Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhojen muistelua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhojen muistelua. Näytä kaikki tekstit

30. joulukuuta 2012

Vuosi 2012


Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Oonpa tainnut saadakin. Lisäksi on tullu valtava kasa uusia kavereita.

Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Oon varmaan tehnyt montakin sellaista asiaa, mutta en kai mitään ns. isoja juttuja. Mutta sellaisia, mistä oon jo pitemmän aikaa "haaveillu", niin kävin Lontoossa. Ja edellisessä postauksessahan puhuin jotain odotettavissa olevasta uudesta kokemuksesta, niin kävin eilen katsomassa SM-liigaa, ja nimenomaan Kärppien pelin. Haha, oli nyt tässä päällimmäisenä mielessä...

Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Alkuvuodesta vielä seurustelin joo.

Yksi pitkäaikaisimmista haaveistani toteutui. Aloin opetella kitaransoittoa kerrankin niin aktiivisesti, että ehdin oppia muitakin sointuja kuin A7 ja D. Ja sain oman kitaran! (Ja ääh, kuinka haluan taas lyhyet etuhiukset, kun katson näitä alkuvuoden kuvia...)

Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Se Lontoon reissu perheen kanssa on ehottomasti yksi. Ja sitten yksi lämmin kesäyö, kun pidettiin sadetta pitsalaatikon alla. Ja kun Batmanin lääkäri totesi, että voijaan kokeilla jättää lääkitys pois ja Batmanin keho kesti sen.
Ja sitten jos oon vähän tylsä, niin tietysti se, kun kuulin että sain vakkarityöpaikan kaiken sen stressaamisen jälkeen. Ja kun kuulin, että sain vielä ylennyksenkin vielä vuoden päätteeksi.

Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En. Oon huono riitelijä, kun tulee heti huono omatunto ja muutenkin pyrin välttämään konflikteja viimeseen saakka.

Kävin Helsingissä moikkaamassa Saraa ja Riikkaa. Pieni piristysreissu alkutalveen, jolloin olin tosi maassa johtuen kaikista vastoinkäymisistä.

Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Juu, varmaankin melko paljon. Tämän vuoden aikana on tapahtunu niin valtavan isoja asioita, että ois hullua väittää, ettei ne ois muuttanu minua mitenkään.

Oletko lihonnut?
Enpä usko. En kyllä harrasta painon tarkkailua, mutta sen mitä kerran vuojessa oon käyny vaa'alla näiden "aikuisvuosien" aikana, nii aina se on näyttäny samaa. 

Aloin harrastaa avantouintia. En ois koskaan kuvitellu ihastuvani tuohon lajiin, mutta niin vain kävi!

Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
Haha, oon varmaan tosi tylsä, kun en oo saanu koskaan porttikieltoa mihinkään.

Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
Käyn elokuvissa muutenkin niin harvoin, että eipä oo tullu yksin lähettyä.

Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
Enpä oo.

Kävin ekaa kertaa Lontoossa. Kaupungissa, joka on ollu must see -listalla pitkään.


TURHANPÄIVÄINEN ÄLYKKYYS: 

Kuka oli paras uusi tuttavuus?
En voi nimetä ketään yhtä henkilöä. Niinkun jo aiemmin taisin todeta, niin oon tutustunu tosi moneen uuteen ihmiseen tänä vuonna. 

Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei kukaan läheinen, mutta monet entiset luokkakaverit saivat kyllä lapsia, mikä on ihan hirveetä! Tai siis tosi ihana asiahan se on, mutta hirveetä siksi, että oma elämä on tuossa suhteessa aivan vaiheessa...

Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei onneksi tainnut.

Valokuvasin paljon mm. luontoa. Yksi kesän hienoimmista kuvausreissuista oli ehdottomasti reissu Hepokönkäälle.

