Päiväretki Hailuotoon

Täällä olisi muutama kuva taannoiselta Hailuodon reissulta, kun lähdin moikkaamaan luodolle kesäksi muuttanutta Miikaa. Mitään suurempia aktiviteetteja ei oltu kehitelty, ihan vaan yleistä hengailua Marjaniemessä. Harrastettiin kuitenkin extemporee (tuloksetonta) geokätköilyä ja lintutorninmetsästystä, joka sekin jäi löytymättä hieman haastavien kenttäolosuhteiden vuoksi. Ensi kerralla otan Hailuotoon mukaan maastoauton ja kumisaappaat. Haluaisin myös telttailemaan Marjaniemen hiekkarannalle!

Pilpasuon talvi

Minun talviretkeily on tosi vähäistä. Syy on sekä Oulun ympäristön heikossa tuntemisessa että välineiden puutteessa. Minulla on metsäsukset, mutta niitten kuljettaminen Kainuusta Ouluun olisi lähinnä vain typerää, koska joutuisin säilyttämään niitäkin olohuoneen nurkassa. (Ja tällä hetkellä siellä on jo lumilauta.) Lumikengät olisivat näppärät, mutta ovat vielä hankintalistalla. Täytyi siis löytää tarpeeksi suosittu reitti, jota pääsisi kulkemaan saappaalla. Maananatain löytöretkeni vei minut jo tutuksi käyneelle Pilpasuolle, mitään varasuunnitelmaa ei edes ollut. Tie ja jopa parkkipaikka oli aurattu, joten lähdin testaamaan josko polkuakin pääsisi kulkemaan edes lähilaavulle saakka. Mutta mitä vielä, kulkijoita oli ollut niin paljon, että koko seitsemän kilometrin lenkin pääsi saapastelemaan ympäri ilman mitään ongelmia!

Olin liikenteessä maanantaina, jolloin reitillä ei näkynyt ketään muita. Laavulla tosin oli hiillos valmiina, mutta itsekseni sain makkarat paistaa. Sää oli uskomattoman kaunis, onneksi tällä kertaa oli kunnon kamera mukana. Antaa kuvien puhua puolestaan.

Aloin itse asiassa tehdä tätä postausta jo heti aamusta, mutta kuvia läpikäydessäni en malttanut jäädä sisälle vaan lähdin kiertämään Pilpasuon lenkin jo toistamiseen viikon sisään. Taas sai rauhassa tallustella, ainoastaan yksi koirakko meidän lisäksemme kulki suon vastalaitaa. Tänään en tosin jäänyt tulistelemaan, vaan kipaisin lenkin läpi suht nopeaa ja pysähtelemättä. Otin mukaan kevyemmän kameran, mutta en muistikorttia, joten kuvaamiseenkaan ei mennyt paria nopeaa instakuvaa lukuunottamatta aikaa...

Koitelinkoski jälleen kerran

Niin meni joulu ja vuosikin ehti vaihtua. Kilttinä olin ollut, sain lahjaksi toivomani varavirta-akun puhelimeen. Lisäksi sain jo pitkään hankintalistalla olleen melontapussin, johon saan omasuuteni vesitiiviisti, mikäli tarve vaatii. Aikamoisia ajatustenlukijoita nuo tontut. Sain toki kaikkea muutakin hyödyllistä ja ihanaa, mutta ne menevät jo melko kauas tästä aiheesta, ja mitään lahjapostausta ei ole aikomus tehdä. Sen sijaan ajattelin jakaa teille eilisen valokuvausretken saldon.

Minulla sattui tähän vuodenvaihteeseen kolme vapaapäivää. Arvoin, että lähdenkö Kainuuseen, mutta koska olin ollut siellä juuri joulun aikaan, ajattelin, että menen sitten myöhemmin tammikuussa ja käytän nämä vapaat hyödyksi Oulussa. Oli tarkoitus siivota täällä perusteellisesti, mutta tein vain pintapuolisen puhdistusoperaation ja häivyin pihalle nauttimaan kauniista säästä. Eilen alkoi lähimaastot tympästä ja otin suunnaksi Kiimingin Koitelinkosken. 

