Inspiraatio löytyy Ainolasta

Inpiraatio kameran kanssa heilumiseen palasi saman tien, kun lämpömittari näytti kahtakymmentä pakkasastetta ja maa muuttui valkoiseksi. Kyllä talvella pitää olla lunta ja pakkasta, ei näissä neljässä vuodenajassa ole muuten mitään järkeä. Ensimmäisen reissun kuvat odottavat vielä muistikortilla, tämä kuvien siirtäminen koneelle ja muokkaaminen on edelleen hiukan hitaanlaista... Eilen tein pitkän aamulenkin Ainolanpuistossa. Batman toisessa ja kamera toisessa kädessä ei aivan hirveisiin mestariteoksiin ylletä, mutta jotain kuitenkin. 

Olin mielissäni edes siitä, että ylipäätään innostuin heilumaan kameran kanssa ja inspiraatio on lopultakin palannut. Edes jossain määrin. Nämä kuvat ovat siis eiliseltä, mutta jatkoin reippailua myös tänään. Kirpeästä pakkasesta huolimatta otin suunnaksi Kiimingin Koitelin, mutta ne kuvat jätän huomiselle. Ei makeaa mahan täydeltä. (Enkä halua tulla ähkyyn juuri nyt, kun olen taas saamassa tätä intoa takaisin...)

Yritin kuvata tiaista kuusessa, mutta harmaa sää teki tepposet. Valotusaika jäi hiukkasen liian pitkäksi, mutta tää oli sen verran hauska otos, että laitetaan osaksi sarjaa. Orava sen sijaan oli innokkaampi malli ja pysyi hetken liikkumatta.

En meinaa malttaa odottaa parin päivän päästä koittavaa viiden päivän vapaata! Otan suunnaksi Kainuun. Vuodenvaihteeksi on luvattu pakkasia, joten eiköhän sitä jotain kuvausreissuja tule taas tehtyä! Toivottavasti pääsen myös näkemään revontulia ja paikkaamaan viime kerran jalustaharmituksen. Mutta ne ovat jo ihan eri reissuja sitten, käydäänpä nyt ensin läpi nämä jo toteutuneet.

Jäljessä aikataulusta

Taisin jo aiemmin kirjoitella hukkuneesta joulumielestä. No, tiedoksi, että se tuli tänne yhtä matkaa lumen kanssa. Valitettavasti. Tajusin nimittäin, että olisin paljon onnellisempi, jos voisin kahlata joulun työvuorot läpi ilman mitään haikeuden tunnetta siitä, että vietän yksinäisen kaupunkijoulun, kun muu perhe istuu yhdessä joulupöydässä Kainuussa. Minun jouluni koittaa vasta vuodenvaihteessa, mutta se on aivan eri juhla se. Vannon itselleni, että tämä on viimeinen työjoulu ikinä. Niin paljon minua nyt yhtäkkiä tympäsee.

Koska joulu nyt joka tapauksessa menee aivan höpöksi, niin sain ensimmäisen lahjan jo eilen. Uuden puhelimen. Olen nyt yrittänyt opetella Microsoftin käyttöjärjestelmää Androidin jälkeen. Äsken olin henkisesti jo niin pitkällä, että päätin siirtää simin Lumiaani. Ja niinpä, väärän kokoinen kortti. Mistähän joulunpyhinä saisi oikeankokoisen..? Taitaa olla melko pitkässä kuusessa tuon puhelimen käyttö, joten vanhalla mennään. (Nokia on ihan hauska, mutta Instagramin alkeellisuutta olen surkutellut. Siksi tuo simin puuttuminen ei tunnu tällä hetkellä kovinkaan pahalta menetykseltä.)

Muistaakseni kävin joulukuun alkupuolella Kainuussa ja otin jotain revontuli- ja kuutamokuvia. En koskaan ole päässyt niin pitkälle, että olisin julkaissut mitään. (Otin myös tässä taannoin kivat joulukorttikuvat Batmanista, mutta yksikään kortti ei selvinnyt postiin saakka. Ajattelin julkaista nuo kuvat täällä sitten Loppiaisen jälkeen...) En ymmärrä, miten tämä syksy ja alkutalvi on ollut näin saamatonta aikaa. Tilasin tuossa parit joululahjat netistä ja laskin, että ne ehtivät ehkä juuri ja juuri vuodenvaihteeksi. Ajattelin, että olipa onni etten mene jouluksi kotiin. (Tosin toimitus oli arvioitua nopeampi ja nuo olisivat sittenkin ennättäneet...)

Viettäkää ihana joulu ja syökää kinkkua minunkin puolestani! Ja erityisterveiset muille joulun työläisille!!

Lumiretkellä pilvien päällä

Kurjaa, kuinka blogi on viime aikoina jäänyt totaalisen unholaan. En haluaisi valittaa, mutta kun ainoat kunnon vapaapäivät menevät vuosisadan flunssan kourissa sohvanmutkassa, niin hiukan pistää mieltä matalaksi. Etenkin, kun ollaan vielä reissussa, jossa aikomus on tehä jotain kivaakin. Ja kaiken muun ajan onkin niin harmaata, ettei erota yötä ja päivää toisistaan.

Vihdoin viime viikonloppuna kaikki tähdet asettuivat oikeisiin asemiin. Minä pääsin Kainuuseen, eikä flunssastakaan ollut jäljellä muuta kuin yskä. Sattuipa vielä käymään jonkinmoinen tuuri säidenkin suhteen. Lauantai-iltana vaihdoin linnanjuhlat revontulijahtiin ja sunnuntaina kiipesin vaaralle. Pilvien tasolla pilkisteli välillä aurinkokin. Vaellettiin umpihankea reilut pari tuntia. Palasin kotiin kengät täynnä lunta, mutta mieluummin lunta kuin vettä. Oli kyllä hurjan voimaannuttava reissu kaiken loskan keskellä.

Kylläpä Kainuu teki taas hyvää, vaikka reissu jäikin kovin lyhyeksi. Nyt pitäisi pärjätä vuodenvaihteeseen saakka. Joulu nimittäin menee sekin töitten merkeissä. Toistaiseksi minulla ei ole ollut minkäänlaista joulufiilistäkään, kun tiedän, että kinkut jäävät tältä vuodelta syömättä. Ouluun en jaksa alkaa laittaa itselleni mitään, minulla on yhdet jouluvalot, ja ne taitavat riittää. Harkitsin kyllä joulukuusta, mutta kun ei nyt jaksa innostaa, niin olkoot. Ehtiihän sitä vielä, jos yhtäkkiä tästä innostun. Innostua pitäisi kuitenkin jonkinlaisista lahjoista, pää lyö tyhjää ja shoppailu jouluruuhkassa ei houkuta...

Mutta niin, piti vain tulla sanomaan, että en ole suinkaan lopettanut bloggaamista. Tällä hetkellä en vain repeä joka paikkaan. Olen yrittänyt päästä eroon siitä ajatuksesta, että täytyisi blogata. En halua pakottaa itseäni keksimään tikusta asiaa. Toivottavasti te kestätte tätä vähän verkkaisempaa rytmiä, palaan kyllä linjoille heti kun vain elämä (ja kuvauskelit) antaa myöten.

Mukavaa alkanutta viikkoa!