25. syyskuuta 2014

Makkaranpaistoretki vaaralla

Aina ei tarvitse lähteä kauas päästäkseen oikealle retkelle. Lähdettiin Batmanin kanssa liikkeelle kotipihasta. (Tokikin oltiin jo valmiiksi Ristijärvellä, Kainuussa.) Pakkasin kamerareppuun makkarat ja sinapit ja sitten mentiin. Reitti oli tuttu, mutta yleensä olen kulkenut sen sukset jalassa ja tuossakin tapauksessa viime kerrasta on jo useampi vuosi aikaa.

Otettiin suunnaksi Saukkovaarassa sijaitseva Lakivaaran laavu. Laavulle ei pääse ainakaan tavallisella henkilöautolla eikä lähellä ole vakituista asutusta, joten saatiin paistaa makkarat ihan rauhassa. Laavu on itse asiassa UKK-reitin varrella, tosin ainakin sulan maan aikaan melko vähäisellä käytöllä, uskoisin.



Laavu kelpaisi yöpymiskäyttöönkin ja muutama kilometri eteenpäin on Tuulentuvan autiotupa. Olin ajatellut, että saattaisin reippailla tuvalle saakka, mutta jo pitkälle edennyt iltapäivä ja alipukeutuminen saivat minut pysähtymään jo laavulle. En siis ollut jäämässä yöksi, vaikka se kiehtova ajatus olisikin ollut. Etenkin, kun kesken makkaranpaiston alkoi sataa lunta!

Laavulta oli ennen mahtavat näkymät, mutta nykyään rinteessä oleva taimikko on päässyt venähtämään harmittavasti sen verran pitkäksi, että kaukana siintävästä järvestä saattoi nähdä vain pienen pilkahduksen, jos oikein kurkisteli eli kiipesi laavun katolle. Laavulta löytyy nuotiopaikan lisäksi huussi ja pöytä ruokailua varten, joten puitteet ovat oikein mukavat.















Koska muita kulkijoita ei näkynyt, sai Batmankin nauttia vapaudesta sydämensä kyllyydestä.

Vaikka näköala laavulta oli jäänyt taimikon taa, matkalla riitti kyllä näköalapaikkoja. Minä valitsin oman salareitin, mutta mikäli suunnittelee retkeä Lakivaaraan tai hiukan pitemmälle Tuulentuvalle, kannattaa lähtöpaikaksi valita Saukkovaaran entinen laskettelukeskus. (Juuri ennen keskuksen pihaan saapumista on pieni parkkialue, josta lähtee polku opastetaulun kera. Matkaa yhteen suuntaan laavulle kertyy opasteiden mukaan kolmisen kilometriä.) Ensimmäinen näköalapaikka on jo lähtöpisteessä, laskettelurinteiden laella. Ja matkalla noita "näköalapaikkoja" on aina silloin tällöin. Reitti on helppokulkuista, alussa hiukan pitkospuita ja pääosin vanhaa (ja uudempaakin) tienpohjaa. Laskettelukeskukselta lähdettäessä jyrkin nousu on tultu jo autolla.



Kävin vaarassa uudestaan seuraavana aamuna. Tuolloin maisema oli jokseenkin erilainen. Yön aikana oli tullut useampia senttejä lunta! Ja itse asiassa kävin vaarassa vielä toisen päivän iltanakin (Nyt soi päässä tää kappale...) ja tuolloin lunta oli jo ainakin viisitoista senttiä! Vaarassa on talvi, täällä alhaalla, vaaran juurella se vähäinekin lumi on sulanut jo aikoja sitten pois ja säästyin vielä renkaanvaihdolta.


24. syyskuuta 2014

Kaksi hylättyä

Mennyt kesä on valitettavasti jäänyt hyvin hiljaiseksi autiotalokesäksi. Jo tiedossa olevat talot on käyty läpi, ja jostain pitäisi löytää uusia. Mutta kun ei näitä etsimällä tahdo löytää, ja ehkä hyvä niin. Minulla on kuitenkin ollut jo pitempään tiedossa eräs potentiaalinen. Se vain on vähän keskellä ei mitään, eli asioikseen ei tule lähdettyä. Ja silloin kun olen matkalla, ei suoralla tiellä saa aikaiseksi nostaa jalkaa kaasulta. Paitsi nyt, kun Pasi oli mennyt tutkimaan tämän talon ennen minua!

