Lumiloma Iso-Syötteellä

Päästyäni tiistaina töistä pakkasin lumilaudan kainaloon, hyppäsin kaverin autoon ja hurautettiin ajaa muutaman tunnin matka Syötteelle. Edellisestä rinnelomastani on vuosia aikaa ja ylipäätään lautailu on viime talvina jäänyt aivan liian vähälle. Jännitystä tämänkertaiseen reissuun toi minulle uuden kohteen lisäksi myös uusi majoitusmuoto: Yövyimme mökin sijaan kaverini asuntovaunulla ja niin minustakin tehtiin ainakin hetkellisesti karavaanari.

Syöte on minulle nimenä tuttu ja viime syksynä suunnittelin lähteväni alueelle vaeltamaan. Päädyttiin sitten kuitenkin kiertämään ns. pienempi karhunkierros Kuusamossa ja Syöte jäi toiseen kertaan. Toinen kerta tulikin nyt sitten hiukan toisessa muodossa. 

Syötteellähän voisi tehdä vaikka mitä, mutta rajallisen ajan vuoksi me jätettiin retkeilyt toiseen kertaan ja vietettiin päivä rinteessä ja rennosti after skissä. Tosin myöhäisen illan disco vaihtui sitten saunaan ja leppoisaan oleskeluun vaunulla.

Meille sattui varmaan yksi talven parhaista rinnepäivistä. Aurinko paistoi, lämpötila oli pari astetta pakkasen puolella ja tunturin huipulla oli lähes tyyntä. Reissusta jäi niin mukava fiilis, että aloin jo haaveilla uudesta reissusta kevättalvelle. Jos olisi aikaa, voisi alueella viettää useamman päivän ja vaikkapa vuokrata lumikengät ja tutustua kansallispuistoonkin. Ainakin viimeistään lumien lähdettyä laitan lopultakin vaelluskengät jalkaan ja lähden valloittamaan Syötteen metsiä.

Postauksen kuvat ovat muuten pääosin puhelimella otettuja, koska rinteessä heiluessa järjestelmäkamera olisi ollut liikaa.

Semmosta vaan, että...

Laavuseikkailu ja makkaranpaistoretkellä

Aamu oli sateinen ja harmaa, mutta uhmattiin säätä pakkaamalla retkikamppeet reppuun ja suuntaamalla makkaraostoksille. Lopultakin! Tuntui, että aurinkokin alkoi paistaa saman tien, kun auto liikahti Prisman pihasta. Minä tärisin innostuksesta etupenkillä ja Batman takapenkillä. Selvästi liian kauan aikaa edellisestä makkaranpaistoretkestä.

Olen viime aikoina googletellut Oulun seudun retkivaihtoehtoja ja oikeastaan ainoa paikka, mikä tuntui mahdolliselta, oli isokankaanjärven laavu. En ollut kuullut paikasta aiemmin, mutta hatarat tiedot kertoivat, että laavu sijaitsee lähellä tietä, joten toivoin, että päästään perille ilman lumikenkiä. Pessimisteinä (tai vahingoista viisastuneina) pakattiin mukaan omat halotkin.

Löydettiin paikalle suhteellisen helposti, vaikka epäilinkin hiukan. Täytyy sanoa, että olisin toivonut löytäväni netistä hieman paremmat ennakko-ohjeet. Paikan päällä oli lopulta selkeä viitta laavulle. Laavun ohi kulkee  aurattu (ainakin nyt oli) metsäautotie, jota olisi päässyt pakkaskelillä ihan laavun viereen. Ei kuitenkaan uskallettu lähteä testaamaan pohjan kestävyyttä vesisateiden jälkeen ja jätettiin auto puolen kilometrin päähän isommalle tielle ja käveltiin loppumatka. Oikeastaan parempi näin, menisi jo muuten liian helpoksi...

Batman istuskeli nuotion vieressä ja kiitti, kun kerrankin muistin ottaa herralle omat eväät mukaan. Aurinko pilkisteli mukavasti puiden takaa ja sää oli onneksi tyyni. Voisin kuvitella, että kovalla tuulella järvenrantalaavu ei ole miellyttävin paikka pitää tulta, mutta tänään keli oli mitä mainioin. Laavulla oli ollut jonkin verran liikennettä, mutta aivan tuoreita jälkiä ei näkynyt. Voi olla, että viikonloppuretkeilijä saa seuraa paremmin kuin tämmöinen keskellä viikkoa seikkaileva.

Paikalle oli tuotu vasta puukuorma. Sytytettiin tulet omilla pikkuhaloillamme, ja kokeiltiin sitten jatkaa tulta laavun puilla, mutta melko kosteita vielä olivat. En tiedä, miten tulen sytytys olisi onnistunut, mutta pääasia lienee, että laavuja sentään huolletaan. Itse laavu ja ympäristökin oli siistin oloinen, vaikka usein tien vieressä sijaitsevat kohteet tuppaavat joutua ilkivallan kohteeksi. En sitten tiedä, miten vilkasta liikennettä tuossa sulanmaan aikaan on, mutta tuskin mitenkään merkittävissä määrin. 

