Tulipunaruusuhuulet

Totesin syyskuun alkaneeksi ja annoin periksi sille ajatukselle, että syksy on täällä. Käytiin jopa kesänpäättäjäisjäätelöillä herkku-Rezan kanssa. Niin kuin kaikki muutkin ihmiset tässä maailmassa, myös minä innostun murretuista väreistä, sukkahousuista ja huulipunista. Koko kesän oon lähes autuaasti unohtanut huulipunavarastoni olemassaolon. Joskus spesiaalitapauksissa saatoin sutaista naamaan jotain nudea tai kevyttä pinkkiä. 

Tänä syksynä ehkä onnistun skippaamaan otsahiuskuummeen ja värjäyshommat hiusten osalta, joten ajattelin korvata tuon punaisella huulipunalla. Vähän väriä, että erottuu tuolta keltaisten lehtien joukosta. Lisäksi ostin kesän alennusmyynneistä pari hametta, jotka lojuvat lähes käyttämättöminä vaatekaapin hyllyllä. Ne suorastaan odottavat syksyn lämpimiä päiviä. (Mutta ei liian lämpimiä sukkahousuille...) 

Mutta palatakseni huulipuniin. Keväällä tumma punainen näytti tunkkaiselta ja liian kovalta. Mutta nyt syksyllä se on aivan kuin eri väri. (Aloin itse asiassa jopa haaveilla viininpunaisista huulista!) Punaiset huulipunat piristivät jopa sen verran paljon, että tiskasin, pesin kaksi koneellista pyykkiä ja vielä siirtelin väärässä sijainnissa olevia objekteja oikeille paikoilleen. (Mm. vaatteet sängyn alta laskostuivat nätisti vaatekaapin hyllylle, melkein itsestään....) Nyt ajattelin lähteä pienelle kävelylenkille ja sitten kahville viinibaariin. Illalla vois katella jotain epävirallisia treffihommia. Huulipunalla.

PINUPPIA

Menikö taas ihan nappiin. Testailin tuossa iltasella joutessani pin up -henkisen meikin tekoa. No, ihan ok meikki, ja kampauskin, mutta siinä vaiheessa, kun olin valmis, alkoi jäätävä päänsärky. Ja lisäksi kello oli jo hurjan paljon ja aamulla piti mennä töihin ja kellojakin siirrettiin, niin tää kuvauspuoli jäi vähän hutasuksi, mutta onneksi sain sitten tänään uudella energialla (ja päällä) muokattua näitä hiukan. Joten pistetään nyt julkaisuun, kun kerran on kuvat otettu. Paitsi tää eka nyt on vaa semmonen räpsy, kun aloin purkaa kampausta, niin siitä tuli vahingossa tosi nätti, niin piti kuvata, mutta eihän se tietysti tässä kuvassa näy...

Semmosta. Huomenna ajattelin ottaa tämän Pääsiäisen työputken päätteeksi pienen irtioton ja ajella pariksi päiväksi Kainuun korpeen. Minulla on jotain kuvausideoita, saa nähdä mitä keksin toteuttaa. Ainakin toivon, että säät jatkuis tämmösinä huippuhyvinä, niin voisin paistella makkaraa nuotiolla tai käydä rannassa ottamassa aurinkoa. Tehä kaikkee semmosta, mitä muut on tehny koko Pääsiäisen.

Joo, palataanpa ihan uudella innolla alkuviikosta! Loppuun vielä yksi kuva yheltä illalta 50-luvun loppuvaiheilta, kun olin lähössä tanssimaan kaupunkiin. Ihan hyvä meno oli!