Nimesin tämän vaatetaloksi, sillä siellä täällä roikkui hengareihin jätettyjä vaateparsia. Aivan kuin talossa olisi ollut pyykkipäivä juuri ennen yllättävää lähtöä. Toisaalta tämäkin talo vaikutti harmillisesti olleen viimesimmäksi varastokäytössä, joten sellainen elämisen autenttisuus oli hukkunut rojujen alle. Lehtikasoista bongasin vuosiluvun 1981, mutta tiedä sitten, missä vaiheessa talon vaiheita nuo lehdet ovat tuonne kulkeutuneet. Talon kuisti oli romahtanut, samoin savupiipun tilalla oli enää reikä katossa. Yläkertaa en mennyt tutkimaan, mutta todennäköisesti luonto on jo ottanut siellä vallan ja on vain ajan kysymys, milloin koko rakennus romahtaa.




Kävin myös eräällä toisella talolla, jonka olen käynyt katsomassa jo aiemmin ja kirjoitin tuostakin reissusta blogiin. Satuin kulkemaan talon ohi ja poikkesin sitten kylään. Minusta tuntuu, että joku muukin oli talossa käynyt, sillä yksi tuoli oli mielestäni vaihtanut paikkaa edellisen käyntikerran jälkeen. Tällä kertaa valoa oli hieman enemmän ja näin myös jännitysmomenttia vähemmän. Lisäksi Batman odotti minua talon portailla, joten saatoin luottaa siihen, että kukaan muu kulkija ei pääsisi yllättämään minua. Yläkerta jäi kuitenkin edelleen katsastamatta, en oikein mielelläni lähde testaamaan näiden jo rapistuneiden talojen vinkuroita portaita...




Nyt on sitten viimeinenkin tiedossa oleva autio kuvattu. Tiedän tosin pari tietä, jotka kannattaisi lähteä ajamaan talojen toivossa, mutta nuo kun eivät satu koskaan edes reitille.

21. syyskuuta 2014

Tahattomalla luovalla tauolla


En ole kadonnut, olen ollut hiukan kamerapaitsiossa. Vein Fujifilmini takuuhuoltoon, sillä etsimeen oli ilmaantunut pieni kauneusvirhe. Jännitin, että meneekö tuo minun huolimattomuuteni piikkiin, mutta ei onneksi! No, pari-kolme viikkoa erossa oli ilmeisen pitkä aika, sillä jouduin jälleen opettelemaan kameran käytön uudestaan. Turhauduin. Turhauduin myös sen aurinkomyrskyn jälkeisenä yönä, kun joka paikka oli täynnä toinen toistaan upeampia revontulikuvia ja minulla itselläni ei ollut silloin mahdollisuutta tähystellä taivaalle. 

Kuvaamisen sijasta olen raaputellut tapettia irti seinästä. Edellinenkin sisustusprojekti on vielä kesken, mutta minkäs teet, kun inspiraatio iskee. Huomenna ajan kuitenkin luontolomalle Kainuuseen, joten kameralle tulee satavarmasti käyttöä! Malttakaa vielä hetki!

Ai niin, huijasin pikkuisen. Minulla oli perjantaina bändikuvauskeikka!

14. syyskuuta 2014

Synttäripoika







Rakas seikkailijakoirani Batman täyttää tänään 5 vuotta! Ostin eilen synttärilahjaksi vinkupöllön. Batman ei malttanut odottaa, vaan kaivoi lahjansa kauppakassista saman tien. Nyt täällä on vinguttu kohta kaksi iltaa. Mutta ei se mitään, minä kestän vielä tämän päivän, koska synttäripäivä. Huomisesta en enää mene takuuseen ja voi olla, että pöllö muuttaa johonkin yläkaappiin talvehtimaan.

