31. lokakuuta 2013

Muutama kuva + poikaystäväpalkintoextra for better life

Koska oon joskus menny luokittelemaan tämän valokuvausblogiksi, niin ajattelin että ois hyvä julkaista välillä myös oikealla kameralla otettuja taiteellisia kuvia. Tasapainotan tätä postausta kuitenkin täysin junteilla jutuilla, niin ei mee liian korkeelentoseksi. 

Otin tänään aamupäivälenkille nyt sitten kameran mukaan, vaikka olinkin kaksin Batmanin kanssa. Vaikka Batman on oikeesti ihan tosi hyvin koulutettu, niin välillä sillä menee yli ja se poukkoilee puolelta toiselle. Yleensä näitä kohtauksia tulee luonnollisesti sillon, kun yritän ottaa hienoa valokuvaa. Niin että jos joku minun kuvista on huono, niin vika ei välttämättä oo yksin minussa. 





Koska en oo pitkään aikaan ehtinyt töiltä kirjotella, niin laitan kuulumiset nyt tähän samaan postaukseen. Eilen leikin kunnon naista ja valitin töistä tullessani, kun ei ollu ruoka valmiina ja tiskit tiskattuna. Pienen draamaamisen jälkeen sain varta vasten minulle paistetun munakkaan sohvalle samalla kun itse selasin läpi facebookin feediä. Sitten muistin, että olin just aamulla saanu aamupalan sänkyyn ja tuli semisti huono omatunto. Ostin Viltsulle tänään sitten Paras Poikaystävä -palkinnon. Ennen sen paljastamista Ville kysy että mistä ostin ja kun paljastin, että Stockalta, niin Ville aatteli heti, että joku kiva partavesi. Mut tää oliki paljon parempaa.


Hello Kitty -joulukalenteri, kahdellakymmenelläviidellä luukulla!! Ja koska tässä luki for better life. Saletisti.

27. lokakuuta 2013

Sunnuntaiaamun Oulu

Aamu oli tosi sekava. Katsoin kelloa vähän väliä, mutta se näytti mitä sattuu. Kun lopulta sitten heräsin sen verran, että pystyin ymmärtämään edes jotain, niin tajusin, että puhelimen varsinainen kello näytti ihan eri aikaa kuin sovelluksen kello. Hetken aikaa tuijotin vuoroin puhelimen molempia kelloja ja vuoroin vanhaa kunnon herätyskelloa. Sitten välähti ja tarkistin asian vielä kalenterista. Talviaika. Miten ihmeessä se pääsikin tulemaan näin varkain.

Koska kello oli vasta puoli kymmenen, minulle jäi aikaa pitkälle lenkille. Sää näytti taas perinteisesti tosi ankeelta, mutta ulkona minua jo harmitti, etten ollut ottanut kameraa mukaan. Toisaalta parempi vaan, minulla on hartiat jo valmiiksi niin jumissa, että jos olisin kantanut puolitoista tuntia kameraa mukanani, minulta varmaan irtois pää. Otin sitten puhelinkuvia sarjatulella. Heh, laatu ei ehkä ole ihan täysin sama, kuin tuossa kamerassa, mutta mielestäni näissä oli niin kiva tunnelma, että malttanut jättää näitä pelkästään muistikortille. (Ja en kehannu julkasta kaikkia Instagramissakaan...)

Erityisesti tykkään ensimmäisestä. Oulun keskusta ja yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä sunnuntaiaamuna. Kovasti on vilkasta.





25. lokakuuta 2013

Kirjahyllyssä

Kävin tänään kirjakaupassa ja päädyin, jälleen kerran, lastenosastolle. Jos katsoo meidän kirjahyllyä, niin yksi lokero on oikeastaan täysin koristehylly. Vanhoja kirjoja, jotka näyttää kivalta. Toinen lokero on sitten satukirjoja tai muita lastenosastolta hankittuja. Kolmas lokero on sekalaisia kirjoja ja valokuva-albumeita. Muissa lokeroissa on sitten mitä sattuu, kuten esim. laukkuja. Ennen oli myös korkokenkiä, mutta Ville siirsi ne lattialle. Eivät kai sopineet sisustukseen...


