Instagramajatus

Kaverini kysyi minulta erään Instagram-päivityksen jälkeen, että olenko taas käynyt jossain ulkoilemassa jossain, vai lataanko vanhoja kuvia. Vastasin, että minulla on koira, ulkoilen joka päivä. Ja että en lataa Instagramiin vanhoja kuvia.

Minun mielestäni Instagramin perusajatus on ollut mahtava. Puhelinkuva siitä hetkestä, missä olet nyt. En välttämättä lataa kuvaa kesken lenkin, mutta teen sen välittömästi kotiin tultuani. En myöskään lataa Instaan kameralla kuvattuja kuvia. Alussa "boikotoin" Instan kameraprofiileja, mutta nyttemmin olen joutunut joustamaan ja seuraan muutamaa, jossa kuvat ovat oletettavasti oikealla kameralla otettuja. Kaikista profiileista kun ei edes tiedä. Heh, jotkin asiat on vain otettava vakavasti!

Myönnän, että olen silti melko tarkka siitä, mitä tuohon sovellukseen itse lataan. Monta jo otettua kuvaa on lentänyt roskakoriin, koska ne eivät ole vain sopineet galleriani värimaailmaan tai jotain muuta yhtä naurettavaa. Toisaalta ilman Instagramia monta upeaa kuvaa olisi jäänyt ottamatta. 

Olen päässyt sen yli, etteivät puhelinkuvat ole muka tarpeeksi laadukkaita blogiin laitettaviksi. Ja toisinaan sisältö on laatua tärkeämpää. Tällä hetkellä minulla on aika kortilla tämän blogin suhteen, vaikka intoa riittäisi. Toivottavasti ette siis pahastu näistä silloin tällöin tänne ilmaantuvista Instakuvista. Nyt olen vihdoin muutaman päivän remonttivapaalla, ja ajatuksena olisi saada blogiinkin jotain uutta materiaalia muiden rästihommien ohessa.

Käytättekö Instagramia? Onko teille merkitystä sillä milloin tai millä kuvat on otettu?

P.s. Instagramista nämä kuvat löytyvät niinkin yllättävän nimimerkin kuin @suvipy takaa...

Projekti-innostus

Elokuu oli minulle hyvin projektirikasta aikaa. Sain pitkästä aikaa tehtyä jotain. Meillä on nyt uudet tuolit ja verhot. Tosin verhojen vuoksi joudun laittamaan sohvatyynykavalkadimme uuteen uskoon, mutta sitäkin varten on jo kangas valmiina. Syksyn kunniaksi ajattelin tehdä omenahyvettä, mutta näyttää uhkaavasti siltä, että leipomukseen varatut omenat menevät parempiin suihin ennen kuin ehdin uunia lämmittää... Täytynee poiketa huomenna torille täydentämään tuota kulhoa!

Ainoa, mikä on vähän jäänyt, on näistä projekteista raportoiminen. Onnistuin nimittän nitkauttamaan niskani pestessäni hiuksiani. Seuraavana yönä "nukuin" siinä minulle kaikkein luonnottomimmassa asennossa, selälläni. En nimittäin pystynyt liikkuumaan. Aamulla ylös pääseminen vei vartin. Nyt olen hautonut niskaani ja hartiaani kuumalla hauteella ja buranalla, sekä ollut vähän niin kuin tietokonekiellossa. Sohvalla istuminen on ollut täysin mahdoton ajatus, mutta nyt alkaa helpottaa. Huomenna olen sitä paitsi vapaalla, joten ajattelin hoitaa alta pois kaikki nämä rästijutut tänne blogin puolelle muutenkin kuin pikkuruisina instakuvina.

Iltapäivä instagramkuvina

Huomaan olleeni erittäin tehokas sihteeri itselleni ja buukanneeni kalenterini aivan tukkoon. En kuitenkaan valita, kaikki sosiaalinen elämä on erittäin tervetullutta ja muutenkaan nämä menot eivät ole olleet mitään pakkopullaa. Eilinen oli jopa niin tehokas päivä, etten ehtinyt avata tietokonetta kuin viideksi minuutiksi ennen töihin kiiruhtamista.

Perjantaina olin niin kevät- ja sitä myöten kuvausfiiliksissä, että Instagram kävi jo melko kierroksilla. Ihan jokaista en sitten lopulta julkaissut siellä puolen, joten ajattelin jakaa koko setin tänne. Tämmöinen iltapäivä instagramkuvina -postaus, koska tykkäsin kuvien fiiliksestä todella paljon. Ekana tietenkin pakollinen instafood-kuva. Tosi tumma reissumies, juustoa, avokadoa, tomaattia sekä ripaus suolaa ja pippuria. Nam.

