28. helmikuuta 2010

Lumiukkohommia

Tässä kuivattelen itteeni rankan ulkoilusession jäljiltä. Ulkona on lumipallokeli, ekaa kertaa tälle talvelle ja eihän sieltä malta pysyä poissa. Kierrettiin lampi puolitoista kertaa, kun matkalla törmättiin toiseen bortsuun jonka kanssa sitten juoksenneltiin yhtä matkaa. Kotona pyörittiin vielä hetki pihalla ja tehtiin lumiukko Batmanin kanssa. Eli siis minä heitin Batmania lumipallolla ja Batman kosti tuhoamalla lumiukon alun. Mutta toinen yritys onnistui! Ja kunhan tässä vähän kuivattelen, niin otan ehkä kuvan siitä lumiukostakin. Sitä ennen odotellessa vielä pari kuvaa pakkaspäiviltä!

 


 


  

Jäällä ainakin oli paikoin sen verran paljon vettä, että jättäisin mahdollisen luistelun väliin... Tältä talvelta on muuten vielä luistelukausi korkaamatta, vaikka asutaan nykyään luistinradan laidalla.

 

Batmanilla on puolivuotissynttärit kahden viikon päästä. Suunnitteilla on juhlat, joihin ajattelin yhdistää ne luvatut sisäsiisteyspippalot! Uskaltaisin jo nimittäin puuta koputtaen sanoa tuota Papanaa sisäsiistiksi. Ja tällä kertaa ajattelin todellakin onnistua järkkäämään ne bileet!

Hups, oon taas tämän päivän lähinnä Batmanin kanssa kahden, koska Tommilla on esiintymisiä ja muita tanssihommia. Ajattelin olla ahkera ja leipoa ainakin sämpylöitä. En omista mitään sämpylätaikinanvatkaamiskonetta, mutta ajattelin silti onnistua... Saas nyt nähä, onnistunko edes ryömimään kauppaan.

1 kommentti:

  1. Pelottavan samanlaista touhua täällä, miinus koira. Omasta sisäsiisteydestänikään en tiedä, kun keittö on taas kuin pommin jäljiltä. Sämpylät onnistuu mainiosti pelkällä hauissekoittimella, etenkin porkkanaversiot. Jyväsjärven jäällä luistellaan, vaikka railot saavatkin aikaan tahatonta komiikkaa sivustakatsojille. Eettä semmosta.
    Koinkaa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!