Kun olin pieni, niin pidettiin pikkusiskon kanssa yhteissynttärit, koska minä synnyin toukokuun lopussa ja Heli kesäkuun alussa. Jossain vaiheessa sitten juhlat jäivät pitämättä ja sen jälkeen en oo synttäreitäni koskaan erityisemmin juhlinut. Tänä vuonna ajattelin muuttaa traditiota ja järkätä jotain pientä synttäreiden ja koulun loppumisen kunniaksi. Eka suunnitelma oli puistopiknik, mutta sää ei ollut juhlatuulella. Siirsin sitten juhlat meille, ja saatiin aikaan ihanat juhlat!
Kuvaaminen jäi vähän vähäiseksi, olin niin kiireinen opastaamaan ihmisiä meille näitä alueen sokkeloteitä pitkin, mutta nappasin tänään muutaman lahjakuvan. En toivonut enkä odottanut juurikaan lahjoja, mutta sain aivan ihania juttuja! Kiitos kaikille aivan hurrrjan paljon!
Kärsimyskukka, jonka pitäisi olla monivuotinen. Saapa nähdä, kauanko se minun hoidollani kestää. Voisi laittaa aiheesta pystyyn kilpailun...
Piknikliina, joka on ilmestynyt viime aikoina hankintalistalleni. No, nytpä viivasin sen sieltä yli, sain ehkä mainioimman liinan, joka taittuu hauskaksi liinankantolaukuksi. Nyt sitten vaan piknikkelejä odottelemaan!
Tommin lahja oli huippu! Sain Tommin itse väsäämän lahjakortin, jonka mukaan Tommi toimii minun shoppailuorjanani ja maksaa ostokseni 100 euroon saakka! Kaksi shoppailua ei-niin-kovin pitävää ihmistä tekee yhteisen ostosreissun. Haha, kyseistä päivää odotellessa. Ja korvakorut. Tosiaan, minullahan ei ole eikä ole koskaan ollut reikiä korvissa. Joo, kaks vuotta seurustelua tulee just täyteen... En tiennyt itkeäkö vai nauraa saadessani lahjan. Mutta noi on kai vaan niitä asioita, joihin miehet ei kiinnitä huomiota. No, oikeastaan tässä tapauksessa kävi hauska yhteensattuma: Keskiviikolle on varattu aika lävistäjälle. Meinaan hakea takaisin sen aikoinaan menetetyn Helixin. Tuleepahan käytettyä ainakin toista noista ihanista sydämistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!