Yllä muutamia lemppareita. Kuinkas sitten kävikään -kirjan sain äitiltä lahjaksi joskus teininä. Muistan vain, että loukkaannuin kamalasti, koska kuvittelin olevani jo iso, mutta sain lastenkirjan. Myöhemmin tuosta kirjasta on tullut yksi rakkaimmista, ehkä osaksi tuon siihen liittyvän tarinan vuoksi. Lapsena Mauri Kunnaksen kirjat oli lemppareita ja muistan, että Koiramäki-kirjat oli niitä harvoja, joita käytiin läpi isän kanssa. Isä kertoi entisajoista ja minä ihmettelin. Ostin tuon Koiramäki-kokoelmakirjan loppukesästä koska se oli vaan pakko saada. Noista kirjoista ehdottomasti luetuin on kuitenkin Pikku Prinssi. Yksi kaikkien aikojen ykkössuosikeistani.


Tänään kävin ostamassa Taikatalven. Metsästin sitä jo vuosi sitten, mutta se oli loppu. Tänä vuonna olin ajoissa ja sain omani. Tuosta kirjasta on muodostunut jokatalvinen perinne. Se on vain pakko saada lukea sydäntalven aikaan, teetä juoden ja kynttilöitä polttaen. Se on ehdoton suosikkini näistä muumikirjoista.

Luen kyllä muistakin kuin satukirjoja. Olen tosi nopea lukija, mutta kuitenkin tosi kausittainen. Hyvän kirjan hotkaisen kerralla, Sinuhe Egyptiläisen luin aikoinani kahdessa päivässä. Huonompia kirjoja en saa loppuun. Olen myös tosi huono löytämään kirjoja. Tarvitsen yleensä hyvän vinkin, jotta jaksan esim. lähteä hakemaan kirjaa kirjastosta. Tai no, usein vältän kirjastoa, koska minua ahdistaa ajatus siitä, että kirja on luettava tietyn ajan sisällä. Siksi tulee luettua tosi vähän. Viimeisimmät kirjat ovatkin äidin lainaamia, jotka olen sitten kotona ollessani lukaissut. Tai sitten äidin omia kirjoja, jotka olen saanut lainaan. Tai kirjoja, jotka äiti on saanut lainaan mummulta... Viimeisimmäksi luin mummun hankkiman Laila Hirvisaaren Vienan punaisen kuun. Saman kirjailijan Sonja-sarja on muuten yksi suosikkisarjoistani.


Mutta se mitä lähdin hakemaan. Luin artikkelin Shin Dong-Hyukista ja samalla hetkellä päätin saada kyseisen kirjan käsiini. Teksti on varmaan melko ahdistavaa, yleensä en oikein lämpene tällaisille aiheille, mutta nyt jostain syystä kävin hiplaamassa kyseista kirjaa säännöllisesti. En jaksanut lähteä jonottelemaan sitä kirjastoon, ostin pokkarin. Kevyttä iltalukemista tämä ei tule olemaan, mutta vaihdan sitten lennosta vaikka siihen Koiramäkeen, jos alkaa ahdistaa...

Hyviä kirjasuosituksia otetaan vastaan! Kävin nimittäin lopultakin hankkimassa kirjastokortin tämänkin kaupungin kirjastoon, mutta toistaiseksi se on odotellut lompakossa täysin käyttämättömänä...

23. lokakuuta 2013

Naisena olemisen vaikeus

Jos joku ei vielä tiennyt, niin kerron nyt mitä se meinaa. Ja tämä on tositarina.

Eyeliner alkaa paakkuntua, jolloin menet ja ostat uuden. Sen tutun ja turvallisen. Kotona toteat, että siitä puuttuvat kokonaan sutikarvat. Koska olet kassalla olettanut, ettet tarvitse kuittia, et jaksa lähteä yrittämään saamaan uutta. Käytät vanhaa sutia sen minkä käytät. Hetken päästä ostat taas uuden eyelinerin, jonka hukkaat johonkin. Todennäköisesti sohvan alle tai sen takin taskuun, joka on pakattu vaatehuoneen kauimmaiseen nurkkaan. Pääasia, ettet löydä sitä. 

