa kyytiä sadan kilon urheilukassin kanssa rautatieasemalle ja junaan.

Nyt oonkin ollu siitä saakka menossa. Koska tänään vietän rentoutumispäivää tuon oparin suhteen (Ts. jumitan sen kanssa, koska minun pitäisi seuraavassa vaiheessa syventyä tilasto-ohjelma SPSS:n ihmeellisiin maailmoihin.) oon käyny pyörii ulkona kameran kanssa. Joudutte tyytymään nyt kuvituksena sitten pelkkiin risuihin, koskapa jalustaa ei täällä ole ja yksin siellä sormiani palellutin. (Mietin jo hetken aikaa vakavissani ottavani talvitakkini tänne reissuun.) Ja vaikka en ois yksin ollutkaan, niin tää naama ei oo nähny peiliä ehkä noin viikkoon, joten parempi varmaan näin. (Hiukset sentään pesin eilen.) Tosiaan, ajatuksena oli siis vaan kevyesti testailla tätä uutta 50 millistäni ja oon kyllä melko paljon tyytyväinen!

Ens kerralla koetan saada aikaiseksi jotain asiapitoisempaa postausta (...just), ja jospa tää elämä tälläkin puolen tästä tuon uuden linssin myötä vähän virkistyisi. Kaikki postausideat ovat kuitenkin tervetulleita! (Oon kovasti yrittäny tsempata sen Päivä kuvina -postauksen kanssa, mutta se on vielä vähän vaiheessa... Haha.)

Syödään yhdessä

 Eilen oli ilmeisesti joku Syödään yhdessä -päivä, minkä kunniaksi mentiin sitten istumaan iltaa Ninnulle, jossa oli ruuat viimesen päälle. Olin kerrankin niin aktiivinen ja reipas, että otin kameran mukaan. (No joo, koska jouduin ottaa kuitenkin isomman laukun, kun lupasin leikkiä kampaajaa ja ottaa suoristusraudan mukaan.) Tosin Ninnulla keskityinkin sitten mättämään patonkia ja täytettyjä paprikoita naamaan siihen tahtiin, että kamera ei pysyny mukana ollenkaan. Minua ei kyllä haittais yhtään, mikäli tuommosia Syödään yhdessä -päiviä ois vaikka joka päivä!

Kuvia otin tosiaan vasta sitten, kun oltiin edetty Ninnulta yön pimeyteen ja tanssilattialle. Ja mainioita kuvia tulikin! (Jottei kukaan nyt luule, että oon onnistunu olee osumatta yhteenkään kohteeseen, niin tiedoks, että nää postauksen kuvat on siis vaan rajattuja otoksia, koska en jaksa kysellä lupia naamojen julkaisuun täällä.) Voisin käydä tanssilattialla ihan vaan ottamassa kuvia! Tanssin eilen muutamia biisejä, ja minun jalat oli ihan tohjona jo niistä, joten toi tanssilattian haltuunotto ei sitten kuitenkaan oo se minun juttu. (Tai ehkä sitten ois pitäny juoda vähemmän vettä ja enemmän valkovenäläisiä..) Mut senhän tanssilattiakammon toki tiesinkin jo etukäteen, mutta piti käydä toteamassa se jälleen kerran.

Ja onnistuin hajottaa minun sukkahousut sillee, että reiteen tuli golfpallon kokonen reikä, josta lähti sitten silmäpaot kantapäähän saakka. Mietin kaks sekuntia, että onpa noloa, kunnes keksin repiä koko sukkahousut riekaleiksi ja koko homma näytti suunnitellulta! Toivon vaan, että kukaan ei kiinnittäny huomioo siihen, että tuunasin ne kesken illan. (Paitsi kaverit, jotka autto siinä tuunaamisessa.)

Semmoinen Syödään yhdessä -päivä. Näitä pitäs todellaki harrastaa useemmin! Paitsi tuota tanssimista. Kombinaatio korkkarit + tanssi tietää minun kohdalla aina pakottavia jalkoja. Siksi keskityn mieluummin tuohon valokuvauspuoleen, kun sillon saa vaikka istua siellä lattialla räpsimässä! Tämän päivän vois viettää rennosti kotona, nostaa jalat kohti kattoa, laittaa hyvää ruokaa (jos jaksaa käydä kaupassa) ja pistää Kumman kaat pyörii!