Missä maissa kävit?
Englannissa, en tainnut tänä vuonna ehtiä sen kummemmin mihinkään, vaikka olihan meillä kova suunnitelma pyörähtää Haaparannassa hakee nuusk... Ei vaan oikeesti siis käyvä Ikeassa.

Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012?
Haluaisin saaha tietyt asiat tässä elämässä tasapainoon. Viime vuojen stressasin ensin töitten vuoksi ja kun työasiat oli ok, niin vaivasin päätäni ihmissuhdeasioilla. Lisäksi hain viime vuonna yliopistoon, mutta pääsykokeessa jäi sitten pari pistettä uupumaan. Tänä vuonna haluaisin olla sen muutaman pisteen parempi, mikäli nyt vielä oon sitä mieltä, että se ois miun juttu... Mutta katselee nyt tätä työtilannetta.

Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012?
No en kyllä osaa sanoa yhtään! Ehkä äitin synttärit, kun se nyt on semmonen, jonka muistaa ja sen aikaan tapahtu se Lontoo.

Vuonna 2012 innostuin hameista ja mekoista ja opettelin käyttämään niitä. Tässä asussa en muistaakseni käyny missään julkisella paikalla, mutta tämä oli silti yksi lemppareistani omasta vaatekaapista!

Kärsitkö vammoista?
Jatkuvasti. Mutta en mistään lääkäriä vaatineista, onneksi.

Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Ehkä tämä tietokone, koska kitaraa ei varmaan lasketa, koska äiti makso sen ikään kuin valmistujaislahjana. 

Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Ahm.. Äitin varmaan, kun se kesti minua alkuvuojen, kun jouduin asuu jonkin aikaa kotonakotona ja olin vielä töissä äitin työpaikalla.

Tein kesällä hurjana töitä, mutta ehin onneksi välillä lepäilläkin ja nauttia elämästä. Lisäksi meille kotiin muutti Junnu pikkuinen. Vuoden suloisuus!

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Hah, kuinka reilua ois alakaa luettelee nimiä tässä? Kyllähän näitä oli, mutta ei siitä sen enempää.

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Ruokaan, vuokraan, sisustukseen...

Vuoden 2012 ihmiset?
Tässä on jo ruodittu kaikki läheiset, joten ehkä tähän ois coolia vastata joku kansallisesti tai maailmanlaajuisesti merkittävä henkilö. Mutta oikeestaan en keksi ketään, kuka ois tehny erityisesti tänä vuonna jotain sellaista, että se olisi jäänyt mieleen.

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Tavallaan ja tavallaan, työhommat stressasi vuosi sitten. Nyt on töitä, mutta muuten oonkin sitten monta kertaa enemmän hukassa nyt kuin silloin. Olin kyllä varmasti onnellisempi tuolloin, jos nyt katsotaan mielialaa yleisesti.

Sain töitä ja asunnon Oulusta ja muutin pois Kainuusta. Paikasta, joka oli olu ollu minun koti edelliset 23 vuotta. 

Lihavampi vai laihempi?
En usko, että paino on liikahtanu kauheesti mihinkään suuntaan.

Rikkaampi vai köyhempi?
Haha, tässä varmaan tarkotetaan rahaa ja omaisuutta... Oon nyt totta kai rikkaampi, kun viime vuonna olin just valmistunu opiskelija ja nyt oon ollu kuitenkin lähes koko vuojen työelämässä.

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Ei tule kyllä mieleen. Ehkä olisi voinu liikkua tai alkaa harrastaa jotain, tai toteuttaa itseäni enemmän tuolla valokuvauksen puolella. Mutta ei nämä oo semmosia asioita, joita ees mitenkään harmittelisin.

...entä vähemmän?
Toivoisin, että minun ei olisi tarvinnut murehtia niin monesta asiasta tämän vuojen aikana. Jos stressi ja murheet lyhentää ikää, niin tämä vuosi on kyllä vieny muutaman vuojen sieltä loppupuolelta. Oon menny niin vuoristorataa, että ensi vuojelle riittäis joku possujunakyyti.