12. syyskuuta 2014

Pieni karhunkierros


En edes muista, milloin kuulin Karhunkierroksesta ensimmäisen kerran. Mutta siitä saakka olen halunnut vaeltaa tuon kahdenksankymmentä kilometriä päästä päähän. Tuo matka saa kuitenkin vielä toistaiseksi odottaa, sen sijaan sain vihdoinkin järjestettyä itseni kahdentoista kilometrin Pienelle karhunkierrokselle.

Reitin lähtö- ja lopetuspaikka ovat samat. Me lähdettiin liikkeelle Juumasta, mutta myös Basecamp Oulanka toimii lähtöpaikkana, mutta tällöin vaelluksen kokonaispituus on paria kilometriä lyhyempi. (Basecamp Oulanka olisi sekin vierailun arvoinen. Käytiin joskus kouluaikoina jääkiipeilemässä, mutta aikataulun eli meitä odottavan kylpylän, heh, vuoksi ei sitten pysähdytty enää paluumatkalla, vaikka ravintola olisi houkutellut...) 

Jonkin matkaa Basecampilta tulee vastaan Myllykoski, missä valitaan kiertosuunta. Olin lukenut jostain, että myötäpäivään kiertämällä välttää jyrkän nousun Kallioportille. Lisäksi tämä oli ehkä vähemmän suositeltu kiertosuunta, joten ajateltiin reitin olevan kaikin puolin mukavampi kiertää näin. Taukopaikkoja reitiltä löytyy säännöllisin välimatkoin. Me pysähdyttiin makkaranpaistoon reitin puolessa välissä, Harrisuvannossa, niin kuin ilmeisesti kaikki muutkin vaeltajat. Onneksi luontoihmiset ovat lepposisia ja sopu sijaa antaa. Makkarat saatiin paistettua ja matka jatkui.


Välillä Juuma - Myllykoski oli kauheat ruuhkat. Ehdin jo tuskailla, että mikäli koko kierros tulee olemaan vain jonossa kävelyä ja toisten väistelyä, on nautinto kaukana. Ilmeisesti useat retkeilijät kävelivät sitten vain Myllykoskelle makkaranpaistoon, sillä tuon jälkeen reitillä pystyi tallustamaan omaan tahtiin. Ja iltapäivästä reitin alku- eli loppupää oli jo huomattavasti hiljaisempi.

Maasto on melko haastavaa, paljon kiviä ja kantoja sekä nousuja ja laskuja. Käveltiin kuitenkin melko reipasta tahtia, mitä nyt pysähdyttiin valokuvaamaan aina tosipaikan tullen. Ja tietenkin pidettiin yksi pitempi ja muutama lyhyempi evästauko. Aikaa meni vain noin nelisen tuntia.

Maisemat reitin varrella ovat upeat lähes koko matkan. Minä olin aivan fiiliksissä, ruska-aika näkyi jo puissa ja maassa. Riippusiltojen alla virtaavia koskia ja pystysuoria kalliopudotuksia. Reitin päätöspisteen lähestyessä alkoi ihan harmittaa, että päivä meni niin äkkiä ohi. Olisi tehnyt mieli tarrata vastaantulevien true vaeltajien rinkkoihin kiinni ja jatkaa matkaa vielä varsinaiselle Karhunkierrokselle.


KALLIOPORTTI


 (Vasen kuva) Pystysuora kallioseinämä ja useiden kymmenien, ellei jopa sadan metrin pudotus alas louhikkoon ja suolle. Ensi alkuun tuijotin maisemaa epäusekoisena, vasta sitten tuli mieleen, että tästä täytyy varmaan ottaa hienoja kuvia. Terveisiä äitille!


JYRÄVÄ
 
 
Yhdeksän metrin pudotus Kitkajoessa. Jyrävää pääsee ihastelemaan sekä edestä että suoraan yläpuolelta. Jyärävän etupuolella on Siilastuvan kämppä ja nuotiopaikka, mikä on upea ja Harrisuvantoa huomattavasti hiljaisempi taukopaikka. Koska makkarat oli jo syöty, tyydyttiin pitämään paikalla vain juoma- ja suklaatauko.


