Kai se on myönnettävä, että kun tarpeeksi kauan katsoo jotain ei-niin-hyvältä-näyttävää, niin silmä tottuu. Ja kohta sitä kuulee selittelevänsä, että nokun. Nokun ihan vaan testaan. Nokun tää on tosi käytännöllistä. Nokun käytän tätä vaan kotona, mutta nyt vähän lipsahti. (Yksi hyvä esimerkki on pillifarkut. Muistan lukioajoilta yhden tytön, joka käytti pillifarkkuja. Ajattelin, että sopii sen persoonalliseen tyyliin, mutta minun päällä. Ei. Ikinä. No, nykyään en toki muita käytäkään.)
Niinpä minäkin. Näitä Instagram-kuvia! Muutama sekalainen, mutta kiva juttu viime ajoilta. (Jotta saisin julkaistua nämä Kainuu-kuvatkin, joista puolet meni mustaksi aukoksi, minkä vuoksi niistä ei saa järkevää kokonaista kirjoitusta.)
Käytiin yhden päivän kuluksi Kajaanissa, ihan pikareissu vain. Niin, että ehdittiin pyörähtää entisessä työpaikassa moikkaamassa entistä työkaveria ja kahvilla ja nähdä
linnanrauniot. Sitten tuli nälkä, oltaisiin menty ravintolaan syömään, mutta Kajaanin ainoa paikka oli tupaten täynnä ja viiden euron pitsaa ei tehnyt mieli, joten mentiin erääseen entiseen suosikkikahvilaani lounaalle.
Kahvien jälkeen lähdettiin Kajaanista Vuokatin kautta Sotkamoon ja mentiin jälkkärille kahvila
Muruseen. Vähäkahvisena ihmisenä meinasin saada tuosta määrästä jo vatsahaavan, mutta koska en ollu itsekään koskaan käynyt paljon kehutussa Murusessa, niin halusin ehdottomasti pysähtyä Sotkamossa suklaakakun ajaksi.
Oma ykköskohde Kainuussa on
Hiisijärven hiekat, joten ajettiin kotimatkalla sitä kautta. Okei, myönnän pienen kotiinpäin vedon tässä ja tiedän olevani hieman jäävi asian suhteen... Paikan historia on kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, ja myönnänkin ylpeästi olevani syyllinen yhdessätoista polvessa, jos oikein muistan. Kyseenalainen kunnia.
Myöhemmin Ouluun päin palatessa katsastettiin jo toinen pitkään must see -listalla ollut kohde. Ihme Vaalassa. Joka kerta olen hurautellut tuosta ohi kaasu pohjassa ja katunut jälkeenpäin. Nyt pysähdyttiin iltakaakaolle. Kassasetää katsellessamme Ville kysyi hieman epäilevästi, että käykö täällä kortti. (Siis tätähän kysyttiin viimeksi kymmenen vuotta sitten...) "Joo, totta kai", oli vastaus, mutta lopulta, muutamien epäonnistuneiden yritysten jälkeen huudettiin rouvaa takahuoneesta apuun, koska maksupäätteen käyttö oli päässyt unohtumaan. Mahtava paikka!
Eräänä iltana tulin raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja täällä odotti yllärinä kookoslettuja kermavaahto- ja hillotäytteellä ja suklaakastikkeella. Oli aivan supersupersuperhyvää ja tulin vähintään yhtä onnelliseksi. En muista syöneeni koskaan parempia lättyjä. En olisi koskaan keksinyt itse tuota kookosta, mutta toimii! Ainakin tämmöiselle kookosfanille.
Eräänä toisena iltana päätettiin tehdä hamppareita. Yllätin itsenikin ilmoittamalla, että ajattelin leipoa sämpylätkin itse. Tarviiko edes sanoa, kuinka hyvää tämä oli?
Lisäksi olen fiilistellyt näitä värejä! Kuinka huippua! Muistelen, että viime vuonna ruska meni jotenkin tosi nopsaa, jos sitä edes oli. Mutta tänä vuonna yllätyn joka päivä uudestaan nuista väreistä. Kaupunki on kaunis.
Ehdottomia lemppareitani Oulussa on
Hupisaaret. Minulla oli kesän haaveissa, että lähtisin kunnon kokopäiväpiknikille Ainolaan, mutta jotenkin se meni ohi. Oli niin paljon kaikkea. Ensi kesänä ehdottomasti. Mansikoita ja kuohuviiniä!
Voitin yhden vedon, minkä vuoksi sitten pääsin
Sokeri-Jussiin syömään. Söin (taas) aivan superhyvää pihlajanmarjakanaa ja jälkiruuaksi karpalo-paahtovanukasta. Ainoa, mikä jäi vähän kaivertamaan, on tuo jälkiruokalistalta löytyvä Kainuun
leipäjuusto. Rikollista. Kainuussa me tunnetaan vain juustoleipä, mitä olenkin yrittänyt paasata kaikille ulkokainuulaisille. Ja sitten löydän ravintolan ruokalistalta jotain, missä on yhdistetty sanat
Kainuu ja
leipäjuusto. Ei, ei, ei. Kukaan muu kuin kainuulainen ei tunnu käsittävän tämän asian pyhyyttä. Leipäjuusto on Prätkähiirten pahis, niin.