Hankin kaukolaukaisimen kameraan ja muiden mallien puutteessa kulutin aikaa kuvaamalla itseäni.

Miten aiot viettää uuden vuoden?
Jos ihan vaan omassa seurassani, katsoisin vaikka leffan ja söisin jotain hyvää. Menisin sitten ajoissa nukkumaan. Ei mitään ihmeellistä siis. Juhlin vähän jo eilen, koska kaverit on töissä vuojenvaihteessa. Tai sitten jossain mökkeilemässä, mutta minulla ei nyt ollu mitään semmosta porukkaa, johon ois voinu hypätä mukaan. Ja Kainuuseenkaan en jaksa lähteä ajelee, kun just siellä kävin. Ihan hyvä näinkin.

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mitä se olisi?
Hmm. En usko, että voisin yhtä hetkeä muuttamalla vaikuttaa tämän hetkiseen elämääni niin paljon, että se muutos kannattas tehä. Ja toisaalta, miksi lähteä ees muuttamaan niitä mitättömämpiä juttuja. Kai sille, että asiat tapahtuu, on syynsä.

 Rakastuitko vuonna 2012?
En rakastunut.

Koin yhden elämäni upeimmista päivistä, noin niin kuin visuaalisessa mielessä. Tein yötyötä ja missasin kaiken auringonvalon, paitsi tänä yhtenä pakkasaamuna, kun olin käymässä Kainuussa. Otin muutaman parhaista valokuvistani ikinä tuona päivänä.

Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Kun muistais vielä alkuvuojen... Mut viimesimmäksi nyt Roba. Ja nii, tietenkin Maajussille morsian! Haha..

Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En usko, että oisin ylipäätään vihannu ketään koskaan silleen oikeesti, pitemmän kaavan mukaan. Ehkä hetkellisesti oon saattanu tuntea vihaa, mutta tuskin vihannu. Joten en. 

Mikä oli paras lukemasi kirja?
Luin säälittävän vähän, etenkin siihen nähen, että minun piti alottaa lukemisharrastus kun muutin Ouluun. No, yksi, joka ainakin jäi mieleen, niin Katja Ketun Kätilö. Tykkäsin Ketun omaperäisestä kirjotustyylistä ja lisäksi se, että kirjan aihe liittyy Suomen historiaan, ja vieläpä sotahistoriaan, niin varmasti vaikutti myös.

Vietin erilaisen joulun töitten merkeissä. Aattoaamun ehdin olla kotona Kainuussa äidin joulupöydän äärellä, mutta yöksi ajelin jo Ouluun ja oikeastaan minun jouluni päättyikin siihen. Jouluun päättyi myös minun urani yöntyöntekijänä. Tammikuussa alkaakin sitten ihan uudet haasteet.

...entä musiikillinen löytö?
Hmm. En tiijä löysinkö mitään erityistä. Tykkäsin valtavasti Vain elämää -sarjan biisien uudelleenversioinneista ja monet ikään kuin heräs henkiin minulle. Ja joku Jari Sillanpää, jota en ois voinu ikinä kuvitella kuuntelevani, niin alkoikin kuulostaa mainiolta, kun se esitti muitten biisejä. Tai Katri Helena. Tai Cheek, josta en ennen välittäny yhtään, nii veti jonku puhelinlangat laulaa niin makeesti, että ei järkee!

Mitä teit syntymäpäivänäsi?
No en ees muista. Yleensä en tee mitään erikoista, käydään syömässä perheen kanssa tai juuaan lasit viiniä tms. jos satun olemaan kotona. Näky olevan tiistai, joten olin ihan vaan töissä varmaankin. (Jep, tarkistin, käytiin makkaranpaistoretkellä töissä. Tosin käytiin näköjään myös Kajaanissa ravintolassa perheen kanssa!)

Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
En oo kyllä ihan varma, että oonko ylipäätään pysyny järjissäni ollenkaan... Mutta jos nyt jotain pitää sanoa, niin varmaan se, että minulla on työt. Oon nyt tosi tylsä, mutta se on tänä vuonna ollu se juttu, mihin oon voinu tarrautua ja mikä on saanu ne ikävät asiat hetkeksi unohtumaan. Vaikkakin välillä töiden puute on meinannu viedä ne viimesetkin järjen rippeet.

2. syyskuuta 2012

Tyylihistoriaa, osa 2

Vaikka julkasen välillä kuvia siitä, mitä minulla on päällä, en luokittele itseäni milään tapaa tyylibloggariksi. En osaa nähä itelläni mitään tiettyä tyyliä, joten välillä tuntuu tyhmältä kuvata omia vaatteitaan. Oon kuitenkin tietoisesti kiinnittäny normaalia enemmän huomioo vaatteisiini ja ulkoiseen olemukseeni viimesen vuoden sisällä ja saan yllättäen nykysin melko paljon palautetta tästä "tyylistäni", joten tässäpä olisi kerralla tämmönen vähän kattavampi postaus aiheesta.

Tämän postauksen kuvat on nimenomaan nyt vuojen ajalta. Kuten tuossa edellisessä postauksessa sanoin, niin eniten minun tyyli on muuttunu tässä viimesen vuoden sisällä ja hioutunu melko hyvin sellaseen, että voin olla melko tyytyväinen vaatekaappini sisältöön. Ja oon kuitenkin tämmönen tuulella käyvä ja välillä en voisi kuvitellakaan päälleni muuta kuin tennarit ja farkut, joten sitä valinnanvaraa on hyvä olla.



Juu'u, ylemmässä kuvassa en oo ollu tappelussa, vaikka tuo huuli näyttääkin siltä... Minulla on aina syksyisin paha tapa leikata etuhiukset. Ja kevättalvesta lähen kasvattaa niitä pois kesää varten ja vannon aina, että nyt annan niitten kasvaa. Ja sitten tulee taas syksy ja nips naps. Tänä syksynä tuota ajatusta ei oo vielä tullu ja on ehkä olemassa mahdollisuus, että sitä ei tuukkaan, koska hiusten väri on nyt vaaleempi ja nuo etuhiukset ei näissä ehkä näyttäis enää yhtään niin kivoilta.

Oon edelleen vähän varovainen tiettyjen hameitten kanssa, en tunne oloani vieläkään kovin luontevaksi kaikissa tilanteissa. Tuommoset tunika- ja mekkomaiset vaatteet on sitten semmosia turvallisia välimuotoja ja sitten tuo musta hame, joka on kyllä ollu kovassa käytössä. Jotenkin miellän sen melko neutraaliksi ja näin ollen helpoksi käyttää. Ja oikeastaan, en ois uskonu, että sanon näin mistään hameesta, mutta oon jopa vähän kyllästynyt tuohon. Mietin jopa siitä luopumista, mutta ehkä joku tuunaaminen, kuten kuminauhan asentaminen alareunaan antaisi sille jotain uutta ilmettä.



Viime syksynä ostin elämäni ensimmäisen huulipunan! Se oli jo valtava askel, vaikka en ihan arkikäytössä tuon punan kanssa vielä tulekaan toimeen, vaan säästän sitä aina spesiaalitapauksiin. Edistystä kuitenkin niistä ajoista, kun testasin äitin oranssia huulipunaa ja tuijotin itseäni pelistä päässä vain yksi ajatus. "Ei enää ikinä."  Ehkä tänä syksynä uudella innolla ja inspiraatiolla... Ostin myös elämäni ekan kihartimen, jota minun hiukset oikeesti uskoo. Ennen tyydyin vain suoristusrautaan, jos jaksoin sitäkään. Vähän pehmeyttä, jota taas sitten peräänkuuluttaisin tuossa alemmassa setissä.

