Mokkapalasalaisuus

Kerron teille salaisuuden. Oon ehkä maailman huonoin nainen keittiössä (tämä ei vielä ollut se salaisuus), mutta osaan tehdä parhaita mokkapaloja! Toissakerralla laitoin vahingossa tuplamäärän jauhoja, mutta hyvin sekin pellillinen kauppansa teki. Ja nyt siihen salaisuuteen! Se ei ole mikään erityinen ainesosa, vaan simppeliä kertolaskua.

Täytettä tulee tehdä kaksinkertainen määrä ohjeessa neuvottuun nähden.

Ja sitten viimeistelynä on tietenkin kaunis koristelu, jota ihastellessa mahdolliset pienet makuvirheetkin unohtuvat.

Suvin keittiö on kodin sydän

Löysin herkullisen kuuloisen ohjeen viinibaarissa, Glorian ruoka ja viini -lehteä selatessani, nappasin kännykällä kuvat ohjeesta, enkä tietenkään katsonut lehden numeroa. Mutta ensin silmiin pisti kookosraakajäätelö, mutta kun katsoin uudestaan, niin se suositeltiin tarjoiltavan karamellisoitujen baanaanien kanssa. No, kelpas toki sekin ja aloitin sitten eilisen päivän tekemällä jäätelöt pakastumaan.

KOOKOSRAAKAJÄÄTELÖ

400 g kookoskermaa, pieni banaani, 2rkl sokeria, 2 rkl sitruunamehua

Sekoita aineet keskenään tehosekoittimella. Laita pakasterasiaan vähintään neljäksi tunniksi, mutta mielellään päiväksi. Sekoita välillä. Ota huoneenlämpöön noin vartti ennen tarjoilua.

(No, tajusin nyt, että pistin 400 millilitraa kookoskermaa, enkä 400 grammaa, niin kuin luulin. Heh... En kyllä tiijä, paljonko tuo 400 grammaa sitten olisi millilitroina. Ja voisko tämä selittää hiukan jämäkän jäätelön. Ei tosiaan onnistunu mitkään sekoittelut ensimmäisen tunnin jälkeen.)

KARAMELLISOIDUT BAANAANIT, neljälle hengelle

4 banaania, 50 g voita, 3 rkl fariinisokeria, koristeluun kookoshiutaleita

Sulata voi pannulla, lisää sokerit ja kuumenna sekoitellen, kunnes seos on kinuskimaista. Lisää kuoritut ja pitkittäin halkaistut banaanit ja anna paistua muutama minuutti. Käännä kerran paistamisen aikana. Nosta lautaselle ja koristele kookoshiutaleilla ja tarjoa kookosjäätelön kanssa.

(En kyllä saanu ite tuosta mitään kinuskimaista ja Ville sano, että ei se onnistukaan ilman kermaa tms. Ootin vaan, että sokeri ehti sulaa ja lätkin banaanit pannulle sen jälkeen.)

Oli hyvää, tosin yksistään tuo jäätelö oli vähän tylsää. Tai ehkä maku olisi ollut parempi, jos möykyn olisi antanut sulaa hieman pidempään kuin viisi minuuttia, ehkä jopa ohjeessa suositellut viisitoista. Mutta banaanin kanssa toimi! Toimisi varmasti myös jonkin lämpimän piirakan kanssa.

Mutta tähän blogiin on nyt tullut ruokaohjetta riittämiin, ainakin hetkeksi aikaa. Tosin kyllähän nämä kokkailut menevät aina jännitysnäytelmästä ja tarjoavat tahatonta komiikkaa, kuten tälläkin kertaa.

Kippari-Kallen vuohenjuustopasta

Ja jos asukuvat ei mene ihan putkeen, niin ei minusta kyllä ruokabloggaajaakaan saa... Ensinnäkin keittiö ei ole minulle millään tapaa ominainen ympäristö ja toisekseen en osaa kuvata ruokia. Paraskaan pasta ei näytä harmaata möykkyä kummemmalta. Mutta koska minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni bravuuriruoka, niin ajattelin jakaa reseptin myös teille. Ja voitte uskoa, että maistuu moninkertaisesti paremmalta, kuin näyttää!

PINAATTI-VUOHENJUUSTOPASTA

Tarvitset pastaa, pinaattia, vuohenjuustoa, oliiviöljyä, punasipulia, ruokakermaa, suolaa, pippuria, parmesaanijuustoa sekä halutessasi esim. auringonkukan ja kurpitsansiemeniä ja koristeeksi kirskikkatomaatteja.

Laita pastan keitinvesi kiehumaan. (Itse olen käyttänyt sekä tuorepastaa että kuivapastaa, kuivapasta kannattaa nakata veteen ja alkaa hommiin vasta sitten, koska pinaattisoossi tulee tosi nopeasti!) Pilko punasipuli ja pinaatinlehdet suurpiirteisesti. Kuullota sipulit ja halutessasi voit heittää mukaan myös siemenet. (Itse suosin GoGreenin salaattisekoitusta, jossa on juurikin tuo auringonkukka, kurpitsa ja cashew.) Tuorepastan voi heittää kattilaan näillä main. Viskaa pilkottu pinaatti (pari kourallista per henkilö) pannulle ja anna kutistua hieman. Kaada sekaan vajaat pari desiä ruokakermaa ja anna lämmetä samaan aikaan, kun valutat pastan. (Tässä vaiheessa kannattaa heittää ne suolat ja pippurit sinne pinaattisoosiin, jos vaan muistaa...)

Yhdistä valutettu pasta ja pinaattisekoitus kattilassa, pyyhkäise paistinpannun pinta (Tähän muuten sopis hyvin se ostos-tv:n tarttumaton ihmepannu...) ja iske vuohenjuustokiekot leivinpaperin päälle ja pannulle. Kun alkavat ruskistua alapinnalta, niin iske toinen leivinpaperinpala kiekkojen päälle ja käännä koko setti. Irrota ylempi leivinpaperi varovasti ja jätä paistumaan. Tässä välissä voit annostella pastat lautaselle ja raastaa päälle parmesaanijuustoa, jos muistat. Nosta vuohenjuustokiekot annosten päälle. Ja jos muistat, niin ne kirsikkatomaatitkin voi heittää siihen annokseen vähän väriä tuomaan....

Aivan superhelppo ohje, koska minäkin tämän osaan. (Osasin myös selittää sen tosi monimutkaisesti...) Ainoa vaan, että tämä on niin nopea tehdä, että vaatii melko säpäkkää toimintaa. Itse tarvitsin Villeä vain pastanvalutusvaiheessa, kun meinasi iskeä paniikki, mutta sain tilanteen tasaantumaan ja Villekin kehui ruokaa! (Huolimatta siitä, että viime kerralla unohin parmesaanin, ja tällä kertaa olin niin tarkkana sen suhteen, että unohdin sitten pippurin ja kirskikkatomaatit...) Ylitin tosin itseni tuolla tuorepastalla ja onhan se ehdottomasti parempi kuin kuivapasta, melkein kuin ravintolassa olisi syönyt. 

(Tähän kuvaan loppui se vähäinenkin luonnonvalo ja valkotasapainot sitten heittää aivan häränpyllyä...) 

Mikäli vuohenjuusto ei iske, niin myös feta käy tähän hyvin. Edellisellä kerralla tein fetasta, jolloin nakkasin ne sekaan siihen pinaattisosiin jo pannulla, jotta ne ehtivät sulaa vähäsen. Tosin varmaan ihan annoksen päälle murusteltunakin toimisi! Itsessään pinaatti on ainakin omaan makuun vähän tylsä, vaikka menee kyllä hyvin maustettuna varmaan ihan niinkin. 

