Heli

Helin facebook ilmotti, että Helin profiilikuva on niin vanha, ettei Helin kaverit enää tunnista Heliä. Korjattiin tämä epäkohta sitten pikaisesti erään auringonlaskun viimesäteillä ja napattiin uusi kuva. Ja elämä on asettunut jälleen uomiinsa, Helin kaverit tunnistavat jälleen ystävänsä.

Hiidenlinnassa

Jatkan samalla teemalla, kuin pari viikkoa sitten! Tällä kertaa kyseessä oli kuitenkin Hiidenlinna Sotkamon Sipisillä. Tämän paikan olen tiennyt pienestä saakka, katsellut sitä äidin valokuvista ja dioista. Meni kuitenkin 26 vuotta ennen kuin sain aikaiseksi seikkailla paikan päälle. Tämäkin aikaansaannos on geokätköilyn ansiota, joten tällä kertaa kuvasaldo jäi hieman suppeaksi. Oli sen verran hyvin piiloja mahdolliselle kätkölle, että meinasi jo epätoivo iskeä. Löytyi onneksi lopulta.

Mikä Hiidenlinna sitten on? Hiidenlinna muodostuu kahdesta jyrkästä kallioseinämästä ja niiden väliin jäävästä soistuvasta, parinkymmenen metrin levyisestä tasamaasta. Kallioseinämät ovat ehkä maksimissaan kymmenisen metriä korkeita ja muodostelma on vain parisataa metriä pitkä, joten mistään kovin massiivisesta rotkosta ei ole kyse. Rotkon pohjalla on vielä pieni, musta lampare, joka heijastelee viereistä kallioseinämää.

 Hiidenlinna sijaitsee siis Sotkamon Sipisillä, lähellä Ristijärven rajaa. Paikalle ei ole minkäänlaista opastusta, ja kävelyäkin tulee autolta useampi sata metriä. Me ajettiin auto rotkon pohjoispuolelle, josta lähtee kohteelle ilmeisesti myös joku vanha traktoritien pohja, mutta me kunnon eränkävijät "oikaistiin" ryteikön kautta, luonnollisestikin. (Retkipaikan sivulta löydetty näppärä kartta täällä!)

Olin ehkä vuosien aikana rakennellut tämän mielessäni jotenkin mielettömän upeaksi paikaksi, ja siihen nähden kokemus jäi melko vaatimattomaksi. Me poikettiin Hiidenlinnalle ikään kuin ohikulkumatkalla mummolasta, sellaiseen tarkoitukseen oikeinkin sopiva pikakohde. Tosin kyllähän harrastajan kannattaa ehdottomasti tuo kätkö käydä tuolta hakemassa vaikka ihan asioikseenkin!

Bordercollie - Koiramaailman Einstein

Paluu Laahtaselle

Koska on kesä, ei kukaan jaksa päivystää tietokoneella. Siksi on kai ihan ok julkaista ikivanhoja kuvia viime viikolta..? Käytiin siis Riikan kanssa pienellä road tripillä, jonka päätteeksi olimme suunnitelleet yöpyvämme laavussa. Laavussa, jonka minä pätevänä olin "tsekannut" hyväksi kohteeksi edellisellä reissulla. Rankinen mukaan ja menoksi kohti Laahtasta. Kipiteltiin sitten rinkkoinemme pitkospuita ja siltoja pitkin yli öisen järven. Ihastelimme lähellä uiskentelevaa kuikkaa ja kukkivia tupasvilloja. Perillä laavulla totesimme, että damn, eihän täällä voi yöpyä! Rakennelman keskelle oli nimittäin rakennettu tukeva pöytäviritelmä, jota en ollut edellisellä käynnilläni painanut mieleeni. Onneksi olen jo niin tottunut näihin sähläyksiin, että puolen kilometrin päästä autolta löytyi kupoliteltta. Riikka jäi tulensytytykseen ja minä kipaisin vielä iltapuhteena vastarannalle.

Illalla paistettiin makkarat ja keitettiin vuohenjuusto-rucolapastat trangialla. Hiljalleen alkoi ripotella vettä, joten pisti vähän jännittämään teltan suhteen. Minulla on ollut kova telttakuume, mutta vähäisen tarpeen vuoksi en ole vielä kunnon telttaa hankkinut, vaan lainasin isän kupolitelttaa, jonka vesipilariarvo on jotain 700 millin tietämillä.... Kummasti taas kuume kasvoi, kun siinä kuuntelin teltan kattoon ropisevaa sadetta. Ja jos nyt vielä enemmän sählätä voi, niin todettiin sitten keskellä yötä, että Riikan makuupussista on vetoketju rikki. Tytöt retkellä. Minulta olisi löytynyt vastarannalta autosta myös varamakuupussi, mutta Riikka totesi pärjäävänsä hienosti ilmankin. Melkoinen sissi, heikompi olisi jo ollut puolimatkassa kotiin.