Reaaliajassa nämä kuvat saa siis seuraamalla Instagramissa @suvipy!

Batman on dementikko

Apua, olin tikahtua nauruun! Tulin töistä kotiin, moikkasin Batmania ja jämähdin koneelle. (Tähän väliin on pakko sanoa, että Batmanilta on kiellettyä nousta petaamattomaan sänkyyn. Toisaalta tiijän kyllä, että joskus se käy siellä salaa ollessaan yksin kotona.) Hetken päästä piti liikahtaa kauppaan. Eteisessä ihmettelin vähän, kun Batman ei ole jaloissa tarjoamassa itseään mukaan. Nostin katseen makuuhuoneeseen ja siellähän se kyyhötti minun tyynylläni! Täysin liikumatta, seinää tuijottaen. Epäilen, että se teki totaalisen unohduksen ja kuvitteli olleensa yksin kotona!

En voinut naurultani paljoa komentaa, joten otin sitten kuvan, jätin Batmanin siihen ja hihittelin vielä kadullakin. Kuvakin on vähän tärähtänyt, kun kädet hytkyi siinä hekotellessa. Huh, olipa kyllä päivän piristys taas!

Nyt luulen, että otan pienet päiväunet ja mietin sitten uudestan, että oliko tämä nyt sittenkään kovin hauska juttu, vai laitanko väsyn piikkiin. Ja jos vieläkin naurattaa, niin ei varmaan enää sen jälkeen, kun illalla isken pään tyynyyn ja korva menee täyteen hiekkaa ja karvapalloja.

Kevään toinen päivä

Päivät kuluvat taas nopeampaa, kuin ennätän huomata. Inspiraatiokin on jäänyt jonnekin matkan varrelle. Tänään tosin havahduin tähän maailmaan sen verran, että huomasin auringon paistavan. Kampesin itseni ylös sohvalta, johon olin hetkeä aiemmin vajonnut työpäivän jälkeen. Otin ihan puhtaasti kuntoilullisen tavoitteen ja jätin kameran kotiin. Nappasin kuitenkin muutaman (kävelin siis koko ajan puhelin kourassa..) fiiliskuvan puhelimella ja pidin niitä lopulta yllättävän onnistuneina. Jopa niin, että uskallan laittaa muutaman tännekin!

Toivottavasti tämmöisiä aurinkoisia inspispäiviä tulee olemaan myös ensi viikolla, niin teen ihan asioikseen kuvausreissun. Ja viimeistään viikonlopuksi lataan kameran akut täyteen, olisi nimittäin tiedossa kuvaustalkoot erään urheilutapahtuman merkeissä. Mutta siihen palannen viikon päästä, sitä ennen toivottavasti jotain muuta ja nyt näitä puhelinkuvia tältä päivää!

Pari päivää Instagramissa

Ajattelin katkaista tämän blogihiljaisuuden Instagram-kuvilla. Pyyhkäisin kyllä tänään pölyt kameran päältä, mutta ne kuvat saavat vielä odottaa illan loppuhuipennukseen. Eli jos onni on puolellani, niin tulossa herkkureseptiä. Mutta en lupaa vielä. Tai no, reseptin voin luvata, mutta herkkuosuus on vielä arvoitus.

Mutta sitä ennen parin päivän puhelinkuvat tässä näin.

Aloitin vapaat pienellä kiukulla, johon Ville totesi, että mee viinibaariin, niin tulee parempi mieli. Oiskohan takana ollut ajatus siitä, että ei tarvitsisi keksiä mitään lepyttelyjä, mutta otin joka tapauksessa vinkistä vaarin. Tosin vasta pienen välikuoleman jälkeen. Ja sittenkin melko vastahakoisesti, koska olin niin epäsosiaalisella päällä. Ajattelin kuitenkin, että vetäytyminen nurkkaan ristikon kanssa voisi sopiakin tilanteeseen. Ei tarvitsisi vahingossakaan puhua kenellekään sen jälkeen, kun on saanut viinilasillisen tilattua. Ja senkin pystyy oikeastaan saamaan vain tökkäämällä sormensa listalle ja murahtamalla tarjoilijalle.