MYLLYKOSKI JA AUTIOTUPA
 
 
Myllykoskella siis poiketaan kahdesti reitin varrella. Aamupäivästä kosken kupeessa oleva tasanne oli jatkuvasti tupaten täynnä väkeä, mutta iltapäivällä onnistuin vielä nappaamaan kuvan "yksinäisestä" myllystä. Vanha mylly toimii nykyään autiotupana, tosin kovin rauhallinen nukkumapaikka tuo tuskin on, vilkkaasta liikenteestä johtuen.





Yllä oleva kuva on yksi omia suosikkikuviani, siis minusta otetuista kuvista. Se kuvaa niin hyvin sitä tunnelmaa, mikä tuolla vaelluksella oli. Ja toisaalta taas se kuvaa hyvin minua. Polte varsinaiselle Karhunkierrokselle kasvoi ja itse asiassa ajatus tuon reitin vaeltamisesta yksin alkoi houkutella. Reitti on nimittäin merkattu sen verran hyvin, että eksymisen vaaraa tuskin lienee. Ehkä jo ensi kesänä...

Onko siellä muita Karhunkierroksesta haaveilevia tai jopa reitin kiertäneitä? 


Canon 7D, 15-85mm f/3.5-5.6 ja 70-300mm f/4-5.6
Kallioporttikuva ja viimeinen kuva: Ville

11. syyskuuta 2014

Pieniä vastoinkäymisiä


Kirjoitin juuri kahden tunnin ajan fiiliksiä ja vinkkejä meidän viikonlopun päivävaellukseemme liittyen. Kunnes sitten yritin julkaista tekstiä. Kaikki hävisi kuin tuhka tuuleen. Voin kertoa, että hiukan tympäsee. En ole nimittäin varma, että ehdinkö tehdä tuota vielä huomenna uudestaan.

Onneksi olen tankannut itseeni nyt sen verran paljon positiivista energiaa ja hukannut kaikki stressihormonini Kuusamon korpiin, että en oikeastaan jaksa edes kiroilla tämän vuoksi. Tiedotan vain, että en ole tahallani viivytellyt tämän luvatun postauksen kanssa. Kuvia ja tarinaa on tulossa kuitenkin heti kun vain ehdin istahtaa sen pari tuntia uudemman kerran!

Mukavaa viikon jatkoa! Ja kiitos tuhannesti ihanista kommenteistanne Juhannuskalliokuviin liittyen!

9. syyskuuta 2014

Hipsteripöllöt ja verho-ongelma

Ajaudun aina tähän samaan ongelmaan. Ostan yhden nätin kuviollisen verhon ajattelematta sitä, että koko huoneen levyiseen ikkunaan se on vähintään kaksi verhoa liian vähän. Tällä kertaa ajattelin jo sen verran pitemmälle, että muistin minulla olevan jemmassa muutama avaamaton paketti Ikean yksivärisiä verhoja. Ei muuta kuin verho kantoon ja kotiin. 


Kotona mätsäilin vielä paketista purkamatonta verhoa uuteen verhooni. Täydellinen yhteensopivuus! Kunnes ripustin verhot ikkunaan. Kaunis, hieman harmahtava turkoosi verho muuttuikin ikkunassa jadenvihreäksi väriloistoksi. Enkä nyt oikein tiedä, että haluanko tottua tuohon vai en. (Kuvassa väri vääristyy vaaleansiniseen, mutta todellisuudessa ovat melkein vihreät!) Mietin jo kesän ajan ikkunassa roikkuneiden sinisten verhojen yhdistämistä pöllöihin, mutta ne sopivat yhteen vielä vähemmän, vaikkakaan eivät pomppaa silmille tämän "turkoosin" verhon tavoin. Vai pitääkö minun nyt ostaa kokonaan uudet verhot pöllöille kaveriksi?