Yritin löytää jotain aikaisempaa materiaalia Koitelista, mutta en nopealla vilkaisulla onnistunut. Koitelista on kuitenkin tullut itselleni vakiokohde siihen hetkeen, kun ei jaksa keksiä mitään monimutkaista. Viime kesänä otin Koitelinkoskella jopa hääkuvat eräälle parille.

Koiteli sijaitsee siis muutaman kilometrin päässä Kiimingistä, eli Oulusta ajaa todella näppärästi. Valtatie 20 pitkin tultaessa käännytään Kiimingin ABC:n ja Halpahallin kohdalta, ajetaan nelisen kilometriä pienempää tietä. Koski tulee aivan tien varteen, ja parkkipaikalle on opasteet. 

Alueella on useita nuotiopaikkoja, mutta jos mahdollista, kannattaa nakata mukaan omat halot. Olen käynyt Koitelissa useaan otteeseen niin, että halkovaja on ollut tyhjä. Tulipaikat ovat niin kovalla käytöllä, ettei puuta ehditä tuoda samaan tahtiin kuin sitä poltetaan. Tällä kertaa en ollut makkaranpaistossa, joten en hoksannut katsoa halkotilannetta, mutta monesta näkemästäni nuotiosta päättelin, että tällä hetkellä puuta on. 

Kovina pakkastalvina koski jäätyy lähes umpeen, joten kuohujen takia tuonne ei kannata silloin lähteä. Nyt oli vielä mukavasti virtaavaa vettä, joten tälle talvea ehtii vielä hyvin!

Kaksi reissua Sanginjoella

Oulun ja Kiimingin välinen Sanginjoen ulkometsä alkaa olla jo jonkimoinen vakkaripaikka, kun kaupunki alkaa ahdistaa. (Aiemmin olen käynyt Isokankaanjärven laavulla makkaranpaistossa ja kesällä kävin testaamassa repun päivävaelluksella.) 

Reilu viikko takaperin päädyin erinäisten sattumien kautta kevyelle kymmenen kilometrin sunnuntaikävelylle Isokankaanreitille. Samana päivänä Ouluun satoi kevyt ensilumi.

No, ensilumi saattaa olla hieman kyseenalainen termi kyseistä keliä kuvatessa. Sää oli harmaa ja reitti oli paikoin tosi märkä, meinasin liukastua pitkoksilla pariinkin otteeseen ja kerran meinasin saada vaelluskengän täyteen vettä. Reissukoira-Batmankin kaatui kerran kivikossa ja säikähdin tuota melko paljon, onneksi ei kuitenkaan sattunut mitään. Ei ehkä se kaikkein miellyttävin vaellussää, mutta eihän me sokerista olla. Ja kuvien perusteella ei näytä ollenkaan hullumalta...

Tämä reissu meni täysin kuntoiluksi, paahdoin reitin läpi vajaaseen pariin tuntiin, vaelluskengissä. Melkoinen saavutus. Kuvatkin nappasin puhelimella vauhdissa ja yritin olla palelluttamatta sormia. 

Seuraava reissu oli vähintään yhtä extemporee. Työkaveri keksi kysyä, olisinko halunnut lähteä hänen ja hänen kaverinsa kanssa Myllykosken laavulle yöksi. Ja totta kai minä halusin!

Oltiin ajateltu ajaa autolla laavun läheiselle parkkipaikalle, mutta tien huonosta kunnosta johtuen käveltiin viimeiset kilometrit ja oltiin laavulla vasta joskus ennen iltakahdeksaa. Uudella laavulla paloi valmiina jo ensin paikalle ehtineen retkeilijän tulet, joten me jatkoimme matkaamme hieman kauempana olevalle isommalle laavulle.

Paikan päällä todettiin laavun olevan homeessa ja katon vuotavan. Ajateltiin kuitenkin, että noin kuivalla pakkaskelillä laavulla pystyisi nukkumaan aivan mainiosti. Seuraava vastoinkäyminen odotti kuitenkin halkovajassa: Ei puita. Minä olen kantanut varalta repussa kirvestä koko kesän ja syksyn ja nyt lopulta sille tuli käyttöä. Hakkasin metsästä tuulenkaatoja niin, että saatiin lopulta oikein kelvolliset tulet aikaan ja makkarat ja vaahtokarkit paistettua.