Ajauduin kuitenkin pieneen ongelmatilanteeseen, sillä jo heti ovella tulin esitellyksi toiselle vakioasiakkaalle. Mitenpä siitä nyt kohteliaasti luikahdat nurkkapöytään istumaan... Otin tilanteen haasteena. Pahoittelin, että olen hieman väsynyt ja tilasin samaan hengenvetoon kahvia ja lasin viiniä. No, tämä kuva on parin (viini)lasin jälkeen, joten ilmeisen onnistunut ilmeenpiristys. Olin kuitenkin ihmisten aikaan kotona, ostin kotimatkalla paketin nakkeja ja pussin sipsiä, mutta lopulta olin niin väsynyt, että jaksoin syödä kaksi nakkia ja kolme perunalastua. Nukuin sitten kellon ympäri.

Otin salakuvan Batmanista. Batmanilla on vähän lipsunut tuo Facebookaus käsistä. Siis jatkuvasti koneella, chatti huutaa ja Candy Crush Saga -kutsuja satelee. Yritäpä ite ehottaa, että jos maksaisin parit laskut välillä, niin saa tuhahtelua osakseen. Lenkille sentään suostuu vielä lähtemään...

Ostin eiliseltä kauppareissulta itselleni pinkin tulppaanikimpun, koska sain joululahjaksi maljakkoja (joita olin toivonut), mutta niille ei ollut tullut vielä oikein käyttöä. Ja ihan muutenkin itseni piristykseksi ja Villen. Oon muuten vähän hämmentynyt tästä orastavasta viherpeukaloudestani. Tähän päivään mennessä talvi on saattanut pikkupalmuni alimmat lehvät kuolioon, mutta tänä talvena se onkin yllättäen puskenut uusia lehtiä vanhojen tappamisen sijaan! Epäilen tosin, että syynä tähän yllättävään piristymiseen on sen toisesta palmusta saama seura eikä minun puutarhurintaitoni.

Ja kauppareissulta ostin myös pari vaaleanpunaista asettia! Heräteostoksena. Odottelin Villeä margariiniosastolta ja palloilin siinä astiahyllyllä. Ihastuin vaaleanpunaisiin asetteihin, ja otin pari kokeiluun, kuten Villelle asian esitin. Minähän aloitin muinoin keräämään Arabian KoKoa petrolina, kunnes värin valmistus lopetettiin. Jatkoin sitten valkoisilla astioilla, mutta jotenkin tuo yhdistelmä on sitten lopulta ollut juurikin sen näköinen, että tässä on nyt pakon sanelemana vaihdettu väriä. Nuo vaaleanpunaiset asetit sen sijaan toivat juuri sitä kaivattua harkittua sekavuutta. Ja asettejahan en ole koskaan omistanut, joten tarpeeseen tulevat.

Vihittiin ne tänään käyttöön juhlallisin menoin. Kahvin kaverina oli itse leivottua korvapuustia ja Kainuun juustoleipää.

Lisää (jopa reaaliaikaisia) instakuvia @suvipy !!

Sunnuntaiaamun Oulu

Aamu oli tosi sekava. Katsoin kelloa vähän väliä, mutta se näytti mitä sattuu. Kun lopulta sitten heräsin sen verran, että pystyin ymmärtämään edes jotain, niin tajusin, että puhelimen varsinainen kello näytti ihan eri aikaa kuin sovelluksen kello. Hetken aikaa tuijotin vuoroin puhelimen molempia kelloja ja vuoroin vanhaa kunnon herätyskelloa. Sitten välähti ja tarkistin asian vielä kalenterista. Talviaika. Miten ihmeessä se pääsikin tulemaan näin varkain.

Koska kello oli vasta puoli kymmenen, minulle jäi aikaa pitkälle lenkille. Sää näytti taas perinteisesti tosi ankeelta, mutta ulkona minua jo harmitti, etten ollut ottanut kameraa mukaan. Toisaalta parempi vaan, minulla on hartiat jo valmiiksi niin jumissa, että jos olisin kantanut puolitoista tuntia kameraa mukanani, minulta varmaan irtois pää. Otin sitten puhelinkuvia sarjatulella. Heh, laatu ei ehkä ole ihan täysin sama, kuin tuossa kamerassa, mutta mielestäni näissä oli niin kiva tunnelma, että malttanut jättää näitä pelkästään muistikortille. (Ja en kehannu julkasta kaikkia Instagramissakaan...)

Erityisesti tykkään ensimmäisestä. Oulun keskusta ja yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä sunnuntaiaamuna. Kovasti on vilkasta.