Täytyy ostaa taas uusi. Kolmas eyeliner onkin joku hemmetin shinyglitterrrliner, joka näyttää ulospäin identtiseltä sen perusmustan kanssa. Luonnollisesti huomaat tämän vasta kotona. Toteat, että no menee se pari päivää hätätilassa, kunnes kokeilet sitä. Se ei pysy ihossa, kiitos niiden glittereiden, jotka eivät edes lopulta näy mihinkään. Menet ostamaan silmät mustana neljättä, mutta tuote on loppu. 



Räntäsateessa ja hiestä märkänä raahauduin äsken ostamaan viidettä eyelineriä. Se oli viimeinen kappale hyllyssä. En oo vielä uskaltanu avata sitä, koska todennäköisesti se voisi esim. räjähtää.


P.s. Ostin lohdutukseksi kaikkien näiden elämän suurten vastaoinkäymisten jälkeen itselleni uudet talvisaappaat, koska saatan ehkä  tarvita sellaisia.

21. lokakuuta 2013

Pikamoi

Äh, minua tympii kauheesti, kun en nyt yhtään ehi keskittymään blogiin! Olisi vaikka mitä ideoita, mutta ei oo aikaa ja jos on aikaa, niin ei oo valoa kuvata. Nytkin pitäisi itse asiassa olla aivan just matkalla töihin, mutta istun sohvalla kalsareissa ja hörpin teetä. Hyvä minä, näin sitä stressiä tapetaan. (Mm. tästä aiheesta ois sanottavaa, mutta kun ei ehi!)

Oon yrittäny hoitaa tätä selittämätöntä stressiäni myös pitkillä (ja hitailla) aamulenkeillä, toissapäivänä jopa raahasin kamerankin mukaan, mutta no, Batmanin kanssa kahdestaan ei ole mikään paras lähtökohta onnistuneille kuville. Toinen kun poukkoilee joka linnun ja lumihiutaleen perään. Mutta täytyy myöntää, että tuo lumen tulo tänne Ouluunkin on tuonut minuun ihan uudenlaista virkeyttä, kun koko ajan ei ole niin himskatin pimeetä! Ajattelin vielä hakea apteekista jotku täsmävitamiinit, niin eiköhän tää tästä. 

Vielä muutama työvuoro ja sitten pieni hengähdystauko. Torstaina (Joo, pitkäjänteisyys, onko se jotain syötävää?) saan sitä paitsi lopettaa tämän herkkulakkoni ja lupasin itselleni ravintolareissun ja ehkä jopa leffapopparit ja karkit...


17. lokakuuta 2013

Typerä aikuisuus

Minulla oli aikomuksena ajella aamulla Kainuuseen, mutta hidas aamu vei mennessään. Ja oli siinä nyt pari muutakin muuttujaa, kuten että reissun pääsyyksi suunniteltu kuvauskohde olikin palasina ja ilmeisesti kymmenen kilometriä Oulun keskustasta alkoi jäätävä lumituiskupilvi, joka ylsi ainakin sinne kotiin saakka. Ajelu sohjoisella tiellä, autojonossa ei oikein houkuttanut. Sen sijaan jäin makaamaan kotisohvalle.

Päätin siis viettää vapaani kaupungissa ja aloitin sen astumalla vahingossa vaa'alle. En edes omista vaakaa, mutta sellainen nyt sattui jalan alle, niin utelaisuuttani sitten vilkaisin. Ja totesin, että ei tämä minun viime aikainen huono oloni ole pelkkää kuvittelua, vaan olen oikeasti kerännyt jostain lisää kiloja. En ole mikään kilovahti, ja kuten jo sanoinkin, en edes omista vaakaa. Mutta olen aina kuitenkin tiennyt sen suunnilleen-painoni. Ja nyt oltiin menty melko paljon sen yli. Ei mikään ihme, että olo on huono. 

Onko tämä nyt sitten se ikä, jolloin ruuansulatus hidastuu ja täytyy oikeasti alkaa vahtaamaan mitä suuhunsa laittaa?

Hieman katuen talsin jo sovituille lounastreffeille ja mietin matkalla eilistä karkkipäivääni. Tilasin pannupizzan sijaan kanan, jonka kuvittelin olevan terveellisempää. Yleensä ravintolassa otan vain vettä, mutta yhtäkkiä jouduin taistelemaan itseni kanssa, etten olisi tilannut coca-colaa. Ja nyt ajattelin olla hetken herkkulakossa ja vähentää hiilihydraatteja. Ja se meinaa sitä, että en leivokaan tänään sitä pullaa, vaikka olin ajatellut. Katsotaan sitten parin päivän päästä uudestaan, että onko olo yhtään parempi.