Yö meni oikein mukavasti, minä sain testattua uudehkon makuupussini myös näin lumiolosuhteissa. Pakkasta oli toki vain aste-pari, mutta tämä oli ensimmäinen ns. talviretki minulle ja hyvin meni, en oikeastaan palellut kertaakaan retken aikana. Testailin samalla myös viime keväänä alennusmyynneistä ostamaani Fjällrävenin Nuuk-parkaa, hyvin toimi ja oli lämmin! Mahdollisille tuleville talvivaelluksille joutunee ehkä harkitsemaan kuitenkin jotain kevyempää untuvatakkia, Nuuk on sen verran raskas, että toimii varmasti parhaiten juuri valokuvausreissuilla, joita ajatellen sen ostinkin.

Jännitin vähän myös Batmanin puolesta, mutta tottunut kesätelttailijakoira oli osasi ottaa lungisti myös laavulla, eikä palellut ollenkaan! 

Seuraavalla kerralla voisi ehdottomasti harkita jo parin yön reissua. Tai ainakin kävellä yöpaikalle enemmän kuin sen pari kilometriä. Tosin toivon, että kohta ei enää kävellä vaan mennään joko suksilla tai lumikengillä. Saisi tulla jo kunnon talvi!

Kummankin retken kuvasin ihan vain puhelimen kameralla, koska jätin kunnon kameran tarkoituksella kotiin ettei se olisi kastunut tai paleltunut. Siksi kuvien taso ei ole tällä kertaa mitenkään päätä huimaava, mutta toivottavasti tunnelmaa on senkin edestä!

Pilpasuon uusi mahdollisuus

Joku pitempiaikainen lukija saattaa muistaa reilun vuoden takaisen, hieman surullisenkuuluisan retken Pilpasuolle. Olin kirjoittanut kovin nätisti siihen nähden, millaiset fiilikset tuosta reissusta jäi. Muistelen todenneeni tuolloin, etten lähde kyseiselle suolle enää koskaan. Enkä voi varsinaisesti sanoa ajan kullanneen muistoja, mutta ilmeisesti elämä oli käynyt liian tylsäksi, joten eräs kaunis syysaamu suuntasin corollan keulan kohti suota.

Mutta mitäs ihmettä! Jo heti lähtöpaikalle oli tuotu selkeä kartta alueesta ja reiteistä. Myös viimeksi tuskailua aiheuttaneet lahot reittimerkit oli kerätty pois ja seitsemän kilometrin mittainen luontopolku oli merkattu uudestaan hyvinkin selkeästi. Reitin loppupäässä oli edelleen huonokuntoista pitkosta, mutta pääosin polku oli hyvä kulkea. Lisäksi reitin varrelle oli tuotu luonnosta ja eläimistä kertovia leikkimielisiä tietoiskuja, joita en kyllä jaksanut pysähdellä lukemaan... Mutta lapsille ja vasta luontoharrastusta aloitteleville ehkä hauskoja yksityiskohtia.

Alkumatkasta mietin, että oonko edes oikealla reitillä, kun kaikki näytti niin kummalliselta ja vieraalta. Joskus puolessa välissä hoksasin sitten, että kiersin luontopolkua eri suuntaan kuin edellisellä kerralla. Nyt kiersin suosituksen mukaan, viimeksi mitään kiertosuuntaa ei oltu mainittu missään. (Ei tainnut olla siis edes sitä alueen karttaa lähtöpaikalla.) Itse asiassa tämä kiertosuunta olikin ehkä mukavampi. Reitillä oleva laavu tulee tällöin vasta polun loppupuoliskolle eikä heti alkuun. Myös aivan parkkipaikan vierestä löytyy laavu, mutta tämä laavu sopii ehkä pienten lasten kanssa liikkuville, joille tuo pitkä reitti on liian pitkä. Molemmilta laavuilta näytti löytyvän puuta. Parkkipaikan viereisellä laavulla puut tosin taisivat olla vasta kuivumassa. Toisella laavulla taas pöllit olivat melko isoja, joten jonkinmoinen retkikirves kannattaa varata mukaan mikäli sellainen kotoa löytyy.

