Surullinen Limmin talo

Urbaani löytöretkeily on jäänyt minun osaltani viime aikoina hyvin vähälle. Kaikki tiedossa olevat kohteet on koluttu ja uusia en ole ehtinyt etsimään. Nyt pitkästä aikaa tehdään pikainen paluu tällekin saralle. Tosin hieman surullisissa merkeissä. Oululaiset ovatkin ehkä tietoisia tämän viikon tapahtumista.

Aivan keskustan tuntumassa sijaitsi autio Limmin talo. Olen käynyt useasti talon pihan laidalla. (Tämän kirjoituksen lopusta löytyy muutama kuva.) Sisälle en ole koskaan mennyt, koska joku selkeästi halusi pitää ylimääräiset kulkijat loitolla vaneroimalla ovia ja ikkunoita ja halusin kunnioittaa tätä. Vähän väliä nuo esteet oli kuitenkin revitty irti jonkun vandaalin toimesta ja talo olikin ilmeisen huonossa kunnossa. Kuulin hiljattain, että sisätiloissa on ollut jos jonkinmoista väliaikaisnukkumakoloa, ja paikka oli lopulta ollut melko inhottava ue-kohde.

Alkuviikosta suojelukohteeksikin ehdotettu Limmin talo paloi lähestulkoon kokonaan. Tämä ei sinänsä minua yllättänyt. Ajattelin, että joku laitapuolen kulkija on ehkä käyttänyt taloa yösijanaan ja tehnyt sisälle ehkä pienen nuotion lämmitelläkseen. Mene ja tiedä. Eilen illalla kävin sitten iltalenkillä pyörähtämässä talon luona. Kameraa en hoksannut tuolle extemporee-reissulle ottaa. 

Eilen illalla olin juuri menossa nukkumaan, kun kuulin paloautojen äänet. Ajattelin läpällä, että nyt varmaan palaa piharakennus. ja kuinkas kävikään; Aamun uutisvirta tiesi kertoa minun osuuneen oikeaan huonon vitsini kanssa. 

 

 

Aamulla pyörähdin sitten paikan päällä uudestaan, tällä kertaa kameran kanssa. Nappasin muutamat kuvat talteen muistikortille, koska tämä tuntuu olevan niin tuhoaltis pihapiiri. Taloksihan tuosta ei enää ole, joten oletettavasti jonain päivänä paikalla on kaivinkone, joka vie viimeisetkin hirsikerrat mennessään. Täällä käydään spekulointia siitä, mitä tilalle. Itse en jaksa uskoa, että tuohon mitään kerrostaloja tulisi. Toisella puolella on toki puisto ja merenranta, mutta taas toisen puolen tonttinaapurina melskaa Stora Enso.

Harmillinen tuhotyö, mutta toisaalta talo olisi tuskin ollut enää pelastettavissa. Joten ehkä tämä oli lopulta sittenkin kunniallisempi loppu Limmin talon pitkälle historialle.

Kaksi hylättyä

Mennyt kesä on valitettavasti jäänyt hyvin hiljaiseksi autiotalokesäksi. Jo tiedossa olevat talot on käyty läpi, ja jostain pitäisi löytää uusia. Mutta kun ei näitä etsimällä tahdo löytää, ja ehkä hyvä niin. Minulla on kuitenkin ollut jo pitempään tiedossa eräs potentiaalinen. Se vain on vähän keskellä ei mitään, eli asioikseen ei tule lähdettyä. Ja silloin kun olen matkalla, ei suoralla tiellä saa aikaiseksi nostaa jalkaa kaasulta. Paitsi nyt, kun Pasi oli mennyt tutkimaan tämän talon ennen minua!

Nimesin tämän vaatetaloksi, sillä siellä täällä roikkui hengareihin jätettyjä vaateparsia. Aivan kuin talossa olisi ollut pyykkipäivä juuri ennen yllättävää lähtöä. Toisaalta tämäkin talo vaikutti harmillisesti olleen viimesimmäksi varastokäytössä, joten sellainen elämisen autenttisuus oli hukkunut rojujen alle. Lehtikasoista bongasin vuosiluvun 1981, mutta tiedä sitten, missä vaiheessa talon vaiheita nuo lehdet ovat tuonne kulkeutuneet. Talon kuisti oli romahtanut, samoin savupiipun tilalla oli enää reikä katossa. Yläkertaa en mennyt tutkimaan, mutta todennäköisesti luonto on jo ottanut siellä vallan ja on vain ajan kysymys, milloin koko rakennus romahtaa.