Nyt palkitsen itseni jälkkärikarkeilla, koska olen ollut niin reipas tänään! 

Mangotaistelu

Menin jo leuhkimaan Instagramissa, kuinka tiedossa on ihanaa mango-avokado -smoothieta. No, eihän se ihan putkeen mennyt, olin nimittäin niin sanotusti ensimmäistä kertaa pappia kyydissä (Hehe, oli ihan pakko.) tämän hedelmän suhteen. Pyörin eilen puoli tuntia Prisman heviosastolla etsimässä pinaattia ja löysin vain mangon. Otin kokeiluun, koska Viltsu ei syö banaania oikein mielellään ja halusin vaihteeksi itsekin jotain muuta. Yritetään (tai minä yritän) tosiaan innostua smoothieista, kun sain joulupukilta tehosekoittimen. Ja nyt ostin Prismasta vielä jatkojohdon, että saadaan siihen virtaakin. Homma helpottui huomattavasti.

Pistin sekaisin mangoa ja avokadoa, turkkilaista jugurttia (ja jämärahkat) sekä nesteeksi lime- sekä appelsiinimehua. Osan appelsiinimehusta puristin ihan itse, kun joskus mielenhäiriössä menin siihen tarkoitetun vehkeen ostamaan ja meillä nyt sattui tämän smoothieinnostuksen vuoksi olemaan pari jo pehmenemään päin olevaa appelsiinia.

No, sitten oli vuorossa tämä operaatio mango. Yritin ensin omatoimisesti saada jotain aikaan. Sitten googletin ja kysyin apua Facebookissa. Luulin, että tein jotain totaalisen väärin, mutta ilmeisesti tuo mango ei olekaan mikään maailman helpoin hedelmä käsitellä. Epäilen tosin, että minun mangoni oli kyllä vähän raakakin, koska ei se mikään mehukas ollut. Ja sitä paitsi se meinaa vähän jäädä hiutaleeksi tuonne smoothieen. 

Laitoin kuvaa varten koristeeksi vähän punaista basilikaa (Kaupassa ei ollut vihreetä ja aloin himoita tuota tuoksua...), koska kaikissa terveysblogeissakin on smoothiessa ties mitä rehuja koristeena. Vähän enemmän pro näin. Mutta sitten mitä tulee varsinaiseen lopputulokseen, niin kyllähän tuon juo, vaikka ei päihitä banaani-avokadoa. Ei yhtä maukasta ja vähän höttöistä tosiaan ja "raskaampaa".

Eli nyt olisi tosi kyseessä, kaikki hyvät smoothiereseptit ovat tervetulleita! Marjareseptit tosin ovat toistaiseksi poissuljettu vaihtoehto, koska en suostu ostamaan kaupan marjoja ja kaikki omat marjat ovat Ristijärvellä. Ja etenkin siis banaanittomat reseptit olisivat nyt kuumaa kamaa!

Ruokabloggausta

Tänään oon mm. nyppiny kulmakarvaan loven ja ollut lähdössä Verkkokauppaan tekemään reklamaatiota hiirestä, josta oli patterit loppu. Oon pessy myös pyykkiä ja nyt tuli mieleen, että unohdin ripustaa ne. Lisäksi oon tsempannu näitten syömisteni kanssa niin, että tein kunnon ruokaa kotona. 

 

Tykkään kamalasti kanawokista ja oon lopultakin oppinut olemaan ostamatta niitä valmiita wokkivihanneshässäköitä. Ostan vihannekseni mieluummin tuoreina, kuin syön niitä kumivihanneksia. Todennäköisesti en vaan osaa laittaa niitä oikein. Mutta niin, tänään menin astetta ylemmälle levelille, kun ostin ihan kookosmaitoa! Ja tulipa kyllä superhyvää! En tiijä sitten tuosta terveellisyydestä, kun tuota kookosmaitoakin tuli niin paljon, mutta eipähän ainakaan ollut sitä ainaista leipää.

Oon nimittäin tässä tuumaillut, että pahin turvottaja ja pahan olon aiheuttaja on nimenomaan tuo leipä. Koska yksikin pala sitä ja olo on kuin ilmapallolla. Toinen on sitten tuo vesi, jota en juo juuri ollenkaan siihen nähden, että sitä pitäisi juoda useampi litra päivässä. Minulla tekee tiukkaa jo useamman desin juominen. Yritän nyt skarpata senkin suhteen. (Ja kun nyt skarppaamisesta puhuttiin niin taisin ostaa eilen minipussin sipsejä ja irttareita... Mutta hei, oikeastaan ei edes tympäse. Ostin nimittäin todellakin minipussit molempia, mikä on minulle todella hyvin! Ja sitä paitsi, oli rankka päivä töissä ja vapaat alkoi.)

Yksinkertaisuudessaan tämän kana-kookos-wokkihässäkän resepti on seuraavanlainen: 

Ruskista kanat oliiviöljyssä, heitä mukaan sipulirenkaat, paprikasiivut ja parsakaalit. Mausta esim. suolalla ja pippurilla tms. Anna paistua kuumalla pannulla kunnes kanat ovat kypsiä. Vihannekset saavat jäädä rapsakoiksi. Heitä mukaan kookosmaito ja puolikypsäksi keitetty nuudeli ja makeaa chilikastiketta. Ja valkosipuli, jos muistat... Anna hautua ihan hetki ja valmista!

Ja olin tosiaan sen verran liekeissä, että tein samalla vauhilla jälkkäriksi uuniomenoita. (Haha, inspiroiduin tähän jääkaapissa nököttäneestä vaniljakastikkeesta, joka oli menossa vanhaksi.) Omenathan on terveellisiä...

Samoin on punaviini. Minä lähdenkin pyörähtämään kaupungilla ja moikkaamassa Redeä viinibaarissa!

Olin kysymässä, että mitäs teidän viikonloppuun, mutta taitaakin olla jo maanantai... 

Ajelehtimista

Ei pitäisi varmaan lupailla mitään. En nimittäin ottanut Kainuussa ollessani kuin ihan vain pari hätäistä kuvaa ja nekin taitavat olla enemmän roskakori- kuin blogitavaraa. Hengailin kyllä ulkona ja yritin itse asiassa kuvata videomateriaaliakin, mutta edintointivaiheessa homma alkoi tökkiä. Siis ohjelman, ei minun osalta. Ja niin, kävin hiihtämässä usempaan otteeseen, mikä lienee jo jonkin asteinen saavutus, kun minulle ei tosiaan ole noita hiihtoskillsejä suotu, vaikka koko muu suku ei talvella juuri muuta harrastakaan ja meijän kylältä on lähtenyt maailmalle parikin hiihtolajien maailmanmestaria.

Sitten, reissun lopuksi Batman sairastui ruokamykytykseen. En oo siis kauheesti saanut levättyä viime aikoina, kun oon siivonnu oksennuksia pitkin yötä. Lisäksi tässä on kaikkea muutakin ylimääräistä mietittävää, ja ensimmäisenä reagoin unissa ja oon sitten aamulla tosi kärttyinen. Päätin kuitenkin tarttua nyt yhteen ongelmaan, joka lienee melko helposti selätettävissä. Nimittäin tuo ruokavalio.