Minä lähdin reitille perjantaiaamuna, ja ajattelin, että olen ainoa kulkija. Mutta niin vain oli jo joku aamuvirkku jo mennyt polkua edellä. Ohitin pariskunnan just ennen laavua ja ehdin sytyttelemään tulet valmiiksi. Rupateltiin hetki vaeltamisesta siinä makkaranpaiston ohessa, kunnes alkoi sataa lunta ja minua alkoi jo paleltaa. Aamuaurinko oli vetäytynyt pilven taa ja loppumatkan kävelinkin sitten kauniissa, harmaassa hämärässä. Kun pääsin takaisin autolle, oli koko parkkipaikka täyttynyt aamupäivän aikana. Onkohan kunnostettua reittiä alettu mainostaa jossain?

Olen parjannut myös Oulun kaupungin tapaa kertoa näistä luontokohteista. Ihan niin kuin nämä olisivat jotain salaisuuksia. Netistä tietoa on lähes mahdotonta kaivaa! Mutta nyt Pilpasuolle löytyi jopa ajo-ohjeet, siitä pisteet!

Repuntestausretkellä Sanginjoella

Kylläpä nyt elämä hymyillee! Kävin tänään juoksemassa ennätyspitkän juoksulenkin ennätysnopeasti. (Liekö niillä työpaikan alesta löytämilläni urheilukamppeilla jokin motivaatioon vaikuttava tekijä..?) Lisäksi minulla kävi pari päivää sitten mieletön tuuri, josta kerroinkinjo instagramissa. Etsin repun ja rinkan välimallia, päiväreissulle tai yhden yön vaellukselle sopivaa kuljetinta. Menin sitten ilman suurempia odotuksia erääseen vihreään hypermarketiin löytämään fjällrävenin funäsin -50% -tarralla varustettuna. Kassalla yllätys oli melkoinen, kun lähtöhinta repulla olikin luulemaani edullisempi ja sain repun käsittämättömään hintaan.

Funäs piti tietenkin lähteä heti testaamaan, ja mikäs sen sopivampi yhden päivän pikakohde kuin Sanginjoen ulkometsä. 

 Yritin kovasti etsiä alueen karttaa, mutta löysin vain kovin suurpiirteisiä tietoja reiteistä. Kartan olisi kai saanut paperiversiona jostain keskustan infopisteestä, mutta luonnollisestikaan en jaksanut lähteä sellaista etsimään. Alueelle pääsee kuitenkin monesta suunnasta, Oulusta Sanginjoelle ajaa noin puolessa tunnissa, riippuen toki vähän mihin aikoo autonsa jättää. Minä valitsin oikeastaan vain sen mielenkiintoisimman kuuloisen, Myllykosken laavun parkkipaikan. Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut helpompi valita jokin toinen lähtöpaikka  (Esim. Isokankaanlaavu tai riistapolun P-paikka), sillä Myllykoskelle menevä usean kilometrin mittainen pikkutie oli melko kuoppaisessa kunnossa ja matka taittui hitaasti.

Myllykoski sijaitsee lyhyemmän Kalimeenlammen reitin varrella. Myös Kalimeenlammen rannassa on laavu, mutta ainakaan nyt tuolla laavulla ei ollut ollenkaan tulipuita. Kalimeenlammen reitiltä pääsee näppärästi Isokankaan reitille. Itsessään tuo toinen reitti on hieman pitempi. Sen varrelta löytyy Isokankaanjärven laavu (josta juttua täällä) sekä Kummunkorven laavu, jossa minä pysähdyin makkaranpaistoon. Puita oli, mutta melko kosteita. Onneksi laavulta löytyi myös kirves, jotta sain puita pienemmiksi ja makkaratkin lopulta paistettua. Siinä vain kirveellä halkoja yksin erämaassa hakatessani tuli mieleen, että lienee syytä täydentää repun sisältöä vielä jonkinmoisilla ensiaputarvikkeilla. 

Yhteensä reittien pituus on noin viidentoista kilometrin paikkeilla, eli kelpo matka päiväretkeläiselle. Yötäkin laavuilla tosin pystyisi halutessaan olemaan, jolloin päivämatka tipahtaisi puoleen. Liian helppoa...

