18. huhtikuuta 2014

Randomia kälätystä ja pari kuvaa

Aurinko on ilmeisesti paistanut, koska minä olen saanut nenälleni kaikki kolmetoista pisamaa. Ja nekin erottuvat vain oikeanlaisessa valossa, mikäli katsoo tarpeeksi läheltä. Mutta pisamia on! Itse asiassa elän nyt pisamien kulta-aikaa, sillä kun auringossa on tarpeeksi tehoja ruskettamiseen, pisamat hukkuvat johonkin päiveytyksen alle. Fiilistelen näitä kuitenkin tämän lyhyen hetken ajan ja yritän olla peittämättä niitä meikkivoiteella.


Muita ilonaiheita on mm. itämään ehtinyt rairuoho. Tajusin tosiaan palmusunnuntain aattona, että taitaa tulla vähän kiire, kun mullat ja siemet olivat omissa pusseissaan. Varsinaiseen Pääsiäiseen näyttäisi nyt sitten ehtivän, tosin hieman harvaa on. Ville oli vielä mennyt ostamaan niitä perustipuja koristeeksi, tosin parhaat minimunat olivat loppuneet lähikaupasta, mutta menkööt kesäkuntokampanjasta tämä viikonloppu.

Toissapäivänä kävin avaamassa frisbeegolfkauden, ajatuksena oli kuvata kun pojat nakkelee. Otin Batmanin mukaan. Oli virhe. Viimeisillä väylillä olin aivan hajalla narun toisessa päässä, kun se toinen pää oli sinkoillut jonku tunnin ajan kiekkojen perässä. Kamera ei siis poistunut repusta ja kuvat jäivät ottamatta, mutta voin kertoa, että oli kauniit, keväiset maisemat ja pojatkin näyttivät hyviltä.


Lisäksi olen tehnyt jälleen kerran havainnon, että fitnessmuroja ei voi syödä vain pientä annosta kerrallaan. Se on vähintään puoli pakettia, toisen puolen söi onneksi Ville. Menee samaan kategoriaan maukasnäkkärin ja hapankorppujen kanssa. Ja mitähän muita näitä nyt oli..?

Sellaista täällä, mitä siellä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!