Mussutan liian helposti leipää ja skippaan ns. kunnon ruuan. Ja syön muutenkin herkkuja vähän väliä. Pienissä määrin, tosin, mutta kuitenkin niin, että olo on jatkuvasti kuin ilmapallolla. Päätin skarpata nyt asian suhteen. Herkkupäivä ei ole joka päivä. Lisäksi lähden salille viimeistään maanantaina ja aloitan ehkä juoksuharrastuksen, kun tiet sulaa ja kuivahtaa vähän. Jos ei tämä yleisolo ala näillä parantua, niin lupaan käydä lääkärillä tutkituttamassa mm. kilpparin toiminnan.

Lisäksi tämä kevät ahdistaa, koska nyt on taas ollut kaikki haut kouluihin ja sitä tulee taas mietittyä, mitä elämältä oikeastaan haluaakaan. Tällä hetkellä tosin ykkösenä on lentää ensi syksynä Australiaan töihin, keksin tämän ajatuksen eilen, joten kovin pitkälle pohdittua suunnitelmaa ei siis ole. Se olisikin se aikuismaisin ja vastuullisin vaihtoehto tässä vaiheessa. Just kun pääsin avaamaan sen asuntosäästötilinkin. Huh, miksi en vaan voi kuulua niihin ihmisiin, jotka tietävät jo ekaluokalla mitä haluavat olla isona. Ja ovatkin sitä sitten loppuelämänsä.

Ja miksi minun pitää aina asettaa itselleni niin isoja odotuksia, että koen sitten huonoa omaatuntoa, kun en niitä täytäkään.

No, kuten varmaan tekstistä huomaa, minun on tällä hetkellä tosi vaikea tarttua mihinkään ajatukseen tai asiaan ylipäätään. Ehkä olisi parempi pistää kone nyt syrjään ja mennä tekemään jotain järkevää, kuten tiskaamaan.

Mutta yksi tärkeä juttu vielä! Pitempään blogia seurailleet muistanevat ystäväni Miikan, ja nyt olen luvannut auttaa miestä mäessä yhden koulujutun kanssa. Miikahan opiskelee tosiaan restonomiksi, aivan kuten minäkin aikoinani. Lupasin yhteen projektiin käytettäväksi kuviani aivan vapaasti. Projekti löytyy täältä! Lisäksi klikkasin tuolta follow-napiskasta, sillä kurssin loputtua eniten seuraajia saanut ryhmä voittaa. Ja tässä vaiheessa luonnollisesti suosittelen teitä (Pinterestiin rekisteröityneitä tai sitten voittehan rekisteröityä ihan vaan Miikan takia!) toiminaan kuten minä, sillä saatetaan järkätä Miikan kanssa uusia kuvauksia, mikäli ryhmä pärjää... (Heh, tämähän on itse asiassa minun tällä sekunnilla keksimä lupaus, mutta tiijän Miikan olevan innoissaan ajatuksesta, joten...)

Herkkuleipäsiä

Minun piti leipoa jo maanantaina, mutta koska tuli pari muuttujaa, niin siirsin homman tiistaille, jolloin taas lähdinkin yllättäen katsomaan, kun Kärpät voitti Tepsin. Tänään sitten suunnittelin olevani reipas heti aamusta ja nousin, vaikka ois väsyttäny. Kävin reippaana hoitamassa terveystarkastuksen pois alta ja tulin kotiin leipomaan. Ja kylläpä kannatti! En oo koskaan saanu keittiössä aikaan mitään noin hyvää!

Vinkin näihin Nallen ohraleipäsiin sain kaverilta. Alkuperäinen ohje löytyy Nalle ohrapuuropaketin takaa, mutta koska minulla on tapana soveltaa keittiössä (vaikka oon viimenen nainen maailmassa, jonka niin kannattaisi tehdä), niin tein tietenkin vähän omia muutoksia.


Feta -tomaatti -valkosipuliohraleivät

Lämmitä 3 dl vettä +42 asteeseen ja lisää joukkoon 1 rkl sokeria ja ½ tl suolaa ja saman verran valkosipulijauhetta. Sekoita veteen myös 2 dl ohrahiutaleita ja pussillinen kuivahiivaa. Lisää n. 4 dl vehnäjauhoja ja ½ dl oliiviöljyä. (Tai alkuperäisen ohjeen mukaan rypsiöljyä.) Kohota liinan alla.

Vaivaa taikina jauhotetulla pöydällä ja jaa se kahteentoista osaan. Taputtele osat leivinpaperille pyöreiksi leipäsiksi, joiden halkaisija on n. 9 senttimetriä. Anna taas kohota hetki. Tee päälle levitettävä öljyseos, johon tulee ½ dl oliiviöljyä (Tai sitä rypsiä.) ja 1 valkosipulinkynsi puristettuna. (Ja alkuperäisen ohjeen mukaan vielä rosmariinia, mutta koska minulla ei tuommosia hienouksia ollut, niin jätin pois.) Töki leipäsiin sormella koloja ja voitele ne seoksella.

Itse lisäsin leipäsiin tässä vaiheessa halkaistuja luumutomaatteja ja fetajuustoa, ohjeesta poiketen. Idea tähän tuli kaverilta, joka oli laittanut näihin lisäksi mm. mozarellaa ja oliiveja. Että tuohonhan voi tunkee vaikka mitä, kun käyttää mielikuvitusta.

Paista 225 asteessa n. kymppi minsa.

Ja tulipa paraita leipiä koskaan! Söin eka kolmasosan suoraan uunista polttaen suuni ja toisen kolmasosan sitten lemppariteen kanssa. Löysin uuden ehtottoman parhaan teen koskaan! Edellinen lemppari oli sen Nordqvistin vihreän teelajitelman vaaleanpunakuorinen pussitee. Nam. Mutta nyt löyty ihan paras. Eikä oo mitään pussiteetä. Forsmanin Vihreä Sitruuna-Kamomilla -tee.

Loput leivät yritän säästää huomiseksi, evääksi töihin ja ehkä viimeisen vielä sitten iltapäiväherkuksi, kun tulen töistä. Näitä teen kyllä uudestaan, vielä monta kertaa!

Oi, kahtokaa kuinka söpön pikkulaastarin sain sen rokotuksen jälkeen. Ootan tässä kovasti, että kipeytyykö tuo jälki. Toistaiseksi ainoot jomotukset koin ajellessani rokotukselta kotiin, mutta nyt olin unohtanut koko homman, kunnes suihkussa säikähdin, että mitäs ihmettä minulla on kädessä. Tosin aloin nyt testailla ja totesin, että tanssit saa tältä illalta jättää, koska tuo käsi ei nouse ihan ylös asti. Haha! Onneksi oon menossa muutenkin nukkumaan aivan just!

Joulu, oon täällä!

Vaikka oon sallinu itseni lipitellä glögiä jo marraskuun puolesta välistä saakka ja aurajuustopipareitakin oon syöny salaa jo muutaman, niin joulutorttujen teon suhteen oon ollu ehdoton. Vasta joulukuun eka päivänä! Tosin tää hommahan sitten vähän kosahti, kun hoksasin sen ekan päivän jotenki viiveellä ja en enää illalla alkanu leipomishommiin, koska koin sen liian riskialttiiksi puuhaksi noin ennen töihin lähtöä toteutettavaksi. Onneks kuitenkin toinen päivä elikkäs itse asiassa eka adventti sattuikin sitten olemaan vapaa päivä.

Minun tuo torttu on näköjään vähän säälittävän näköinen... Meillä perusnuukanan kainuulaisena äiti on opettanu kaulitsemaan sen torttutaikinalevyn pitkäksi niin, että siitä tulee vähintään kolme torttua. Mutta eipähän oli ihan niin huono omatunto, kun on vetänyt pellillisen nuita torttuja. Otin kaveriksi vielä mukin glögiä ja aj-pipareita, mutta jotenki tästä puuttui se lopullinen juttu.