Sohvatyynyistä osa nimittäin menee uusiksi joka tapauksessa. Olin edeltä viisas (...) ja ostin ornamenttityynyjen tilalle jo uuden tyynykankaan. Ja mikä sopisikaan paremmin hipsteripöllöjen kanssa kuin viikset! Kangas tosin odottaa vielä ompelemista ja sisustyynytkin täytyisi ostaa. Noissa nykyisissä kun ei ollutkaan vetoketjusysteemiä, toisin kuten muistelin, enkä halua alkaa purkaa siistejä tehdassaumoja, kun päälliset eivät ole edes pesun tarpeessa.



Olen nyt sisustuksellisesti lukossa. Taidan antaa verhoasian hautua hetken aikaa, ennen kuin teen mitään spontaaneja ratkaisuja. Paitsi nuo tyynyt voisi jo ommella valmiiksi, jotta saisin tuon ompelukoneen takaisin kaappiin keskeltä olohuoneen lattiaa...

8. syyskuuta 2014

Viikonlopun roadtrip ja luontolöytö


Hetken hiljaiselo blogin puolella johtui ensin toimimattomasta tekniikasta ja sen jälkeen viikonlopun mittaisesta luontolomasta. Instagramia seuraavat ovatkin ehkä huomanneet, että pyörähdimme Pienen Karhunkierroksen Kuusamossa. Olen jo pitkään haaveillut siitä kahdeksastakymmenestä kilometristä, olkoot tämä nyt ensiapua ja alkulämmittelyä. Tuosta vaelluksesta on kuitenkin tulossa ihan oma kirjoituksensa, ensin muita reissun kuvia ja yksi aivan upea retkikohde!

Pysähdyttiin jälleen Taivalkoskella. Batman jäi hoitoon ja valitettavasti missasi vaelluksen, sillä meillä oli aikomuksena yöpyä poikkeuksellisesti kylpylähotellissa. Tehtiin sitten korvaava minivaellus Taivalvaaran huipulle, kiivettiin hyppyritornin portaita pitkin. Yön jälkeinen usva ja aamuaurinko - ei hullumpi kokemus tämäkään! Vaaran juurella törmättiin vielä porotokkaan, tosin Batman ei ollut yllättäen juurikaan kiinnostunut.




JUHANNUSKALLIO - RUKATUNTURI:

Lähes Pienen karhunkierroksen veroinen kokemus oli yllättäen Rukatunturin Juhannuskallio. Meillä oli sunnuntaiaamuna ylimääräistä aikaa, joten ajettiin Rukalle hengaamaan. Viimeksi etsittiin reittiä huipulle, laihoin tuloksin. Nyt selvittelin asiaa hieman etukäteen ja hain vielä infosta kartan. Katsoin, että Juhannuskalliolle menee tie lähes perille saakka, minkä jälkeen parisataa metriä kävelyä ja lähdin tietenkin tutkimaan asiaa. Ja mitkä näköalat paikalta olikaan! En tiedä, miksi tuota paikkaa ei oikein mainostettu missään, sillä juuri tuollaista helppopääsyistä sunnuntaiaktiviteettia olin kaivannutkin kahdentoista kilometrin vaelluksen jälkeen. Ja nyt paikka löytyi vahingossa.

Juhannuskallio on luonnonsuojelualuetta ja näköalapaikalle menee selkeästi merkitty polku. Meillä kävi vielä mieletön tuuri, sillä kalliolla meitä odotteli kolme poroa, jotka meinasivat käydä hiukan liiankin tuttavallisiksi niin, että katsoin parhaaksi lopettaa kameran kanssa heilumisen ja painella takaisin autolle.








Canon 7D, 15-85mm f/3.5-5.6 ja 70-300mm f/4-5.6
Hyppykuva: Ville

2. syyskuuta 2014

Pinnatuoliprojekti

Löysin keväällä kirpparilta kaksi pinnatuolia. Innostuin niin kovin, että myin vanhan pöytäryhmäni saman tien pois. Pinnatuolit jäivät kuitenkin odottamaan pientä liimaustoimenpidettä ja maalausta. Edellinen omistaja oli nimittäin sohinut oman liimauksensa kovin vähemmän hienovaraisesti. Ja eihän nuo olleet väriltäänkään mitään kovin raikkaita...