Tämä oli muistaakseni meijän pikkujouluilta, kun hame ois ollu auttamattomasti liian kylmä, mutta halusin kuitenkin jotain spesiaalia. Melko paljon vanhaa rokkisuvia, mutta kuitenkin jollain tapaa erilaista. Ehkä se on tuo fuksian värinen toppi ja kiharat, jotka tekee tästä asusta vähän naisellisemman. Tällä hetkellä pidän tosiaan tätä asua kuitenkin tyyliltään vähän kylmänä ja kovana siihen nähden, että pukeutuisin taas samoin. Hauskaa, että tämä asu on liian musta, kun jossain vaiheessa harrastin lähes kokomustaa pukeutumista. (Tosin sillon hiukset oli vielä ruskeat.)




Sitten taas vähän kohti pehmeämpää ja enemmän värejä. Kiitos kevätaurinko. Hiusten värikin alkoi ikään kuin itestään haaleta. Ja olin taas koululla työharjottelussa, joten tuohon pukeutumiseen oli helppo panostaa, vaikka välillä lasten iltapäiväkerhon vetäminen koetteli hameiden kestokykyä minun siveyttä.

Ostin elämäni ensimmäiset korkeavyötäröiset farkut, joitten kanssa koin henkilökohtaisen kriisin, kun niitten pesulapussa luki "leggins". Nuo farkut anto minulle kuitenkin hieman semmoset hillityt pin up -fiilikset ja käytin sitä sitten inspiraationa pukeutumisen lisäksi myös meikin suhteen ja kuuntelin sitä jatkuvaa kysymysten tulvaa. "Miksi sinulla on silmissä tuommoset viivat?"




Oon melko vahvasti sääpukeutuja. Jos ulkona on -30 niin laitan tasan varmasti ne toppahousut ja karvalakin, jos joudun ulkoilemaan. Niinpä sitten ilmojen lämmittyä uskaltauduin käyttämään hameita. Tuo ylemmän kuvan asu jaksaa huvittaa minua edelleen. Tavallaan tykkään siitä mielettömästi, vaikka toisaalta se on minusta vähän liiankin tyttömäinen. Minulla kun on tämä 19-vuotiaan naama, niin yritän kompensoida sitä sitten vähän aikuisemmalla pukeutumisella.

Alemman kuvan hameen ostin varmaan joskus puolitoista vuotta sitten, koska se oli niin hieno, mutta en sitä sillon koskaan käyttäny. Paitsi nyt lopultakin kaivoin sen kaapin perältä käyttöön saakka. Ja useampaankin otteeseen. Kertoo paljon siitä, miten tyyli on kehittynyt ja ennen kaikkea sen jokin siellä pään sisällä, joka ennen sanoi, että hameet sopii paremmin jollekin toiselle.




Oon löytäny myös hennon roosan värin. En ois koskaan kuvitellu, että se tulee vastaan yhtä aikaa hiusten vaalentamisen kanssa. Kerralla pehmoksi. Ehkä se oli tämä kesä, joka muuten oli niin ankea ja kaipasi jotain herkkyyttä. Se lukioaikainen, tummiin vaatteisiin pukeutunut Suvi olisi varmasti tukehtunut pullaansa, jos olisi nähny nämä kuvat. Että julkisesti pukeudun näin. Ja että vielä viihdyn ja koen vaatteet omikseni. Se Suvi ois kiristäny tennarit tiukemmin jalkaansa, ihan kaiken varalta.


Yksi minun kesän lemppareimmista yhdistelmistä. Näihin kuviin tiivistyy hyvin minun tämänhetkinen tyyli. Kontrasteja! Röyhelöpaita yhdistettynä farkkuihin ja tennareihin. Tennaritkin on kyllä kokenu tässä melkoisen muodonmuutoksen. On nimittäin nuo silkkinauhat nahkatennareissa vähän eri juttu kun ne kirkuvan punaiset versiot, joita en juuri jaloistani pois päästänyt.