Toisin kuin läheisen Pilpasuon luontopolun opasteet täällä asia oli erinomaisen hyvin hoidettu. En ollut kertaakaan eksyksissä, vaikka luonto oli kovasti koettanut muokata maastoa mieleisekseen. Pitkospuut olivat täälläkin paikoin lahonneet melko vaarallisiksi, mutta toisaalta pitkiä pätkiä oli juuri uusittukin. 

Liekö syynä ollut arkipäivä, mutta muita kulkijoita ei yhtä pariskuntaa lukuunottamatta näkynyt. Lisäksi yksi auto oli parkissa riistapolun alussa. Sää oli kyllä yksi kesän parhaimmista tähän mennessä, joten kuvittelin törmääväni kesälomalaisiin, mutta hiljaista oli. 

Uusi reppu oli kyllä paras mahdollinen tekosyy tälle retkelle ja täytyy todeta, että hyvin palveli. Oli kevyt ja istui selkään hyvin. Olin vähän malttamaton ja lähdin retkelle heti hierojalla käyntiä seuraavana päivänä, mutta hyvin pysyi selkä ja hartat kuosissa vielä reissun jälkeenkin. Pakkasin reppuun vain toki tärkeimmät (kuten pakin ja otsalampun, krhm...), jotta painoa tulisi mahdollisimman vähän. Ensi kerralla sitten yökuntiin, kohde tosin on vielä hakusessa. Haaveilen Hossasta, mutta en pahastuisi, jos löytäisin ennen sitä jonkin harjoittelureitin lähempääkin. (Tälle kesälle suunniteltu ultimate challenge eli useamman yön Lapinvaellus jäänee kesäloman puutteessa toteuttamatta.)

Jutun lähteenä on käytetty VisitOulu-sivustoa!

 

Kuvat: Fujifilm X20

Cumuluspilvi Nallikarissa

Nyt kun taas kerran sataa ja tuulee, voi muistella vanhoja. Päiviä, jolloin pelkästään tuuli. Oulussa kun ollaan. Kävin Nallikarin ravintolassa kahvilla, mutta napsin siinä ohessa muutamia kuvia mahtavista pilvistä ja rannasta ylipäätään. (Ja tyhjennän nyt muistikorttia, jos vaikka huomenna lähtisi retkelle kameran kanssa.) Jotkut hurjat suppailivat ja leijalautailivat jääkylmässä merituulessa! 

Vielä saa odotella niitä päiviä, kun Nallikariin kannattaa lähteä biitsihommille. Nyt täytyy tyytyä nauttimaan vain kahvilan kuumasta kahvista. (Kiva ravintola muuten, täytyy joskus lähteä nälkäisenä! Sen verran hyvännäköistä ruokaa olisi ollut tarjolla...)

It was a hot day but a clear blue sky

Jännitti avata blogger pitkästä aikaa. Onneksi mikään ei ollut muuttunut. Melkein jo sietäisi hävettää tällainen blogilusmuilu, mutta toisaalta olen nauttinut siitä, että olen päässyt ottamaan etäisyyttä tietokoneeseen. Ei ole huvittanut, mikä lienee ihan tervettä. Samalla voin henkisesti varautua siihen, että tämä kone sammuu joku kaunis päivä eikä enää käynnisty. Sen verran kovaa meteliä uskollinen Vaio on alkanut viime aikoina pitää. 

No, nyt ollaan joka tapauksessa tilanteessa, jossa minulla olisi vaikka kuinka paljon kuvia ja tarinoita kerrottavana,  kun vain joku iskisi ne nettiin. En näe täällä kovinkaan montaa vapaaehtoista, joten lienee paras näyttää esimerkkiä ja aloittaa itse... Kävin jokin aika sitten Varjakansaaressa. Otin pikkuisen Fujin mukaan, vaikka reissun päätarkoitus oli geokätköily. Minulla on jo pitkään ollut suunnitteilla pyörähtää saaressa valokuvausmielessä, mutta vasta geokätkentä sai toimimaan asian eteen. 

Varjakansaaressa on toiminut aikoinaan pohjoismaiden suurin saha. Tämä lienee ollut tehtaanjohtajan edustuspaikka, suurin ja komein kaikista ja hieman syrjässä asuinrakennuksista.