Mutta ihan kuin olisin lukenut joskus jostain, että punaviini ja tumma suklaa ovat hyväksi, joten niitä tuskin herkkulakkoon lasketaan...?

13. lokakuuta 2013

Viimeisiä syksyjä

Kannoin taas pitkästä aikaa kameran pihalle, kun huomasin, että maassa alkaa olla enemmän lehtiä kuin puussa. Halusin ainakin vielä kerran päästä ikuistamaan tuota väriloistoa. No, lopulta otin melko vähän varsinaisia ruskakuvia, päädyin nimittäin kuvailemaan taas tyypilliseen tapaani lähikuvia kivistä ja sienistä. Kuvausretken lopulliseen saldoonkaan en sitten ollut kovin tyytyväinen, mutta toisaalta eihän tuo mikään varsinainen kuvausreissu edes ollut, vaan lähinnä pakollinen koiranulkoilutuslenkki kameran kanssa. 

Tänään on muutenkin ollut melkoisen laiskuuspäivä. Oli ajatuksena käydä sisustuskaupoilla katselemassa, mutta päiväunet ja Pomo piilossa veivät voiton. Illalla leivoin hätäseen vielä porkkanakakun, koska sitä varten viikolla ostetut porkkanat ois alkanu kohta pehmetä. Tuntuu, että viime aikoina porkkanakakut ovat tunkeneet esiin jokaisesta mahdollisesta mediasta, joten aivopesun seurauksena menin sitten samalla linjalla. Hyvää tuli, ja minä sain taas hetkeni täydellisenä naisena. 







Hei apua, minulle on ilmaantunut päähän kipeä kuhmu. Eikä mitään tietoa, mistä se on mahdollisesti voinut tulla! En ole mielestäni iskenyt päätäni mihinkään, koska kyllähän tuommoset nyt muistaisi! Vielä eilen se oli vain kosketuskipeä, mutta nyt kaikki tärinä ottaa siihen. Kävely esim. on tosi lystiä... Olen jo diagnosoinut itselleni vaikka mitkä kuolemantaudit, mutta täytynee vielä konsultoida oikeaa lääkäriä, mikäli tilanne pahenee entisestään...

8. lokakuuta 2013

Kuonoja


Tykkään kuvata koiria. Ehkä lähinnä siksi, että koen osaavani homman, sattuneesta syystä. Batmanhan alkaa usein poseerata automaattisesti, kun osoitan sitä kameralla. Koirat ovat siitä mukavia, että ne ovat koko ajan omia itsejään. Tämä on tosin myös haaste, mutta onpahan isompi onnistumisen tunne kaiken sähläämisen jälkeen! Olen silloin tällöin ottanut pyynnöstä jonkun kuvan kavereitten koirista, mutta en pitkään aikaan. Siksipä tämä reissu oli erittäin mieleinen.

Olin luvannut Annille kuvata hänen söpöä Mila-koiraansa. Koko homma meinasi vastustaa ihan urakalla, milloin mistäkin syystä, mutta lopulta saatiin aikataulut, sääolosuhteet ja muutkin mahdolliset tekijät täsmäämään. Nakkasin kameran kyytiin ja ajelin sitten treffipaikkaamme. Annilla oli onneksi tiedossa paikka, jossa koiria pystyi pitämään vapaana sen verran, että saatiin parit ruudut kuvattua. No, ilmeisen hyvä paikka (tai mallit), sillä lopulta kameraan tallentui yli neljäsataa ruutua, vaikka pelättiin, että pimeän vuoksi homma jää puolitiehen.

Annilla oli mukana myös toinen mallityttö, joka paljastuikin todelliseksi wannabe-linssiluteeksi. No, eipä mitään, saatiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja asiakas oli tyytyväinen! Tässä kuitenkin muutamia Mila-kuvia, paitsi viimeisessä kuvassa on mukana myös vieraileva tähti Dana!




