Qstockii!

Qstock-viikonloppu on onnellisesti ohi! Ja vaikka hellettä rakastankin, myönnän, että festareille se oli vähän liikaa. Esimerkiksi päälavan edusta oli suojattu mustalla kumimatolla, joten nestehukan välttääkseni pysyttelin sitten vain kuuloetäisyydellä varjopaikassa. Vasta pahimman paahteen jälkeen mentiin bailaamaan lähemmäs ja tuolloinkaan ei lähdetty tunkemaan lähellekään eturiviä. Mutta muuten oli kyllä huippuhauskaa, enkä lopulta edes joutunut olemaan kauaa yksin, vaikka etukäteen stressasinkin. 

Ja hei, nämä olivat itse asiassa elämäni ensimmäiset oikeat festarit alueella, haha! Itsellä oli päällä vähän paniikkiolo, kun olin ajatellut näkeväni enemmänkin artisteja, mutta en yksinkertaisesti ehtinyt joka paikkaan. Täytyy myöntää, että musiikillisesti minulle sopii parhaiten yksi artisti kerrallaan, ettei iske runsaudenpula, enkä sitten osaa keskittyä mihinkään.

Tällä kertaa en ollut festareilla kuvaamassa, vaikka kamera olikin mukana. Nappasin kuitenkin muutaman fiiliskuvan ja vaikka itsekriittisyys meinaa taas ottaa vallan, heitetään nämä nyt tännekin. 

Kuva: Pasi

Sydämeni suuri hiljaisuus

Harvoin jaan mitään musiikkimaustani täällä. Kuuntelen kuitenkin tosi monenlaista ja nyt on pakko jakaa yksi tämän hetken kuunnelluimmista, ehkä vähän yllättävä veto.

Ensiksikin Eino Leino ei ehkä oo kovin mediaseksikäs nimi, mutta koska tämä ei oo mikään trendiblogi, tämä sopii tänne paremmin kuin hyvin. Oon saanu Eino Leinon Nocturne-runosta mielettömästi inspiraatiota kuviini tässä viime vuosien aikana. Tälle runolle on tehty miljoona (tai ainakin nopealla tutkimuksella löytyi kolme) eri sävellystä, mm. Vesku Loirin tunnetuksi tekemä Hietasen ja Wesslinin sävellys, jonka minä oon oppinu tuntemaan. Löysin tässä pari päivää sitten minuun kovaa kolahtavan tulkinnan tästä runosta ja juurikin tuolla edellä mainutulla sävellyksellä.


Suosittelen poikkemaan välillä siltä soitetuimmat-soittolistalta. Mitä tykkäsitte?

Minulla on tässä jonkin verran ylimääräistä aikaa tuolta koiran vahdinnalta ja pissien luutuamiselta. Käytin sitten osan siitä ajasta siihen, että pyörähdin mummolassa lainaamassa Suuren Toivelaulukirjan, jotta voisin opetella pianolla tuon Nocturnen. (Ja tämä versiohan löytyy siis kirjasta numero 12, jos joku kaipailee..) Yritin soittaakin, mutta ajoitin soittoni just Junnun päiväunille, niin eihän siitä mitään tullut. Koira ryntäsi salamana paikalle ja sitten rynnättiin jo salaman ulos pissille. Toisien päiväunien aikaan läksin sitten tuonne lähimetsään, joka on blogia pitempään seuranneille jo aivan tuttu paikka.

Oon se ihminen, jonka stressi näkyy ensimmäisenä unissa. Alkaa mennä levottomiksi ja oudoiksi. Tiijän, että stressaan töitten päättymistä, mutta ilmeisesti alitajunta stressaa jotain muutakin... Näin nimittäin unta, että tapasin komean ja mukavan miehen. Vähän niin kuin satujen prinssi. Sitten tämä meidän juttu kehittyi niin pitkälle, että pussattiin ja tiedätte varmaan sen sadun prinsessasta ja sammakosta. Tästä unesta tuli käänteinen versio siitä. Se mies alkoi paisua ja paisua ja muuttui sohvalla murahtelevaksi örkiksi. Näytti just vähän sammakolta. 

Että ihan oikeesti hei alitajunta, voisinko saada pitää sen prinssini edes siellä unissa. Ens yönä sitten, okei..?