Jos viime kerralla päivittelin sitä, miten usein sokaistuu niille lähellä oleville kivoille paikoille ja ne jäävät kokonaan näkemättä, niin tässä mennään vielä pitemmälle. Tämä tosin ei ole ollut minkään ennestään minulle tutun kulkureitin varrella, joten enpä tiennyt tästä mitään, ennen kuin vahingossa interwebsiä tutkiessani löysin vinkin.
HIIDENKIRKKO
Samsung galaxy S2 plus |
Lähdettiin Riikan kanssa retkelle ja koska Riikka on heti mukana kaikissa seikkailuissa, ehdotin koukkaamista kohteeseen pienen mutkan kautta. Hyrynsalmen kunnasta nimittäin löytyy upea luonnonpaikka, hiidenkirkko, jossa kumpikaan meistä ei ollut aiemmin käynyt. Riikan hieno puhelinsovellus opasti meidät perille kuoppaista ja vaatimatonta pikkutietä. Tien varressa oli vielä vaatimattomampi puuviitta hiidenkirkolle. Ja mikäli mahdollista, noin kilometrin mittainen kinttupolku oli kaikista vaatimattomin. Näytti, että sitä olivat kulkeneet viimeisimmäksi porot. Pieni nousu kiviselle mäntykankaalle polun mutakuoppia väistellen ja yhtäkkiä silmien edessä avautui valtava kuilu. Muutama askel harhaan ja tiedossa olisi metrien pudotus louhikkoon.
Kyseessä on siis upea kalliorotko, jonka pituus on useita satoja metrejä. (Ei edes kävelty loppuun saakka.) Korkeutta kallioseinämillä oli paikoin varmaan lähemmäs kymmenen metriä. Erityisen upean paikasta teki rotkon kapeus. Kuilu oli paikoin vain muutaman metrin levyinen.
Fujifilm x20 |
Luonnonvoimat olivat murtaneet kallioseinämään valtavat lohkareportaat, joita pitkin pääsi laskeutumaan rotkon pohjalle. Sammal painaui jalan alla, mutta kantoi sen verran, että liikkuminen vedenpitävillä vaelluskengällä onnistui, kun vain vältti astumasta syvempään uomaan, jossa virtasi pieni puro. Poro-reppana oli päätynyt pohjalle sitä jyrkempää reittiä, jäljellä oli vain kallo ja kasa ympäriinsä leviteltyä karvaa. Hetken kävi mielessä, että ollaankohan tässä nyt karhun haaskalla, mutta huokailtiin ihastuksesta sen verran kovaan ääneen, että ajattelin mahdollisten metsänasukkien pysyttelevän kyllä sopivan välimatkan päässä.
Hiidenkirkolle pääsee kääntymällä 5-tieltä hieman ennen Hyrynsalmen keskustaa (etelästä tultuaessa) oikealle, kohti Moisiovaaraa, minkä jälkeen käännytään pian vasemmalle Hakokyläntielle. Tätä tietä ajellaankin melko pitkästi. Tie kaartaa oikealle Raatevaarantielle, jolta sitten löytyvät vaatimattomat opasteet hiidenkirkolle. Matkaa tulee Hyrynsalmelta reilut parikymmentä kilometriä. Kävelyä tulee yhteen suuntaan noin kilometri. Polku oli paikoin melko kosteaa, joten suosittelen vedenkestäviä kenkiä.
Kiireettömälle ajelijalle suosittelen kyllä poikkeamista rotkolle vaikka se ei aivan reitin varrelle osuisikaan. Sen verran vaikuttava luonnonmuodostelma on kyseessä, ainakin omasta mielestäni. Harmillista, ettei rotkon läheisyydessä ole minkäänlaista nuotiopaikkaa, jossa voisi paistaa makkarat. Mekin jouduimme ajelemaan ihan muille nuotioille, mutta niistä lisää seuraavassa jaksossa!
Ihana, kun sinä käyt kattoo meille valmiiksi kaikki retkikohteet :)
VastaaPoistaHaha! Olkaapa hyvät!! Tuolla muuten on geokätkö, jonka hoksasin vasta jälkeenpäin (amatööri...), joten minullakin taitaa tulla vielä uusi reissu. :D
PoistaUpeet maisemat!
VastaaPoistaNäinpä! Hassua, että noin upea paikka lähellä lapsuudenkotia, enkä oo tienny tuosta yhtään mitään. Ei myöskään vanhemmat tienneet, joten eivät ole kyllä tuota mitenkään markkinoineet! Outoa...
PoistaMakean näköinen paikka! Täytyy pitää mielessä, jos noille nurkille joskus tulee muuten asiaa :)
VastaaPoistaTämä oli kyllä upea löytö ja niin lähellä! Yksi toinen ilmeisesti vastaava kohde olisi myös must see -listalla, sekin Kainuussa. Vierailin sinun blogissasi, hieno kohde sielläkin bongattuna!
PoistaJa onpa sinulla komea mustavalkoinen retkikaveri!! ;)
Jestas! Onpas vaikuttavan näköinen mesta ja ihan lähellä kotikontuja! Selkeästi pitää tehdä visiitti ensi kerralla. Kiitos vinkistä! :)
VastaaPoistaEhdottomasti suosittelen! Itsellekin tosiaan tuli tämän olemassaolo yllätyksenä, liekö se kainuulainen vaatimattomuus, kun tätä ei ole missään markkinoitu...
Poista