Muuten oon ollu kyllä aivan superlaiska, ja tosiaan, aivan joulufiiliksetön. Vaikka minulla on joulukalenteri, pitkästä aikaa! Edes tuo lumentulo ei nyt synnyttänyt mitään "omgomgomgjouluuu" -tunteita. Yritin korjata tilannetta kävelemällä tänään yhden omakotitaloalueen poikki. Semmoisen, mikä on täynnä rintamamiestaloja ja jokaisessa ikkunassa on kynttelikkö ja portin pielessä roikkuu lyhty. Tiedättehän? Mutta ei. Nostin pari joululyhtyä kaapin perältä olohuoneen puolelle ja yritin keksiä jotain paikkaa minun joulupalloille, mutta tyydyin vain toteamaan pallojen sijainnin kaapissa ja unohtamaan ne sinne.

Normaalisti ootan kovasti, että on laillista alkaa soittaa joululauluja, mutta tänä vuonna yritän vältellä avaamasta Spotifya, ettei sieltä pomppaa silmille se jokavuotinen joulubiisilista. En oo nyt yhtään semmosella tuulella! Apua, mikä minua vaivaa?! Ehkä kokeilen käydä jossain marketissa tms., jossa joululaulut raikaa. Ehkä löydän sen jouluoloni sitä kautta. Vihaan siis tilannetta, jossa hikoilen marketissa kulkusten tahtiin tuhannen muun ihmisen kanssa, mutta se vaan on niin iso osa joulua.

Ei vaan nyt keksin! Normaalisti oon tuossa tilantessa jo marraskuun alussa, mutta tänä vuonna oon missannu koko markettijoulun. En tiijä, onko tää Oulu vaan jotenki tosi synkkä kaupunki joulun suhteen vai enkö oo vaan käyny missään isommassa kaupassa ostoksilla hetkeen... Ehkä korjaan tilanteen ja meen huomenna ottamaan osumaa tuonne lähi-Prismaan!

Tai ehkä joulu ei vaan oo tietoinen, että oon muuttanu, eikä nyt löydä tänne uuteen osoitteeseen...

Smooothie

Ääh, minulla oli eilen kasa postausideoita, mutta tänään pää on ollut ihan tyhjä. Batmanilla on nimittäin maha jostain syystä tosi sekaisin ja jouduin ravaamaan ulkona pitkin yötä. Yöunet jäi siis vähän heikoiksi, taas... Suuntasinkin heti herättyäni apteekkiin ja sieltä sitten kauppaan riisiostoksille, joten jospa tuo maha ois vähän parempana ensi yönä. Kaupassa minun alkoi tehdä kauheesti mieli avokadoa ja tein nopean googletuksen, että mitä kivaa vois laittaa smoothieen (sen avokadon lisäksi) ja ekana löysin tämän ohjeen. Mitäpä sitä suotta ohjeita vertailemaan ja ostoskoriin (tai syliin, koska menin alunperin ostaa vaan sitä riisiä Batmanille...) päätyi myös banaani ja turkkilaista jugurttia (koska päättelin sen käyvän tuohon yhtä hyvin kuin tää mainittu kreikkalainen, josta ei oo mitään aikasempaa kokemusta).

No, rehellisesti sanottuna en odottanu kyseiseltä sekoitukselta kovinkaan paljoa mutta täytyy kyllä myöntää, että tulipahan tehtyä elämäni paras smoothie! (Ennakkoluulojeni vuoksi ostin vain yhden avokadon, joten joudun ehkä huomenna pyörähtämään kaupassa vielä uudemman kerran...)

En mitannu mitään aineksia, vaikka olisi ehkä kannattanut. Tuli vähän liian jämäkkää matskua, mutta ens kerralla paremmalla tuurilla sitten. Menihän tuo alas lusikallakin.Tuo kyseinen ohje siis suomennettuna (eli myös vähän muokkailtuna versiona) on seuraavanlainen:

Avokado-banaani -smoothie

• 1 avokado

• 1 banaani

• turkkilaista jugurttia pari isoa lusikallista hunajaa niin paljon kuin yhdellä pikkulusikallisella saa yhdellä kertaa ammennettua (tässä siis kyseessä semmonen jämäkämpi hunaja...)

• reipas loraus appelsiinitäysmehua (koska en todellakaan alkanu hifistelemään ja puristelemaan mitään kolmea appelsiinia...)

Semmosta settiä. Ja on ehkä melko terveellistä verrattuna esim. noihin angry birds karkkeihin, mitkä ei ees ollu niin hyviä kuin tää. (Vaikka en välittänytkään niin siitä, että olikos tuo jugurtti nyt rasvatonta vai ei.)

P.s. Ostin eilen jäätävän suuren turkoosin maton! Tosin sen toimitusaika on noin viikon, mutta kun saan sen, niin olohuone alakaa varmasti olla mieluinen, (kattolamppuja lukuunottamatta). Täytynee jo kohta hipsiä lopultakin ostamaan se laajakulmaobiska, että saan pitkästä aikaa jotain sisustuspostausta aikaiseksi tästäkin kämpästä.

Karviaismarenkipiirakkaa ja pikakuulumisia

Toivottavasti ootte edelleen jaksanu siellä odotella, vaikka minulla ei ookkaan ollu aikaa blogille. Tai ehkä sitä aikaa olisi ollu, mutta inspiraatio on hukkunut johonkin kaiken tämän hässäkän keskellä. Tosin välillä oon kyllä ollu niin koko ajan menossakin. Esimerkkinä voin antaa eilisen päivän. Olin ollut yön töissä, jonka jälkeen nukuin muutaman tunnin ja lähdin työpaikalle takasin, tällä kertaa paloturvallisuuskoulutukseen. Sieltä lähin suorilta ajelee Kainuuta kohti ja Kajaaniin, jossa kävin hoitaa asioita ja moikkaamassa entisellä työpaikalla porukkaa kahvikupillisen ajan. Sitten menin siivoomaan kämppää luovutuskuntoon, mikä tosin jäi vielä puolitiehen, koska kotoa soiteltiin, että Batman on vähän huonona. Ajelin sitten vielä silmät ristissä kotiin pikkuisen seuraksi.

Tämäkin on jotain niin kohtalon ivaa, että just kun oltiin päätetty, että kokeillaan lopettaa Batmanin lääkitystä, niin se saa samaan aikaan jotain epämääräisiä vatsanpuruja tms. ja menee apaattiseksi. Eihän me mitään kokeilua voida nyt sitten tehdäkkään, koska ei tiedetä, että mitkä oireet on niitä vatsavaivoja ja mitkä mahdollisesti sitten lääkityksen lopettamisesta johtuvia oireita.


Mutta tänään olin sitten sen verran aktiivinen, että tein joutessani Karviaismarenkipiirakkaa.

Bongasin jostain piirakan nimen, mutta ohjetta ei meinannut löytyä. Niinpä lähdin sitten soveltamaan itse ja äitiä konsultoimalla päädyin yhdistämään kaksi eri piirakkaohjetta. Tosin niitäkin ohjeita sovelsin sitten hieman ja tein superannoksen tuota marenkia, koska ekan munan erottelu ei menny ihan nappiin ja valkuaista sain vaan aivan vähän niin pistin sitten mukaan vielä extravalkuaisen.... Ja äitin mielestä tuossa piirakassa ei ollu tarpeeksi sokeria, mutta ite taas tykkäsin, että nuo karviaiset maistuu vähän kirpsakoilta. Makuasia.