Aamulla onneksi paistoi aurinko. Keitettiin ainakin minun elämäni ensimmäiset nokipannukahvit ja ai että, maistui! Oltiin myös piilotettu illalta jääneet makkarat kylmään suohon (taskusta löytyneissä koirankakkapusseissa), joten saatiin makkaraa myös aamupalaksi. Jännitin mahdollista ruokamyrkytystä, mutta luonnon jääkaappi toimi moitteetomasti! 

Aamulla olimme niin reippaita, että päätimme palata autolle kiertotietä, jotta saataisiin enemmän erätunnelmaa. Kierrettiin puoli järveä ja todettiin Laahtasen pitkospuiden lahonneen suohon jo aikapäiviä sitten. Onneksi oltiin matkalla kotiin, joten pieni sukan kastuminen ei sekään haitannut iloisia retkeläisiä.

Seuraavaa retkeä ajatellen täytyy kuitenkin alkaa nyt pohtia telttavaihtoehtoja. Todennäköisesti päädyn (keskustelufoorumien perusteella) Fjällräveniin tässäkin hankinnassa. Partioaitan myyjä suositteli Singi Lightweightia. Myös Akka view ei tunnu hassummalta vaihtoehdolta, tosin se painaa jo puoli kiloa enemmän vaikka on saatavilla vain kahden hengen telttana. Kaikki käyttökokemukset ovat tervetulleita!

Hiidenkirkolla messuamassa

Jos viime kerralla päivittelin sitä, miten usein sokaistuu niille lähellä oleville kivoille paikoille ja ne jäävät kokonaan näkemättä, niin tässä mennään vielä pitemmälle. Tämä tosin ei ole ollut minkään ennestään minulle tutun kulkureitin varrella, joten enpä tiennyt tästä mitään, ennen kuin vahingossa interwebsiä tutkiessani löysin vinkin.

HIIDENKIRKKO

Samsung galaxy S2 plus

 Lähdettiin Riikan kanssa retkelle ja koska Riikka on heti mukana kaikissa seikkailuissa, ehdotin koukkaamista kohteeseen pienen mutkan kautta. Hyrynsalmen kunnasta nimittäin löytyy upea luonnonpaikka, hiidenkirkko, jossa kumpikaan meistä ei ollut aiemmin käynyt. Riikan hieno puhelinsovellus opasti meidät perille kuoppaista ja vaatimatonta pikkutietä. Tien varressa oli vielä vaatimattomampi puuviitta hiidenkirkolle. Ja mikäli mahdollista, noin kilometrin mittainen kinttupolku oli kaikista vaatimattomin. Näytti, että sitä olivat kulkeneet viimeisimmäksi porot. Pieni nousu kiviselle mäntykankaalle polun mutakuoppia väistellen ja yhtäkkiä silmien edessä avautui valtava kuilu. Muutama askel harhaan ja tiedossa olisi metrien pudotus louhikkoon.

Kyseessä on siis upea kalliorotko, jonka pituus on useita satoja metrejä. (Ei edes kävelty loppuun saakka.) Korkeutta kallioseinämillä oli paikoin varmaan lähemmäs kymmenen metriä. Erityisen upean paikasta teki rotkon kapeus. Kuilu oli paikoin vain muutaman metrin levyinen.

Fujifilm x20

Luonnonvoimat olivat murtaneet kallioseinämään valtavat lohkareportaat, joita pitkin pääsi laskeutumaan rotkon pohjalle. Sammal painaui jalan alla, mutta kantoi sen verran, että liikkuminen vedenpitävillä vaelluskengällä onnistui, kun vain vältti astumasta syvempään uomaan, jossa virtasi pieni puro. Poro-reppana oli päätynyt pohjalle sitä jyrkempää reittiä, jäljellä oli vain kallo ja kasa ympäriinsä leviteltyä karvaa. Hetken kävi mielessä, että ollaankohan tässä nyt karhun haaskalla, mutta huokailtiin ihastuksesta sen verran kovaan ääneen, että ajattelin mahdollisten metsänasukkien pysyttelevän kyllä sopivan välimatkan päässä.

Hiidenkirkolle pääsee kääntymällä 5-tieltä hieman ennen Hyrynsalmen keskustaa (etelästä tultuaessa) oikealle, kohti Moisiovaaraa, minkä jälkeen käännytään pian vasemmalle Hakokyläntielle. Tätä tietä ajellaankin melko pitkästi. Tie kaartaa oikealle Raatevaarantielle, jolta sitten löytyvät vaatimattomat opasteet hiidenkirkolle. Matkaa tulee Hyrynsalmelta reilut parikymmentä kilometriä. Kävelyä tulee yhteen suuntaan noin kilometri. Polku oli paikoin melko kosteaa, joten suosittelen vedenkestäviä kenkiä.

Kiireettömälle ajelijalle suosittelen kyllä poikkeamista rotkolle vaikka se ei aivan reitin varrelle osuisikaan. Sen verran vaikuttava luonnonmuodostelma on kyseessä, ainakin omasta mielestäni. Harmillista, ettei rotkon läheisyydessä ole minkäänlaista nuotiopaikkaa, jossa voisi paistaa makkarat. Mekin jouduimme ajelemaan ihan muille nuotioille, mutta niistä lisää seuraavassa jaksossa!