Kävin myös eräällä toisella talolla, jonka olen käynyt katsomassa jo aiemmin ja kirjoitin tuostakin reissusta blogiin. Satuin kulkemaan talon ohi ja poikkesin sitten kylään. Minusta tuntuu, että joku muukin oli talossa käynyt, sillä yksi tuoli oli mielestäni vaihtanut paikkaa edellisen käyntikerran jälkeen. Tällä kertaa valoa oli hieman enemmän ja näin myös jännitysmomenttia vähemmän. Lisäksi Batman odotti minua talon portailla, joten saatoin luottaa siihen, että kukaan muu kulkija ei pääsisi yllättämään minua. Yläkerta jäi kuitenkin edelleen katsastamatta, en oikein mielelläni lähde testaamaan näiden jo rapistuneiden talojen vinkuroita portaita...

Nyt on sitten viimeinenkin tiedossa oleva autio kuvattu. Tiedän tosin pari tietä, jotka kannattaisi lähteä ajamaan talojen toivossa, mutta nuo kun eivät satu koskaan edes reitille.

Autio Oulussa

En ole tänä kesänä päässyt koluamaan ainoatakaan autiotaloa. Odotin pohjoisen road tripin aikana törmääväni useisiin hylättyihin koteihin, mutta olin väärässä. Ja jo ennestään tutut talot ovat jo useaan kertaan kuvattuja. Yksi talo on kuitenkin kummitellut mielessä, mutta on jäänyt sijaintinsa vuoksi katsomatta. Se kun tuntui sijaitsevan keskellä omakotitaloaluetta ja melkein yhden asutun talon kanssa samassa pihapiirissä. Kun tämä talo sitten sattui sopivasti reitille, tsekkasin tilanteen lähempää. Näin heinäkuun loppupuolella rakennus olikin peittynyt mukavasti kaiken kasvillisuuden taa ja Pasiahan ei kauaa tarvinnut houkutella mukaan.

Ulkopäin talo näytti hyvältä saaliilta, tosin sijainnistaan johtuen melko vieraillulta paikalta. No, sisällä totuus olikin sitten aivan toisenlainen. Kävi ilmi, että talo on ollut lähinnä romuvarastona ja varastovuosistakin on jo aikaa. Eteisen lattia kasvoi heinää ja osa tuvan katosta oli tullut alas. Mitään talossa elettyä elämää ei varsinaisesti ollut nähtävillä, tosin tämä ei kyllä yllättänyt kuin lähinnä sen puolesta, että odotin talon olevan tyhjä rosvojen jäljiltä. Otin kuitenkin muutamat kuvat ovelta, peremmälle en halunnut seikkailla. Pasi kävi katsomassa kamarit läpi, mutta ainoa kommentti oli "hienot tapetit".

Niinpä, aikamoinen pettymys. Haluaisin löytää kunnon kohteen, tiedän Kainuusta pari potentiaalista paikkaa, mutta harmittaa, miten saamaton olen ollut. Jospa vielä ennen lumen tuloa ehtisin!

Hylätty ja tuhottu

Nyt on taas hylättyjen kohteiden kesäkausi korkattu! Tämä paikkahan on ollut tiedossa jo pitkään, ja ollaan tämä Pasin kanssa osittain jo tutkittukin. Tuolloin pääosa rakennuksesta oli kuitenkin suljettujen vaneriovien takana. Nyt sisälle taas pääsee - ainakin hetken aikaa. Otin astetta liian vilkkaan mielikuvituksen lisäksi mukaan myös Villen, koska en uskaltanut mennä yksin. Ja toisaalta, tuollaisissa vanhoissa rakennuksissa on aina riskinsä muutenkin.

Tämä puoli oli kyllä tuhottu melko rankalla kädellä. Seinät oli vedetty maalilla ja kaikki irtain revitty irti. Roskia, lasia ja muuta sälää ympäriinsä. Odotukset paikasta oli melko korkealla, mutta täytyy myöntää, että petyin isosti. Syynä on varmaan pitkälti juuri tuo ilkivalta, kaikki alkuperäisyyys oli kadonnut. Ainoa whoa-efektin aiheuttanut asia oli hissikuilu.