Karviaismarenkipiirakka

Pohja:
     100g rasvaa
     2,5 dl jauhoja
     2 rkl sokeria
     1 tl leivinjauhetta
     2 rkl kermaa

Täyte:
     6-8 dl karviaismarjoja (tai jos ei jaksa mitata, niin sen verran, että taikina peittyy...)
     1 dl sokeria (tai jos haluaa makeaa niin enemmän sokeria!)

Marenki:
     2 valkuaista (tai jos mokaa ekan munan, niin voi laittaa 2,5 valkuaista.)
     4 rkl tomusokeria (tai jos on mokannu valkuaisten kanssa, niin voi laittaa vähän enemmän.)

Valmista pohja nyppimällä huoneenlämmössä pehmennyt voi sekaisin kuivien aineiden kanssa. Lopuksi lisää kerma ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan, myös reunoille. Lisää karviaismarjat ja ripottele sokeri taikinan päälle ja laita uuniin 225 asteeseen noin 20 minuutiksi.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää tomusokeri siivilän läpi koko ajan vatkaten. Lusikoi marenkivaahto marjojen päälle ja laita uuniin vielä 5-10 minuutiksi niin, että marenki saa väriä pintaan.


Minulla on tosiaan vähän oppimista vielä näissä leipomishommissa, mutta ehkä minusta vielä emäntä tulee... Mutta hei, tässä kokeilin uutta fonttia ja kysyisinkin nyt, että onko tää kuitenkin liian vaikee lukea? Palataanko takaisin ihan perusjuttuihin? Oon muutenkin muuttamassa tätä ulkoasua tässä, kun jaksan ja inspiroidun, mutta nyt tein ihan vaan tämmöistä kokeilua tässä vaiheessa.

EDIT: Vaihoin tuon fontin nyt yksinkertaisempaan. Tämä saa nyt ainakin tällä erää kelvata, en osaa päättää...

Makuyllätys

Minulla on melko vähän sellaisia tiettyjä suosikkimakuyhdistelmiä, ei oikeastaan mitään erikoisia. Joku muistaakseni tykkäs kaurapuuro-ketsuppi -kombosta ja sinappihan jotkut laittaa kaikkeen maholliseen. Sitten on nää perinteiset suklaa ja kahvi, jonka nyt tietää kaikki. Löysin nyt kuitenkin vahingossa oikeesti hyvän yhdistelmän, joka on edellä mainitun kanssa vähän samaa sarjaa.

Vihreä tee ja salmiakki. Kokeilkaa!

Yleistä höpinää

Oon syöny tänään jo kaks suklaamunaa, molemmat sain töistä. Miten tykkäänkään tuosta työpaikasta! Onneks en keräile noita Kindereitten Barbapapa-hahmoja (toisin kuin puolet minun kavereista), sillä en oo saanu niitä vielä yhtään. Oon muutenkin missannu Barbapapojen sen syvällisen viestin ja sanoman niin perin pohjin, ehkä siksi, että en oo koskaan lapsuudessani niitä kyseisiä muovailuvahamöykkyjä seuraillut. Ensikosketukseni Barbapapoihin oli siinä vaiheessa, kun kävin MLL:n lastenhoitajakurssin ja menin suorittamaan loppuharjoittelua erääseen perheeseen. (Jouduin googlettaa, että miten noi elukat kirjotetaan...)

Itse asiassa ennen palmusunnuntaita perjantaina käytiin lasten kanssa virpomassa puolet meijän henkilökunnasta ja kunnon siivelläeläjänä sain jäätävän kasan suklaata siltäkin reissulta. Kerroinko jo, miten tykkään noista hommista tuolla?

Suklaamunien lisäksi tykkään chai-lattesta, mutta en oo koskaan tehny sitä itse. Tänään kuitenkin päädyin kaupan teeosastolla vihreän teen sijasta mustaan chai-teehen. (Ihan vaan koska kyseisen valikoiman ensimmäinen vihreä tee alkaa jo tympiä ja toinen vaihtoehto maistuukin sitten joltain hammastahnalta. Ja kolmas vaihtoehto puuttuu.) Googlasin sitten nopeasti helpon chai-latten ohjeen ja sain ihan kelpo juoman. Toki makua olisi saanut olla vähän enemmän. Paitsi sitä kanelia, jota vähän hurahti... Toisaalta, onneksi koko kaneli oli sitten yhdessä klöntissä, joten se yksi hörppy meni kätevästi nenästä kiinni -taktiikalla.

Pakkanen oli onneksi hellittänyt, joten uskaltauduin taas vähän kevyemmällä varustuksella liikenteeseen. Esim. noi kumpparit oli oikein siisti ratkaisu siihen nähden, etten aamulla muistanut tämän päivän ohjelmassa olevaa pääsiäiskirkkoa. Tokikaan meillä täällä maalla ei ole niin justiinsa, mutta yleensähän kirkkoon on perinteisesti laitettu ne pyhäkamppeet. Ja nuo kumpparithan on kuitenkin hait, tuommoiset jopa kaupunkikumpparit. (Hei hei, mikä juttu tää on, että noin puolet Googlen kautta minun blogiin tulijoista tulee tänne jollain kumisaappaisiin liittyvällä haulla?!) Mutta toisaalta, koululaiskirkko...

Viime viikonloppuna kaappeja penkoessani löysin vanhan pyhäpaitani. Panostin sentään sen verran. (Toki tämäkin epähuomiossa.) Hauskaahan tässä jutussa on, että paita on todellakin vanha, jonka voi päätellä jo siitä, että kokolapussa lukee 140/146. Hihat ja helma ovat käyneet vähän lyhyiksi, mutta hartioista paita on ihan sopiva. Pientä hienosäätöä ja paita on taas käyttökelpoinen! Tässä sen huomaa, että mitään ehjää ei koskaan kannata myydä eteenpäin tai heittää menemään tarpeettomana... Ja siinä vaiheessa, kun aito ja alkuperäinen ysäri tulee takaisin, on meidän äidin varastot melkoisia aarreaittoja ja minä oon niiiiin in!

Seinäruusu

Se on maanantai taas ja talvea kohti mennään. Ainakin mikäli katsotaan tuota lumituiskua ulkona... No, parempi toki nyt kuin juhannuksena. Muistan varmasti ikuisesti sen elämäni ainoan juhannuksen, jonka oon viettäny Suomen rajojen ulkopuolella. Junassa Turkin ja Kreikan välillä oli varmasti vähintään +35 astetta lämmintä, kun äitiltä tuli juhannusviesti, että Suomessa sataa räntää. Eipä enää harmittanu missata tuota suomalaisten syvimmän olemuksen esiintuovaa juhlaa, jonka juhlimatta jättäminen lähentelee jo maanpetosta.

Jos kuitenkin mentäis sitten vähän ajankohtaisempaan ja tämän päivän kamppeisiin. Heräsin aamulla kärttyisenä, sillä näin taas ei-niin-mukavaa unta. Kiskaisin päälleni ekan vaatekaapista käteen tarttuneen paidan. Juuri sopiva asu tämmöiselle päivälle, kun voisin vaan piiloutua maailmalta. En nimittäin erottunut seinästä. Näitä kuvia katsellessani totesin, ettei tuo sanonta voisi paremmin konkretisoitua. Huomatkaa, miten olen kuin kameleontti meijän autotallin oven edessä.