6. lokakuuta 2013

Pieniä ilon hetkiä

Kai se on myönnettävä, että kun tarpeeksi kauan katsoo jotain ei-niin-hyvältä-näyttävää, niin silmä tottuu. Ja kohta sitä kuulee selittelevänsä, että nokun. Nokun ihan vaan testaan. Nokun tää on tosi käytännöllistä. Nokun käytän tätä vaan kotona, mutta nyt vähän lipsahti. (Yksi hyvä esimerkki on pillifarkut. Muistan lukioajoilta yhden tytön, joka käytti pillifarkkuja. Ajattelin, että sopii sen persoonalliseen tyyliin, mutta minun päällä. Ei. Ikinä. No, nykyään en toki muita käytäkään.)

Niinpä minäkin. Näitä Instagram-kuvia! Muutama sekalainen, mutta kiva juttu viime ajoilta. (Jotta saisin julkaistua nämä Kainuu-kuvatkin, joista puolet meni mustaksi aukoksi, minkä vuoksi niistä ei saa järkevää kokonaista kirjoitusta.)


Käytiin yhden päivän kuluksi Kajaanissa, ihan pikareissu vain. Niin, että ehdittiin pyörähtää entisessä työpaikassa moikkaamassa entistä työkaveria ja kahvilla ja nähdä linnanrauniot. Sitten tuli nälkä, oltaisiin menty ravintolaan syömään, mutta Kajaanin ainoa paikka oli tupaten täynnä ja viiden euron pitsaa ei tehnyt mieli, joten mentiin erääseen entiseen suosikkikahvilaani lounaalle. 

Kahvien jälkeen lähdettiin Kajaanista Vuokatin kautta Sotkamoon ja mentiin jälkkärille kahvila Muruseen. Vähäkahvisena ihmisenä meinasin saada tuosta määrästä jo vatsahaavan, mutta koska en ollu itsekään koskaan käynyt paljon kehutussa Murusessa, niin halusin ehdottomasti pysähtyä Sotkamossa suklaakakun ajaksi.


Oma ykköskohde Kainuussa on Hiisijärven hiekat, joten ajettiin kotimatkalla sitä kautta. Okei, myönnän pienen kotiinpäin vedon tässä ja tiedän olevani hieman jäävi asian suhteen... Paikan historia on kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, ja myönnänkin ylpeästi olevani syyllinen yhdessätoista polvessa, jos oikein muistan. Kyseenalainen kunnia.

Myöhemmin Ouluun päin palatessa katsastettiin jo toinen pitkään must see -listalla ollut kohde. Ihme Vaalassa. Joka kerta olen hurautellut tuosta ohi kaasu pohjassa ja katunut jälkeenpäin. Nyt pysähdyttiin iltakaakaolle. Kassasetää katsellessamme Ville kysyi hieman epäilevästi, että käykö täällä kortti. (Siis tätähän kysyttiin viimeksi kymmenen vuotta sitten...) "Joo, totta kai", oli vastaus, mutta lopulta, muutamien epäonnistuneiden yritysten jälkeen huudettiin rouvaa takahuoneesta apuun, koska maksupäätteen käyttö oli päässyt unohtumaan. Mahtava paikka!


Eräänä iltana tulin raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja täällä odotti yllärinä kookoslettuja kermavaahto- ja hillotäytteellä ja suklaakastikkeella. Oli aivan supersupersuperhyvää ja tulin vähintään yhtä onnelliseksi. En muista syöneeni koskaan parempia lättyjä. En olisi koskaan keksinyt itse tuota kookosta, mutta toimii! Ainakin tämmöiselle kookosfanille.

Eräänä toisena iltana päätettiin tehdä hamppareita. Yllätin itsenikin ilmoittamalla, että ajattelin leipoa sämpylätkin itse. Tarviiko edes sanoa, kuinka hyvää tämä oli?


Lisäksi olen fiilistellyt näitä värejä! Kuinka huippua! Muistelen, että viime vuonna ruska meni jotenkin tosi nopsaa, jos sitä edes oli. Mutta tänä vuonna yllätyn joka päivä uudestaan nuista väreistä. Kaupunki on kaunis.

