Talven viimeiset valoleikit

Näitä kuviahan on instagram täynnä, mutta minäkin halusin kokeilla. Olosuhteet olivat erinomaiset, minun kuntoni ei. Päätä särki ja takana oli 30 kilometrin hiihtolenkki. Sänky olisi houkutellut, mutta niin sitä vain piti lähteä kun taivas oli tähtikirkas nollakelistä huolimatta. Kovinkaan paljon taiteellista näkökulmaa en kuviin enää jaksanut hakea, pari nopeaa räpsyä ja sitten peiton alle nukkumaan.

Kuvat ovat siis pääsiäisen ajoilta, ja jäävät nyt varmaan viimeisiksi tähtitaivaskuviksi. Koska kesä on tulossa. Ja ihan uudet kesäseikkailut. Ensi kesästä on toivottavasti tulossa kaikkien aikojen retkikesä!

Taivas tulessa

Aikaisesta työaamusta huolimatta en malttanut jäädä kotiin, kun some alkoi täyttyä revontulihehkutuksista. Ajeltiin sitten jonnekin Kiimingin seudulle valosaastetta pakoon ja sieltähän ne löytyivät: Hienoimmat koskaan näkemäni revontulet. Harmitti niin paljon lähteä nukkumaan, olisi tehnyt mieli jäädä pihalle koko yöksi, töihin sitten samoilla silmillä. Mutta tällä kertaa järki vei voiton. Sain onneksi muutaman peruskuvan ilman sen kummempia kikkailuja. Toivottavasti näitä aurinkomyrskyjä tulee vielä.

Giffi meni mössöksi, mutta idea tullenee esille. Mieletön ilta! (Innostuin niin paljon, että oli pakko julkaista nämä saman tien, ohi muiden jo aiemmin otettujen kuvien...) Näittekö ja kuvasitteko te revontulia?

P.s. Enpä ole koskaan ennen tarennut kuvata revontulia farkuissa, ilman pipoa ja lapasia... Nyt ne jäivät kaikessa kiireessä ja innostuksessa autoon ja missään vaiheessa en edes huomannut niitten puuttumista!

Tähtiin ei koskaan kyllästy

 Canon 7D + 15-85mm f/3.5-5.6

Pilvettöminä iltoina kannattaa tosiaankin katsella taivaalle. Minusta tuntuu, että tähdet ovat nyt normaalia kirkkaampia. Lisäksi nyt on hyvin lauhaa, joten kameran säätäminen ja hangessa seisoskelu on huomattavan miellyttävää. Kuu on toki nyt pienenevä, joten se nousee myöhemmin ja valaisee vähemmän. Myöskään lumettomat puut eivät heijastele valosaastetta taivaalle.

Kävin taas kotirannassa kuvailemassa. Tällä kertaa tosin aivan pikaisesti ilman suurempaa taiteellista ajatusta. Ensi kerralla voisi jo ehkä vaihtaa maisemaa. Täytyy etsiä jokin suo, jossa vanhat kelohongat kurkottelevat kohti avaruutta... Ensimmäisessä kuvassa on pohjoistaivas linnunratoineen, alemmassa taas kuva enemmän etelän suuntaan. Voi, kun osaisin erottaa tuolta tähtikuvioita!

(Ensimmäisellä kuvalla on jotain ongelmia bloggerin kanssa, olen pienentänyt sen kokoa, mutta blogger vain jumittaa ja näyttää sen edelleen aivan liian isona, vaikka koon pitäisi vastata alempaa kuvaa. Tosin jotain tämä sentään teki; Nimittäin kuvasta aivan mössöä. En jaksa nyt enää taistella asian kanssa, joten luovutin ja menen rapsuttamaan Batmania.)

Tunnottomat varpaat ja kohmeiset sormet

Kainuu. Täydellinen sää. Pakkasta -22 C ja kirkas tähtitaivas. Ei kuutamoa tai muitakaan häiritseviä valonlähteitä. Ainoastaan kylän valot kaukana horisontissa. Tunti ulkona. Tunnottomia varpaita ja kipristeleviä sormia. Taivaanrannassa kevyttä viherrystä, mutta ei mitään selkeää. Keskityin siis kuvaamaan tähtiä. Seisoin pimeässä taivasta tuijotellen. Ja ensimmäistä kertaa onnistuin näkemään linnunradan ja itse asiassa sain sen vahingossa pariin kuvaankin, ennen kuin edes tajusin koko galaksia. Kuvassa ylhäällä se on just minun pääni yläpuolella. Vahingossa.

Olin jo kerran lähdössä takaisin sisälle, kun varpaista hävisi tunto. No, en malttanutkaan, kun sain ne hyppimällä sen verran lämpimiksi, että niitä alkoi pakottaa. Sitten kohmettuivat sormet, mutta luovutin vasta kun laukaisin jäätyi eikä enää suostunut toiminaan kuin satunnaisesti. Täytynee laittaa kameran akku lataukseen, jos vaikka sattuisi, että tällekin illalle suotaisiin tähtitaivasta... Varaudun myös toisella laukaisimella.

Tähtiä kuin roskia kennolla

Rakastan tähtitaivasta. On sanomattakin selvää, että rakastan myös tähtitaivasvalokuvia. Tässä on vain yksi ongelma. En osaa ottaa niitä itse ja se ärsyttää minua suunnattomasti. Olen lukenut kaikki internetin aihetta käsittelevät tutoriaalit, mutta saan aikaan vain keltaista taivasta satunnaisilla "roskilla kennossa". Hohhoi. Tosin parvekeella treenaillessani (Valosaasteeton ympäristö, jep.) tajusin, että valkotasapaino kannattaa säätää tarkoituksella päin honkia, jotta taivaasta tulisi sininen. 

Vielä minä ajan johonkin keskelle metsää ja otan täydellisen kuvan linnunradasta ja tähdistä ja mahdollisesti revontulista. Siihen mennessä haluan olla kuitenkin varma, ettei tuo reissu mene pilalle sen vuoksi, että säädän asetukset väärin. Jos jollain on pomminvarmoja (tai vähemmänkin varmat ovat erittäin tervetulleita) vinkkejä, otan ne ilolla vastaan. Ja nyt vain treenejä jatkamaan...