Siinä vaiheessa, kun farkut ovat asun väriläiskä (Enkä puhu nyt noista trendikkäistä värifarkuista.) niin olisi ehkä syytä piristyä vähän. Mut hei, huomatkaa toi linnunhäkkikaulakoru, joka yrittää melko epätoivoisesti pelastaa tilannetta!

Tein just jotain, mikä seurauksena toivon saavani rauhan sielulleni. Tai vähemmän dramaattisesti toivon saavani kunnon yöunet takaisin. Tässä on toki vielä pari muuttujaa, mutta yritän olla ajattelematta nyt liikaa. Pääasia, että oon ottanu yhden ison askeleen tulevaisuuteeni liityen. Toki tässä vaiheessa tää on lähinnä henkisellä puolella, joten asiasta tarkemmin ehkä joskus myöhemmin, mutta pointtina on siis, että jatkossa saattaa olla jotain toivoa saada taas pirteämpiä asuja mukaan kuvioihin.

Huomenna töissä ois luvassa ilmeisesti melko paljon ulkoilua, joten katotaan mitä sekä hauskaa että käytännöllistä mahdollisesti keksin. Tai sitten hiihtelen jollain yhtä pirteellä yhdistelmällä kuin tänään... 

Okei, kotiin tultuani heitin maastovaatteet nurkkaan ja kiskaisin päälleni tuon uuden Zipperallin ja lainasin äidin Marimekon riemunkirjavaa esiliinaa. Jatkoin sitten tätä noin viikko sitten käyntiin lähtenyttä Lempileivonnaiset-projektia, jossa tavoitteena olisi testata kaikki tuon kirjan reseptit. (Okei, ehkä hieman liian kunnianhimoinen tavoite yhdessä tämän kesäkuntokampanjan kanssa...) Tänään testattiin sitten kanapiirakka ja todettiin tämäkin sitten erittäin toimivaksi ratkaisuksi. Tähän mennessä testattuna on siis kaksi reseptiä ja molempia voisin tehä uudestaan millon vaan!

Miten teijän viikko on käynnistyny? Toivottavasti vähän värikkäämmissä merkeissä kuin täällä...

Leivontaprojekti

Piti tulla linjoille jo eilen, mutta kiitos oletetun valokaaren sähkötaulussa meijän modeemi meni sekaisin ja netti lakkasi toimimasta. Onneks televisiolle ei käynyt kuitenkaan ja ilta oli pelastettu, kiitos maanantai-illan tv-putken. Frendit, Miehenpuolikkaat, Kadonneen jäljillä ja illan päättävä, aina yhtä ihastuttava Satuhäät. (Satuhäät on ilmeisen laaja käsite...)

Mutta sitten varsinaiseen aiheeseen. Äiti osti tässä taannoin Ulla Svenskin Lempileivonnaiset -reseptikirjan. Äiti ei ilmeisesti osannut päättää, mitä resepteistä ei kokeilisi, sillä päädyttiin ratkaisuun kokeilla kaikkia. Aloitettiin aurajuusto-kylmäsavuporomuffineista.

Voin kertoo, että muffinit maistu noin viisikymmentäkolme kertaa paremmilta, miltä ne näytti. (Tuota kuvaa kun katon, niin tulee mieleen lähinnä korvasieni.) Aurajuusto ei maistunut yhtään terävästi, toisin kuten joskus esim. pitsassa tai piparin päällä. (Tykkään kyllä aurajuustosta, jos sitä juustoa on kohtuudella.) Tosin suolaa oli melko reippaasti, kun poron ja juuston lisäksi sitä vielä lisättiin sellaisenaan puoli teelusikallista. Mutta tuleepahan ainakin juotua vettä, mikä on minun kaltaiselleni kamelin lähisukulaiselle pelkästään positiivinen juttu.

Ja miten en voi oikeesti hallita tuota ruuan kuvaamista, en sitten niin yhtään.

Resepti löytyy siis Lempileivonnaiset -kirjasta, joka taas löytyy mahdollisesti kirjakaupasta tai jopa kirjastosta. En siis lähde jakamaan reseptiä, koska mielestäni se olisi vähän epäreilua ja saattaisi mahdollisesti rikkoa tekijänoikeuksiakin. (Sitä paitsi, unohdin aineksista mm. juustoraasteen ja korvasin osan maidosta kermalla, joten ehkä on turvallisempikin katsoa se resepti sieltä alkuperäisestä lähteestä.)

Seuraavaksi minua houkuttelis vuohenjuusto-juustokakku tms. En nyt millään jaksa lähteä tarkistamaan sen tarkkaa nimeä. Onko joku muu testannu kyseisen kirjan reseptejä ja löytäny jonku ehdottoman suosikin? Heitelkääpä tänne päin, niin me tiijetään alottaa heti niistä parhaista. Ihan vaan siltä varalta, että jossain vaiheessa ollaan niin palloja, ettei päästä ovesta ulos ja kauppaan ostamaan raaka-aineita.

Ja viimeinen randomdemonstraatiokuva minun suuresta suusta suusta, jonne mahtuu muffini poikineen.

Ennakkoviikonloppu

Poikaystävällä on poikkeuksellisesti ensi yö töitä, joten tää sen asunto on tämän yön minun. Aattelin järjestää eka hillittömät kotibileet, mutta laskin, että tunnen täältä päin ehkä noin kaksi ihmistä ja nekin asuu itse asiassa sen verran kauempana, että luovuin ajatuksesta. Sitten mietin myös vaihtoehtoa B. Olisin lähtenyt kaupungin yöelämään, mutta ensin olisin tarvinnut täältä kyydin keskustaan ja sen jälkeen olisin ehkä kaivannu jälleen sitä seuraa, ja siis nimenomaan kaveriseuraa. Hylkäsin myös vaihtoehdon C eli pyörähtää tuossa paikallisessa, koska luulen, että en pääse sisään, koska en omista karhulippistä ja pilottitakkia. Sitä paitsi, paikka on muutenkin minun makuun ehkä vähän liian korkeatasoinen. Tähän päätelmään tulin, kun kuulin J. Tukiaisen vetäneen siellä keikan tässä pari kuukautta taakse päin...

Sen sijaan hain lähikaupasta chilipähkinöitä (jotka melkein jo söin) ja terveellisiä juttuja dipattavaksi. Vietän täällä rauhallista koti-iltaa nauttien tästä yksinäisyydesta ja dippijutuista, eh. Ehkä telkkarista tulee vielä lisäksi jotain aivot pellolle -viihdettä (kuten esim. Idols).

Olin jo toivottaa teille hyvää viikonloppua, kunnes muistin, että sehän on vasta torstai! (Oon vähän sekasin näistä päivistä, koko elämä on yhtä viikonloppua...) Tai no, luulen, että en huomenna kovin suuria ehdi päivitellä, joten ehkä voin jo vähän ennakoida! Mukavaa viikonloppua, koettakaa olla palelluttamatta neniänne!

Päivän asu -deja vu

Torstaina unohettiin kauppaan lähtiessä molempien avaimet sisälle. Normaalisti muistutan niistä joka kerta, kun astutaan ovesta ulos, mut tällä kertaa ajattelin, että se avaimista jankuttaminen on varmasti tosi ärsyttävää. Että oonpa hiljaa. Samaan aikaan selän takaa kuulu, miten ovi paiskautu kiinni ja sitten "onko sinulla avaimia?". No, arvatenkaan ei ollu ja niin oltiin romanttisesti ulkona. Onneks meillä oli sentään auton avaimet, joten päästiin hakee syötävää. Hyvä ruoka, parempi mieli. Ja onneks poikaystävän porukoilla tuossa vartin ajomatkan päässä on vara-avain.