Ihan huipulle saakka en yksinkertaisesti uskaltanut nousta. En korkean paikan vuoksi, vaan pulujen ja tuulen. Vähän väliä kuvittelin, että rakennuksessa liikkui joku muukin. Olin kuulevinani askelia, vaikka loppujen lopuksi se olikin vain joku kaapeli, joka hakkasi tuohon verkkoon ilmavirran mukana. Ja juuri, kun sai mielen rauhotettua, niin jostain pölähti joku pulu päin näköä. Mutta en kyllä usko, että mitään menetikään, ainakin kaikki alemmat kerrokset olivat toistensa kopioita. Ja yhtä hajotettuja.

Aikamatka 1920-luvulle

Joudutte taas aikamoisen kuvatulvan uhriksi, mutta en yksinkertaisesti malttanut karsia näytä yhtään tämän enempää. 

Tämä kohde on ollut jo pitkään must see -listalla, mutta sen syrjäisen sijainnin ja risteilevien aikataulujen vuoksi ehdittiin tuonne vasta nyt. Ja kyllä oli sen arvoinen paikka, että pitkä odotus todellakin kannatti! Pasi hoki ensimmäisen varttitunnin itekseen jotain, että eihitto ja tämäontaivas. Ja toisinaan nurkan takaa kuului vaan kameran sulkimen raksutus ja huokailu. Mutta kuten sanoin, itsekin olin niin kovin fiiliksissä. En oikein pystynyt keskittymään mihinkään yksityskohtaan, vaan otin summassa yleiskuvia. Todettiin jo heti alkuun, että tänne tullaan vielä uudestaan ja päässä risteilee jo vaikka mitä ideoita! 

Olisin kovasti halunnut tietää paikasta etukäteen, niin olisin tiennyt eri laitteiden ja koneiden merkityksiä, mutta googlettelin sitten kotona. Kävihän se toki niinkin. Onpahan tiedossa sitten ensi kerralla.

Näitä kuvia selatessani pystyn kuvittelemaan tuolla työskennelleet työmiehet tupakat suupielissään, tummiksi parkkiintuneet kädet ja roisoiset parrat. Metallin kolinan ja kaiun, joka hiljenee vain yöksi ja ruokatauon ajaksi. Eväsleivän kääreen rapinan ja maitopullon kilahduksen vasten betonilattiaa. Ja proomun sumutorven huudon sen lähestyessä satamaa sekä isiään odottavien lasten riemunkiljahdukset, kun työpäivä on lopulta ohi.

Miltäs tämän päivän urbaanin löytöretken saldo näyttää sinne puolen ruutua?

Puluilla kylässä

Meillä on jo pitkään ollut Pasin kanssa suunnitteilla yhden vanhan myllyn valloitus, mutta koska ollaan niin hyviä sovittamaan näitä aikataulujamme yhteen (Siis oikeesti mennään aina ristiin..), niin homma on aina vaan siirtynyt. Nyt kävi niin hyvä tuuri, että oltiin a) molemmat Oulussa ja b) molemmat vapaalla ja sääkin oli oikein hyvä. Pakattiin kamerat mukaan ja lähdettiin liikkeelle. 

Tuuria ei tosin ollut mukana siinä mielessä, että perille päästyämme totesimme, että täälläkin kohteessa oli lyöty ovet ja ikkunat täyteen vaneria tässä parin viikon sisään. Hieno ajoitus, jälleen kerran. Todettiin, että mitään ei pitäisi jättää huomiseen, tämä on nimittäin jo toinen viivyttelyn vuoksi menetetty kohde. No, onni onnettomuudessa, yksi ovi oli joko jäänyt sulkematta tai joku oli sen jo käynyt avaamassa. Päästiin sentään kurkkaamaan yhteen pieneen, pulujen valtaamaan osaan myllyä. (Tosin koko paikka taisi olla pulujen käytössä, yksi melkein lensi Pasin naamalle..) Kuumotti hiukan kiipeillä niitä puisia, narisevia ja pulunkakkaisia portaita ylös, mutta olisi harmittanut olla vellihousu, joten sinne mentiin.