Pieniä ilon hetkiä

Kai se on myönnettävä, että kun tarpeeksi kauan katsoo jotain ei-niin-hyvältä-näyttävää, niin silmä tottuu. Ja kohta sitä kuulee selittelevänsä, että nokun. Nokun ihan vaan testaan. Nokun tää on tosi käytännöllistä. Nokun käytän tätä vaan kotona, mutta nyt vähän lipsahti. (Yksi hyvä esimerkki on pillifarkut. Muistan lukioajoilta yhden tytön, joka käytti pillifarkkuja. Ajattelin, että sopii sen persoonalliseen tyyliin, mutta minun päällä. Ei. Ikinä. No, nykyään en toki muita käytäkään.)

Niinpä minäkin. Näitä Instagram-kuvia! Muutama sekalainen, mutta kiva juttu viime ajoilta. (Jotta saisin julkaistua nämä Kainuu-kuvatkin, joista puolet meni mustaksi aukoksi, minkä vuoksi niistä ei saa järkevää kokonaista kirjoitusta.)

Käytiin yhden päivän kuluksi Kajaanissa, ihan pikareissu vain. Niin, että ehdittiin pyörähtää entisessä työpaikassa moikkaamassa entistä työkaveria ja kahvilla ja nähdä linnanrauniot. Sitten tuli nälkä, oltaisiin menty ravintolaan syömään, mutta Kajaanin ainoa paikka oli tupaten täynnä ja viiden euron pitsaa ei tehnyt mieli, joten mentiin erääseen entiseen suosikkikahvilaani lounaalle. 

Kahvien jälkeen lähdettiin Kajaanista Vuokatin kautta Sotkamoon ja mentiin jälkkärille kahvila Muruseen. Vähäkahvisena ihmisenä meinasin saada tuosta määrästä jo vatsahaavan, mutta koska en ollu itsekään koskaan käynyt paljon kehutussa Murusessa, niin halusin ehdottomasti pysähtyä Sotkamossa suklaakakun ajaksi.

Oma ykköskohde Kainuussa on Hiisijärven hiekat, joten ajettiin kotimatkalla sitä kautta. Okei, myönnän pienen kotiinpäin vedon tässä ja tiedän olevani hieman jäävi asian suhteen... Paikan historia on kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, ja myönnänkin ylpeästi olevani syyllinen yhdessätoista polvessa, jos oikein muistan. Kyseenalainen kunnia.

Myöhemmin Ouluun päin palatessa katsastettiin jo toinen pitkään must see -listalla ollut kohde. Ihme Vaalassa. Joka kerta olen hurautellut tuosta ohi kaasu pohjassa ja katunut jälkeenpäin. Nyt pysähdyttiin iltakaakaolle. Kassasetää katsellessamme Ville kysyi hieman epäilevästi, että käykö täällä kortti. (Siis tätähän kysyttiin viimeksi kymmenen vuotta sitten...) "Joo, totta kai", oli vastaus, mutta lopulta, muutamien epäonnistuneiden yritysten jälkeen huudettiin rouvaa takahuoneesta apuun, koska maksupäätteen käyttö oli päässyt unohtumaan. Mahtava paikka!

Eräänä iltana tulin raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja täällä odotti yllärinä kookoslettuja kermavaahto- ja hillotäytteellä ja suklaakastikkeella. Oli aivan supersupersuperhyvää ja tulin vähintään yhtä onnelliseksi. En muista syöneeni koskaan parempia lättyjä. En olisi koskaan keksinyt itse tuota kookosta, mutta toimii! Ainakin tämmöiselle kookosfanille.

Eräänä toisena iltana päätettiin tehdä hamppareita. Yllätin itsenikin ilmoittamalla, että ajattelin leipoa sämpylätkin itse. Tarviiko edes sanoa, kuinka hyvää tämä oli?

Lisäksi olen fiilistellyt näitä värejä! Kuinka huippua! Muistelen, että viime vuonna ruska meni jotenkin tosi nopsaa, jos sitä edes oli. Mutta tänä vuonna yllätyn joka päivä uudestaan nuista väreistä. Kaupunki on kaunis.

Ehdottomia lemppareitani Oulussa on Hupisaaret. Minulla oli kesän haaveissa, että lähtisin kunnon kokopäiväpiknikille Ainolaan, mutta jotenkin se meni ohi. Oli niin paljon kaikkea. Ensi kesänä ehdottomasti. Mansikoita ja kuohuviiniä! 