Tehtiin sitten jäätävän hyviä kotihamppareita (aamupalaksi kello neljä iltapäivällä)! Sekä broilerilla että lihapihvillä. Ja luonnollisesti en tietenkään jaksanu ees syödä kaikkea, joten syötin sitten puolet lihapihvihampparista Batmanille. Tomaatit se jätti, kaiken muun söi. Valitettavasti. Sen hengitys haisi nimittäin aamulla ihan jäätävän pahalle. Yritin neutralisoida sitä maidolla, mut en oo ihan varma, että helpottiko vai pahensiko se asiaa. Hajun syyksi pistettiin kevytmajoneesi.

Tänään muuten syötiin aamupala jo kolmelta iltapäivällä. Hirvenjauhelihapihvejä ja perunamuussia. Lähettiin nimittäin sinne poikaystävän porukoille palauttaa lainassa ollutta autoa ja vara-avaimia. Ne vara-avaimet muuten unohettiin ottaa sinne mukaan. Lounaaksi syön tässä parhaillaan daimsuklaata ja illallinen aateltiin hakee kiinalaisesta. Tykkään tästä meijän loma/työttömyyselämästä.

Illaksi oltiin tehty suunnitelma pienestä road tripistä Raaheen valmistujaisjuhlille, mutta sen sijaan, että olisin kiskonut mekkoa päälle, niin löysin itseni pesuhuoneesta saksimassa hiuksia. Leikkasin hetken mielijohteesta latvoista kymmenen senttiä, jota ylläolevassa kuvassa yritän hyvin epäonnistuneesti esittää. Vasemmanpuoleisessa kuvassa rajaus jää reilusti latvojen yläpuolelle niiden lyhentymisestä huolimatta. Oikeanpuoleinen kuva taas on kovin tumma, minkä lisäksi lösötän, mikä saa latvat painumaan liian alas.(Ja kenet yllättää noi ylläolevat kamppeet? Jätin tarkoituksella pois ne kuvat, joissa näky kunnolla noi lökäpöksyt, jotka on nyt siis ollu päällä ehkä kolme viikkoa putkeen... )

Oikeasti halusin esitellä tässä tuota uutta salamaa, mistä jo aiemmin vihjasinkin. Kuvaaminen sisätiloissa kiinnostaa huomattavasti aiempaa enemmän, kun kameran kiinteen salaman sijasta on kunnon vehkeet. Heippa valkoset salamanaamat! (Tai siis heti kun opin sellaisen nätin salamankäytön, heh..)

Nyt on muuten silleen harvinaislaatuinen tilanne, että minulle on päässy näitä kuvia ja postausaiheita jonoutuu. (Jos suomenkieli ei tunne tarvittavaa sanaa, keksin sen ite.) En vaan ehi siirtää kuvia koneelle ja nettiin, koska toi parempi kone pyörittää jedipeliä melko ahkeraan ja sillon, kun jedipeli ei pyöri, niin vietetään parisuhdeaikaa. Nyt tein taktiset ja varasin hetken tuolta toiselta koneelta niin, että sain kuvat siirrettyä, muokattua ja iskettyä nettiin. Nyt sitten voin näpytellä postausta tältä pikkukoneelta samaan aikaan, kun jedit pelastaa universumia. Kätevää.

Ai niin, pakko heittää vielä tähän loppuun yksi hyvä (vaikkakin nyt jo tosin vähän vanha) juttu. Kaveri soitteli tuossa ennen joulua, että oli jostain syystä hakenut googlesta hakusanalla s ä ä l i t t ä v ä ja löytänyt kuvia minusta. Elämäni tarkoitus on täytetty.

Niksi-pirkka

Miksi takeissa on irrotettavat huput? Niitä tilanteita varten, kun metsälenkillä sattuu törmäämään valtaisaan suppilovahveroilmentymään, mutta taskuista löytyy vain kaksi litran pakastepussia. Päivän saaliina siis kaksi litran pussia ja kaksi hupullista suppilovahveroita. Osa jouduttiin jättää metsään, kun ei yksinkertaisesti saatu enää mahtuu mihinkään.

Noissa hupuissa on tosi kätevä toi kiristyssysteemi. Lisäksi niistä kuminauhoista on helppo kantaa koko setti. Äiti on harrastunut tätä aiemminkin, joten se on testannut systeemin ja oppinut hyödyntämään kaikki hupun ominaisuudet.

Lomaraportti

Viikko meni just niiku loman kuuluukin mennä eli sängyssä makoillen. Alunperin suunnitelmissa oli viettää yks sänkypäivä, mutta lopulta vietettiin vaan yksi ei-sänkypäivä. Tosin se vietettiin reteesti ulkomailla, eli Haaparannassa nuuskanhakureissulla. Ite en niin tuosta nuuskasta perusta, etenkin kun sain siitä minuutin vierailusta nuuskatukussa yhdeksän tunnin järkyttävän päänsäryn. Sen sijaan tein pari ostosta Ikeasta. (Joka siis oli se reissun päätarkoitus sen Candy Shopin ohella...)

Jos tuolta Ikeasta ei nyt muuta löydy, niin edullisia kynttilöitä sitten. Tosin omaan kotiin en tuonut mitään, vaan jätin nuo Kempeleeseen, missä siis epävirallista lomaani olin viettämässä. Minulle on luvattu siellä romanttinen kynttiläilta, mutta se on aina kaatunut kynttilöiden puutteeseen. Toiminnan ihmisenä järjestin sen tunnelman sitten itse, harmi vain, että loma loppui just kun saatiin kynttilät viriteltyä... No okei, täytyy myöntää, että kyllä on ollut romanttiset kynttiläillalliset ja kaikki, mut ei todellakaan minun toimesta. Oikeesti vasta opettelen tätä lällyilyä, heh. Mutta en valita!

Sen verran kuitenkin tsemppasin tätä naisen roolia varten, että ostin Ikeasta myös piirakkavuoan, juustokakkuvuokahärdellin tai mikä ikinä se viralliselta nimeltään onkaan ja taikinakulhoja. Enkä niitäkään tuonu tänne Kajaaniin, vaan ajattelin, että on helpompi olla hyvä emäntä jossain muualla kuin kotona. Pistin kulhot testiin jo heti viikonloppuna ja leivoin sämpylöitä. Taikauuni tosin teki ensimmäisestä pellillisestä kiviä, että se siitä hyvä emäntä -esityksestä.

Tosin toinen pellillinen onnistui jo paremmin. Ja jos jotain positiivista haetaan, niin ensimmäisen pellillisen kivettymisestä huolimatta sämpylöistä tuli tosi kauniita, mikä on ihan uutta yhdistettynä Suviin keittiössä. Sämpylät oli ihan perussämpylöitä, mitä nyt lisäsin vähän kaurahiutaleita. Ohjeessa oli desin verran, mut ite laitoin ainakin kolme, koska en tehnyt sitten kuitenkaan sen ohjeen mukaan. (En jaksanut kävellä keittiöstä tietokoneelle kahtoo niitä määriä ja ainesosia.) Ja jos nyt joku luulee, että se kivettyminen johtui jauhojen liikakäytöstä, niin normaalisti niin ois voinu ollakki, mut kun tällä kertaa jätin sen taikinan tarkotuksella löysäksi, ettei niistä tulis kiviä.