Otsikon teksti löytyi kaiverrettuna tästä vanhasta kivijalasta. Google osasi onneksi kääntää mystisen tekstin englanniksi. Mikä lie ollut tekstin alkuperä ennen muinoin.. (Okei, google tiesi juuri kertoa myös, että tämä on joku tämän vuosituhannen taideprojekti, eli se siitä historiasta.)

Sahan oma paloasema alkoi olla melko rapistuneessa kunnossa. Saaren rakennuksia on hiljalleen entisöity ja kunnostettu. Tämä raukka kaipaisi pikaista apua, ainakin tornin lautaverhoilu oli täynnä lintujen tekemiä koloja.

Rakennukset olivat visusti lukossa, yhtä syrjäistä lukuunottamatta. Sisällä oli siistiä ja rakennus vaikutti hyväkuntoiselta, vaikkakin siltä, että oli ollut pitkään tyhjillään. Tämän kummemin en taloa kuitenkaan lähtenyt tutkimaan, Batman odotti yksin kotona ja alkoi olla joo kiire.

En tiedä, mitä rakennusten varalle on suunnitteilla. Saaressa on kuitenkin useita komeita taloja, joiden ylläpito vie varmasti paljon rahaa. Toivottavasti eivät lahoa kuitenkaan pystyyn, etenkin nyt kun kunnostukseen on käytetty aikaa ja rahaa. Saaren käyttöä taitaa valitettavasti rajoittaa jokseenkin haastavat kulkuyhteydet. Minä sain vinkuttua itselleni suhteilla venekyydin.

Mikäli mahdollisuus tulee, kannattaa saareen ehdottomasti lähteä tutustumaan. Talvella saareen pääsee hiihtämällä, kesäaikaan viereisestä satamasta on mahdollisuus ottaa jonkinlainen lihasvoimalla toimiva lossiratkaisu.

Limingan linturetkellä

Pääsin tänään lähtemään töistä hyvissä ajoin, joten houkuttelin laumani makkaran avulla autoon ja käännettiin keula kohti Liminganlahtea. Liminganlahtihan on yksi Suomen suosituimpia lintuvesiä ja näin kevätmuuton aikaan vilskettä riittää niin torneissa kuin rääseikön puolellakin. Me valittiin kohteeksi Liminganlahden luontokeskuksen torni, jossa olin käynyt Batmanin kanssa jo viime keväänä. (Oltiinhan me yritetty valloittaa myös erästä toista tornia, mutta sen tarinan päätös oli jokseenkin surkuhupaisa.) Samalla ajattelin tutustua myös itse luontokeskukseen, joka oli edellisellä kerralla ehtinyt mennä jo kiinni.

Luontokeskuksessa on ravintola-kahvila, mutta meillä oli omat eväät, joten skipattiin kahvit ja keskityttiin näyttelyihin. Opas kertoi meille ohimennen, että luontokeskuksessa on ympärivuotinen, pysyvä näyttely linnuista ja niiden elintavoista jne. Vaikka en odottanut ennakkoon paljoa, tämä oli kyllä todella mielenkiintoinen näyttely kaikkine oheisaktiviteetteineen, hauskinta oli lintujen tunnistaminen äänen perusteella. Luontokeskuksen aulassa taas on vaihtuva valokuvanäyttely. Myös tämä näyttely oli näin harrastelijakuvaajan silmiin mielettömän upea. Meitä vain poltteli jo lintutorni niin kovin, ettei maltettu oikein pysähtyä sisätiloissa. Luontokeskukseen on muuten vapaa pääsy!

Sää oli kovin epävakaa. Oltiin tornilla, niin aurinko oli jossain harmaan pilviverhon takana. Tuuli oli tosi kylmä ja minä olin jo valmiiksi vähän flunssassa. En sitten riskeerannut ja lupasin lähteä takaisin luontokeskukselle heti kun alkoi viluttaa. Siksipä kuvasaalis jäi nyt kovin heikoksi, mutta pääasia, että pääsi hetkeksi tuulettamaan päätään kaupungin pölystä. Aurinko toki alkoi paistaa juuri parahiksi, kun lähdimme kohti autoa...

Meidän retken kohokohtahan oli siis makkaranpaisto. (Tällä verukkeella siis houkuttelin itselleni matkaseuran.) Luontokeskuksen pihasta löytyy tulentekopaikka ja halkovaja, joten homma oli melkoisen simppeliä. Tällainen city-ihmisen retki tällä kertaa, mutta sopii hyvin keskelle työviikkoa. Meillä oli kaakaot termarissa, mutta laiska olisi hakenut kahvinsa viereisestä kahvilasta. Varteenotettava vaihtoehto tämäkin.