Hiontavaiheessa tuskailin tätä kerrostaloasujan elämää. Ei ole omaa pihaa. Ei ole askarteluhuonetta, ei. Hioin ahtaassa kylpyhuoneessa. Piti odottaa, että lattia ehtii kuivahtaa aamusuihkun jäljiltä. Ja totesin, että tämä on viimeinen kerta, kun hion tällaisia koristeelliseksi sorvattuja pinnoja. Eihän tuo hiontajälki mitään parasta mahdollista ollut. Luovutin siitä vaiheessa, kun hioin toisen etusormeni pinnan sijaan. Ja hiomapaperikin loppui kesken.


Väriksi valitsin valkoisen. Ajattelin, että siitä on helppo lähteä sitten vaihtamaan väriä, jos joskus siltä tuntuu. Hain kaupasta purkin Tikkurilan puolihimmeää Helmi-kalustemaalia ja aloin sutia. Kahden maalauskerran jälkeen totesin, että jälki on jäätävän rumaa. Hain kaupasta minitelan. Vetäsin sillä vielä kolmannen ja neljännen kerroksen. Tela oli huomattavasti pensseliä parempi vaihtoehto, mutta jossain vaiheessa halpa tela alkoi levitä käsiin (eli tuolin pintaan) ja maalipurkin pohja pilkistellä. Ja tuolien tumma väri kuulsi edelleen paikoin läpi. Totesin, että onpahan itse tehdyn näköistä ja annoin olla. Meillä ei ole onneksi valoja täällä ja kohta eletään kaamosta, ei kukaan näe tuoleja tarkasti.


Siinäpä ne somasti vierekkäin napottavat. Huomasin vasta kotona, että nuo eivät olekaan täysin samanlaisia, mutta se ei haittaa ollenkaan. Nyt vain tarvitsisi löytää se pöytä. Olen haaveillut 50- ja 60-luvun henkisestä, sirosta puunvärisestä pöydästä. Ja haluaisin maalata tuon pienen seinänpätkän mustalla liitaulumaalilla. (Olen ehkä hiukan so last season tämän liitutaulumaalini kanssa, mutta silti!) Kuinka hauskalta näyttäisikään valkoiset pinnatuolit puunvärisen pöydän molemmin puolin ja mustaa taustaa vasten. Ja seinälle ripustaisin vielä hirvensarvet!

1. syyskuuta 2014

Projekti-innostus



Elokuu oli minulle hyvin projektirikasta aikaa. Sain pitkästä aikaa tehtyä jotain. Meillä on nyt uudet tuolit ja verhot. Tosin verhojen vuoksi joudun laittamaan sohvatyynykavalkadimme uuteen uskoon, mutta sitäkin varten on jo kangas valmiina. Syksyn kunniaksi ajattelin tehdä omenahyvettä, mutta näyttää uhkaavasti siltä, että leipomukseen varatut omenat menevät parempiin suihin ennen kuin ehdin uunia lämmittää... Täytynee poiketa huomenna torille täydentämään tuota kulhoa!

Ainoa, mikä on vähän jäänyt, on näistä projekteista raportoiminen. Onnistuin nimittän nitkauttamaan niskani pestessäni hiuksiani. Seuraavana yönä "nukuin" siinä minulle kaikkein luonnottomimmassa asennossa, selälläni. En nimittäin pystynyt liikkuumaan. Aamulla ylös pääseminen vei vartin. Nyt olen hautonut niskaani ja hartiaani kuumalla hauteella ja buranalla, sekä ollut vähän niin kuin tietokonekiellossa. Sohvalla istuminen on ollut täysin mahdoton ajatus, mutta nyt alkaa helpottaa. Huomenna olen sitä paitsi vapaalla, joten ajattelin hoitaa alta pois kaikki nämä rästijutut tänne blogin puolelle muutenkin kuin pikkuruisina instakuvina.