Etukäteen suunniteltiin, että kokeillaan tehä loman aikana muutaman kerran jotain sellasta ruokaa, jota kumpikaan ei oo ennen tehny. Minun kohdallahan tuo ei oo mikään ongelma, koska teen lähinnä pastaa broilerilla ja sen eri variaatioita. Tsemppasin kuitenkin sen verran, että tein suppilovahverojauhelikastiketta ja perunamuusia, eli vähän sinne päin. Petri taas teki toisena päivänä broileririisiananasfetahässäkkää, joka oli myös vähän spesiaalia. Ainakin minulle. (Ja tosi hienoo alkaa käydä näitä ruokia läpi nyt, kun en ehtinyt käydä tänään kaupassa ja täällä kotona ei oo mitään ruokaa.) Semmonen loma se. Tai siis eihän minulla lomaa oikeestaan ois ollu, mut vietin semmosta kuitenkin.

Ostettiin Ruotsista Batmanille tuliaisiksi vinkuva tennispatukka, jota on nyt heitelty kaksi päivää pitkin Kempeleen metsiä. Loppukevennyksenä ehkä ekan päivän reissun onnistunein kuva.

Gourmet

Olin varautunut siihen, että kun saan perjantaina Canonin 50 millisen, niin vietän koko viikonlopun katsellen maailmaa etsimen läpi. No, ulkona sitten satoi vettä suunnilleen noin koko viikonlopun tai sää oli muuten vaan kurja, eikä enää kauniin syksyinen. Ainoat kuvat oli sitten säälittävät testiotokset sisältä ja niistäkin 90 prosenttia on sellaisia, joita en täällä julkaise. Ja ne jäljelle jääneet on luonnollisesti niitä epäonnistuinempia kaikista. Heh.

Mut viikonloppu oli huippukiva! Perjantaina löysin vaahteranlehtiä ja tammenterhoja, joista tulin niin iloiseksi, että raahasin niitä kotiin täydet taskut. Ilta meni kotioleillessa hyvässä seurassa, ja lauantaiaamulle olin sopinut lastenhoitokeikan. Päivällä sitten katsottiin Star Wars -episodin viiden ja kuudes elokuva, eli ne loppui siihen ja oon taas astetta sivistyneenpi. (Se Titanic on edelleen katsomatta, mut toisaalta on hauskaa järkyttää ihmisiä kertomalla, etten oo sitä nähny, joten se ehkä saakin vielä olla.) Iltapäivästä käytiin vielä vajaan kahden ja puolen tunnin kävelylenkki, ihan vaan, ettei ois menny sohvalla makaamiseksi koko päivä.

Ja sitten peruskynttiläillallinen. Hirven sisäfilepihvejä ja perunamuussia, tämmöstä joka opiskelijan ruokaa. Ja lähes kaikki oli lähiruokaa. Hirvi oli oman seuran hirvi, perunat ostettu marketista, mutta kuitenkin naapurikunnasta lähtöisin, puolukka-kesäkurpitsahillo oli mummun keräämistä/kasvattamista raaka-aineista ja mummun tekemää ja ruisleipä paikallisen leipomon tuote. Jälkiruokana oli vadelmarahkaa ja vadelmat on minun omin käsin tänä kesänä poimimia. Oikeastaan ainoastaan maitotuotteet ja mausteet oli ei-lähiruokaa. (Ja jos joku nyt hoksaa noi viinilasit ja miettii, että tehtiinkö viinikin ite, niin voin paljastaa, että juotiin niistä laseista maitoa.) Mietittiin tuossa, että jos ravintolassa tämmöisen setin tilais, niin se ois jotain neljäkymppiä.

Tänään oon ollu melko rennosti. Tulin käymään kotona, mutta urheilin sen verran, että käytiin vaaralla patikoimassa. Ei siis oo menny pelkästään laiskotellessa (ja äitin tekemiä ruokia syödessä) tämäkään päivä! Nyt pitäis vielä pakata reppu huomiselle ja aamulla oliskin sitten aikainen herätys ja jahtipäivä! Tiistaina jos taas palais karusti arkeen ja alkais purkaa opinnäytetyötä varten tehtyä tutkimusta.

Toffeeta

En jaksanut koulusta tullessa pysähtyä kaupassa ostamassa mitään välipalaa, joten tulin kotiin ja avasin pakastimen. Totesin jäätelön olevan huomattavasti hirvenlihaa helpompi ratkaisu ja söin välipalaksi sitten sitä. Sitten minulla alkoi tulla iltanälkä ja suunnittelin paistavani valkosipulileipiä oliiviöljyssä, mut sitä ennen aattelin testata kotitekoista toffeeta, koska jääkaapissa oli kermanjämät. No, nyt sitten en jaksa enää säätää niitten leipien kanssa, mut toffeesta tuli hyvää!

Kermaa ei ollu yhtä paljon kun ohjeen mukaan olisi pitänyt olla, niin pistin jatkoksi laktoositonta maitojuomaa. Ohjeessa käskettiin keittämään, kunnes voi-kerma-sokeri -seos muuttuisi ruskeaksi. No, keittelin tuota litkua tuossa ties kuinka kauan ja vartin päästä eka värimuunnos oli lähinnä vihreään taittava keltainen. Siinä vaiheessa meinasin luovuttaa, mutta purin hammasta ja lisäsin hellaan tehoja ja annoin homman kiehua ihan kunnolla. Ja alkoihan sitä väriä tulla! Siinä vaiheessa kun keittiössä alkoi haista vieno palaneen käry, niin otin pannun pois levyltä.

Jossain vaiheessa sitten tajusin, että olin onnistunu soveltaa kaikkien ainesten kanssa, mut en omista tällä hetkellä minkäänlaista leivinpaperia, jonka päälle toffeesotku olis pitäny levittää jäähtymään. Nää on niitä hetkiä, kun tajuaa, että toisilla noi keittiöhommat ei oo verissä. Onneks nykyään miestenkin on sallittua laittaa sitä ruokaa, sillä muuten minun tulevat lapset joko kuolis nälkään tai lihois niistä ainaisista eineksistä. Ja siis minulla toi ehdoton vaatimus miehelle on kokkaustaito, jos se nyt meni joltakulta ohi.

No mut siis takasin toffeeseen! Levitin sitten mössön keraamiselle piirakkavuoalle. (Eka meinasin teflon-pinnoitettua, mut onneks tajusin kerrankin, että saatan joutua rapsuttamaan sitä toffeestysteemiä siitä asiasta irti.) Ja melkein annoin sen toffeen jäähtyä kokonaan, ennen kun menin paloittelemaan ja rapsuttelemaan sitä irti siitä posliinista. Ja hyväähän siitä tuli! (Tosin nyt minulla on sen verran huono olo tuosta sokerimössön mättämisestä, että joudun ehkä vielä sittenkin tekemään jotain leipähommia iltapalaksi tilanteen tasapainottamiseksi...)

Ja alkuperäinen resepti on siis ensimmäinen, jonka löysin ja löytyy täältä. Ja siis pistin sekaisin kuohukermaa ja laktoositonta maitojuomaa. Ja tuota piti keittää varmaan joku puoli tuntia, ja koko ajan piti hämmentää.

P.s. Hirveen rankka homma oikeesti, kun menin avaa yhen viinipullon testatakseni, että onko se jo menny pilalle (ei se kai ollu), niin nyt joudun juomaan sitä lasillisen joka ilta, ettei se tosiaan vanhene nyt avattuna. Toinen vaihtoehtohan ois kiskasta se kerralla menee, niin ei tarvis stressata enää siitä vanhenemisesta, mut kalsarikännit ei nyt houkuttelis kauheesti. Huh, tää minun elämä on kauheen rankkaa.