Hieno neiti

Useemman yön putki takana ja silmäpussit on sen mukaiset. Ihan oikeesti, ostin jo valokynän, mutta sekin on lähinnä vitsi näiden säkkien kanssa. Onneksi tiedossa on vastaavasti muutama yö vapaata. Käytin ekan ns. vapaapäivän (En suinkaan nukkumiseen...) kaupungilla ja näin Rezaa, pitkästä aikaa. Ajatuksena oli käydä brunssilla, mutta koska maanantai-iltapäivä ei oo suosituinta brunssiaikaa, niin päädyttiin sitten ihan omaan brunssiin. Kasvispiirakkaan ja salmiakkujuustokakkuun. Ja isoon kupilliseen kahvia! (Vaikka oikeestihan oon lopettanu kahvinjuonnin, mitä nyt kiskon sitä menenään vähintään sen kupin yössä.)

Koska ollaan niin tehokkaita shoppailijoita, niin käytiin myös kaupoilla. Suunnitelmissa on oikeestikki ollu jo pitkään ostaa minulle talvikengät, joten ihan pätevä syy. Talvikenkien jälkeen poikettii kuitenkin muutamassa muussakin putiikissa ja ostin mm. korvikset. Hauskaa sinänsä, että minullahan ei ole korvakorureikiä. Joskus pienenä niitä äitiltä kinusin ja en saanut. Siinä vaiheessa, kun minulla olisi ollut riittävästi ikää perustella tahtomani, niin ei enää kiinnostanut. Ihmiset kuitenkin luulee usein, että minulla on pienet rei'ät korvissa, kiitos kahden minimaalisen luomen. Luonnon omat feikkirei'ät.

Ostin nyt sitten vastapainoksi ihan feikkikorvakorut, eli tuommoiset nipsut. Katsotaan, tuleeko käytettyä vai onko tämäkin näitä heräteostoksia, jotka jää laatikon pohjalle makaamaan... Mutta voi vitsi, miten tunsin itseni hienoksi nuitten nappien kanssa!

Ostin samalla reissulla myös luomivärit. Olin ilmeisesti unohtanut, miten käsi tuossa luomivärihommassa olen. Oon päättäny, että luomivärileikeillä ei ole mitään yhteyttä muuhun taiteellisuuteen. Olin aina hyvä kuviksessa, mutta voi hyvänen aika, jos minun pitäs tehä joku kuuma smokey eye itselleni. Totesin tuossa kokeillessani, että näytän lähinnä (anteeksi nyt vain tämä vertaus) perheväkivallan uhrilta. Tai vaihtoehtoisesti siltä, että nyt on taas Suvi 4v. löytäny äitin meikkikaapille. Miten en vaan voi oppia?! (Ja toinen on näköjään tuo kulmien nätti piirtäminen, mitä vois treenata hiljaa itekseen...)

Nyt aattelin kokeilla jotain niinkin extremeä, että menen nukkumaan jo puolen yön aikaan. Ja nukun niin pitkään kuin vaan nukuttaa. Katsotaan saanko unta nyt vai vasta aamukuudelta, mutta viime yön ennakointi eli neljän tunnin unet vois lupailla pikaista sammumista.

Oma naama, paras naama

Huh huh, enpä muista millon viimeks oisin istunu kämpillä, yksin ja ilman mitään suunnitelmia. Ja millon oisin inspiroitunut mistään valokuvaukseen liittyvästä niin paljon, että olisin toteuttanut ajatukset. No, aivan täysillä en nytkään jaksanut keskittyä, kiitos vajaan kymmenen tunnin työpäivän. Mutta jotain sentään. (Toki tylsästi omalla naamalla, kuten jo ehkä saattoi tuosta alusta havaita, jos jaksoi ajatella...) Inspiroiduin siis alunperin Oulusta ostamastani paidasta, joka oli taas niitä ostoksia, jotka pitää ostaa vaan siksi, että ne on niin ihania. Mutta loppujen lopuksi en osaa niitä arkikäytössä pitää. Toivottavasti syksystä tulee inspiroiva. Lämmin ja aurinkoinen.

Mitään erityistä kerrottavaa minulla ei nyt oo kaikesta hässäkästä ja kiireestä huolimatta. Olkoon tämä postaus omistettu näille kuville.