Semmoista. Melko kaukaa on tultu tähän päivään. Ja paljon on vielä hiottavaa, mutta vähitellen oon ensinnäkin löytäny konkreettisesti sen tyylin, mikä minua kiehtoo ja vielä kaiken lisäksi uskaltanu ottaa sen käyttöön. Toki talveksi varmaan alan kaivata taas jotain vähän rokimpaa puolta, mutta osaan varmasti yhdistää sen tähän sopivaksi.

Tyylillisesti minua siis kiehtoo mm. pin up, semmonen tietty vanhan ajan glamour, 50- ja 60-luvut, maalaisromantiikka ja samalla rock. Kaikki sopivasti toisiinsa yhdistettynä. Ja tosiaan, oon nyt vuoden aikana ostanu enemmän hameita/mekkoja kuin housuja. Ja oon opetellu käyttämään korkokenkiä myös arkitilanteissa. Vielä se huulipuna. Ja muutaman peruskampauksen voisin opetella. Kyllä tästä vielä hyvä tulee, kun vaan jaksaa kärsivällisesti kehittäää...

1. syyskuuta 2012

Tyylihistoriaa, osa 1

Mistä tässä lähettäis liikkeelle... (Hei nyt jos ootte kiireisiä, niin suosittelen skippaamaan tämän postauksen!) Lupailin teille jotain tyylipostausta läpi blogihistorian. Mutta joo, eihän minun vaatteista oo mitään kuvia! Tai no korjaan. Vaatteita on kuvissa, mutta niiden kuvien taso ei varsinaisesti päätä huimaa... Esimerkiksi tässä on laatumuokkausta siltä ajalta, kun Paint oli ainoa minun tuntemani kuvanmuokkausohjelma:


Mietin kovasti, että mistä löydän jotain cooleja tyylinäytteitä, koska tällä koneella on kuvia tasan tältä kesältä ja ulkoisella kovollakin vain jostain abivuosilta lähtien. Kunnes keksin nuo minun ihan oikeet kuva-albumit! Nyt tullee kovvaa settiä!



Vuosi 2003 eli olin kasiluokalla. Hatun tein ihan itse ja valitettavasti sitä koulussa muistaakseni käytin. Housut oli jotain ylihienoa! Niissä oli niin leveet lahkeet, että kengät jäi kokonaan lahkeitten sisään. Ja ostettu vielä Vero Modasta sen ainaisen Seppälän tai marketin sijaan ja olihan ne varmaan kalliitkin, mutta kun alennuksella sai! Ja huppari. Minulla on oikeesti huppari päällä noin 80 prosentissa noitten vuosien kuvista.

Ja niissä lopuissa on sitten tuommoinen oikeanpuoleisen kuvan paidan kaltainen T-paita, jonka alla on ikään kuin toinen paita, jossa on sitten pitemmät hihat. You know? Ja tuo paitahan oli vielä niin extrahieno, kun se oli ostettu ihan Turun H&M:ltä. Se oli sitä aikaa, kun H&M oli vielä harvinaisuus näillä leveyksillä. Se oli vähän liian nafti heti ekasta pesusta, mutta silti sitä piti pitää. Ja kun kellään muulla ei ollu samanlaista.

Ja nuo kampaukset. Pikkuletit täysin omista hiuksista, eli näyttipä tosi hyvältä. Tai sitten krepatut hiukset kahella sivuponnarilla. Ja hei, nuo kuulokkeet oli televisioon. Minun uudenvuodenaaton juhlinta koostui sipseistä ja Rukajärven tie -elokuvasta, joka valitettavasti keskeytyi tinan valamisen vuoksi. Mutta onneks sentään oli langattomat kuulokkeet, nii ei repliikit menny ohi. Ihan oikeesti Suvi...