Vaikka kevätmuutto onkin käynnissä, ei maanantai-iltapäivänä ollut minkäänlaista ruuhkaa. Luontokeskuksella oli muutama asiakas ja tornilla pari bongaria, jotka itse asiassa lähtivät hiukan ennen meidän saapumistamme. Saatiin siis olla ihan keskenämme ja Batmankin sai luvan katsella lintuja penkiltä.

Seuraavassa kuvassa on mukana kuvamanipulaatiota:

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Surullinen Limmin talo

Urbaani löytöretkeily on jäänyt minun osaltani viime aikoina hyvin vähälle. Kaikki tiedossa olevat kohteet on koluttu ja uusia en ole ehtinyt etsimään. Nyt pitkästä aikaa tehdään pikainen paluu tällekin saralle. Tosin hieman surullisissa merkeissä. Oululaiset ovatkin ehkä tietoisia tämän viikon tapahtumista.

Aivan keskustan tuntumassa sijaitsi autio Limmin talo. Olen käynyt useasti talon pihan laidalla. (Tämän kirjoituksen lopusta löytyy muutama kuva.) Sisälle en ole koskaan mennyt, koska joku selkeästi halusi pitää ylimääräiset kulkijat loitolla vaneroimalla ovia ja ikkunoita ja halusin kunnioittaa tätä. Vähän väliä nuo esteet oli kuitenkin revitty irti jonkun vandaalin toimesta ja talo olikin ilmeisen huonossa kunnossa. Kuulin hiljattain, että sisätiloissa on ollut jos jonkinmoista väliaikaisnukkumakoloa, ja paikka oli lopulta ollut melko inhottava ue-kohde.

Alkuviikosta suojelukohteeksikin ehdotettu Limmin talo paloi lähestulkoon kokonaan. Tämä ei sinänsä minua yllättänyt. Ajattelin, että joku laitapuolen kulkija on ehkä käyttänyt taloa yösijanaan ja tehnyt sisälle ehkä pienen nuotion lämmitelläkseen. Mene ja tiedä. Eilen illalla kävin sitten iltalenkillä pyörähtämässä talon luona. Kameraa en hoksannut tuolle extemporee-reissulle ottaa. 

Eilen illalla olin juuri menossa nukkumaan, kun kuulin paloautojen äänet. Ajattelin läpällä, että nyt varmaan palaa piharakennus. ja kuinkas kävikään; Aamun uutisvirta tiesi kertoa minun osuuneen oikeaan huonon vitsini kanssa. 

 

 

Aamulla pyörähdin sitten paikan päällä uudestaan, tällä kertaa kameran kanssa. Nappasin muutamat kuvat talteen muistikortille, koska tämä tuntuu olevan niin tuhoaltis pihapiiri. Taloksihan tuosta ei enää ole, joten oletettavasti jonain päivänä paikalla on kaivinkone, joka vie viimeisetkin hirsikerrat mennessään. Täällä käydään spekulointia siitä, mitä tilalle. Itse en jaksa uskoa, että tuohon mitään kerrostaloja tulisi. Toisella puolella on toki puisto ja merenranta, mutta taas toisen puolen tonttinaapurina melskaa Stora Enso.

Harmillinen tuhotyö, mutta toisaalta talo olisi tuskin ollut enää pelastettavissa. Joten ehkä tämä oli lopulta sittenkin kunniallisempi loppu Limmin talon pitkälle historialle.

Laavuseikkailu ja makkaranpaistoretkellä

Aamu oli sateinen ja harmaa, mutta uhmattiin säätä pakkaamalla retkikamppeet reppuun ja suuntaamalla makkaraostoksille. Lopultakin! Tuntui, että aurinkokin alkoi paistaa saman tien, kun auto liikahti Prisman pihasta. Minä tärisin innostuksesta etupenkillä ja Batman takapenkillä. Selvästi liian kauan aikaa edellisestä makkaranpaistoretkestä.

