25. huhtikuuta 2014

Tulviva Hepoköngäs

Tultiin eilen kotiin reissun päältä. Raitis maalaisilma oli vienyt voimat pois, joten painelin lähes suorilta sänkyyn. Tänä aamuna nukuin pitkään ja katsoin rästissä olevat pari jaksoa Game of Thronesia. Sitten olikin jo juostava töihin. Nytkin meinaa uni viedä väkisin, mutta en malttanut olla siirtämättä parin viime päivän kuvia koneelle ja räpeltämättä niitä vähän. Käytiin nimittäin heittämässä kotimatkalla pieni Kainuun nähtävyyksien kiertoajelu Suomen korkeimmalle luonnonvaraiselle vesiputoukselle, Hepokönkäälle. Kuvat polttelivat muistikortilla kameran uumenissa, joten oli pakko siirtää nukkumaanmenoaikaa hiukan.

Alkuun harmittelin liian varhaista ajankohtaa ja mm. isoa jäämuodostumaa putouksen yläpuolella. Hetken pyörittyäni totesin kaiken sen jään tuovan putoukseen ihan uuden ulottuvuuden. Alapuolen puut olivat kuuran ja jääpuikkojen peittämät, vaikka muualla ympärillä alkoi olla jo täysi kevät. Ei tuota oikein voi sanoin kuvailla, upea paikka! Suosittelen heittämään pienen mutkan könkäälle, jos satutte ajautumaan lähistölle, mutta sitä ennen muutama kuva ihasteltavaksi! Toivottavasti näistä saa edes pienen fiiliksen siitä, mitä tuolla seikkaillessani tunsin.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!