23. tammikuuta 2015

Tunnottomat varpaat ja kohmeiset sormet


Kainuu. Täydellinen sää. Pakkasta -22 C ja kirkas tähtitaivas. Ei kuutamoa tai muitakaan häiritseviä valonlähteitä. Ainoastaan kylän valot kaukana horisontissa. Tunti ulkona. Tunnottomia varpaita ja kipristeleviä sormia. Taivaanrannassa kevyttä viherrystä, mutta ei mitään selkeää. Keskityin siis kuvaamaan tähtiä. Seisoin pimeässä taivasta tuijotellen. Ja ensimmäistä kertaa onnistuin näkemään linnunradan ja itse asiassa sain sen vahingossa pariin kuvaankin, ennen kuin edes tajusin koko galaksia. Kuvassa ylhäällä se on just minun pääni yläpuolella. Vahingossa.

Olin jo kerran lähdössä takaisin sisälle, kun varpaista hävisi tunto. No, en malttanutkaan, kun sain ne hyppimällä sen verran lämpimiksi, että niitä alkoi pakottaa. Sitten kohmettuivat sormet, mutta luovutin vasta kun laukaisin jäätyi eikä enää suostunut toiminaan kuin satunnaisesti. Täytynee laittaa kameran akku lataukseen, jos vaikka sattuisi, että tällekin illalle suotaisiin tähtitaivasta... Varaudun myös toisella laukaisimella.



6 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!