Meillä on Rezan kanssa ollu tapana tehdä pieniä lähikohteisiin suuntautuvia roadtripreissuja. Ollaan käyty muun muassa Haaparannassa, Kempeleessä, Ylivieskassa, Alavieskassa ja pari kertaa Kalajoella. Tänä kesänä päätettiin toteuttaa Manamansalon reissu ja saatiin lopulta aikataulut sopimaan yksiin mukavasti minun kesäloman aloitukseen eli kolmen viikon taa. Meidän retket on aina ollut enemmän tai vähemmän täynnä kaikkia muuttujia, eikä tälläkään kertaa mennyt ihan suunnitellun kaavan mukaan. Nostettiin vielä tasoa suunnittelemalla telttamajoitus ja kieltämällä googletus ja google maps.
Startattiin liikkeelle Oulusta ja ensimmäinen extemporee-jarrutus tehtiin jo Utajärvellä Oulujoen ylittävälle käyttökieltoon määrätylle riippusillalle. Oltiin kuitenkin sen verran arkajalkoja, ettei uskallettu lähteä sillanylitykseen. Ja kun ei oltu vielä edes lähellä määränpäätä, niin ajateltiin ottaa varman päälle, kun usein näillä retkillä saa soitella jos jonkinlaista ambulanssia apuun jo ihan normaaliolosuhteissakin.
Nopean pitstopin jälkeen hurautettiinkin sitten yhtä kyytiä Manamansaloon. Tässä välissä olin toki keksinyt heittää kartturi-Rezalle tiekartan ja Reza oli keksinyt, että tällä reissulla ollaan sitten ysärillä ja Google maps on käyttökiellossa. Ajettiin vaan pari kertaa oikean risteyksen ohi ja selvittiin kuin selvittiinkin tuolle Kainuu mereksikin kutsun Oulujärven suurimmalle saarelle, Manamansaloon. Minä olin käynyt Mananmansalossa lapsena ja muistin tuolta reissulta ainoastaan valtavan Kultahiekan hiekkarannan, mikä sitten noin luonnollisesti valikoitui ensimmäiseksi nähtävyydeksi. Kierrettiin koko Mananmansalon saari löytämättä kyseistä kohdetta, joten mentiin sitten Mananmansalon leirintäalueelle kyselemään ajo-ohjeita ehtaan ysärityyliin.
Löydettiin sitten lopulta tuo lapsuuden valtava, helteinen ja turistien täyttämä hiekkaranta jäätelökioskeineen, joka olikin tässä kahdenkymmenen vuoden aikana kutistunut melkoisesti. Aurinkokaan ei paistanut, mutta järveltä tuuli senkin edestä. Lisäksi vaikutti siltä, että ollaan ainoat turistit koko saarella. Päätettiin kuitenkin, että kun nyt rannalla ollaan, niin jäätelöt pitää saada. Löydettiin lopulta kahvilan ovi ja kylmäaltaasta pari jäätelövaihtoehtoa. Jäätelöitä syödessä ja kahvia särpiessä kuunneltiin samalla kahvilan yrittäjän kuulumiset viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Oikeinkin söpö paikka, mutta sen sijaan, että oltaisiin levitetty rantapyyhkeet kuumalle hiekalle päätettiin jatkaa matkaa.
Päätettiin palata jo aiemmin tutuksi tulleelle leirintäalueelle. Matkalla alkoi paistaa aurinko ja me löydettiin turkoosi lampi, jonka rannalle pysähdyttiin ottamaan kuvia.
Kirjaututtiin leirintäalueelle sisään ja illan ollessa kauneimmillaan päätettiin lähteä tutkimaan lähiympäristöä. Tälle vaellukselle oma kenkävalintani oli Converse, Rezalla ballerinat. Tarkoitus oli kävellä vaan lyhyesti rantaa ja tulla sitten teltalle paistamaan makkaraa. Ei kuitenkaan hoksattu ottaa kompassia mukaan tälle seikkailulle, joten leppoisa iltakävely venyi ehkä noin kolmen kilometrin mittaiseksi metsävaellukseksi, josta viimeisin kilometrin kävelin avojaloin todettuani, että se Conssi ei nyt ehkä ollut kaikista parhain kenkävaihtoehto. Löydettiin (ilman google mapsia) onneksi takaisin leiriin ennen pimeää ja ennen kaikkea ennen makkarakaupan sulkeutumista, joten ei ehditty edes nääntyä nälkään. Tosin pieniä paniikkifiiliksiä meinasi aiheuttaa iltapalaksi varattu Happy Joe. Ei nimittäin meinattu keksiä, millä saataisiin siideripullo avattua. Onneksi minulla oli repussa kirves ja ilta pelastettu!