Ehdottomia lemppareitani Oulussa on Hupisaaret. Minulla oli kesän haaveissa, että lähtisin kunnon kokopäiväpiknikille Ainolaan, mutta jotenkin se meni ohi. Oli niin paljon kaikkea. Ensi kesänä ehdottomasti. Mansikoita ja kuohuviiniä! 


Voitin yhden vedon, minkä vuoksi sitten pääsin Sokeri-Jussiin syömään. Söin (taas) aivan superhyvää pihlajanmarjakanaa ja jälkiruuaksi karpalo-paahtovanukasta. Ainoa, mikä jäi vähän kaivertamaan, on tuo jälkiruokalistalta löytyvä Kainuun leipäjuusto. Rikollista. Kainuussa me tunnetaan vain juustoleipä, mitä olenkin yrittänyt paasata kaikille ulkokainuulaisille. Ja sitten löydän ravintolan ruokalistalta jotain, missä on yhdistetty sanat Kainuu ja leipäjuusto. Ei, ei, ei. Kukaan muu kuin kainuulainen ei tunnu käsittävän tämän asian pyhyyttä. Leipäjuusto on Prätkähiirten pahis, niin.

5. lokakuuta 2013

Vitsin hyvää!

Toisten riemuitessa hopeatoffeesta (Se on ihan ok, mutta en missään vaiheessa kaivannut sitä.) minä hihkuin riemusta jostain ihan muusta comebackista. Hehkutin tätä lapsuuteni lempikarkkia jo Instagramissa, kun äiti ystävällisesti huomautti, että en tuolloin edes tiennyt karkkien olemassaolosta. Tiesin ainoastaan kakunkoristeista, joita myytiin hyllyntäydeltä ja joita ostettiin kerran vuodessa synttärikakun päälle. Kouluiässä sitten totuus jotenkin paljastui, tilannetta en muista, mutta saatoin hyvinkin nolata itseni ihmettelemällä jonkin kaverin kakunkoristeostoksia.

Se siitä tarinasta. (Toinen suuri lapsuuteni huijaus on sirkushuijaus. Kotipaikkakunnallemme saapui sirkus ja isä vei minut katsomaan ennen varsinaista showta ihmisiä teltan ulkopuolella viihdyttävää pelleä. Tämän jälkeen isä vei minut kotiin ja elin pitkään siinä luulossa, että olin käynyt oikeasti sirkuksessa.) Piti siis sanomani, että kun törmäsin näihin varhaisnuoruuteni krokotiilikarkkeihin, en malttanut pitää näppejäni erossa. 

 

Eikös näitten mainoslaulu mennyt jotenkin seuraavasti: "Chewits, chewits, chewits, chewits - Vitsin hyvää!" vai muistanko ihan väärin..? Hehe.

Kumpi palaaja iskee kovemmin: Hopeatoffee vai hedelmätoffee-chewitsit? 

4. lokakuuta 2013

Raksahommia

Eilen Clas Ohlonilla inspiroiduin eräästä lampusta. (Puoliksi) läpällä laitoin Villelle viestiä, että oisko tää kiva meille. No, olin jo kaupasta ulkona, kun sain viestin, että vois olla ideaa. Niinpä ajatus ei sitten jättänyt rauhaan ja tänään, yön miettimisen jälkeen lähdettiin yhdessä lamppuostoksille. Oisko tää nyt ensimmäinen yhteinen sisustushankinta...

Onhan tämä miljoonassa blogissa nähty ja jo vähän vanha idea, joten ei mikään omaperäisin idea. Mutta tosi simppeli (väliaikais)ratkaisu tällaiseen talouteen, jossa kattolamppujen hankkiminen kestää näköjään lähes ikuisuuden. (En ole vielä löytänyt mielessäni olevia varjostimia, saati hommattua tänne sähkömiestä tekemään virityksiä.) Aloin jo haaveilla massiivisista peuransarvista, joihin tämän voisi ripustella.  




Aina voin puolustautua sillä, että vajaalla kuudellatoista eurolla valoa tähän pimeyteen ei ole mielestäni ollenkaan huono hankinta, vaikka sen kuinka yrittäisi toisin päin selitellä.