Huomasin just, että tänne ei tietenkään päätynyt yhtään kunnon kuvaa hiuksista eikä pahemmin tuosta paidastakaan. Rakensin jo mielessäni koko asun tuon paidan ympärille, ehkä otan vielä pari kuvaa...

Maskeerausharjoitusta

Perjantai-ilta. Yksin kotona. Kuten jo ehkä minua paremmin tuntevat saattoivatkin veikata, mielessäni ei ollut ensimmäisenä villit kotibileet vaan yksinäinen kuvaussessio. Oon mielettömän huono kuvausmaskeeraaja. Teatteria vuosia harrastaneena tiedän, että kirkkaat valot "syövät" suuren osan maskista. Valokuvauksessa on luonnollisesti sama juttu. Ongelma on vain siinä, etten ole ilmeisesti sisäistänyt tätä faktaa. Nyt opettelin sitten kerralla. Vetäisin naamaan amywinehouse-rajaukset (Okei, ehkä joudun myöntää, ne ne oli melko hillityt amywinehouse-rajaukset..) ja roosanväriset huulipunat. Myös huuliin ois voinu harkita jotain rajaukseen liittyvää, mutta koska oon niin noob huulipunan käytössä, niin ne omista täysin mätsäävää rajauskynää.

Ja sitten räpsii. (Luonnollisesti jojoilin kameran molemmilla puolilla, hei eikö nyt kukaan vois ilmottautua vapaaehtoiseksi malliksi, kun pikkusiskon kiristäminen ei nyt jostain syystä onnistu ja luottomalli-Miika on koko kevään ties millä reissuillansa..?) Aikomuksena oli liikkua ulos, mutta laiskuus vei voiton. Kiitos olohuoneen seinänkokoiset ikkunat ja minun ei tarvinnut ottaa askeltakaan tuonne hangen keskelle.

Ja toden totta, luonnossa nuo meikit olivat melko paljon jäätävämmät, mitä noissa kuvissa. Sanotaanko nyt vaikka näin, että kuvissa näkyvässä maskissa voisin kuvitella lähteväni kauppaan, mutta niissä peilissä näkyneissä en.

Oon jo jonkin aikaa yrittäny metsästää uutta bannerikuvaa. Oon tehny jo ties kuinka monta luonnosta tässä talven mittaan, mutta en oo ollu yhteenkään tyytyväinen. Kesken kuvauksen huomasin kamerassa kuvan, jonka näin jo sieluni silmin tuossa blogin ylälaidassa. No, lopputulos ei nyt aivan ole yksi yhteen sen ajatuksen kanssa, mutta olen tuohonkin nyt sen verran tyytyväinen, että bannerinmetsästys saa nyt hetkeksi jäädä.

Etenkin, kun puolen tunnin värkkäämisen seurauksena sain sen suunnilleen oikeaan kokoon. Joten jos joku sattui tuon puolen tunnin aikana täällä pyörähtämään ja hämmentymään, niin pahoittelen sitä kaaosta...

Kohti naiseuden huippua

Pahoittelen, että tää postaus on taas tämmöinen tynkä, mutta minulla on hyvä syy. En oo omalla koneella, joten minulla on tässä kuvankäsittelyohjelmina windowsin oma ohjelma ja se peruspaint ja omin päin en uskalla alkaa latailla mitään tähän. Näitä molempia ohjelmia käyttämällä sain menemään kahden erillisen kuvan muokkaamiseen ja niiden yhdistämiseen aikaa noin puoli tuntia, kun PhotoScapella olisin tehnyt sen noin puolessa minuutissa. Mutta selittelyt sikseen ja varsinaiseen asiaan!