Kaikin puolin onnistunut ensimmäinen päivä siis. Oltiin molemmat aivan fiiliksissä noista upeista Oulujärveen laskevista hiekkaseinämistä ja joka puolella välkehtivästä kirkkaansinisestä vedestä, korkealla humisevista valtavista männyistä ja lämpimästä kesäillasta. Hämmästeltiin, miten upea paikka meillä on koko ajan ollut aivan vieressä ja hoettiin vaan toisillemme, että olipa hyvä, että lähdettiin.
Yö meni superkivasti ja aamupalaksi kokkasin Rezalle trangialla kaurapuuroa ja jälkkäriksi nutella- ja havunneulaspannaria. Toinen päivä alkoi hiukan sateisena ja päätettiin jatkaa matkantekoa hyvissä ajoin. Oltiin saatu teltta kasaan, kun naapuriteltan hollantilaiset reppureissaajat tulivat kysymään kyytiä pois saarelta. Todettiin sitten, että oltiin menossa aivan eri suuntiin. Hetken aikaa juteltuamme päätettiin sitten, että voitaisiin heittää tyypit kuitenkin valtatie 22 varteen, josta olisi helpompi päästä eteenpäin liftaten. Niinpä otettiin uudet, hollantilaiset ystävämme kyytiin vain eksyäksemme jälleen kerran. No, päästiin lopulta oikean tien varteen pienen mutkan kautta. Koska oltiin tämän pienen sightseeingin seurauksena niin paljon sivussa alkuperäiseltä reitiltämme, niin tehtiin uusi suunnitelma eikä enää palattu Manamansaloon. Sen sijaan ajelimme Kivesvaaralle ja Jättiläisenmaahan.
Kivesvaaralla päädyimme Jättiläisenmaahan ja Taikalinnaan. Taikalinna on käsittääkseni lähinnä varausperiaatteella toimiva ravintola- ja pitopalvelutila, jossa pystyy myös majoittumaan. Olin kuitenkin lukenut jostain Taikalinnan kesäkahvilasta, joten päätettiin poiketa katsomassa tilanne, vaikka olikin jo elokuu ja suomalaisittain kesä ohi. No, näin oli valitettavasti myös Taikalinnassa, mutta koska oltiin jo marssittu avonaisesta ovesta sisään tiedustelemaan tilannetta sattumalta paikalla olleelta yrittäjältä, tämä totesi sitten lopulta, että no vaikka me ei olla enää auki oikeastaan niin saatetaan me sitten kuitenkin olla ehkä aukikin vähän. Ja kun asia oli vielä varmistettu keittiössä touhuilevalta emännältä, niin saatiin lopulta eteemme höyryävät kaakaot ja kotitekoiset koivunmahlapullat! Kuinka ihanaa palvelua!
Kivesvaaralta jatkoimme kohti seuraavaa päämäärää, mutta matkalla pysähdyttiin vielä Vaalassa juomaan Ihmeen hyvät kahvit ja näkemään Ihmeen hiljainen mies, kunnes oltiinkin jo Veneheitossa.
Veneheitto tunnetaan erityisesti suurmies ja työ ukko Pasin syntymäkylänä ja paikka on ollut jo pitkään omalla must visit -listallani. Otettiin sitten liuta poseerauskuvia kaurapellon laidalla kauniissa maalaisydyllissä Pasin lapsuusmaisemissa. Veneheitosta löytyy myös ehta kyläkauppa, minkä pihalla aiheutettiin hämmennystä kun pyydettiin jotain kylänmiestä ottamaan meistä kuva Pasille ja kuvan jälkeen käytiin vielä tutustumassa kaupan valikoimiin ja lähettämässä oikea, vanhanajan postikortti Pasille Ouluun.
Vaikka jo Veneheitto itsessään olisi ollut erinomainen päätös erinomaiselle reissulle, päätettiin kuitenkin käydä vielä Muhoksella pizzaravintolassa ennen kuin oltiin takaisin kotona ja Oulussa. Kaiken kaikkiaan kesäretki onnistui täydellisesti. Ei yhtään tilattua ambulanssia, ei edes ainoatakaan laastaria käytetty. Auto säilyi ehjänä koko reissun ajan. Nähtiin upea Oulujärven Helmi eli Manamansalo, jonne jo suunniteltiin uutta Retkikerhoretkeä. Saatiin kyläilykutsu Rotterdamiin. Maisteltiin herkullisia koivunmahlapullia suljetussa kahvilassa. Koettiin myös tarujen myyttinen Veneheitto. Ja kaikki hauska ilman googlea!
(Osa kuvista lainattu Rezalta! Kuvat valitettavasti pääosin puhelinmateriaalia oman laiskuuden vuoksi...)
