18. tammikuuta 2015

Lupa lunastaa lupaus

Ensin minun piti laittaa tähän kuvia tilhistä. Mutta ne osoittautuivatkin liian tylsiksi tämänhetkiseen luovaan tilaani. Sitten hoksasin, että oon taas sisustanut. Niin, siis tässä viimeisen vuoden aikana... (Ja nyt muistinkin, että minulla on mattoja pesulassa, ihan varmasti unohdan ne sinne.) Enpä sitten ottanut kuin yhden kuvan uudesta matosta ja kaksisataa kuvaa naamastani. Ja farkkupaidan kauluksesta. Innostuin nimittäin pitkästä aikaa viiskytmillisestäni. Kuinka kivaa jälkeä se tekeekään.




Fiilistelin samalla jo vähän ajatusta siitä, että saan ostaa nyt uuden objektiivin. Lupasin itselleni viime kesän hääkeikan jälkeen, että seuraaviin häihin ostan ahtaaseen tilaan sopivan valovoimaisen linssin. Joko 30 tai 35 millinen. Minulla ei ollut tuolloin luonnollisestikaan mitään tietoa, tuleeko toista hääkeikkaa koskaan olemaan, mutta nyt on! Minua pyydettiin kuvaamaan keväthäitä, ja tietenkin suostuin.

Tämähän meinaa sitä, että nyt lopultakin sietää jo ottaa kamera taas tehokäyttöön! Hävettää ihan, miten olen antanut sen pölyyntyä jossain nurkassa. Sitä paitsi, tällä käytöllä en kehtaa edes vilkaista objektiivien hintoja... Ensi viikonloppuna minulla on taas useamman päivän vapaa ja näillä näkymin suuntaan Kainuuseen. Pitäkää peukkuja, että saataisiin pakkasta, lumisia puita ja revontulia! Ja ollaan Jussinkin kanssa puhuttu jotain alustavaa metsäretkeä eli lumilautakuvausta, toivotaan, että kaikki maailman tähdet olisivat kohdallaan ja päästäisiin sanoista tekoihin, lopultakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!