Voitin yhden vedon, minkä vuoksi sitten pääsin Sokeri-Jussiin syömään. Söin (taas) aivan superhyvää pihlajanmarjakanaa ja jälkiruuaksi karpalo-paahtovanukasta. Ainoa, mikä jäi vähän kaivertamaan, on tuo jälkiruokalistalta löytyvä Kainuun leipäjuusto. Rikollista. Kainuussa me tunnetaan vain juustoleipä, mitä olenkin yrittänyt paasata kaikille ulkokainuulaisille. Ja sitten löydän ravintolan ruokalistalta jotain, missä on yhdistetty sanat Kainuu ja leipäjuusto. Ei, ei, ei. Kukaan muu kuin kainuulainen ei tunnu käsittävän tämän asian pyhyyttä. Leipäjuusto on Prätkähiirten pahis, niin.

Galaksien välisiä juttuja

Kerroin tuossa jokin aika sitten pikaisesti puhelimenhakureissusta. Tai kahdesta. Olin päättänyt päivittää vanhan Samsung Galaxy Minin uudempaan, koska puhelin oli jatkuvasti tukossa, mikä on toki aivan ymmärrettävää puhelimen ikään, laatuun ja käyttömääriin nähden. Ja koska oon välillä niin kärsimätön, en ehtinyt siinä yhtäkkisessä innostuksenpuuskassani alkaa vertailla muita merkkejä, vaan päätin pysyä Samsungissa. Ainoa, jota edes vilkaisin, oli Lumia, mutta homma kaatui Instagramiin. Meinasin ensin ostaa S3:n, mutta pidettyäni kaupassa kyseistä mallipuhelinta kädessäni totesin sen liian isoksi minun makuuni. Niinpä otin askeleen pienempää kohti ja alkoi hillitön Samsung Galaxy S2 Plussan metsästäminen.

Edellistä puhelinta hankiessani tein hätäratkaisun ja valitsen sen toiseksi kivoimman värin, koska en jaksanut jäädä jonottamaan sitä ykköstä. Tällä kertaa en halunnut kompromisseja ja niinpä kiersin sitten kaikki tämän kaupungin kaupat tuon omani perässä. Koska valkoinen piti saada. Ja en tosiaan tiennyt, että puhelin on noin suosittu! Ei löytynyt. Kunnes pari päivää myöhemmin satuin bongaamaan netistä, että Verkkokauppaan oli tullut muutama kappale.

Menin sitten myös lupaamaan, että kirjoitan tuosta puhelimesta jotain arvioo, jahka saan käyttökokemusta. No, mikään puhelinasiantuntija en tosiaankaan ole, Google tietää paremmin, mutta kirjoitan vähän siitä, miten puhelin toimii minulla ja mitä ylipäätään puhelimella teen.

Instagram tosiaan innoitti uuden puhelimen ostoon. En tiedä miten muilla, mutta minulla tuo Instagram on alkanut kaatuilla jatkuvalla syötöllä. Vaikka kaatuilu alkoi (tai ainakin kuvittelen näin) uuden puhelimen hankinnan kanssa samoihin aikoihin, niin uskoisin, että vika on sovelluksessa. Odottelen tässä uutta päivitystä, jospa alkaisi toimia paremmin. Mutta käytän tuota Instagramia silti. Vähän saatan kiukutella, mutta yksikään päivitys ei kyllä lagaamisen takia jää tekemättä. Haha!

Tuohon Instagrammailuun liittyy myös tuo kamera! Aivan mieletön ero vanhan Minin kameraan, toki muihin puhelinkameroihin ei oo vertailupohjaa. Mutta saa kulkaa kameran etupuolellekin, niin oman naaman kuvaaminen on monin verroin helpompaa! Kamerassa on vaikka mitä tehosteitakin, joita tosin en oo kauheesti käyttänyt, koska muokkaan kuvat kuitenkin joko ihan vain sillä Installa tai esim. Pixrl-o-maticilla. Kiitos tämän kameran, minun pokkarikuume on haihtunut oikeastaan kokonaan. Käypi kakkoskamerasta myös tällaiselle kuvaperfektionistille.

