6. toukokuuta 2010

Pihajuttuja ja muita kuulumisia

Aah, alan oikeesti jopa sietää meidän pihaa. Siis karu totuus sen kunnosta paljastui lumen sulettua. Kävin tässä pihassa joskus viime kesänä, ja tämä näytti ihanan vihreältä ja raikkaalta. Nyt sitten huomattiin, että tilalla on kuravelliä (kiitos edellisten vuokralaisten koirien), rikkoutuneita pulloja ja tupakantumppeja. Haravoitiin pihasta roskat ja kun saatiin aurinkokin paistamaan, en ole enää niin masentunut siitä, että en voikaan pitää ihania puutarhajuhlia. Alan vähitellen uskoa, että saadaan piha sellaiseen kuntoon, että siellä kehtaa istua ja nauttia kesästä edes yksin.

Meillä on tässä pihassa vanha talli/navetta/varasto, jota ei oikein talvella päässyt tutkimaan, mutta tänään kurkkasin jokaisen oven taakse (Niitä on monta.) ja seikkailin sisällä.


Möhis seikkaili meidän kanssa. Tommin äidin kissa on muuttanut meille, ja Tommin äiti joutuu ottamaan uuden kissan. Minusta on ihanaa "omistaa" kissa, vaikka aiemmin pelkäsin niitä. Ihanaa on myös se, että kuisti on täynnä myyrän sisäelimiä ja raajoja. Möhis siis muutti meille omatoimisesti, ei varastettu sitä.


Batman on oppinut avaamaan ovia. Oltiin tulossa yhtenä päivänä kaupasta, niin katoin että nyt on joltain koira karannut. Samalla hetkellä tajusin, että se olisin oma koira. Siinä sitten huudeltiin Batmania takaisin keskellä risteystä. Oli nähtävästi ehtinyt juoksennella jo hyvän tovin, kun oli niin rapainen ja pihalle oli ehditty levitellä yksi roskapussi. Joudutaan nyt pitämään ovia lukossa koko ajan.





Jos jollekin ei ole vielä tullut selväksi, niin viimeistään nyt sitten tulee. Rakastan vanhoja taloja, ullakoita ja varastoja. Olin taas tänään kuin pikkulapsi, kun tutkin varastorakennuksen "vinttiä", jossa on salainen pääkallokerhon päämaja. Ups... Sitä ei kai olisi saanut paljastaa, mutta älkää kertoko tästä eteenpäin.


Odotan jo kovasti, että yöpakkaset loppuvat ja ilmat lämpenevät niin, että taimi- ja kukkakauppiaat aloittavat myynnin, jotta voin mennä ostamaan kukkia koristeeksi tälle pihalle. Ehkä tänne sitten saa loppukesästä järkättyä pienimuotoiset puutarhajuhlat...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!