Pitempään seuranneet saattaa ehkä muistaa minun itseni naisellistamiseni. (Ja niille, jotka ei oo ollu mukana niin pitkään tai niille, joilla on huono muisti, niin kerrottakoot, että en oo koskaan ollut mikään varsinainen tyypillinen nainen. Tosin en kyllä mikään rekkis-ääripääkään, mutta se ei nyt liene olleellista. Oon kuitenkin ennen laittanu jalkaan mieluummin kumpparit kuin korkkarit jne. Mutta tuossa jokin aika sitten aloin ostella farkkujen rinnalle vaatekaappiin myös hameita ja käyttäytyä muutenkin "naismaisemmin" eli ts. aloin käyttää entistä enemmän aikaa pukeutumiseen ja ulkonäköön.) Nyt alan olla melko kehittynyt, ostin nimittäin eilen elämäni ensimmäisen huulipunan.

Minun aikaisemmat kokemukset on lähinnä ensimmäiset meikkikokeilut äidin kaapista löytyneellä oranssilla huulipunalla ja jo tuossa iässä olin niin fiksu, että totesin minun ja oranssin huulipunan yhteensopimattomuuden. Okei, myönnän, että oon omistanut mustan huulipunan, mutta vaikka nyt jo puolet ehti innostua salatusta goottimenneisyydestä, niin joudun tunnustamaan, että ei ole mitään  jännää goottimenneisyyttä. Käytin sitä huulipunaa tasan kerran, penkkareissa esittäessäni Gene Simmonsia. Sen jälkeen se huulipuna katosi. Ja voitte kuvitella, että näiden huulipunakokemusten jälkeen ei mikäänlainen ajatus huulipunasta minun naamallani ole tuntunut kotoisalta. En ole koskaan käyttänyt edes huulikiiltoja.

Kunnes erinäisiä tyyliblogeja seuraillessani päähäni alkoi vähitellen kaivautua ajatus lumikki-naamasta. (Tiijättehän, hiukset mustat kuin eebenpuu, iho valkea kuin lumi ja huulet punaiset kuin veri.) Ihohan minulla on täysin luomuvaalea (tosin aurinkopuuteri on tehokäytössä häivyttämässä goottimielikuvaa) ja hiukset on nyt olleet jo muutaman vuoden paria astetta oikeeta tummmemmat eli lähes mustat. Enää ne huulet puuttui! Ja minähän en tosiaan tunne mitään semmoisia asteittaisia siirtymisiä, että olisin ostanut jonkin hillitymmän punan ensialkuun, vaan kävelin Seppälän kosmetiikkaosastolle ja otin suunnilleen sen punaisimman huulipunan.

Sen verran kuitenkin käytin aivojani, että päädyin (Kiitos Natan!) tuohon suht. edulliseen Wet n Wildiin siltä varalta, että tuo nyt sattuisi jäämään sinne meikkipussin pohjalle. Siis sen pienen meikkipussin, mihin mahtuu kaikki omistavani kosmetiikka, joka kertoo karua kieltään tuosta aiemmin minulle hyvinkin rakkaasta "meikkivoide ja kajalihan riittää" -mentaliteetistä. Tosin nyt keksin jo tarvitsevani luonnollisesti myös huultenrajauskynän, jota en kiireessä ehtinyt eilen bongata. Mutta sen voin käydä ostamassa samalla, kun lähden etsimään naisellista valmistujaismekkoani.

Ja loppuun tulee sitten tunnustus. Sieltä meikkipussista ei ole löytynyt edes ripsiväriä varmaan viimeiseen kahteen vuoteen. Ja ei, en omista ripsenpidennyksiä. Oli aika, jolloin ripsiväri oli suunnilleen ainoa kosmetiikka, jota naamaani tungin. Sitten yhden kesän jälkeen "unohdin" meikata ja totesin syksyllä, että ripset ovat paljon tuuheammat, kuin keväällä. Tästä vedin heti johtopäätöksen, että ripsiväri pilaa ripset, joten luomuripsillä mennään. Heh, luulen kyllä, että "vika" löytyy omasta päästä, mutta tuleepahan säästettyä se ripsiväriin kuluva raha esimerkiksi johonkin hyödylliseen, kuten karkkiin.