Oon myös yrittänyt opetella kuuntelemaan musiikkia puhelimella. Torstaisin kuuntelen autossa töistä palatessa YleX:n (eli siihen aikaan Yle Puheen) Alia ja Husua ja kun hyvät jutut jäis muuten kesken, niin nappaan napit korviin ja lähden vielä iltalenkille. Latasin tuohon YleX:n radiosovelluksen, mutta se tuntuu tökkivän melko pahasti. Höh. Spotifynkin päivitin Premiumiin, jotta tuo puhelinkuuntelu ois mahdollista. Tosin homma on vielä vähän hakusessa, koska en osaa kuunnella musiikkia esim. lenkillä.

Ja sitten tietysti käytetyin sovellus on WhatsApp Messenger, jota käytän lähinnä yllä olevan kaltaisten järkevien keskustelujen käymiseen. Ja lähetän ympäriinsä kuvia Batmanista ja ruuastani. Siinäpä ne. Hehe.

Bloggerinkin tuohon laittoin, mutta aika onnettomalta vaikutti ja on siis toistaiseksi jäänyt käyttämättä. Blogi siis päivittyy edelleen tietokoneella, samoin blogien lukemiset. Uutisia saatan lukea puhelimella, katsoa säätietoja jne.

Jos tuosta nyt jotain arvioo heittäis, niin ihan riittävä vehe minun käyttöön, kun tuo hintakaan ei ole paha. Välillä vähän saattaa lagailla koko homma, mutta toisaalta niin lagailee tietokonekin, jos sitä ei käynnistä toisinaan uudestaan. Tämän kanssa on kuitenkin paljon lepposampaa kuin sen vanhan, joka sammutti itsensä joka toinen minuutti. Ja en tosiaan tiijä, että miten esim. muilla Android-puhelimilla tuo jumittelu on yleistä sitten. Raskaampaan käyttöön kannattaa jo ehkä miettiä sitten vaikka sitä S3:a.

Vinkkejä kivoista, erityisesti kuvanmuokkausohjelmista otetaan vastaan!!


Nyt minua oottaa pussi karkkia ja joku toistaiseksi tuntematon leffa! Sain nimittäin iltapäivän piristykseksi muistitikun ja yllärikasan herkkuja, eiköhän niillä saa loppuillan kulumaan mukavasti...

Takinkääntötemppu

Mutta onneksi minun takissa on nätti helmenvalkoinen vuori. Saatoin tuossa joku aika sitten mainita, että en kauheesti jaksa Instagram-päivityksiä blogeissa. Selaan ne läpi tosi nopsaa, koska monissa tapauksissa oon nähny ne jo siellä Instagramin puolella ja muutenkin. Suttusia pikkukuvia naamasta, kahvikupista tai koirasta. (Ja siis en mitenkään tarkoita loukata tai arvostella ketään, koskapa oma Instagramini on täynnä juurikin tuota.) Otin tänään kuitenkin omasta mielestäni tosi kivan kuvan juurikin Instagramia ajatellen, niin kun nykysin otan jokaisen puhelinkuvani. Katsoin sitä ja paria muuta isompana koneella ja totesin, että ei ne kaikki kuvat hullumpia ole ollenkaan ja monissa se huonolaatuisuus ei edes häiritse. Joten miksi en jakaisi omasta mielestä valokuvauksellisimpia myös täällä, koska jonkinlaiseksi valokuvausblogiksi tätä väitän.

Tämän postauksen saa siis skipata ihan luvan kanssa!

Auton aurinkosuojien peilit hyötykäytössä.

Kevätfiilistelyä parvekkella.

Suomi -USA -matsin ensimmäinen erätauko ja naapurin hermosavut. 

Romanttinen äitienpäivänkävely Nallikarissa. (En oo valitettavasti itse kuvassa.  Enkä niin romanttinenkaan.)

Kuvia siis on koko minun puoli-vuotiselta Instagram-historialtani, että puolen vuoden päästä sitten uudestaan, mikä tämä ei saa täyttä tyrmäystä. Minun puhelin ei tosiaankaan oo mikään tekniikan ihme, todella vähä-älyinen puhelin älypuhelimeksi, joten laatukaan ei tosiaan päätä huimaa. Mutta tosiaan, mitäs tykkäsitte tällaisesta vaihtoehtoisesta valokuvapostauksesta? 

P.s. Esikatselen tätä vieläkin jatkuvasti ja arvon, että julkaisenko vai laitanko sittenkin roskakoriin... Ehkä nyt vaan julkaisen ja meen soittamaan äitille äitienpäiväpuhelun! Ihanaa äitienpäivää kaikille, jotka kokevat päivän sankareihin kuuluvansa!