3. lokakuuta 2013

Taistelua synkkyyttä vastaan

Masennun joka syksy. Tai no, on ehkä väärin käyttää masennus -sanaa, koska se nyt on jo oikeasti vakava asia. Mutta tiedättehän, kun tuntuu, että ulkona on koko ajan pimeää, väsyttää ja mikään ei oikeastaan innosta. Sitä vain odottaa, että aurinko alkaa taas lämmittää ja päivät pidentyä. Ja tämähän on aivan naurettavaa, koska ensinnäkään nyt ei vielä ole edes pimeää ja toisekseen talvikin on hienoa aikaa. Mutta jostain syystä kesän päättyminen saa aina aikaan hetkellisen vajoamisen sinne itse luotuun synkkyyteen.

Oon ollut nyt muutaman päivän vapaalla, välttänyt suuria suunnitelmia ja keskittynyt torjumaan tätä syysankeutta. Käytiin Pasin kanssa extemporee-kahveilla Bisketissä. Päärynä-mango-mansikka -leivos oli hyvää ensiapua, mutta varmuuden vuoksi poikkesin vielä viinibaariin punaviinille. Sain houkuteltua Pasinkin mukaan, tosin siihen ei kauhean paljoa vaadittu. Parannettiin sitten maailmaa, kunnes jalkapallo vei miehen mennessään. Ja minä hipsin kotiin, jossa käperryin siellä odottaneeseen lämpimään kainaloon ja mietin, että ei tämä talven lähestyminen ehkä mikään katastrofi olekaan. Tai olisin miettinyt, ellen olisi jo viinin tainnuttamana kuorsannut onnellisesti.





Tänään sitten koin toipuneeni jo niin tehokkaasti, että pidettiin kotona siivouspäivä. Oikeastaan tämä oli vähän pakkotilanne, koska vuokranantaja tulee huomenna tuomaan tänne meille uutta jääkaappia. (Jes, alkoikin jo mennä hermot happaneviin maitoihin ja toisaalta umpijäätyneeseen pakastelokeroon...) Ja päivän päätti sitten erään vedonlyönnin seuraksena voitettu ravintolareissu Sokerijussin Kievariin. Ja nyt illalla sytytin kotona vielä kasan kynttilöitä ja vain fiilistelin syksyä. Tai elämää. Tai ihan mitä vaan!




Syksyn tullen innostun yleensä myös sisustamisesta ja niinpä löysin jostain energian laittaa nuo alkukesästä ostetut postikortit kehyksiin. Lopultakin. Nyt tarvitsee enää löytää paikka kehyksille.

P.s. Tein tänään huikean musiikkilöydön! Pekka Kuusiston ja Paula Vesalan Kiestinki -levy. Kuuntelin tuon kerran läpi ja nyt palan halusta kuunnella sen uudestaan, mutta samaan aikaan en halua pilata nautintoa sotkemalla siihen mitään muuta. Pelkästään musiikki ja kynttilät, joten joudun odottamaan vielä.

2. lokakuuta 2013

Irrallisia, mutta tunnelmallisia

Jaaha, ollaan taas siinä kohtaa syksyä, kun sisällä ei näe ottaa yhtäkään kuvaa. Ja kaikki arkinen kuvausinto on täysin kadoksissa. Voin kertoa, että muistikortilta löytyi kymmenen pimeää kuvaa mokkapaloista, kotitekoisista hamppareista en edes jaksanut yrittää saada pätevää kuvaa aikaiseksi tuon mokkapalaepisodin jälkeen. En siis saa ketään uskomaan, että olen oikeastikin yrittänyt olla hyvä keittiössä! Jopa niin hyvä, että leivoin hampparien sämpylät itse!

Ja se Kainuun reissu. Ne Instagram-kuvat jatkavat edelleen sitä temppuiluaan. Mutta onneksi ne ovat näkyvissä edes siellä. Otin kuitenkin pari kuvaa kamerallakin, ihan vaan, etten olisi raahannut sitä mukana turhaan. Vähän irrallisia, mutta toisaalta kivoja ja tunnelmallisia.






Pyörähdin eilen taas 1920-luvulla, tällä kertaa vähän eri kokoonpanolla ja toimin oikeastaan mallina. En tiedä, mitä reissusta jäi käteen, kaikki materiaali on nimittäin vielä valokuvaajan kamerassa. Ja jospa saisin luvan heittää jonkin kuvan tännekin...