Ajattelin jo, että kesällä kierrän läheisiä vaellusreittejä ja tutustun muihinkin alueen laavuihin. Ehkä jopa kokeilen yöpyä laavulla. Edellisestä yöretkestä on vuosia, vuosia aikaa. Aivan liian kauan.

Oon kehittynyt makkaransyönnissä hurjasti. Pienenä suostuin syömään vain kuorittua hiillosmakkaraa. Kuoriminen siis paiston jälkeen. Jossain vaiheessa opettelin sitten syömään hiillosmakkaran kuorineen ja sinapin kanssa. Nyt olen edennyt jo kabanossiasteelle. Ei oo mitään helppoa hommaa tämä retkeily...

Isokankaanjärven laavu sijaitsee Sanginjoen retkeilyalueella, parikymmentä kilometriä Oulun keskustasta. Sanginjoentiellä on melko selkeitä opasteviittoja alueen laavulle ja reiteille. Isokankaanjärvelle Oulusta päin ajettaessa tietä täytyy ajaa melko pitkästi, jonkin verran yli puolen välin. Valitettavasti ainakaan talvella Sanginjoentiellä ei ole mitään levikettä, joten jouduttiin jättämään auto vähän hankalasti tien laitaan. Kesällä ongelmaa ei varmastikaan ole, etenkin kun autolla pääsee aina laavulle saakka.

Paikka vaikuttaisi olevan tavoitettavissa jalan myös talvella, ainakin näin yhden käyntikerran perusteella. Toivottavasti joku yhtä huonosti Oulua tunteva innostunut retkeilijä saa tästä vähän vinkkiä talviseikkailuihin. Voin suositella paikkaa lämpimästi, mutta jos teillä on muita alueen retkivinkkejä, niin niitä otetaan ehdottomasti vastaan!

Retkipäivä

Haaveilin makkaranpaistoretkestä, mutta en sitten ahkerankaan googlettelun jälkeen löytänyt Oulusta mukavaa paikkaa, jossa olisi talvikunnossapito ja joka olisi saavutettavissa ilman suksia tai lumikenkiä. Päätin sitten mennä tutulla ja turvallisella, joten otin suunnaksi Hietasaaren. Makkarat tosin jätin nekin kauppaan, mukaan lähti vain termospullollinen kaakaota. Pääasia, että päästiin ulos touhuamaan. 

 

Yritin ensin jäälle Nallikarin kohdalta ja pääsinkin, mutta melkoisen työn ja tuskan takana se oli, kiitos upottavan hangen. Fiksuna tyttönä palasin sitten vieläkin upottavampaa reittiä takaisin. Siirryin sitten auratulle ulkoilureitille, jonka päässä oli hyvä polku jäälle. Polulla törmäsin vielä katiskamummoon, jonka kanssa juteltiin tovi koirista ja kalastuksesta. Kävelin hetken matkaa jäätä pitkin, mutta jään päällä alkoi olla sen verran paljon vettä, että pelkäsin sukan kastuvan ja palasin takaisin. Olin jo lähdössä kotiin, kun muistin kaakaotermarin. 

Olin jo valmiiksi vähän viluissani jutteluista ja kuvaamisista, joten hörppäsin nopeasti pari kupillista ja jatkoin matkaa tuulensuojaan. Kiertelin kotiin Hietasaaren huviloitten kautta. Vielä toissatalvena rakennukset näyttivät hylätyiltä. Kukaan ei näyttänyt käyneen paikalla koko talvena, mutta nyt usean huvilan ikkunaan oli ilmestyneet jouluvalot tai pihaan oli kolattu pieni kinttupolku. Onpa kiva, ettei näitä ihania mökkejä olekaan unohdettu!

Tiaisten koko sarja

Tiaiset on söpöjä. Tosin melko helppoja kohteita, mutta siitäkin huolimatta aika monta kertaa olen lintulaudan vierellä kyttäillyt, ja ollut tyytymätön jokaiseen ruutuun. Liike-epäterävyyttä, risuja edessä tai jotain muuta vialla. Nyt sattui kohdalleen niin säät kuin tiaisetkin, eikä tarvinnut edes odotella kauaa. Satuin paikalle ilmeisesti ruoka-ajan lopulla, koskapa lintulauta hiljeni melko pian näiden kuvien jälkeen.

Nyt ollaan melko lailla ajantasalla, juurikaan kuvia ei ole enää jemmassa muistikorttien kätköissä. Ajattelin juhlistaa sitä tilaamalla uuden objektiivin. Jännittää. Olen tavallaan antanut itselleni luvankin tähän, kuten taisin aiemmin kirjoittaa. Omatunto vain hankaa vastaan, vaikka tiedän, että todellakin tarvitsisin tätä hankintaa, mikäli meinaan kuvata sisätiloissa. Laitoin jo yhden vanhan putken myyntiin, koska tämä uusi tulisi varmaan korvaamaan tuon edellisen. Laitoin myös kaikkea muuta rojua myyntiin, tulee vähän parempi mieli...