(Ensimmäinen kuvapari on Pasin ottama.)

Game over

Oon tässä taas harrastanu urbaania löytyretkeilyä, tosin vähän pienemmässä mittakaavassa. Pysähdyin eräällä autoreissulla yhden vanhan kyläkaupan pihaan. Olin katsellut tuota kyseistä putiikkia jo monen monta kertaa, mutta suoralla on niin helppo hujauttaa ohi ihan huomaamattaan.

Kaupan näyteikkunassa oli ruttuinen printti, joka huomautti kameravalvonnasta. Tosin tuon ilmoituksen paikkansapitävyys hiukan epäilytti, kun katselin kyseistä rakennusta. Mutta koska olin ajanut autolla pihaan ja menettänyt anonymiteettini, niin otin homman varman päälle, enkä tutkinut paikkaa tarkemmin. Vaikka mitään tuhoaikeita ei olekaan, niin kyllähän ne kamerat kuumottaisi. Täytyy ensi kerralla olla reippaampi ja kävellä loppumatka.

Toinen viime aikojen talo on sekin jo pitkään kytätty kohde. Ei vain ole saanut aikaiseksi. Viikko sitten kävin talon lähellä ja ovi oli sepposen selällään, kun yleensä se on ollut kiinni. Viivyttelin liian pitkään. Joku oli käynyt naulaamassa oviaukkoihin vanerit ja laittanut rautaportin kettingillä ja munalukolla kiinni. Liekö talolla sittenkin joku, joka siitä välittää... Ei kyllä uskoisi, kun katsoo rapistuvaa rakennusta ulkoapäin.

Rikotun ikkunan alla, lasinsirujen keskellä oli hajotettu spiritismipelilauta. Game over.

Hylättyjä varastoja

Käytiin tosiaan eilen Pasin kanssa Ainolassa seikkailemassa ja pysähdyttiin sitten tosiaan harrastelemaan myös urbaania löytöretkeilyä. Minulle tämä oli (muistaakseni) ensimmäinen ei-omakotitalokohde ja ensimmäinen kohde kaupungissa. Kyseessä oli ilmeisestikin vanhan voimalaitoksen varastorakennuksia tai muuta vastaavaa. Kaikkiin rakennuksiin ei päässyt sisälle ja osa oli rakennustyömaan alla, mutta pyörittiin sitten enimmäkseen tuossa pihalla kuvailemassa graffiteja ja rikkinäisiä ikkunoita 

Kaunis kesäpäivä ja jatkuvasti ympäriltä kuulunut piknik-ihmisten iloinen nauru ja puheensorina veivät hommasta kaiken jännityksen pois. Sellaisen, mikä normaalisti näitä taloja kierrellessä tuntuu siellä takaraivossa. Siksi en saanut tästä irti ihan niin paljoa, mitä aiemmista kohteista. Ja toisaalta tämä taas ei ollut niin "henkilökohtainen" paikka, kuin joku asuinrakennus. Mutta ehdottomasti sellainen paikka, jota ei Ainolaa ja autiotaloja rakastavana voinut ohittaa.

Laudat ikkunoissa

Täällä meillä päin on yksi talo, jota katselin jo ihan pienenä. Jännitti kulkea ohi. Ovi oli tuolloin lukossa, mutta tässä pari vuotta sitten huomasin, että talon rapistuessa myös ovi oli päässy aukeamaan. Talo on tavallaan vähän hankalassa paikassa, joten siellä käyminen on sitten jäänyt. Eilen kävin kuitenkin pyörähtämässä paikan päällä, vaikkakin hyvin nopeasti. Useat ikkunat oli laudoitettu umpeen ja auringon laskiessa valoa ei ollut sisällä mitenkään liikaa. Eikä minulla ollut tietenkään taskulamppua. Esimerkiksi yläkertaan en sitten uskaltanut lähteä seikkailemaan ollenkaan, tai edes kurkistaa. Oli sen verran jännä reissu.

Talossa oli melko vähän irtaimistoa, joten ihan yhtäkkiä tuolta ei näytetty lähteneen. Vanhat lääkepurkit paljastivat, että talo on kuitenkin jäänyt yksikseen ehkä joskus 70-luvun puolessa välissä.