Sitten puolenkymmentä vuotta eteenpäin ja toteamaan, että tyylissähän ei oo juuri muutoksia. Ylempi kuva on tosin vähän spesiaalimpaa matskua, vuosi 2007 ja jotku opiskelijabileet. Mutta hiukset sentään on taas ollu hyvin. Muuten aivan hyvä yritys...

Ja tuo alempi kuva, joka on muuten otettu siellä samalla putouksella, missä kävin taas tänä kesänä. Kevät 2008, farkut ja huppari. (Katsoin myös muutamaa kuvaa tuolta väliltä ja kaikissa on se perus farkut ja huppari...)  Hiukset sentään on melko maltillisesti ponnarilla!! Tuona vuonna kirjoitin ylioppilaaksi ja ostin lahjarahoilla tuon vieläkin ahkerassa käytössä olevan Canonini, joten nyt niitä kuvia alkoi sitten tulla!

Tai no, itse en tietenkään koskaan päätynyt sinne kameran eteen, näemmä...



Sen sijaan kuvailin paljon sisustusta. Tosin olin tuollon ylivarovainen kuvaamasta koko olohuonetta kerrallaan. Koska kuvathan menee nettiin ja sieltä vaikka mihin. Juu'u. Ylempi kuva on ekan oman asunnon makuuhuoneesta ja alempi kuva on niiltä ajoilta, kun leikittiin silloisen poikaystävän kanssa kotia ihan ruhtinaallisesti omakotitalossa.

Mutta sitten alkaa olla jo näitä kuvia, jossa oon itekki mukana.


Värjäsin hiukset mustiksi joskus kesällä 2009 ja tää kuva on otettu yli vuosi siitä eli syksyllä 2010. Minun mielestä tässä on vähän teinimäinen tuo tyyli, en tiijä mistä johtuu. Ja tosi hienoo, koska käytän edelleen kaikkia osia tästä asusta. Ehkä ne on nuo hiukset tai tuo ilme... Apua? Mutta meikki oli tuollon hyvin hillitty, vaikka se ei ehkä tässä kuvassa tuu kovin hyvin esille. Toivottavasti näytän nykysin vähän aikuisemmalta, haha!



Sitten alkoi olla jo vähän yritystä. Olin talvella 2011 työharjottelussa toimistossa, jonne sitten saattoi panostaa tuohon pukeutumiseen, koska keskellä päivää ei rämmitty metässä tai kiipeilty seinillä. Ja ilmeisesti tässä vaiheessa aloin oikeesti kiinnittää huomiota tuohon pukeutumiseen muutenkin, koska aloin kuvailla näitä asuja ja päätin alkaa muokata vaatekaappia enemmän sellaiseksi, johon voisin olla oikeesti tyytyväinen.


Sitten jotain satunnaista tyttöjen iltaa ja niitä hetkiä, kun oikeesti kokeilin pokkaani vaatteiden suhteen. Jäätävät imagolasit ja huivi kaulassa. Vähän taiteilijamaista. Mutta jollain tapaa tykkään tuon illan asusta paljon!


Ja sitten kevättä, tennarit on kyllä edelleen ollu in!, vaikka näissä kuvissa onkin alkanu näkyä korkoja astetta enemmän. Ja semmonen peruspukeutuminen on edelleen ollu pitkälti niitä farkkuja, tosin hupparit on jääny vähemmälle käytölle.


Tässä ollaan sitten jo viime syksyssä ja niissä ajoissa, kun oikeesti päätin ottaa itseeni niskata kiinni ja siirtyä niistä ainaisista farkut ja tennarit -komboista hameisiin ja korkoihin. Vuodessa on tapahtunu omasta mielestäni tosi paljon muutosta ja kuviakin on ihan superpaljon, joten jätän nämä ajat ihan omaan postaukseensa, koska tää postaus vähän venähti odotettua laajemmaksi. Ja itse asiassa, minusta tää arkistojen kaivelu on ihan superhauskaa!