Olen viime aikoina googletellut Oulun seudun retkivaihtoehtoja ja oikeastaan ainoa paikka, mikä tuntui mahdolliselta, oli isokankaanjärven laavu. En ollut kuullut paikasta aiemmin, mutta hatarat tiedot kertoivat, että laavu sijaitsee lähellä tietä, joten toivoin, että päästään perille ilman lumikenkiä. Pessimisteinä (tai vahingoista viisastuneina) pakattiin mukaan omat halotkin.

Löydettiin paikalle suhteellisen helposti, vaikka epäilinkin hiukan. Täytyy sanoa, että olisin toivonut löytäväni netistä hieman paremmat ennakko-ohjeet. Paikan päällä oli lopulta selkeä viitta laavulle. Laavun ohi kulkee  aurattu (ainakin nyt oli) metsäautotie, jota olisi päässyt pakkaskelillä ihan laavun viereen. Ei kuitenkaan uskallettu lähteä testaamaan pohjan kestävyyttä vesisateiden jälkeen ja jätettiin auto puolen kilometrin päähän isommalle tielle ja käveltiin loppumatka. Oikeastaan parempi näin, menisi jo muuten liian helpoksi...

Batman istuskeli nuotion vieressä ja kiitti, kun kerrankin muistin ottaa herralle omat eväät mukaan. Aurinko pilkisteli mukavasti puiden takaa ja sää oli onneksi tyyni. Voisin kuvitella, että kovalla tuulella järvenrantalaavu ei ole miellyttävin paikka pitää tulta, mutta tänään keli oli mitä mainioin. Laavulla oli ollut jonkin verran liikennettä, mutta aivan tuoreita jälkiä ei näkynyt. Voi olla, että viikonloppuretkeilijä saa seuraa paremmin kuin tämmöinen keskellä viikkoa seikkaileva.

Paikalle oli tuotu vasta puukuorma. Sytytettiin tulet omilla pikkuhaloillamme, ja kokeiltiin sitten jatkaa tulta laavun puilla, mutta melko kosteita vielä olivat. En tiedä, miten tulen sytytys olisi onnistunut, mutta pääasia lienee, että laavuja sentään huolletaan. Itse laavu ja ympäristökin oli siistin oloinen, vaikka usein tien vieressä sijaitsevat kohteet tuppaavat joutua ilkivallan kohteeksi. En sitten tiedä, miten vilkasta liikennettä tuossa sulanmaan aikaan on, mutta tuskin mitenkään merkittävissä määrin. 

Ajattelin jo, että kesällä kierrän läheisiä vaellusreittejä ja tutustun muihinkin alueen laavuihin. Ehkä jopa kokeilen yöpyä laavulla. Edellisestä yöretkestä on vuosia, vuosia aikaa. Aivan liian kauan.

Oon kehittynyt makkaransyönnissä hurjasti. Pienenä suostuin syömään vain kuorittua hiillosmakkaraa. Kuoriminen siis paiston jälkeen. Jossain vaiheessa opettelin sitten syömään hiillosmakkaran kuorineen ja sinapin kanssa. Nyt olen edennyt jo kabanossiasteelle. Ei oo mitään helppoa hommaa tämä retkeily...

Isokankaanjärven laavu sijaitsee Sanginjoen retkeilyalueella, parikymmentä kilometriä Oulun keskustasta. Sanginjoentiellä on melko selkeitä opasteviittoja alueen laavulle ja reiteille. Isokankaanjärvelle Oulusta päin ajettaessa tietä täytyy ajaa melko pitkästi, jonkin verran yli puolen välin. Valitettavasti ainakaan talvella Sanginjoentiellä ei ole mitään levikettä, joten jouduttiin jättämään auto vähän hankalasti tien laitaan. Kesällä ongelmaa ei varmastikaan ole, etenkin kun autolla pääsee aina laavulle saakka.

Paikka vaikuttaisi olevan tavoitettavissa jalan myös talvella, ainakin näin yhden käyntikerran perusteella. Toivottavasti joku yhtä huonosti Oulua tunteva innostunut retkeilijä saa tästä vähän vinkkiä talviseikkailuihin. Voin suositella paikkaa lämpimästi, mutta jos teillä on muita alueen retkivinkkejä, niin niitä otetaan ehdottomasti vastaan!